Herkku-puhelin
Kama Sutran oppeja käytäntöön
Tero

Olin siihen aikaan 20-vuotias ensimmäisen vuoden opiskelija yliopistolla. Vuosi oli 1976. Asuin esikaupunkialueella opiskelijaboksissani erään omakotitalon yläkerrassa harrastaen urheilua. Nuorella miehellä tietysti seksuaalihalut olivat kovat, mutta lukemiseen keskittyneellä ujonpuoleisella kaverilla kuten minulla tuo puoli ei siihen mennessä ollut sujunut kovin hyvin. En ollut neitsyt, mutta kokemukseni seksistä olivat vähäiset eivätkä kovin kehuttavat. Päätin vahvistaa ensin teoreettista osaamistani tuolla elämänalueella, kai se käytäntökin sitten pikku hiljaa seuraisi perässä. Teoreettisen tiedon hankkimiseen en keksinyt parempaa oppikirjaa kuin Kama Sutra, tuo intialainen alan merkkiteos, joka jo parin tuhannen vuoden ajan on opastanut lukijoitaan nautinnolliseen sukupuolielämään. Osa teoksesta oli tietysti nykytilanteen kannalta vanhentunutta, varsinkin muinaista intialaista yhteiskuntaa ja kulttuuria koskevat osuudet. Teoksen ydin kuitenkin käsitteli naisten ja miesten ikiaikaisia ominaisuuksia, jotka eivät olleet muuttuneet miksikään ja olivat edelleen pätevää asiaa.

Olin lukenut kirjastosta lainaamani Kama Sutran oleelliset osat useaan kertaan osaten ne melkein ulkoa. Lainaustoimituksessa kirjaston vanhapiikavirkailijan paheksuva ilme sai minut punastumaan, mutta kestin sen. Lukemisen jälkeen olin sitten mielestäni valmis siirtymään teoriasta käytäntöön. Joka kerta kun seksin alalla tulisi vastaan ongelmatilanne, palauttaisin mieleeni sitä koskevan kohdan Kama Sutrasta, jolloin, kuten uskoin, minulla olisi erehtymätön ohje edetä kohti päämäärääni, nautintoja.

Ensimmäinen todellinen tilaisuus näiden oppien soveltamiseen tuli elokuussa, jolloin paikallinen omakotiyhdistys järjesti perinteisen illanviettonsa järven rannalla täydenkuun aikaan. Mukaan oli kutsuttu koko naapurusto, myös minut. Erityisesti minua kiinnosti, tulisiko sinne naapuritalon eronnut rouva Tarja. En tuntenut häntä kovin hyvin, mutta olin vaihtanut hänen kanssaan muutaman sanan aidan yli ja katsellut salaa yläkerran ikkunasta, kun hän tuona kesänä otti pihalla aurinkoa yläosattomissa. Hän ei ollut lihava, mutta hänen muotonsa… valtava seisokki housuissani pakotti silloin purkamaan paineita omin käsin. Muutenkin, ennen kuin lähdin tuohon elokuun illanviettoon vedin pari kertaa käteen. Olihan olemassa mahdollisuus, että saisin siellä naista. En tuolloin halunnut mokata kaikkea nuorten miesten ikiaikaisella vitsauksella, ennenaikaisella siemensyöksyllä. Taskuun varasin luonnollisesti paketin varmuuskumeja.

Tarja oli kuin olikin illanvietossa saaden sydämeni lyömään nopeammin. Hän oli noin 35…40-vuotias, siis minua huomattavasti vanhempi ja valtavan seksikäs. Vaalea tukka, siniset silmät ja nuo muodot… tyköistuva minimittainen kesämekko, pitkät sääret ja mitkä reidet… Hän oli iloluontoinen, flirttaili paikalla olevien miesten kanssa, he suorastaan läähättivät hänen peräänsä. Miesten vaimot loivat Tarjaan murhaavia katseita, eronnut nainen oli aina uhka.

Illanvietto alkoi venekerhon tiloissa, myöhemmin illalla siirryttiin rantasaunalle. Saunoja oli vain yksi, siksi miehillä ja naisilla oli luonnollisesti uimapuvut, tämä ei ollut mikään boheemien nakusauna. Porukka alkoi olla kohtalaisessa humalatilassa.

Oma lukunsa oli Tarja. Olin pudottaa silmäni (enkä ollut ainoa), kun näin hänet uikkareissa. Nuo narubikinit eli tangat olivat tuolloin uusinta uutta, suoraan Brasilian kuumilta rannoilta. Niitä kehtasivat ja uskalsivat käyttää vain rohkeimmat ja itsevarmimmat naiset, jotka todennäköisesti olivat myös niitä seksuaalisimpia. Jos ne siellä rantasaunalla jollekin sopivat, niin Tarjalle, tuolle pornahtavalle bikininaiselle. Muut naiset olivat tätimäisissä kokouimapuvuissa. Tähän sopi lainaus Kama Sutrasta: ”Nainen, joka ui täydenkuun aikaan alastomana tai vain vähän peittävässä asussa, on helposti houkuteltavissa yhdyntään”. Taustaksi on todettava, että tuolloin 1976 seksuaalivallankumouksen alkamisesta oli jo kymmenen vuotta, joten suomalainen nainen nai vapaasti tyydyttäen seksuaalisia halujaan, ei eletty enää 1960-luvun alussa ja sitä ennen vallinneessa naisten siveyttä korostaneessa yhteiskunnassa.

Oli jo muuten pimeää, mutta täysikuu loisti. Eräässä saunomisen vaiheessa Tarja huusi minulle: ”Tero, mennään uimaan!” ja juoksi järveen. Minä seurasin perässä. Tuli mieleen kesätyöpaikalla kuultu Hässisen, vanhan naistenmiehen neuvo kokemattomalle nuorukaiselle: ”Jos nainen kutsuu sinut kuutamouinnille, niin ehdottomasti mene. Sillä kokemuksen mukaan lähes aina kuutamouinti johtaa kuutamonaintiin.”

Kisailimme rantavedessä. Hän sanoi: ”Sulla on Tarzanin vartalo”. Minä taas: ”Sulla taas on Venuksen muodot”. Nauroimme molemmat. Sitten yht’äkkiä Tarja kietoi lähes alastoman vartalonsa ympärilleni ja suuteli minua ahnaasti. Kama Sutra: ”Nämä seikat tulee yleensä suorittaa ennen sukupuoliyhdyntää”.

Sitten Tarja tarttui käteeni ja johdatti minut saunan taakse pusikkoon. Uskoin jo arvaavani, mitä hänellä oli mielessä. Pusikossa oli vanha heteka, jonka päällä oli vaahtomuovipatja. Oliko Tarja järjestänyt ne sinne? Ainakin hän tunsi paikan entuudestaan. Kuun kelmeässä valossa saattoi erottaa, että patjassa oli läikkiä, todennäköisesti spermatahroja. Emme antaneet tuon pikkujutun häiritä meitä.

Narubikineitten etuna oli se, että ne saattoi riisua nopeasti. Vain riuhtaisut, niin vetosolmut aukenivat, ja tuo sex-nainen oli edessäni täysin alastomana. Sitten hän kävi uimahousujeni kimppuun suorastaan repien ne jaloistani. Vaivuimme hetekalle kiihkeisiin hyväilyihin. Kama Sutra: ”Neljä tapaa syleillä: 1) Reisien syleileminen, 2) dzaghanan eli navasta reisiin ulottuvan vartalonosan syleileminen, 3) rintojen syleileminen ja 4) otsan syleileminen”.

Jämäkästi seisova fallos jökötti haarojeni välissä. Seuraava vaihe oli rullata Sultan Conture –varmuusgummi sen päälle. Sitten olin valmis liukumaan Tarjan sisään, hän oli enemmän kuin valmis vastaanottamaan minut. Kama Sutra: ”Kun nainen kohottaa reisiään ja pitää niitä kaukana toisistaan ja sitten aloittaa yhdynnän, tätä nimitetään appoavoimeksi asennoksi”. Toisaalta: ”Ne toiminnot, joita miehen tulee tehdä ovat: Työntyä esiin, hieroa tai kirnuta, porautua, hangata, puristaa.” Minulla on keskimääräistä jonkin verran pidempi ja ennen kaikkea paksumpi muna (Kama Sutra: lingam), Tarjalla taas tiukka mutta syvä pillu (Kama Sutra: joni), joten Kama Sutran mukaan yhteensopivuutemme yhdynnässä oli erinomainen, siellä tätä tilannetta nimitettiin ”korkeaksi yhdynnäksi”.

Tarja oli likomärkä kiihotuslimasta ja hengitti kiihkeästi, kun nain häntä. Heteka natisi äänekkäästi yhdynnän rytmin tahdissa. Sen täytyi kuulua pusikosta saunan terassille, jossa muu porukka oleili, he onneksi pitivät meteliä itsekin. Jos panohommamme paljastuisi, siitä seuraisi todennäköisesti skandaali, ainakin marttayhdistys vaatisi näiden illanviettojen lopettamista. Otimme siis yhtymällä melkoisen riskin. Nautintojen huuma oli kuitenkin sellainen, että unohdin kaikki ulkomaailman asiat. Muutaman minuutin kuluttua en pystynyt enää pidättäytymään, vaan purkauduin karjahdellen hekuman huipulla.

Makasimme raukeina sylikkäin. En kuitenkaan olisi ollut 20-vuotias urheilijanuorukainen, ellei minulla kohta taas olisi seisonut täysillä. Itse asiassa minulla ei lainkaan ollut lakannut stondailemasta yhdyntöjen välillä. Kama Sutra: ”Naisen nautintoja lisää, jos mies suorittaa useita yhdyntöjä peräkkäin tai lyhyin väliajoin”. Vaihdoin vain gondoomin ja liu’uin uudestaan hänen sisäänsä. Tarja oli kiihkeänä valmis uusiin nautintoihin. Kama Sutra: ”Kun nainen pitää lingamia jonissaan ja vetää sen sisäänsä, puristelee sitä ja pitää sitä näin pitkään sisässään, tätä nimitetään pihtiliikkeeksi”. Tuon naisen yhdyntätaidot olivat todellakin vertaansa vailla, ainakin minunlaiseni melko kokemattoman nuoren miehen mielestä. Niitä tuskin oli opittu vain kirjoista. Kama Sutra: ”Jos nainen yhdyntään antauduttuaan pyörähtää ympäri kuin ratas, tätä nimitetään kiepahdukseksi. Tämä opitaan vain harjoittelemalla”. Muna lutkutti pillussa, tällä kertaa sitä kesti ja kesti. Jonkin ajan kuluttua Tarja sai mahtavan organismin, hän huohotti ja voihki. Tuon äänen ainakin oli pakko kuulua saunan terassille. Sitten purkauduin taas itsekin makeaan organismiin ja siemensyöksyyn.

Kohta tämän jälkeen olin taas valmis jo kolmanteen yhdyntään. Tarjasta se tuntui uskomattomalta: ”Sä olet todellinen urheilijanuorukainen, sulla on mahtava kunto, panokunto. Ja mahtava muna, todellinen kyrpä.” Vastasin vaatimattomana: ”Se johtuu vain siitä, että sä olet niin mielettömän kiihottava nainen”. Ja sitten työnnyin taas hänen reisiensä välissä olevaan kuumaan loveen.

En ollut koskaan elämässäni nauttinut niin paljon kuin silloin noista yhdynnöistä Tarjan kanssa. Olin siitä hänelle todella kiitollinen. Nämä mietteeni keskeytyivät, kun kuulin läheltä kahden naisen keskustelevan:
- Tuolla pusikossa nussitaan.
- Niin, voihke ja hetekan natina kuuluu terassille asti. Kuka siellä nai?
- Teidän Kalevia ei ole näkynyt, missäköhän se on?
- Et kai tarkoita, että meidän Kale… ei helvetti, jos se on tuolla pusikossa, niin mä tapan sen!
- Mennään katsomaan!
Tarja kuuli myös keskustelun, mutta sanoi minulle huohottaen:
- Älä välitä niistä! Älä missään tapauksessa lopeta, jatka vaan!
Nautinnot olivatkin sitä luokkaa, että en olisi missään nimessä halunnut keskeyttää yhdyntää, eikä olisi halunnut Tarjakaan. Itse asiassa tuntui kiihottavalta ajatus, että joku katselisi. Naiset tunkeutuivat pusikon läpi luoksemme. Heidän eteensä avautui vaikuttava näky, kaksi alastonta ihmistä nai kiihkeästi kuun valossa. Lantioni nousi ja laski rytmikkäästi, Tarja huohotti nautinnosta ja heteka natisi. Kaikesta näki, kuinka paljon me molemmat nautimme yhdynnästä. Kaksi naista katseli silmät pyöreinä naintiamme kuin urheilusuoritusta.
- Toi ei olekaan meidän Kale!
- No ei todellakaan. Se on se Mykkäsen vuokralainen, se urheilijapoika.
- Mutta toi nainen, siitä ei voi erehtyä. Kyllähän sen arvasikin, kuka sen täytyy olla.
- Totta kai Torniaisen Tarja, se horoperse!
Kuultuani nuo puheet minua suututti toden teolla, mutta en halunnut ryhtyä väittelemään heidän kanssaan kesken sukupuoliyhdynnän. Kuinka ne kehtasivat haukkua Tarjaa, tuota ihanaa naista! Tekivät kauniista asiasta ruman! Tuo nainen näytti minulle nautintojen salaisen puutarhan, ja olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. Kun nai naista, joka todella osaa nauttia seksistä, se täyttää miehen valtavalla ylpeyden tunteella. Minä, kokematon nuorukainen, pystyin antamaan hänelle kaikki nuo nautinnot!

Yhdyntämme jatkui edelleen, ja nuo kaksi naista totesivat että eivät saa sitä puheillaan keskeytetyksi. He poistuivat tunnustaen voimattomuutensa siinä suhteessa. Kun naiminen lopulta päättyi, puimme zimmarit takaisin päällemme ja lähdimme pois. Kuljimme tahallamme saunan terassin kautta, niin että kaikki näkivät meidät. Naiset olivat pitäneet huolta siitä, että kaikki siellä tiesivät mitä pusikossa oli tapahtunut. Kommentteja kuultiin:
- Ennen maa repee, ennenkuin huora häpee!
- Tuo Tero se vasta taetaa olla mahtava panomies.
Moraalista paheksuntaa esitettiin, mutta kaiken takana oli silkka kateus. Miehet kadehtivat minua siitä että sain Tarjaa, naiset puolestaan Tarjaa hänen estottomuudestaan ja kyvystään nauttia seksistä.

Jatkoimme matkaa Tarjan talolle, koska olimme päättäneet viettää koko yön yhdessä. Elokuun yö oli lämmin, matka lyhyt, bikineissä ja uikkareissa tarkeni hyvin kävellä katua pitkin. Kama Sutra: ”Kun nainen ja mies ovat täysin tyydytettyjä yhdynnässä, he kulkevat myötäillen toistensa lantioiden liikehdintää pysähtyen välillä suutelemaan”. Mutta pusikossa ei suinkaan oltu koettu kaikkia yön nautintoja, paljon oli vielä edessäkin päin…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute