Herkku-puhelin
Ei oppi ojaan kaada
Melli

Kiitos paskamaisten pätkätöiden, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tartuin keväällä yhteishakuoppaaseen. Ei kun miettimään, mikä meikätytöstä tulee "isona"...

Kesä toi tullessaan kutsun koulunpenkille ja elokuun puolessavälissä astelin jälleen, monen vuoden tauon jälkeen, sisään koulun ovista. Kuinka oudolta se tuntuikaan ja outouden tunne vain kasvoi, kun katsoin ympärilleni...vaikken mikään ikäloppu olekkaan, vasta 28, niin ympärilläni pyörivät noin 18-20 vuotiaat nuoret neidit saivat oloni tuntumaan äitimuorilta. Eihän siinä muu auttanut, kuin koittaa sulautua joukkoon...

Ensimmäinen luokanvalvojantunti oli aluillaan ja koska varmaan kaikki muut opettajat oli jo tavattu ja koulun alusta tuntui olevan puolen päivän jälkeen ikuisuus, olin aivan valmis lähtemään kotiin. Yht'äkkiä havahduin ajatuksistani siihen, että luokka oli hiljennyt aivan äkillisesti. Katsoessani opettajanpöydän taakse syykin selvisi: mikä hiljentäisi 20 nuorta naista tehokkaammin, kuin täyden kympin mies?! Juuri sellainen hymyili tuon pöydän takana! Ja mikä käsittämättömintä, tuo opettaja ei varmaan ollut juuri minua vanhempi...

Loppu tunti lensi kuin siivillä. Olin valinnut istumapaikakseni ikkunarivin takapaikan, lähinnä voidakseni tuijotella kaunista ulkoilmaa...nyt käytin tilaisuutta ja omaa rauhaani hyväkseni tuijotellen tuota namupalaa, joka esitteli meille lukujärjestyksestämme omia aineitaan: matematiikkaa ja näitä luokanvalvojantunteja. Useamman kerran näin noiden tummien silmien vilkuilevan suuntaani luokan perälle ja pysähtyvän kohdalleni, eikä päähäni jäänyt varmaan ainoatakaan tuolla tunnilla selitettyä asiaa...Kello soi tunnin päättymisen merkiksi.

En tiedä, mikä sai minut jäämään paikalleni, vaikka vielä hetkeä aiemmin olin kovaa vauhtia lähdössä kotiin...Katselin, kuinka joka toinen tyttö teki tikusta asiaa pysähtyäkseen opettajanpöydän eteen ja pisti todella parastaan selittäessään jotain täysin merkityksetöntä asiaa suloisesti hymyillen...Nousin ja lähdin hitaasti pöytää kohti juuri kun viimeinen noista tytöistä käveli ulos luokan ovesta. Koitin näyttää vähintään yhtä itsevarmalta, kuin nuo toiset tyttöset hetkeä aiemmin, mutta puolet itsevarmuudestani karisi heti, kun nuo ihanat silmät liimautuivat minuun ja ahnehtivat jokaisen liikkeeni...

Juuri kun pääsin opettajanpöydän luo, mies astui pöydän takaa oven luo ja kiskaisi sen kiinni. Tuijotin hänen selkäänsä hieman ihmeissäni, mutta enemmän kihelmöiden...Tunsin olevani äärimmäisen kiihottunut tässä täysin älyttömässä tilanteessa! Hän kääntyi ovella ympäri ja lähti tulemaan minua kohti...Astuin muutaman askelen eteenpäin ja nojasin kevyesti opettajanpöydän päätyyn keräten jälleen sitä itsevarmuutta.... Hän käveli aivan eteeni ja kysyi käheästi, mitä asiaa minulla mahtoi olla opettajalle näin ensimmäisen koulupäivän jälkeen? Totesin tyynesti, että olin vailla perehdyttämistä talon tavoille, tietenkin!

Siitä se perehdytys sitten alkoi...Hän tarttui vyötäisiini ja nosti minut istumaan pöydälle, tönäten minut pöydän reunalta hieman keskemmälle ja kuin yhteisestä sopimuksesta kävin selälleni ja tunsin stringieni lähtevän saman tien lyhyen kesämekkoni alta...ennen kuin ehdin edes ajatella, mitä oikeastaan olinkaan tekemässä, tunsin vaativat kädet rinnoillani ja kuuman suun painautuvan märkään kolooni kielen alkaessa nopean ja taidokkaan työskentelyn. Sormet pyörittelivät samalla tiukasti töröttäviä nänninpäitäni ja kuumat aallot löivät lävitseni. Voihkaisin hyvän olon alkaessa helmeillä sisälläni ja tartuin miehen tukkaan puristaen sitä lujasti...en osannut tehdä muuta kuin nauttia! Irrotin otteeni miehen hiuksista ja tartuin pöydän reunaan kynnet naksuen järkyttävän voimakkaan orgasmin ravistellessa kehoani... kuulin oman voihkeeni ja sitten vain kiihtyneen hengitykseni. Vyönsoljen kilinä paljasti miehen aukovan housujaan ja ennen kuin sain hengitykseni tasaantumaan, hän työntyi voimalla sisääni! Ulvahdin, sillä hän tuntui valtavalta sisälläni ja liikehdinnällään hän sai välittömästi aikaan sen, että tartuin kynsin lujasti hänen selkänahkaansa. Tuo elin sisälläni teki kipeänhyvää; nautin suunnattomasti ja kuitenkin tunsin halkeavani! En voinut olla huutamatta ääneen ja hetken kuluttua huusimme molemmat....Mies kiihdytti tahtia ja tunsin sykkeen sisälläni kuuman nesteen suihkutessa sisääni. Olin itse ollut valmis jo kauan, häilyin jossain nautinnon nirvanassa....

Mies irrottautui minusta ja veti housunsa jalkaan sanaakaan sanomatta. Hämilläni nousin istumaan ja vedin hamettani alas. Kun sitten nostin katseeni, mies tarttui leukaani ja hymyili...tunsin suun suullani ja vastasin hellään suudelmaan...Kun avasin silmäni, koitin kuumeisesti samalla miettiä jotain järkevää sanottavaa...kumma kyllä, en keksinyt mitään! Mies sen sijaan sanoi, että tukiopetuksesta voitaisiin sopia, kunhan ensin päästäisiin aloittamaan varsinainen opiskelu....

Poistuin luokasta tutkien lukujärjestystäni... Seuraava luokanvalvojantunti olisi vasta perjantaina, mutta onneksi matematiikkaa olisi ohjelmassa jo keskiviikkona...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute