Herkku-puhelin
Arvaamaton Kesäpäivä
Lion King

Oli aurinkoinen kesäkuun päivä ja olimme vaimoni kanssa matkalla häihin. Tavallisesti menemme omalla autolla, vähintään kirkkoon ja juhlapaikalla vasta luovumme autosta. Tällä kertaa menimme häihin taksilla, koska jatkot olivat kaupungin kupeessa sijaitsevassa juhlapaikassa. Oli todennäköistä, että väki lähtee juhlista kaupunkiin jatkoille ja ajattelimme pääsevämme taksilla sieltä kotiin.
Taksimme saapui kirkon eteen ja menimme joukon jatkoksi odottelemaan, että koska pääsemme kirkkoon. Tässä vaiheessa hääjuhlaa, tunnelma on vielä suhteellisen rauhallinen ja jopa hiukan tylsähkö. Tällä kertaa olimme häissä morsiamen vieraina ja emme tunteneet ketään sulhasen puolelta. Morsiamen puoleltakin tunsimme vain morsiamen itsensä ja hänen kaverinsa, joka oli morsiamen kaasona. Olimme siis tässä vaiheessa juhlia aika yksinäisiä, kun emme tunteneet ketään.

Kirkon ovet avautuivat ja pääsimme istumaan kirkkoon. Kirkko oli mukavan viileä ja auringossa seisoskelun jälkeen, oli mukavaa päästä istumaan ja vilvoittelemaan. Menimme istumaan morsiamen puolelle ja noin keskivaiheille kirkkoa. Katselin mielenkiinnolla kirkkoon saapuvia vieraita ja ajattelin mielessäni, että millaisten tylsimyksien kanssa, tässä täytyy nyt juhlameiningit polkaista käyntiin. Väkeä tuli ja kirkossa vallitsi hyvin tyypillinen kuiskutteleva hälinä. Jokainen etsi paikkaansa ja aikanaan sen myös löysivät. Jostakin syystä katseeni kiinnittyi vieressä istuvaan vaimooni, joka oli jähmettynyt tuijottamaan, juuri ovelle saapunutta pariskuntaa. Minäkin katsoin heitä ja heissä oli jotakin, mutta en todellakaan osannut sanoa, että mitä. Mies oli noin 190 cm pitkä ja, ruskeasilmäinen, tumma komistus. Hänen vaimonsa piirteet viittasivat johonkin Latinalaiseen Amerikkaan tai muuhun lämpimään maahan. Molemmista näki, että turhaa ruokaa ei ole syöty ja salilla oli viihdytty. Itse mietin, että kummankohan sukulaisia tai ystäviä ne nämä nyt sitten lienevät. Sehän selviää kohta, kun nähdään minne he istuvat.

Kirkon penkille pääsi kahdelta suunnalta, keskeltä käytävää ja myös ikkunan puolelta. Meidän rivillä ei istunut vielä ketään. Ovella olevan näyttävän pariskunnan, näyttävällä vaimolla soi puhelin ja hän jäi ovelle puhumaan siihen. Tumma mies käveli itsevarmasti käytävää pitkin, vaimoni viereen istumaan. Suntio laittoi ovet kiinni ja miehen näyttävä vaimo joutui lopettamaan puhelunsa. Hän säntäsi ikkunan vieressä kulkevaa käytävää pitkin ja istui viereeni. Tunsin hänen hajuvetensä tuoksun nenässäni ja virnistin vaimolleni ohimennen. Vaimoni katsoi komeaa miestä ja virnisti takaisin.
Hääseremonia alkoi ja morsian talutettiin perinteiseen tapaan alttarille. Pappi saapui paikalle ja toimitus oli valmis alkamaan. Ensin laulettiin muutamia virsiä ja rukoiltiin tulevalle avioparille, hyvää loppuelämää. Minua hiukan huvitti, kun vaimoni ei saanut silmiään irti, vieressään istuvasta miehestä. Täytyy myöntää, että itsekin katsoin turhan monta kertaa kirkon ikkunasta ulos eli siis vilkuilin, vieressäni istuvaa kaunotarta. Heissä oli kyllä jotakin mystistä ja puoleensa vetävää, jotain sellaista että hiukan tylsiksi arvelemamme häät saivat nyt ihan uutta jännitystä.

Pappi piti omituisen saarnan, jossa hän vertaili avioliittoa lähteestä juomiseen. Hänen mukaansa jokaisen täytyisi pitää oma lähteensä puhtaana ja jättää vieraat lähteet rauhaan. Vieressäni istuva nainen ajatteli lähdevertauksesta ääneen ”mutta eikös vesi ole makeampaa naapurin lähteessä”. Oma verbaali-minäni heräsi henkiin ja kuiskasin hänelle, että voisihan sitä aivan hyvin maistaa naapurin lähteestäkin, jos naapuri antaa luvan tai vaihtaa lähteitä. Naisen ilme oli hämmästynyt, mutta ei missään tapauksessa loukkaantunut. Näin ilmeestä, että juhlapaikalla tähän aiheeseen palataan vielä.

Hääseremonia loppui ja pääsimme vaimoni kanssa juhlapaikalle, erään vanhemman pariskunnan kyydillä. Juhlapaikka oli jokin vanha kartano, jossa oli hirsinen päärakennus ja sen ympärillä pieniä aittoja. Itse juhla järjestettiin päärakennuksen pirtissä, johon oli katettu tavanmukainen kattaus. Pöydät olivat 4 – 6 hengen pöytiä ja niissä oli nimilaput. Löysimme vaimoni kanssa oman pöytämme aika läheltä ulko-ovea, joka oli siinä mielessä hyvä, että saattoi huomaamatta lähteä käymään ulkona. Meidän pöytämme oli neljän hengen pöytä, jossa oli meidän lisäksi kaksi nimilappua vielä jäljellä. Toisessa lapussa luki Jorma ja toisessa luki Aulikki. Ajattelimme, että saimme aika tylsää pöytäseuraa, kun nimistä tuli mieleen jokin varttuneempi pariskunta. Kirkossa näkemämme pariskunta istui aika lähellä, morsiusparin ja heidän läheisten ihmisten pöytiä. Yhtäkkiä kaaso havahtuu, että missäs Jorman ja Aulikin paikat ovat? Bestman katsoo suuntaamme ja sanoo, että tuolla oven vieressä. Kaasolla meinaa mennä hermot ja hän tiuskaisee bestmanille, että eihän nyt Jokkea ja Aukkia voi tuonne laittaa, kun ovat sentään kummeja. Noh paikkoja aletaan vaihtaa ja kirkossa näkemämme pariskunta tulee pöytäämme. Sijoitumme sillä tavalla, että nainen istuu vieressäni ja mies menee vaimoni viereen.

Kaaso kiikuttaa korot kopisten nimilaput meidän pöytään. Vihdoinkin saan tietää, tämän mystisen pariskunnan nimet. Miehen nimi on Roni ja naisen nimi on Isabella. Kättelemme toisemme ja käymme perinteiset kyselyt lävitse, että mistä kukakin tuntee hääparin. Kerron omat taustani ja käy ilmi, että morsian on ollut Isabellan luona Brasiliassa vaihto-oppilaana ja he ovat ystävystyneet niin, että Isabella oli päättänyt muuttaa Suomeen. Hän opiskelee lääkäriksi ja Ronin hän oli tavannut yliopistossa. Isabella osaa yllättävän hyvin suomea ja on viihtynyt maassa todella hyvin. Pariskunta erottuu todella näyttävällä tavalla, jopa hyvin pukeutuneiden häävieraiden joukosta. Isabellan eksoottinen ihonväri ja vartalonmyötäinen, punainen kotelomekko on todellinen katseenvangitsija. Hihittelen mielessäni jopa häiden turvallisuutta, kun sulhasen kaveripiiriin kuuluvat ”jätkät” tulevat hyvässä nousussa sisään ja näkevät ensimmäisenä Isabellan istumassa, siinä edessään. Yksi jätkistä kompastuu jopa kynnykseen ja lentää eteemme nenälleen. En malta olla kysymättä, että oliko siinä liukasta vai tuliko kenties mieleen, jotakin liukasta? Isabella väläyttää taas sen saman katseen, jonka näin jo kirkossa. Myös vaimoni ja Roni katsovat minun ja Isabellan silmäpeliä uteliaina. En silti nähnyt Ronin, enkä vaimoni katseessa mitään mustasukkaisuutta, vaan silkkaa uteliaisuutta.

Juhlat jatkuivat perinteisin menoin, söimme ja puheita pidettiin. Miesväki kävi aina ulkona jaloittelemassa ja taskumatit vilahtelivat kesäisessä iltapäivässä. Jokainen vietti häitä, miten parhaakseen näki. Osa humaltui heti alkumetreillä, selvästi liikaa ja lapsien kanssa tulleet tekivät jo lähtöä. Isabella ja Roni kävivät jossakin pyörähtämässä ja arvelin heidän käyneen ostamassa olutta, kun tien toisella puolella oli kauppa. Me joimme vaimoni kanssa talon antimia ja alkoholia hyvin varovasti. Seuraavaksi oli ohjelmassa morsiamen ryöstö, johon osallistuivat besmanin kaverit. He veivät morsiamen ulos pirtistä ja sulhanen jäi perinteisen hölmönä yksin pöytään. Seuraavaksi osa miehistä meni tanssilattialle istumaan tuoleille ja myös Roni joutui sinne riviin, muiden jatkoksi. Minä en onnekseni mahtunut, kun tuolit loppuivat kesken. Morsian talutettiin silmät sidottuina miesten eteen ja hänen piti tunnistaa miesten rivistä oma sulhanen, tunnustelemalla miehiä. Morsian tunnusteli jokaista vuorollaan ja Ronin kohdalla hän tunnusteli tavanomaista pidempään rintalihaksia ja tiukkaa vatsaa. Lopulta hän tunnisti omansa ja saikin hänet. Kysyin Isabellalta ja vaimoltani, että olisitteko tunnistaneet omanne tuolla lavalla. Vaimoni vastasi, että olisin varmaan ja Isabella arveli myös samaa. Minä kysyin jatkokysymyksen, että entä jos on silmät sidottuna ja pitäisi valita vain yhden kerran ja saa sen, kuka siinä sattuu olemaan, ilman mitään tunnustelua. Vaimoni purskahti nauruun ja Isabellan ilme oli taas näkemisen arvoinen, mutta hän sanoi että eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee. Tällä kertaa vaimoni ilme oli näkemisen arvoinen ja siinä oli jotakin sellaista, jota olen joskus petipuuhissa nähnyt. He katsoivat Isabellan kanssa toisiaan silmiin ja tajusin, että näistä häistä taitaa tulla vielä isot juhlat.

Häät jatkuivat ja näyttivät, että nyt on juhlissa enää se ns: ”lopullinen kokoonpano”, jonka kanssa juhlitaan aamuun saakka. Jokainen kävi vuorollaan puhumassa hääparille omat terveisensä ja ihmiset kulkivat pöydästä – pöytään. Ulkona käytiin ja meteli yltyi jatkuvasti, mutta jokaisella tuntui olevan hauskaa. Itsekin viihdyin hyvin juhlissa ja kävimme vaimoni kanssa myös tanssimassa. Sanoin tanssin jälkeen vaimolle, meneväni ulos hiukan katselemaan ja kuulostelemaan. Kuljin pihalla ja jututin siellä parveilevia ihmisiä, jokaisella oli omasta mielestään hauskaa. Itsekin naureskelin, että kivaa tuntuu olevan ihmisillä ja vapauduin hiukan työhuolistani. Minua kiinnosti tietää, että mitähän noissa pihapiirin muissa rakennuksissa oikein on. Lähdin kiertämään ympäröiviä rakennuksia ja huomasin jokaisen olevan auki. Niissä oli samankaltainen varustus jokaisessa, leveä rautasänky ja kaappi. Kurkistin jokaiseen ja mietin, että kiva on paikka ja vieläpä hyvällä paikalla. Viimeisen aitan kohdalla tunsin tutun hajuveden ja en oikein tiennyt, mitä olisin ajatellut. Päätin kuitenkin kurkistaa aittaan ja siellä oli Isabella. Hän ilostui silminnähden, kun näki minut ovella. Hän kuiskasi, että tule tänne sisälle ja kerro minulle näistä aitoista. Kerroin hänelle lyhyen historian suomesta ja rakennuskulttuurista, hän oli kiinnostunut ja vaistosin, että vielä ei ole aika poistua aitasta.

Istuin aitassa olevalle sängylle ja Isabella istui viereeni. Hän sanoi, että olenko huomannut hänen katseessaan mitään erikoista. Myönsin huomanneeni, mutta sanoin että en osaa oikein tulkita noin kiinnostavaa katsetta. Hän laittoi käden kaulalleni ja painoi itsensä minua vasten, suudellen minua samalla erittäin kiihkeästi. Sitten hän sanoi, että kai sä osaat tulkita tuota. Olin ihan pyörryksissä ja nyökkäsin, että ei jäänyt mitään epäselvää. Sitten hän sanoi jotain, minkä kuulin, mutta en edes tajunnut sitä. Hän sanoi, että tuolle suudelmalle oli vaimoni lupa. Vaimoni kuulemma parhaillaan hoitelee Ronia, jossakin toisessa paikassa. Minä en enää tajunnut mitään, kun Isabella kaatoi minut sänkyyni ja sanoi, että nyt saat kunnon latinoa, kun olet sitä kuulemma himoinnut jo pitkään. Aviomies-minäni vastusti ajatusta, mutta kaikki muut toimivat jo asiaa eteenpäin. Isabella otti ohjat käsiinsä ja nosti mekkonsa rullalle, keskivartalon kohdalle. Hän riisui housuni ja olimme jo käytännössä sisäkkäin, niin sisäkkäin kuin kaksi ihmistä voi ikinä olla. En edes yrittänyt ajatella järkevästi, vaan lähdin mukaan, tähän Isabellan intohimoon. Pyörimme sängyssä ja mikään mahti maailmassa ei olisi meitä enää erottanut toisistamme. Lopulta tulin hänen sisäänsä ja olin aivan sekaisin, en tajunnut enää mistään mitään. Kaikki tuntui jotenkin oudolta, jalat eivät kantaneet ja kädet tärisivät. Isabella oli jo melkein pukeutunut, kun minä vielä makasin sängyllä. Isabella kysyi, että aionko jäädä siihen lepäilemään vai lähdenkö katsomaan hääkakun leikkausta. Se kakku ei kyllä kiinnostanut paskan vertaa sillä hetkellä, mutta sain sentään vaatteeni takaisin päälle.

Matkalla pirttiin, mietin että miten helvetissä minä voin ikinä mennä vaimoni luokse ja katsoa häntä silmiin tämän jälkeen. Asia oli kuitenkin pakko kohdata ja se hetki odotti, edessäni olevassa pirtissä. Mielessäni manasin, että missä vitussa ne kaikki taskumatin tyrkyttäjät nyt ovat, kun olisi kerrankin ryypylle aihetta. Onneksi eteisessä oli joku mies kiiltävän mattinsa kanssa ja työnsi sen eteeni. Otin todella pitkät ryypyt ja toiset vielä perään, viina taisi olla jotakin viskiä. Pääasia, että jotakin sai juotua ja toivoin sen rauhoittavan. Pöytämme olikin tyhjä ja vaimoni seisoi Ronin vierellä, katsoen hääkakun leikkausta. Minä reppana kävelin kohti vaimoani ja Isabella meni hiukan minun edellä. Lopulta olin vaimon vieressä ja hän katsoi minua viattomasti, että ”jahas sinäkin pääsit vihdoin tulemaan ja että missäs sää oikein olit”. Minä sanoin tomerana, että kävin tutustumassa aittoihin ja katsomassa pihapiiriä. Vaimoni katsoi minua silmiin ja totesi, että taisi olla aika eksoottinen kokemus? En osannut muuta vastata, kuin että joo olihan se. Vaimoni puristi minua alapäästäni ja sanoi, että hänkin oli käynyt katselemassa paikkoja. Hän kertoi myös tutkineensa piharakennuksia ja tavanneensa todellisia tekijämiehiä. Nyt minä olin pelkkää kysymysmerkkiä ja totesin, vaan että hä? Hänen vastauksensa ei juuri selventänyt asiaa, kun hän sanoi puhuneensa vertauskuvilla ja tarkoitti, että niiden aittojen rakentajat olivat olleet aikansa tekijämiehiä? Lopulta hän käski ottaa rennosti ja sanoi, että hänellä on minulle yllätys, kun kakku on leikattu. Minä yritin tasailla pulssiani ja mietin, että mitkä ihmeen häät ne nämä ovat. Roni myhäili minulle ja hän katsoi ensin minua silmiini ja sen jälkeen vaimoani. Sen verran minäkin tajusin, että minun ja Isabellan touhuille taisi sittenkin olla joku sopimus. Näin heti, että vaimoni on saanut Ronia ja Roni on saanut vaimoani. Ajatus oli kyllä kiihottava ja eksoottinen, kun omatuntoni puhdistui ja kykenin ajattelemaan asiaa järjellä. Mielessäni pyöri miljoonan kysymyksen lisäksi vielä yksi todella suuri kysymys, mikä yllätys tässä vielä on edessä??

Kakku oli leikattu ja kaapin paikka tuli todettua, tämänkin hääparin arkeen. Minä olin pyörryksissä ja mietin, että meikällä ei ole enää täällä juhlissa kaapin paikkaa. Jostakin syystä jätin kakun syönnin väliin ja join pelkkää kahvia. Roni tarjosi minulle hymyillen konjakkia kahvin kanssa ja totesi, että näytät jotenkin ”kaikkesi antaneelta”, otapa kuule tuosta pikku huikka lääkkeeksi. Konjakki tuli kyllä todella tarpeeseen, kun lyhyessä hetkessä näistä oli tullut ihan hullut bileet. Isabella ja vaimoni juttelivat ihan normaalinuotilla, joka kuulosti jopa pelottavalta tässä tilanteessa. En kuullut ihan kaikkea heidän puhettaan, mutta tarpeeksi kuitenkin. Kuulin lauseita, ”miltäs se tuntui”, ”hyvältä tietenkin, mutta en silti vaihtaisi”, ”kyllähän se silti kivaa vaihtelua on”. Kysyin heiltä, että mistä te mahdatte puhua, niin minulle naurettiin. He sanoivat puhuneensa häistä ja häävaatteistaan, kysyen samalla minulta, että mistä muka luulit puhuttavan.
Päätäni särki ja mieleni oli ihan sekaisin, kun en oikein tiennyt missä mennään. Minut otettiin aitassa lähes väkisin ja kaikesta näki, että vaimoni oli myös saanut kyytiä. Minun oli pakko nousta pöydästä ja lähteä ulos kävelemään. Isabella tirkskui, että oletkos menossa aittoja katsomaan ja vaimoni repesi nauramaan. Totesin, että saa aitat olla nyt vähän aikaa ihan rauhassa. Kaikki nauroivat minulle, että hae olutta sieltä ulkoa ja juo vaikka kaksi, niin saat vähän aikaa palautua. Isabella huusi vielä perääni, että tulen kuulemma tarvitsemaan vielä paljon voimia.
Otin laatikosta olutta ja kuljeskelin pihamaalla, vailla ajatuksia. Mietin, että miten ihmeessä tässä nyt näin kävi. Olen himoinnut latinonaisia ikäni ja kertonut fantasioistani vaimolleni, mutta en kyllä ikinä voinut kuvitella, että joku päivä fantasiani toteutetaan ja vielä ihan oudoissa häissä. Samassa näen vaimoni tulevan pirtistä ulos ja suuntaavan yhteen aittaan. Ensin ajattelin, että en ikinä enää mene noihin aittoihin, kun niissä raiskataan miehiä. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja mennä katsomaan, että mitähän vaimoni mahtaa tehdä tuolla aitassa. Kävelin ovelle ja kurkistin varovasti sisään ja toinen puoli minusta yllättyi näkemästäni, mutta toinen puoleni kiihottui ja piti näkemästäni. Vaimoni makoili sängyllä selällään ja Roni oli itsevarmana hänen vierellään, hieromasauva kädessään. Hän hieroi sillä vaimoni klitorista ja vaimoni nautti ihan silminnähden. Jähmetyin ovelle tuijottamaan näkyä ja vaimoni nautinnon nähtyäni, en voinut keskeyttää tapahtumaa. Yhtäkkiä joku tarttuu minuun takaapäin kiinni ja tunnistan tarttujan, hänen hajuvedestään. Isabellahan se siellä on taas tekemässä minulle, jotakin minkä muistan lopunikääni. Isabella työntää minut sänkyyn, vaimoni viereen ja vasta silloin vaimoni huomaa minut. Emme puhu mitään ja en kyllä edes tiedä, mitä tässä pitäisi sanoa. Vaimoni huohottaa Ronin käsittelyssä ja Isabella aukoo minun housujani. Pian Isabella ottaa kaluni suuhunsa ja tekee sen todella osaavasti. Luulin, että minulla ole edellisen aittaseikkailun jälkeen enää mitään annettavaa, mutta väärässä olin. Kaluni on hetkessä kova, kuin kivi ja tuntuu, kuin en olisi ikinä saanut naista. En osaa arvioida aikaa, kuinka kauan me olimme vaimoni kanssa näiden eroottisten paholaisten käsittelyssä, mutta hyvältä se tuntui. Isabella ja Roni toteavat hetken kuluttua, että eiköhän jätetä tämä pari keskustelemaan keskenään. Isabella nuolee vielä kaluani joka puolelta ja Roni nuolee vaimoani erittäin suurella tunteella.

Lopulta he häipyvät ja minä käyn vaimoni kimppuun, kuin villi elukka. En ole enää häissä, en aitassa, enkä missään, vain ja ainoastaan jossakin suuressa näytelmässä, jossa naidaan tunteella. Kaikki tapahtumat ja omituiset sattumat antavat minulle uutta puhtia ja tunnen olevani suuri pornotähti. Pyörimme ja suutelemme vaimoni kanssa, kuin emme olisi ikinä harrastaneet seksiä. Pitkältä tuntuvan ajan jälkeen työnnyn vaimoni sisään, mutta jatkamme pyörimistä. Hiljalleen vaimoni asettuu kontalleen ja minä asetun hänen taakseen, työntäen samalla kaluni hänen sisäänsä. Vaimoni saa välittömästi hirvittävän orgasmin ja huutaa suureen ääneen, välittämättä pihalla vietettävistä häistä. Minä villiinnyn naimaan häntä takaapäin ja kiimani on jotakin käsittämätöntä. Emme ole tässä yhteydessä mies ja nainen, vaan yksi ja sama kokonaisuus, jotka ovat kiinnittyneet toisiinsa. Vaimoni orgasmit ovat valtavia tai hän on oikeastaan yhtä suurta orgasmia koko nainen, millään ei ole mitään väliä. Kaiken täytyy mennä näin ja mikään ei voi sitä tässä maailmassa estää. Lopulta minä tulen vaimoni sisään ja minultakin pääsee käsittämätön ääni kurkustani tai jostakin. Purkaudun, kuin tulivuori ja orgasmini tuntuu kestävän ikuisuuden. Hetken kuluttua on ihan hiljaista ja mistään ei kuulu mitään. Vaimoni hengittää vieressäni ja minä näen tähtiä silmissäni. Päähäni ei mahdu yhtäkään järkevää ajatusta ja jälleen minä makaan aitan sängyllä, mutta tällä kertaa vaimoni laittaa itseään kuntoon. Tunnen munissani vihlaisun, kun hän toteaa että aionko jäädä sängylle lepäilemään, vai lähdenkö katsomaan morsiuskimpun heittoa. Jumalauta mitä naisia täällä on, toinen raiskaa minut aitassa ja lähtee katsomaan hääkakun leikkausta. Oma vaimoni melkein tappaa minut naimalla ja lähtee hyräillen katsomaan morsiuskimpun heittoa. Yritän pinnistellä itseni ylös sängyltä ja saada habitukseni, jonkinlaiseen hääkuosiin. Mieltäni yritän tasoitella oluella, jonka sentään löysin sängyn vierestä ja siinä päällä oli pöydästä napattu Ronin nimilappu, jossa luki ”tässä sinulle pieni janojuoma, jos satut tarvitsemaan t. Roni”.

Raahaudun vapisevana katsomaan, kun morsian heittää kimpun, paikalla oleville sinkkunaisille. Kimpun saa joku kukkamekkotyttö, jota en edes muista nähneeni näissä omituisissa häissä. En oikein keksi mitään kaksimielistä sanottavaa tälle neidolle. Muniani vihloo ja vapisen, kuin haavanlehti ja syynä ovat kaksi käsittämätöntä seksiaktia, noissa kirotuissa aitoissa. Haen lisää olutta ja pöydästä jotakin pientä purtavaa, että saisin suulleni jotakin tekemistä ja sitä kautta ajatukseni kasaan. Syömäni piirakka lienee jotakin hyvinkin herkullista, mutta en edes maista mitään. Juuri tällä hetkellä, ei itse asiassa mikään tunnu miltään. En jaksa syttyä paikalla olevien miesten puheisiin villistä hääyöstä. Tarjottua viinaa sentään otan ”lääkkeeksi”, kuten he sitä pientä kulausta taskumatista kutsuvat. Ajattelen mielessäni, että tämä tulee kerrankin sanan varsinaisessa merkityksessä LÄÄKKEEKSI!

Yhtäkkiä havahdun siihen, kun Roni tulee kaason kanssa minun luokseni. Ensimmäinen ajatukseni on, että ”pakene nyt, kun vielä voit, kohta sinä joudut panemaan tuota kaasoakin”. Etsin silmilläni besmania ja ajattelen, että vaimoni varmaan jo imee häntä jossakin aitassa. Ei nyt sentään, vaimoni juttelee iloisesti Isabellan kanssa ja mikään ei viittaa juuri tällä hetkellä mihinkään panemiseen. Yritän kasailla arvokkuuteni ja keskittyä kuuntelemaan, että mitähän asiaa kaasolla on minulle. Kaaso kysyy, että voisimmeko minä ja vaimoni mennä tekemään morsiusparin hotellihuoneeseen jotakin jekkua, kuten on joskus tapana tehdä. Se sopii minulle vallan hyvin, koska se voisi viedä ajatuksia muualle ja minua vähän kauemmas noista aitoista. Vaimoni on myös suostuvainen asiaan ja kaaso tilaa meille taksin. Taksi tulee melko pian ja kaaso antaa taksimiehelle ohjeet, että minne ajetaan. Kyyti on kuulemma maksettu eli siinäkin mielessä ihan hyvä homma. Hotellin väki tietää asian ja he päästävät meidät sovitun mukaan sisälle hääsviittiin.

Taksi saapuu hotellille ja menemme vastaanottoon esittämään asiamme. Paikalla oleva nuori nainen lähtee avaamaan meille sviitin oven ja pääsemme sisään. Hääsviitti on vaikuttavan näköinen ja kokoinen, jotain ihan muuta kuin ne perinteiset sänky + televisio yömajat. Keskellä huonetta on suuri sänky, jossa mahtuisi nukkumaan vaikka kaikki häävieraat. Löytyy sohvaa moneen lähtöön ja nojatuoleja on myös kaikenlaisia. Kylpyhuoneessa on kaikki herkut, suurehko sauna, kylpyamme ja poreamme. Suurella parvekkeella on myös isohko sohva, josta on näkymä merelle. Mitähän jekkua täällä sitten uskaltaa tehdä, kun joka paikka on viimeisen päälle laitettu iskuun.
Jostakin täytyy aloittaa ja vaimo käskee minun lähteä käymään alakerran kivijalkakioskilla. Hän käskee hakea riisiä, näkkileipää, oliiviöljyä, hunajaa ja itselleni olutta. Mielenkiintoinen ostoslista, mutta mikäpäs siinä, lähdin hakemaan mitä käsketään. Hotellin vastaanotossa tuoksuu tuttu hajuvesi ja ajatukseni palaavat parin tunnin takaisiin tapahtumiin. Ensin ajattelen, että ei kai vaan Isabella ole tulossa minua taas raiskaamaan, johonkin tuohon vastaanoton sohvalle. Näen nuorehkon naisen menevän vetolaukun kanssa hissiin ja ajattelen, että näköjään kaikki käyttävät tuota samaa tuoksua. Painelen liikoja ajattelematta kioskille ostamaan, mitä on käsketty. Saan ostokseni kasaan suhteellisen kivuttomasti ja painelen takaisin hotellille ostoksieni kera.
Hississä tuoksuu tuttu hajuvesi ja ajattelen mielessäni, että olen hengittänyt tätä tänään jo enemmän kuin happea. Menen sviitin ovelle ja koputan, vaimoni tulee avaamaan oven. Hän on vähentänyt vaatteitaan ja ottanut vähän rennommin, kun onhan hänelläkin ollut aika raskas päivä. Vaimo kertoo tehneensä pienen jekun kylpyhuoneeseen ja käskee minun mennä sitä katsomaan. Astun kylppäriin ja sinne on ilmestynyt jo hyvinkin tutuksi käynyt punainen kotelomekko. Isabella on poreammeessa ja käskee minun liittyä seuraan. Katson taakseni ja vaimoni virnistää minulle sohvalta, samalla näen Ronin treenatun vartalon astuvan, parvekkeelta kohti vaimoani. Haluaisin kovasti mennä vaimoni luokse, mutta pelin henki on hyvinkin selvä. Isabella odottaa minua poreammeessa, ja minun paikkani on siellä. Vaimolleni on järjestetty huoneen puolelle, jotakin ihan muuta.
Riisun vaatteeni ja en jotenkin osaa edes peitellä itseäni, kun astun Isbellan kanssa poreammeeseen. Ammeeseen mennessä ajattelen, että taidan tuottaa näille naisille tänään pahan pettymyksen. Olenhan saanut jo kaksi hyvin vahvaa orgasmia ja en jotenkin usko, että jaksaisin enää syttyä. Isabellan eksoottinen vartalo kiehtoo minua ja haluan todella mennä hänen kanssaan kylpyyn. Isbella loihtii minulle jostakin lasin, jossa on ilmeisesti shampanjaa, en harrasta noita juomia niin en tunne merkkiä. Se kyllä jotenkin istuu tähän kuvioon ja en sen tarkemmin syvenny lasin sisältöön. Isabella juttelee minulle rauhoittavasti ja käskee unohtamaan kaiken aikaisemmin koetun. Hullu nainen, ajattelen mielessäni, miten muka voi unohtaa tämän erikoisen päivän. Teen parhaani ja pyrin tarttumaan, tähän ainutlaatuiseen hetkeen.
Kylpy ja shampanja kyllä rentouttavat minua ja kykenen todellakin tarttumaan juuri tähän hetkeen. Isbellan sääret osuvat minun sääriini ja koen sen ikään kuin sähköiskuna sisälläni. Hiljalleen Isabella hivuttautuu lähemmäs minua ja tulee ihan viereeni kiinni. Hän kuiskaa korvaani, että älä huolehdi nyt mistään, minä pidän sinusta huolen ja pääset kyllä vaimosi kainaloon aikanaan. Sanat huumaavat minut jotenkin ja en osaa vastata hänelle mitään. Tartun häneen, kuin hukkuva oljenkorteen ja jälleen olen valmis, mihin tahansa seikkailuun. Edelliset seksiaktit ovat kuin vuosien takaisia tapahtumia ja olen täysin valmis tulevaan, mitä ikinä se sitten tuleekaan olemaan.

Vaimoni on mennyt Ronin kanssa suureen sänkyyn ja he ovat siellä, kuin yksi suuri rakasteleva kokonaisuus. Ronilla on ohjat vahvasti käsissään ja vaimo nauttii tapahtumasta täysillä. Roni suutelee vaimoani joka puolelle kehoa ja levittää hunajaa vaimoni iholle. Vaimoni pyörii sängyssä, sinne suuntaan mihin Roni käskee hänen pyöriä. Roni ei sano mitään, vaan antaa käskynsä kehon kielellä. Mitään selkeää merkkiä tai ohjetta ei tarvita, vaimoni vain vaistoaa nämä ohjeet ja toimii sen mukaan. Vähitellen vaimon iho alkaa olla kauttaaltaan hunajan peitossa. Roni alkaa hiljalleen nuolla tätä hunajaa pois vaimoni iholta. Nuoleminen alkaa käsistä, jaloista ja kyljistä. Kriittiset alueet jäävät viimeiseksi ja sekös saa vaimoni kiihottumaan entisestään. Vaimo huutaa välillä kovaan ääneen, että ”pliis tule jo sisääni”. Roni ei kuule moisia huutoja, vaan härnää ja kiusoittelee vaimoani kielellään. Kaiken lisäksi Roni nappaa oliiviöljypullon ja levittää sitä treenatulle vartalolleen. Öljytty ja treenattu miehen vartalo saa vaimoni huutamaan kovempaa, mutta Roni sanoo jopa luonnottoman rauhallisella äänellä ”kaikki aikanaan”, miehen samettinen ääni vain lisää vaimoni kiimaa. Nuoleminen etenee pikkuhiljaa myös rinnoille ja alapäähän, vaimoni saa orgasmin jo tässä vaiheessa. Roni ei ole huomaavinaan orgasmissa kiemurtelevaa vaimoani, vaan jatkaa omaa show’taan vaimoni päällä, vieressä ja joka puolella. Hänellä tuntuu riittävän käsiä joka puolelle vaimoni vartaloa ja vaimoni ei enää kykene ajattelemaan mitään ympärillä tapahtuvaa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Roni työntyy vaimoni sisään ja vaimoni kiljaisee käsittämättömän kiimaisen kiljaisun. He aloittavat käsittämättömän rakastelun, jossa ei ole mitään väärää eikä mitään oikeaa, näin vain kuuluu kaiken mennä ja mikään inhimillinen ei ole tässä kokonaisuudessa kiellettyä. Kaksi ihmistä on kiinni toisissaan ja heidän rakasteluaan voisi kuvailla vain yhdellä sanalla, se sana on nautinto. Nautinto jatkuu loputtomiin ja vaimoni on tämän nautinnon jälkeen, niin täydellisesti tyydytetty ihminen, kuin kukaan ikinä voi olla.

Minä olen Isabellan kanssa poreammeessa ja Isabella pyörähtää syliini istumaan. Tartun takaapäin hänen rintoihinsa ja tunnen olevani jossakin ihan muualla, kuin pienen kaupungin hotellihuoneessa. Eksoottinen ja hiukan pyöreähkö latinopylly on ollut minulle aina fantasia ja nyt sellainen on minulla sylissä, poreammeessa. Eihän tässä elämässä ole enää mitään järkeä, mutta nyt ei ole oikea aika ajatella järjellä. Nyt täytyy nauttia joka hetkestä ja keskittyä tähän hekumaiseen vartaloon. Latinopylly tuntuu sylissäni ja sopivasti kaluni ympärillä, vielä kiihottavammalta, kuin olin sen kuvitellut tuntuvan. Rinnat ovat liiankin täydelliset ja sen vuoksi koko homma tuntuu suurelta ja kauniilta unelta, josta ei halua herätä koskaan. Menemme Isabellan kanssa keskelle ammetta, jotta pääsemme kasvot vastakkain ja tietysti sylikkäin. En halua menettää sekuntiakaan, siitä kun täydellinen latinovartalo on minun sylissäni. Suutelemme Isabellan kanssa todella pitkään ja kiihkeästi, hänen huulensa ovat täydelliset ja koko tapahtuma on ainutkertaisuudessaan jotakin, johon ei ole keksitty sanoja. Olemme Ronin ja vaimoni tapaan, yksi suuri rakastava kokonaisuus, jonka ei haluaisi purkautuvan koskaan. Suudelmien ja toistemme vartaloista nauttimisen jälkeen, Isabella tarttuu kalustani kiinni ja ohjaa sen sisäänsä. Tunnen hänen lämpimän pillunsa, kaluni ympärillä ja tiedän, että tämän hetken tulen muistamaan aina. Minun tai Isabellan ei tarvitse liikuttaa vartaloa, koska olemme niin kiihottuneita, että jo pelkkä sisällä oleminen on suurta nautintoa. Suutelemme ja hyväilemme toisiamme, joka tuottaa sen saman nautinnon, kuin vartalon liikuttelu tavallisesti. Isabella on saanut useita orgasmeja, kun olen suudellut häntä kaulaan ja korvalehtiin, hän on täysillä mukana tässä kauniissa tapahtumassa. Lopulta en voi enää pidätellä itseäni, vaan tulen Isabellan sisään, orgasmi ei ole mikään yksi laukeaminen, vaan se tekee tuloaan pitkään, hiljalleen voimistuen ja lopulta lastini liikkeelle lähteminen laukaisee kaiken valloilleen. Orgasmini jälkeen tulee aivan hiljaista, Isbella suutelee minua huulilleni ja vastaan suudelmaan, mutta nyt mukana ei ole kiihkeyttä vaan sellainen kiitollisuuden ja jopa haikeuden tunne, hetki on joka tapauksessa erittäin kaunis ja luonnollinen.

Pitkän ajan jälkeen nousen ammeesta ja ojennan Isabellalle kylpytakin. Puen hänet siihen ja vasta sen jälkeen, otan myös itselleni takin. Kaadan molempien laseihin lisää shampanjaa ja menemme huoneen puolelle katsomaan, kuinka siellä pärjätään. Näen vaimoni Ronin kainalossa sängyllä ja juuri tällaisella hetkellä siinä ei ole mielestäni mitään väärää. Menemme Isabellan kanssa joukon jatkoksi, siten että minä menen vaimoni kainaloon ja Isabella menee Ronin kainaloon. Makaamme sängyllä pienen hetken ja kaikki ovat ihan hiljaa. Tähän hetkeen ei kuulu mitään vuorosanoja, jokainen miettii omaa rooliaan tässä suuressa ja kauniissa näytelmässä. Vaimoni saa ensimmäisenä sanottua, että sauna on lämmin ja nyt voisi olla pienet löylyt paikallaan.

Saunan lauteilla jokainen istuu edelleen hiljaa ja molemmat parit hyväilevät puolisojaan. Pieniä kiitoksia kuiskaillaan korvaan ja naiset taitavat kyynelehtiä. Minä yritän kasailla päivän tapahtumia mielessäni yhteen ja muodostaa niistä jonkinlaisen kokonaisuuden. On suuri ja kaunis asia, kun avioliitto ja kahden ihmisen välinen suhde on päässyt tälle tasolle. Mitään mustasukkaisuutta tai katkeruutta ei ole ilmassa, vaikka olemme rakastelleet toistemme puolisoita. Päinvastoin, ajattelen asian suurena ja kauniina lahjana rakkaalle vaimolleni. Vaimoni saa toki tyydytyksen minultakin, mutta onhan olemassa myös muita juttuja. Toista ihmistä voi rakastaa niin paljon, että haluaa joskus tarjota hänelle myös seksissä suuria elämyksiä. Käyväthän ihmiset joskus myös ulkomailla, vaikka pärjäisivät hyvin kotimaassaan. Miksi ei voisi tehdä myös seksissä, samanlaisia seikkailuita. Suureen rakkauteen kuuluu kuitenkin ehdoton luottamus ja sen vuoksi näin suuri asia täytyy tehdä yhteisymmärryksessä ja yhteisesti sopimalla. Sooloilu vie tältä suurimmalta rakkaudelta pohjan ja silloin kyseessä on pettäminen, joka on taas likainen ja ruma asia. Yhteinen sopimus ja seikkailu näin suurissa asioissa, syventää keskinäistä luottamusta ja rakkautta. Tällaisissa mietteissä istuin saunan lauteilla ja hörpin kioskilta ostamaani olutta. Oloni oli todella rauhallinen ja itsevarma, minä nautin sillä hetkellä elämästä! Uskon, että myös seurueen muut jäsenet ajattelivat asioista samalla tavalla.

Saunan jälkeen meille tuli pieni paniikki, kun olimme kuitenkin morsiusparin sviitissä. Kaaso oli yrittänyt soittaa Ronille ja hän oli laittanut viestiä, että morsiuspari lähtee noin tunnin kuluttua hotellille. Katsoimme viestin lähetysaikaa ja kelloa, meillä oli noin 30 minuuttia aikaa. Emme ehtineet juurikaan jekkujamme tekemään, saatika siivoamaan huonetta. Todettiin, että taidettiin tehdä parille oikein viimeisen päälle suuri jekku. Jätimme kaiken sillä tavalla, kuin ne jäivät sessiomme jäljiltä. Nostimme riisit ja näkkärit sängyn päälle ja Roni kirjoitti niiden päälle lapun, jossa luki ”voitte levitellä noi itse sänkyyn, jos koette tarpeelliseksi”. Hississä Roni laittoi kaasolle viestiä, että kaikki kunnossa, huoneessa on tehty kivoja jekkuja ja paljon!
Hyvästelimme toisemme hotellin edessä ja jätimme portin auki toiselle sessiolle, jos koemme sen tarpeelliseksi. Roni halasi vaimoani ja minä sain vielä kerran syliini, tuon himoitsemani latinon. Lähdimme vaimoni kanssa taksilla kotiin ja kuiskasin vaimolleni taksissa ”minä rakastan sinua”. Vaimoni vastasi kuiskaukseeni suudelmalla ja suutelimme toisiamme koko loppumatkan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute