Herkku-puhelin
Odotettu hetki
Nyt tiiti

Olin tuolloin 27-vuotias, vielä kokematon kaikessa miestenvälisessä, ja tukevasti parisuhteessa naisen kanssa. Kuitenkin, aloin syystä tai toisesta, mitä en osaa määritellä yksin tietokoneen ääressä olessani lipsumaan aina trans-aiheisille sivustoille. Näillä sivuilla seikkaillessani, alkoi minua entistä enemmän kutkuttaa ajatus itsestäni naisen roolissa.

Aikaa vierähti, ja pikkuhiljaa olin alkanu salaa haalimaan itselleni vaatteita, peruukkeja sekä meikkejä jotka nykyään tulevat postimyynnissä melkoisen kätevästi puolison tiettämättä. Myös matkaluonteinen työ antoi minulle mahdollisuuden harrastaa tyttöilyä hotelleissa.

Tämä tarina tosin sijoittuu ulkomaille, englantiin, koska en suomessa uskaltautunut näyttäytymään tai tapaamaan ketään kiinnijäämisen pelossa.

Olin siis eksynyt erääseen englantilaiseen kaupunkiin, jossa oli maan johtava transihmisten yökerho, sekä toisellapuolen tietä motelli jonne kaikki tiitit aina tiettynä sovittuna iltana kokoontuivat ennen yökerhon aukeamista.

Asuksi olin valinnut alle mustan korsetin, jonka liivit olin täyttänyt silikoniproteeseilla, jalassa stayupit kiinnitettynä korsetin mukana tulleeseen sukkanauhavyöhön. Jalassa korkeakorkoiset avokkaat, sekä päälläni mustavalkokuvioitu kotelomekko ja hiuksiksi olin valinnut punertavan olkapäiden alapuolelle ulottuvan peruukin. Katselin itseäni peilistä, ja olin tyytyväinen näkemääni, koko normaali persoonani oli kadonnut tämän ilmestyksen taakse ja peilistä minua katsoi alle kolmekymppinen voimakastahtoinen upea nainen. Olin siis 182/84 mitoillani raamikkaan naisen näköinen.

Raotin varovasti huoneeni ovea, ja lähdin kävelemään aulabaaria kohti jossa tiesin muidenkin tyttöjen oleskelevan. Kun saavuin aulaan, sain upeita katseita muilta tytöiltä, valtavia kehuja ja tämä kaikki pyytämättä. Juomani tiskiltä saatuani, pyysin liittyä kolmen muun tiitin joukkoon, jotka esittelivät itsensä Cathyksi, Marianneksi sekä Kylieksi. Cathy oli noin 45 vuotias upea brunetti ilmestys nahkaisessa kotelohameessa sekä topissa. Marianne taasen oli noin oman ikäiseni, hieman pullea myöskin punahiuksinen ja pukeutunut upeaan kotelomekkoon hänkin sekä korkeakorkoisiin saappaisiin. Kylie oli meistä vanhin 55 vuotias kaiken nähnyt upea tiitti jolle monet suomalaiset naisetkin jäävät kakkoseksi. Hänellä oli silmälasit, jotka muistan vieläkin, upea katsoa ja ennen kaikkea upea ylhäältä alas asti ulottuva kirkuvan punainen mekko sekä blondit hiukset, jalassa hänellä oli myös punaiset korkeakorkoiset avokkaat.

Aikamme juomia nautittuamme, sekä yleisesti puhuttuamme, siirtyi keskustelu minuun, miten olin päätynyt englantiin ja kuinka kokenut olin tyttöilyssä. Totuuden kerrottuani, hämmästelivät muut miten en kotimaassani uskaltautunut ollenkaan tyttöilemään ja sain myös sääliä heiltä.

Seksistä ei tässä yhteydessä puhuttu, mutta tunsin miten Cathy, joka istui vieressäni laski kätensä reidelleni sanomatta mitään ja ajattelin että tuo on vain paikallista kohteliaisuutta, ajattelematta asiaa sen enempää. Joimme vielä toiset juomat, koska kello oli vasta 5 iltapäivällä ja yökerho aukeaisi vasta 8 aikaan, joiden jälkeen minun oli pakko päästä käymään wc:ssä. Tuolta palattuani, ihmettelin miksi muut tytöt katselivat toisiaan omituisesti, jolloin tunsin Cathyn käden uudestaan reidelläni ja kääntäessäni katseen häneen tuijotimme toisiamme silmiin katseella josta ei jäänyt epäselväksi hänen ajatuksensa. En saanut sanaa suustani, muttei tarvinnutkaan. Ennen kuin olin ehtinyt sanoa mitään, hän suuteli minua suoraan suulle, ja jaoimme erittäin kiihkeän suudelman ja tunsin hänen kätensä siirtyvän ylöspäin.

Yhtä nopeasti kuin suudelma alkoi, se tuntui myös loppuvan jolloin Cathy sanoi että olivat tyttöjen kanssa vessassa käydessäni sopineet, koska aukeamiseen oli vielä sen verran aikaa että ottaisivat minut mukaan, jos haluaisin, kuulemma perinteiseen ennen aukeamista tapahtuvaan hauskanpitoon. Ja, tietenkin, halusinhan minä.

Poistuimme aulabaarista, kohti Cathyn huonetta, joka ohjasi minua kapealla käytävällä ensin takapuolesta hellästi työntäen, Mariannen ja Kylien seuratessa perässä. Huoneen oven avauduttua, ahtauduimme kaikki eteiseen ja huomasin että jokainen hengitti tuossa ringissä raskaasti katsellen toisiaan. Tästä alkoi kiihkeä suudelmien vaihtelu.Ensin suutelin Kylieta, josta vaihtui Marianneen, jonka jälkeen taas tuttuun Cathyyn. Tässä vaiheessa tunsin myös mekon alla käden ja huomasin että Marianne oli polvistunut minun eteen ja kaivoi esiin pikkuhousuista klitoristani. Samaan aikaan Kylie oli polvillaan Cathyn edessä samoissa askareissa. Ainoa mitä pystyis miettimään oli se, että miten olen haaveillut tästä kun olen vastaavaa irstautta 4 tiitin toimesta nähnyt vain tietokoneeni näytöltä.

Huomasin myös aulassa peilin, josta pystyin ihastelemaan tilannetta jossa itse jatkoin suutelua Cathyn kanssa Mariannen ja Kylien hoitamassa alapäitämme, ja ei mennyt kauan kunnes jouduin ilmoittamaan Mariannelle että jos hän ei lopeta minulta tulee kohta, joka johti minulle uuteen kokemukseen. Tuon saattelemana Kylie ja Marianne nousivat seisomaan, ja ilmoittivat että heidän vuoronsa saada alkupala, ja että vieraalla on heidän kolmen kanssa velvollisuus maistaa jokaista ennen seuraavaa askelta.

Näin siis löysin itseni hotellihuoneen eteisen lattialta polvillani, kolme upeaa tv naista alapäät esillä edessäni. Ensimmäistä kertaa otin Kylien elimen, joka oli noin 16 senttiä ja sopivan paksu suuhuni, ja ajattelin sen olevan suuri. Jatkoin imemistä, varoen etten vain osu hampaillani tuohon ihanuuteen. Olin täysin keskittynyt tähän yhteen elimeen, että unohdin kaksi muuta jotka olivat ympärilläni, joka johti siihen että Marianne käski nostamaan kädet ylös, joihin he sitten antoivat omat elimensä. Näin olin, ensimmäistä kertaa muna suussa, ja yksi molemmissa käsissä. Ajattelin, ei ole parempaa tapaa menettää tiittineitsyyttä. Aikani imettyäni Kylieta vaihdoin Cathyn munaan, joka oli hieman pienempi, noin 14 senttiä ja minun mielestäni oikein sopiva suuhoitoa varten, tuota aikani imettyäni, tajusin vasta miten suuri Mariannella olikaan.. Vaikka tuo elin oli ollu kädessäni, oli se noin 20cm pitkä sekä mahdottoman suuri, edes käteni ei menny ylitse sen yrittäessäni sitä nyrkkiin. Hän kyllä tiesi ihailuni, ja läpsi minua poskilleni muutaman kerran ennen kuin sain tuon ihanuuden suuhuni. Kuin vaivoin hivutin terskan suuhuni jonka jälkeen hän otti päästäni kiinni ja jouduin jättämään 2 muuta elintä vaille huomiota koska keskityin vain siihen, että suutani nussittiin ensimmäistä kertaa elämässäni.

Tämän hekumallisen hetken jälkeen kaikki naiset sanoivat, että hän taitaa olla läpäissyt ensimmäisen testin, joten ohjataan Claire (minun englannin tiittinimeni) eteenpäin. Pääsimme sängynreunalle, jossa alkoi kiihkeä suutelu jossa kaikki olivat kiinni toisissaan, ja kädet menivät munalta munalla alapäässä kaikkien kosketellessa kaikkia. Hätkähdyin siihen kun tapapuolellani oli käsi, ja sormi joka alkoi tunnustella anustani. Tuossa vaiheessa tytöt muistivat puheemme, etten ollut koskaan aikaisemmin ollut miestenvälisessä seksissä, ja että nyt on aika että saan sitä, ja kunnolla sanoivat he virnistäen kuin kuorosta.

He ohjasivat minut hellävaroin sängylle kontilleni, ja Kylie tuli viereeni ohjastaen kuinka tyttöpilluni olisi heille oikein tarjolla. En uskonut ikinä miten minun tuli itseni selkä kaarelle asettaa, jotta olisin mahdollisimman haluttavassa asennossa. Hän sanoi myöskin että saan rauhoittavan suukapulan, joka rauhoittaa minua koska tulossa on jotakin mahtavaa. En tiennyt mitä hän tuolla tarkoitti, mutta hän siirtyi eteeni ja ohjasi minut ottamaan häneltä suihin, noh, suukapula tuokin ajattelin. Säpsähdin taas kun tunsin kylmää ja sormen takapuolellani. Marianne ja Cathy olivat molemmat työntouhussa ja ihastelivat takapuoltani jota kehuivat treenatun näköiseksi ja uskottelivat ettei mitään pelättävää ole. Jatkoin vain imemistäni kun tunsin ensin yhden sormen joka teki tiensä sisääni, tämän jälkeen toisen ja kolmannen kohdalla alkoi kipu tuntua jo suuremmalta. Kuitenkin, tytöt päättivät että nyt on aika ja tunsin miten Cathyn kädet asettuivat lanteilleni ja miten Mariannen ohjaamana hänen munansa oli tulossa sisääni. Tunsin valtavan paineen ensin aukollani joka helpottui kun sulkijalihakseni antoi periksi hänen ihanalle klitorikselleen. Olin sellaisessa kiimassa missä en ollut koskaan aikaisemmin ollut ja vasta nyt mieleeni tuli oma penikseni ja tajusin ettei kukaan ollut koskenut siihen hetkeen vaan tämä seisoi aivan täysin vieläkin.

Cathyn sisään tultua, tunsin miten hän ensin varovasti aloitti työntönsä, ja tunsin kivun hellittävän anuksessani, joka vain lisäsi kiimaani. Vaivoin pidin Kylien munan suussani kun aloitin itsekin rytmikkään vastaan panemisen koko kropallani. Halusin jokaisen sentin cathyn kyrvästä sisälleni. Halusin lypsää hänet tyhjäksi. Kaiken tämän kiiman keskellä yhtäkkiä suussani ollut Kylien muna alkoi sykkimään ja suuni täyttyi spermasta, mikä ihana maku tässä tilanteessa, suolainen ja sai minut tuntemaan itseni entistä kiimaisemmaksi. Lasti oli niin suuri että suurin osa tuli poskilleni ja leualleni koska jouduin haukkomaan henkeä Cathyn painaessa minua kiihtyvään tahtiin ja kuin huomaamatta hän vetäisi itsensä ulos minusta ja siirtyi eteeni heittäen kondomin pois ja roiski spermansa naamalleni. Luulin jo että tämä olisi tässä mutta muistin Mariannen ja hänen valtavan aseensa. Katsoin taakseni ja siellä tuo jumalainen tvnainen oli, jo valmiina astumaan sisääni. Itse vielä putsatessani Cathyn kyrpää spermoista tunsin tuon ison munan anuksellani joka luiskahti sisään paljon helpommin, kuin ajattelin koska Cathy oli jo tietä tälle helpottanut. Marianne aloitti työntönsä ja rupesi pumppaamaan minua kuin viimeistä päivää. Samalla Cathy ja Kylie olivat siirtyneet molemmin puolin minua makaamaan ihaillen tuota näkyä kun kaksi heitä nuorempaa tv tyttöä nauttivat täysin rinnoin. Olin kuin kolmannessa taivaassa ja Marianne ilmoitti tulevansa ja toisti tutun kaavan siirtyi eteeni heittäen kondominsa pois ja spermasi naamani. Nuolin spermat mitkä vain pystyin ja hyökkäsin hänen munansa kimppuun ja imin loputkin mitä irti sain mikä aiheutti naurunremakan koko porukassa.

Olin jo täysin valmis, enkä edes miettinyt etten ollut tullut kunnes Cathy ilmoitti asiasta että koska vieras on nyt hoidellut meidän, on meidän aika hoitaa hänet.

Tämän jälkeen minut ohjattiin makaamaan sängylle ja voi miten irstas näky olikaan kun 3 tvnaista imivät minua vuorotellen. Tätä jatkui vain vaivoin hetken aikaa jonka pystyin itseäni pidättelemään jonka jälkeen ilmoitin tulevani ja taidokkaasti nuo 3 tvnaista jakoivat jokaiselle omat sykäykset spermoistani. Olimme kaikki 4 tyydytettyjä sekä tuon yökerhon aukeamiseen olisi vielä 2 tuntia....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute