Herkku-puhelin
Ystävän luona naisten kesken pääsiäisenä
Janika

Menin kylään pääsiäisenä ystäväni Saran luokse päivittämään kuulumiset. Olin tutustunut häneen noin puoli vuotta sitten ja meistä oli tullut hyvät ystävät. Kerroimme aina kaikki miesjutut toisillemme ja muutenkin puhuimme yleensä avoimesti asioista. Nyt kuitenkin minulle paljastui täysin uusi ja hieman hämmentävän kiihottavakin puoli Sarasta. Istuimme juttelemassa ihan normaalisti kahvipöydän ääressä, kun huomasin Saran katseen kiinnittyvän häiritsevän usein rintoihini. Olin pukenut tiukan ohuen valkoisen t-paidan ja alle läpinäkyvät valkoiset rintaliivit, joten jos tarkasti katsoi, näkyivät tummat nännini ja isot nännipihani paidan läpi. Paidan kaula-aukko oli niin suuri, että tissivakoni näkyi kunnolla ja nyt kun mietin, niin ehkä olin hieman tarkoituksellakin halunnut pukea paidan, josta tissini näkyivät kunnolla. Rintani ovat todella suuret, joten olen tottunut miesten kiimaisiin katseisiin, mutta nyt kun ystäväni tuijotti niitä, menin hämilleni. Vihdoin tuntui, että Sara rohkaisi mielensä ja kertoi, kuinka on aina ihaillut upeita rintojani ja miettinyt, miltä paljaat tissini näyttävät. Hän kysyi rohkeasti, voisiko tunnustella, miltä tissini tuntuvat.
Nyökkäsin hymyillen ja saman tien Sara siirtyi istumaan viereeni tunnustelemaan molemmilla käsillään tissejäni. ”Aaah, kuinka raskaat ne ovat”, Sari huokaisi ja nosteli tissejäni ensin varovasti ylös yhteen ja pyöräyttäen alas. ”Nyt saat mut tosi kiimaiseksi ja haluan nähdä ne paljaana”, sanoi Sara ja riisui saman tien paidan ja rintaliivit pois päältäni. Suuret tissini valahtivat melkein napaani asti ja nänneissäni kihelmöi. ”En ole koskaan edes missään kuvissa nähnyt näin seksikkäitä tissejä, nännipihoja tai nännejä”, huokaili Sara ja alkoi leipomaan tissejäni kiimaisella tahdilla tuijottaen herkeämättä niitä. Sara nosti toista tissiäni molemmilla käsillään ja avasi suunsa. ”Imen nännisi oikein herkiksi, jotta kevyempikin hieronta saa pillusi sähköistymään”, huokaili Sara ja alkoi imemään, näykkimään ja puremaan nännejäni vuorotellen nopeaan tahtiin. Mmmm, se tuntui niin uskomattoman hyvältä, että en voinut muuta kuin huokailla ja nauttia pää takakenossa ystäväni keittiön pöydän äärellä.

Sara ehdotti, että menisimme hieman mukavammin hänen sängylleen, jotta voisi jatkaa vartaloni tutkiskelua. Arvasin kyllä hyvin, mitä hän sillä tarkoitti ja itse asiassa olin sitä toivonutkin, koska pilluni oli kostunut litimäräksi tissihoitoni aikana. Sara istutti minut sängylleen ja alkoi suutelemaan suutani. Käsillään hän hieroi tissejäni ja venytteli nännejäni, mutta hetken kuluttua hän nosti minihamettani ja sujautti kätensä pikkuhousuihini. ”Aah, tuntuu niin hyvältä”, huokailin ja pyysin ystävääni runkkaamaan pilluani oikein kovaa. Sara riisui pikkuhousuni, työnsi kolme sormeaan pillulimasta litisevään märkään vittuuni ja alkoi armottoman vatkauksen. Sara runkkasi tiukkaa vittuani niin, että käsi hieroi samalla myös pillulimaista klitoristani. Tissini ja koko vartaloni vapisi rytmissä ja tuntui taivaallisen hyvältä. Toisella kädellään Sara hieroi toista nänniäni ja toista nänniä hän imi voimakkaasti suullaan maiskutellen. Tunsin orgasmin olevan hyvin lähellä. Valtaisa orgasmihyökyaalto pyyhkäisi kehoni läpi ja heittelehdin ja tärisin ystäväni sängyllä pillu sykkien ja tissit heitellen. Tuntui, että orkku vain jatkui ja jatkui, kunnes kehoni rentoutui täysin ja pystyin jälleen ajattelemaan. ”Koin juuri elämän ihanimman orgasmin”, sanoin ja suutelin Saraa.

”Nyt haluan nähdä sun tissit”, sanoin ja aloin avaamaan Saran paidan nappeja. Suoraan sanottuna olin itsekin aina hieman salaa ihaillut Saran selvästi kookkaita rintoja, mutta enpä olisi ikinä uskonut, että pääsisin niitä tunnustelemaan. Sara on minua hieman vanhempi ja hänen tissinsä ovat näin ollen hieman veltommat, mutta ne ovat todella suuret. Kun vapautin Saran isot ryntäät rintaliiveistä, valahtivat tissit leveinä ja uhkeina Saran vatsalle saakka. Saran tissit näyttivät todella kiihottavilta ja upeilta. Jostain syystä pidän todella paljon riippuvista isoista meijereistä, vaikkakaan naisten välistä seksiä en ole juurikaan harrastanut. Aloin leipomaan Saran uhkeita tissejä todella kiihkeästi. Pilluni alkoi kostumaan entisestään ja kiihko kasvoi äärimmilleen. Ystäväni oli todella seksikäs ja halusin tuottaa myös hänelle kiimaisen orgasmin. Imin Saran suuria turvonneita nännejä ahnaasti ja puristelin tissejä yhteen. ”Osaat kyllä imeä ihanasti”, Sara huokaili selvästi kovenevassa kiihkossa. Riisuin Saran farkut ja pikkuhousut ja painoin hänet sängylle makaamaan. Avasin Saran haarat ja työnsin suuni hänen pillulleen. Imin ja lutkutin Saran ihanaa, litimärkää pillua ahnaasti. Työnsin kaksi sormea limaiseen vittuun ja yhden sormen Saran ihanaan peppureikään. Runkkasin ystävääni kiihkeästi samalla nuollen hänen isoksi turvonnutta klitoristaan. Toisella kädellä hieroin Saran seksikkäitä kiimameijereitä ja muuta ei sitten tarvittukaan. Tunsin, kuinka Saran pillu alkoi supistelemaan sormieni ympärillä. ”Kohta tulee”, Sara vaikeroi ja hetken kuluttua hän ejakuloi naamalleni täristen mahtavassa orgasmiaallossa. Saran koko kroppa heittelehti ja tärisi, tissit hytkyivät ja vittu supisteli voimakkaasti. Saran orgasmi kesti varmasti minuutin ja huuto oli todella kova.

Siitä lähtien olemme harrastaneet Saran kanssa silloin tällöin ihania hetkiä kenellekään asiasta kertomatta- paitsi nyt teille…

Janika

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute