Herkku-puhelin
Myrskybongausta
Kontiopoju

Oli synkkä ja myrskyinen yö – no ei sentään vaan lauantai-iltapäivä erään sateisen syyskuun alkupuolella muutama vuosi sitten. Olin menossa merenrantaan bongaamaan tyrskyjä – koko päivän oli satanut ja tuullut normaalia kovempaa ja rannalla olisi ihan varmasti hienoja tyrskyjä. Useimmat pysyisivät tällaisella ilmalla sisällä kotonaan takkatulen ääressä sohvalle käpertyneenä mutta jokainen tyylillään, huonoa säätä ei ole, ainoastaan huonoja varusteita.

Sää oli vielä lämmin joten ihan kauheasti ei sadevaatteiden alle tarvinnut laittaa, ihan normivaatteet olisivat olleet ok mutta sitä kun on varustettu kierolla ajatustenkululla niin ihan alimmaiseksi laitoin mustat pitkälahkeiset kumihousut ja T-paidan, siihen päälle housut, paidan ja verkkapuvun, kuka vaatteiden alle nyt näkisi siellä tällaisella ilmalla?

Päällimmäiseksi laitoin jo kotona kiiltävät mustat paksusta kumista valmistetut kainaloihin asti ulottuvat kahluuhousut ja päälle samaa materiaalia olevan hupullisen takin. Käsiin vielä ohuet puuvillahanskat ja edelleen mustaa kumia olevat kyynärpäihin ulottuvat kumihanskat hanskojen varret takin hihojen alle. Päähän lippis suojaamaan silmiä sateelta ja voila eikun menoksi, eipä tarvitse rannalla alkaa autossa pukemaan eikä kukaan kuitenkaan autoon näe sisälle puhumattakaan siitä että joku tulisi vastaan. Sääli sinänsä, sateessa ja myrskyssä ulkoilu on mukavaa kun on hyvät varusteet...

Mukaan vielä kassiin sekä vaihtovaatteet että Rukan keltainen vaihtosadeasu ja mustat kääntövarsikontiot kaiken varalle.

Matkaa kotoa rannalle oli reilun puolen tunnin ajo eli ei mikään hirveä matka. Ajaessani kaupungin läpi ei kaduilla näkynyt montaakaan ihmistä, ne harvat jotka olivat ulkona yrittivät selviytyä tennareissa ja sateenvarjon kanssa – hyvin ovat ihmiset vieraantuneet tarkoituksenmukaisesta pukeutumisesta.

Jatkoin eteenpäin ja maisema muuttui metsäisemmäksi samalla kun näkyvissä olevien talojen määrä väheni. Tie kapeni ja muuttui mutkaisemmaksi ajaessani eteenpäin, täällä ei tosiaan oli ketään muuta liikkeellä tällä ilmalla ja saisin hyppiä ihan rauhassa vesirajassa kiveltä toiselle ja nauttia myrskystä. Ajatukseni keskeyttivät punaiset jarruvalot, jotka eivät olleet oikein siellä missä niiden piti olla vaan hiukan liian oikealla tiehen nähden. Jarruttaessani näin keltaisen hahmon ojaan liukuneen auton vieressä – parempi pysähtyä katsomaan mitä oli tapahtunut. Pysäytin auton ojaan ajaneen auton taakse, laitoin hätävilkut päälle ja nousin ulos autosta.

”Moikka, tarvitsetteko apua?” kysyin kävellessäni lähemmäs. Keltaiseen sadeasuun ja punaisiin kontioihin pukeutunut nuori nainen oli silminnähden säikähtänyt ja taisi vielä säikähtää muakin, kokomustaan kumipukuun pukeutuneen miehen tullessa hämärässä lähelle jossain muussa yhteydessä hän olisi varmaan juossut pakoon kauas ja kovaa. ”Meiltä puhkesi eturengas ja Tiina ei saanut pidettyä autoa tiellä. Kaikki tapahtui muutama minuutti sitten, Tiina on vielä autossa enkä tiedä onko se kunnossa.” Nainen vapisi ja näytti niin kuin olisi ollut sokissa joten menin lähemmäs ja halasin häntä samalla rauhoitellen. Lähdimme autolle, se oli liukunut puolittain ojaan mutta ei ollut saanut sen enempää osumaa. Avasin kuljettajan oven ja moikkasin Tiinaa, hän näytti olevan ihan kunnossa, korkeintaan hieman säikähtänyt. En voinut olla huomaamatta että hänelläkin oli säähän sopiva varustus; oranssi sadepuku ja mustat kontiot – no johan sattui mietin avatessani hänen turvavyötään ja auttaessani häntä autosta ulos.

Muutaman minuutin juttelun jälkeen tytöt olivat jo rauhoittuneet ja ensin tapaamani nuori nainen oli esittäytynyt Sannaksi. Ihmetellessäni heidän oloaan tällaisessa paikassa tässä säässä sain vastaukseksi sen että he olivat menossa Tiinan vanhempien mökille joka olisi muutaman kilometrin päässä. He puolestaan ihmettelivät samaa ja sanoin olevani menossa bongaamaan tyrskyjä rantaan. ”No se selittääkin tuon kumipuvun mikä sulla on päällä” Sanna sanoi hymyillen, ”oot ainaskin hyvin varustautunut”. ”Onko teillä vararengasta mukana” kysyin, ”sitä ilman ei matkanteko oikein jatku. Mulla on autossa neliveto joten toi teidän auto lähtee tuosta ylös pienellä nykäisyllä. Voin sitten vaihtaa ton renkaan teille”. Molempien naisten kasvoilta paistoi ilo ja ihmetys siitä että tällaisessa paikassa ja tällaisella säällä apu olikin tosi lähellä. ”Olis tosi hienoa jos vaan” Sanna aloitti ja Tiina jatkoi päälle puhuen ”me kyllä korvataan sun näkemäsi vaiva”. ”No mitäs tästä, olisin mä voinut ohikin ajaa...” sanoin.

Auto irtosi ojasta helposti ja tarkastelun jälkeen siinä ei näyttänyt olevan vaurioita. Vararengas, tunkki ja ristikkoavainkin löytyivät ja aloin vääntää pultteja auki veivattuani auton ilmaan. Pultit olivat tiukassa ja mun siinä vääntäessä tulin sanoneeksi ”ei tässä ainakaan kylmä tule” sanoi Tiina että mä voisin ajaa niiden mökin kautta niin he laittaisivat vähän syötävää ja juotavaa kiitokseksi”. Small talkia herätellessäni kehuin naisten varustusta – harvoin näkee vastaavasti varustautuneita nuoria naisia. Sanni sanoi sadekamojen ja kumisaappaiden olevan ihan ok ja käytössä molemmilla useinkin etenkin sateella. ”Etenkin sateella” maistelin ääneen sanoja, ”koskas niitä sitten muuten tulee käytettyä?” kysyin ja sain Tiinalta hymyn ja vastauksen ”aika ajoin”. Sanna jatkoi siihen että halutessani voisin tulla kuivattelemaan märkiä sadekamojani mökille, näytin kuulemma siltä että mulla vois olla pikkasen hiki...

Auto tuli kuntoon ja Tiina lähti ajamaan edellä Sannin tullessa mun kyytiin seuraksi. Muutaman kymmenen sekunnin ajon jälkeen hän sanoi että mun mustat sadekamat näytti aika seksikkäiltä. Olin hieman yllättynyt kommentista ja sanoin etteivät hänenkään varusteensa hullumpia olleet. Tajusin myös samalla hetkellä sen miksi Sanna oli katsonut mua niin pitkään renkaanvaihdon aikana. ”Voinko koittaa miltä sun housut ja takki tuntuu” johon vastasin että antaa mennä vaan. Hänen koittaessaan kiitin onneani että takki oli sen verran pitkä ja kahluuhousut sen verran paksut joten voimakas teltanrakennus ei kumihousujen sisällä ei näkynyt ihan suoraan. Sanna kuitenkin siirsi kätensä mun etumukselle ja painoi kättään kovempaa mua vasten – ”sullahan tapahtuu täällä jotain” johon vastasin myöntävästi. ”Onko sulla tyttöystävää” oli seuraava kysymys, vastattuani siihen kieltävästi nousi Sannan kasvoille hymy ja huulten välistä karkasi sana ”kiva”.

Päästyämme mökin pihaan nousimme autosta ja siirryimme kuistin kautta sisään. Sanna meni Tiinan luo ja supatti tämän korvaan jotain jonka jälkeen Tiina katsoi mua hieman pidempään ja sanoi ”jos haluat niin meillä ei ole mitään sitä vastaan että jäät tänne pidemmäksi aikaa”. Vastasin olevani hieman yllättynyt kohtaamastani vieraanvaraisuudesta ja sanoin että mulla on jopa vaihtovaatteita autossa mukana. Aloin riisuutumaan avaamalla takin ja ottamalla sen pois. Samalla paljoastuivat kumihanskojen pitkät varret sekä kahluuhousujen kainaloihin asti oleva yläreuna jotka saivat molemmat tytöt hymyilemään. ”Sä todella oot oikea kumimies” aloitti Tiina johon Sanna jatkoi ”suhun olis kiva tehdä lähempää tuttavuutta”. Sanna lähti tulemaan mua kohti ja alkoi ottaa mun hanskoja pois – ”nää on ihan pervot nää hanskat ja siks aika hienot, pidätkö näitä myös ihmisten ilmoilla?” Aloin toipua ensi hämmästyksestäni ja sain vastattua ”silloin tällöin mutta aika paljon niitä tulee käytettyä kun oon kotona”. ”Ai sä olet joku kumipervo ja runkkaat aina nää kädessä vai” Tiina heitti väliin. ”Joo, niin oon, laitan kontiot jalkaan ja nää käsiin ja runkkaan mällit pihalle - nää on aika hyvät siinä hommassa, kumin tuntu ja tuoksu on aika hyvä näissä”. Sanna sai hanskat pois käsistäni ja alkoi laittaa niitä itselleen, ”nää tosiaan on ihan pervot runkkaushanskat, mä haluun hei samanlaiset”. Sanna alkoi riisua mun kahlareita, hänellä oli vielä päällään keltainen sadeasu ja punaiset kontiot sekä nyt vielä mun kumihanskat käsissään joten arvata saattaa että mulla seisoi kivikovana – saapasteleva kumipervo kun olen. Siinä vaiheessa kun Sanna sai kahluuhousut puolitankoon hänen ilmeensä kirkastui ja hän pyysi Tiinaa luokseen.

”Tuu katsoon mitä täällä on, tästä taitaa riittää meille molemmille” Kaluni seisoi nyt koko komeudessaan huolimatta alla olevista kumihousuista, verkkahousut nyt eivät siinä vaiheessa paljoa suojanneet. Värähdin Sannan ottaessa kalustani kiinni housujen läpi. ”Se tykkää sadeasuista, kumisaappaista ja kumista” sanoin johon molemmat maiset sanoivat melkein yhtä aikaa ”wau, niin mekin tykätään ja nyt ei päästetäkään sua ihan heti pois täältä”. Olin yllättynyt, hullulla tavalla positiivisesti yllättynyt asioiden saamasta käänteestä ja sanoinkin molemmille että kunhan saan jotain ruokaa ja juotavaa niin kyllä mä voin jäädä kun mua ei kukaan odota kotona.

Naiset olivat ihan innoissaan ja alkoivat riisua märkiä sadekamojaan pois jonka jälkeen he alkoivat laittaa mökkiä kuntoon. Samalla siinä touhutessa selvisi että he ovat tunteneet toisensa jo monta vuotta ja ovat sekstailleet keskenään muutaman vuoden ajan. Hellaankin saatiin tuli ja syötävää alkoi pikku hiljaa tulla pöytään. Ennen kuin aloitimme Sanna tuli keikistellen mun eteen ja alkoi vetää mun verkkahousuja alas. ”Sulla on täällä vielä yhdet kumihousut etkä sanonut meille yhtään mitään” – hän veti mun kumihousut alas ja paljasti mun ajellun kalun kokonaisuudessaan. Se oli seisonut kivikovana jo puoli tuntia eli terskanpää kiilteli märkänä kiimalimasta. Sanna otti varmin käsin kiinni kalun juuresta ja upotti mitään sanomatta koko kalun suuhunsa. Olin ihan kiimassa etenkin kun Tiina tuli samalla mun luo antamaan mulle kielaria. Toisella kädellä painoin Sannan päätä itseäni vasten ja toisella kädellä puristelin Tiinan isoja rintoja ollen ihan ekstaasissa. Eipä siis mennyt montaakaan kymmentä sekuntia kun purkauduin Sannan suuhun ulisten ja raskaasti hengittäen. Tiina sanoi hänen vuoronsa olevan seuraavaksi mutta ensin juotaisiin ja syötäisiin, alkupalathan oli jo nautittu.

Syötyämme ja juteltuamme kaikenlaista sekavaa hain kassin autosta. Mulla oli edelleen päällä kumihousut sekä paita ja laitoinkin jalkaani vielä kassista ottamani mustat kääntövarsikontiot. Mulla seisoi ihan hulluna ja sanoin hymyillen olevani valmis. Naiset olivat riisuutuneet ja paljastaneet ajellut alapäänsä ja kiinteät terhakat rintansa. Silloin Tiina sanoi ”ai niin” ja lähti hakemaan molemmille eteisestä kontioita jotka herrasmiehenä autoin molemmille jalkaan. Tiina otti mua kädestä kiinni ja lähti johdattamaan mua ja Sannaa makkariin jossa huomasin sivusilmällä vielä yhdet siistit kontiot nurkassa. Naisilla oli varmaankin jotain muuta mielessä mutta pyysin molempia naisia selälleen sängylle ja otin saappaat lattialta. Levitin ensin Tiinan jalkoväliä josta paljastui täysin ajeltu karvaton vittu, painoin pääni jalkoväliin ja lipaisin kielelläni turpeita häpyhuulia samalla aiheuttaen Tiinassa värähdyksen ja mielihyvän aallon. Otin saappaan ja aloin hieroa sen kärkeä Tiinan kiimaiseen ja valuvaan vakoon. Tiinan voihkiessa tein saman Sannalle eikä hänkään vastustellut saamaansa käsittelyä. Saappaankärkien kiiltäessä molempien naisten kiimasta annoin heidän nuolla toistensa pilluissa olleet saappaat puhtaaksi. Naiset olivat ihan kiimassa joten menin seuraavaan vaiheeseen. Pyysin heitä molempia laittamaan silmänsä kiinni jonka jälkeen kiersin ensin toisen saappaan kärjen tiukalle rullalle. Aloin ujuttaa saappaanvartta ensin Sannan sisään johon se upposikin kohtuullisen helposti epäuskoisen voihkinnan ja ulinan säestämänä. Tiina ihmetteli mitä vieressä tapahtuu mutta pyysin häntä pitämään vielä silmänsä kiinni. Saatuani saappaanvarren kunnolla Sannan sisään hän avasi silmänsä ja sanoi hiljaa arvanneensa asian. Samalla kun tein myös toisesta saappaasta dildon ja aloin ujuttaa sitä Tiinan sisään liikutteli Sanna omaa saapastaan sisällään. ”Mitä helv...” Tiina sai sanottua jonka jälkeen puhe muuttuikin voihkinnaksi. ”Voi vittu” oli siinä vaiheessa ainoa mitä Tiina sai sanottua. Naiset olivat siinä vierekkäin mustat kumisaappaat vituissaan pystyssä ihan kiimassa joten aloin liikuttaa saappaita eestaas ensin hitaasti mutta sitten nopeammin jolloin tyttöjen hengitys kiihtyi ja heidän ääntelynsä muuttui kovemmaksi ja kiimaisemmaksi. Muutaman minuutin jälkeen molemmat alkoivat melkein yhtä aikaa kouristella ja huutaa saaden koko kehoa ravistelevan orgasmin. Kumisaappaat edelleen vitussa pystyssä Tiina sai ensin sanottua ettei ikinä olisi uskonut että kumisaapas voi tuntua tältä. Sannakin makasi selällään sängyllä ja oli saamaansa outoon käsittelyyn tyytyväinen, ”ikinä ei mua vielä olekaan nussittu kumisaappaalla mutta nyt onneksi on”.

Hengityksen tasaannuttua Tiina sai sanottua seuraavaksi olevan mun vuoro, samalla hän nousi varovasti istumaan ja alkoi vetämään kiiltävää saappaanvartta pois sisältään.

...jatkuu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute