Herkku-puhelin
Jokaiselle jotain
Justhat

Sivelin Minnan pienen pyllyreiän Voimariinilla, kaadoin vielä lorauksen oliiviöljyä reikään ja hieroin seoksen sulkijalihakseen. Sitten käänsin hänet ympäri ja työnsin terskani hänen suuhunsa. Minna ujutti kielensä esinahkani alle ja kostutti munan kauttaaltaan tahmealla syljellä. Käänsin tytön taas ympäri, ja hän meni kontilleen. Aloin ahtaa tummanpunaista, valtavaksi paisunutta terskaani hänen ahtaaseen ryppyreikäänsä. Minna ähisi ja voihki tuskissaan, kunnes mulkun pää solahti kireimmän kohdan läpi kuumemman ja hiukan väljemmän peräsuolen puristukseen. Tytön ähkiminen muuttui nautinnollisemmaksi, mutta en tehnyt vielä työntöliikkeitä vaan annoin peppuaukon venyä hetken aikaa. Sitten liu’uin syvemmälle niin, että lopulta turvonneet kassini koskettivat hänen nestettä valuvia häpyhuuliaan. Hän tarttui kädellään siemeniä pullisteleviin kiveksiini ja puristi niin kovaa, että nyt oli minun vuoroni ähkäistä tuskasta ja nautinnosta. Lopulta aloin hitaasti panna tyttöä takapuoleen niin että pussit hakkasivat hänen nesteistä limaista pimppiään. Hetken kuluttua Minnan sulkijalihas alkoi supistella orgasmin tahdissa ja lypsää kulliani, ja lisäksi ote palleistani kiristyi vielä aavistuksen. Silloin en enää kestänyt. Kasseistani alkoi sykkiä lämmintä spermaa tytön peräsuoleen. Roiskin sydämeni kyllyydestä perseen täyteen ja luiskautin munan ulos kostean plopsahduksen saattelemana. Tyttö kyykistyi lasikulhon päälle ja antoi suolensa tyhjentyä. Kulhoon valui peräsuolen limojen, margariinin, öljyn ja lämpimän siemennesteen runsas ja tahmea sekoitus. Sitten Minna kaatoi nesteen rinnoilleen, mistä se valui tuuheisiin pillukarvoihin, ja alkoi hieroa seosta klitorikseensa. Pian hän kiljui orgasmin kourissa. Kullini ei veltostunut lainkaan, koska minua kusetti armottomasti. Niinpä survoin seisovan kalun takaisin peppuaukkoon ja laskin valtavan virtsalastin tytön suoleen. Kuumaa nestettä pulppuili vähän pyllystä. Tyhjensin rakkoni kokonaan, vedin taas kaluni ulos, mutta nyt työnsin peukaloni tilalle, jottei pissa päässyt sotkemaan paikkoja. Talutin Minnan vessaan pitäen peukaloani hänen persesilmässään, kunnes hän ehti pöntölle ja laski kuuman lastin ulos.
*

Olin ollut ilman pillua jo kohta kaksi viikkoa, joten paine kasseissa oli melkoinen. Niinpä en epäröinytkään, kun taas tapasin Minnan, ja hän ehdotti pahimpien rasvojen poistoa suullisesti. Hän polvistui eteeni ja ahmaisi terskani nieluunsa. Panin tytön suuta rajuin liikkein ja polvet notkuen. Kun hän tarttui toisella kädellään pusseistani ja työnsi keskisormen peräaukkooni, en kestänyt enempää. Juuri ennen kuin aloin tulla, otin munan pois suusta ja aloin ruiskuttaa tytön kasvoille. Kyrvästäni purskahteli kahden viikon paineella paksuja ja kermaisia siemenpuurorihmoja poskille, otsalle ja leualle, mutta suurin osa lennähti Minnan kielelle. Lopuksi hän kaapi vielä spermaroiskeet kasvoilta suuhunsa ja nieli koko lastin.
Sitten otin remmeillä varustetun anustapin, rasvasin dildon ja tungin sen puhisevan tytön peppureikään. Sidoin tapin tukevasti paikoilleen remmeillä ja puin Minnalle alushousut viritelmän päälle. Lähdimme kävelylle. Aluksi Minna käveli erityisen naisellisesti pylly keikkuen hieman vaivalloisen oloisesti ja hänen äänensä oli nautinnosta paksu. Hetken kuluttua ryppyreikä kuitenkin sopeutui tilanteeseen ja venyi sen verran, että hän tunsi dildon syvällä takapuolessaan, mutta se ei enää hankaloittanut kävelyä. Tiesin, että minulle olisi kävelyn jälkeen helppo työ tunkeutua häneen ilman sen pitempiä esileikkejä., koska anustappi oli tasoittanut tietäni.
Kotiin päästyämme riisuin Minnan housut, asetin hänet mahalleen ja sidoin kaikki raajat haralleen sängyn neljään tolppaan. Irrotin leveän nahkavyöni housunlenkeistä ja aloin läiskiä sillä pehmeitä mutta kiinteitä hunajamelonin kokoisia pakaroita. Välillä vyön pää osui anustapin näkyvään osaan, jolloin tyttö kiemurteli villisti kiimasta, koska silloin tappi värähti koko pituudeltaan peräsuolessa. Siirryin hitaasti läpsimään turvonneita häpyhuulia. Tyttö vinkui, mutta tunsin kädessäni asti, miten vitunhuulilta roiskui pieninä pisaroina kiimanestettä. Lisäsin voimaa lyönteihin, jolloin kiinteisiin persposkiin alkoi jäädä punaisia raitoja. Lopulta vedin lämpimän anustapin hitaasti pois venyneestä persereiästä, joka ei enää pyrkinyt välittömästi supistumaan entisiin mittoihinsa. Niinpä toimin nopeasti ja tunkeuduin sisään. Rynkytin Minnaa pyllyyn niin rajusti, että pakarat lätisivät, ja hieroin samalla klitorista pyörivin liikkein. Pian Minna nytkähteli orgasmin kourissa niin holtittomasti, että häneltä pääsi lämpimät pissat kädelleni. Se oli minullekin liikaa, ja aloin pursottaa paksua spermaa tytön kouristelevaan suoleen. Sitä tuli niin paljon, että osa tursui supistelevan sulkijalihaksen raosta ulos ja valui turvonneille häpyhuulille.
*
Sidoin Minnan silmät ja köytin hänen kätensä selän taakse. Sitten asetin hänet polvilleen, levitin jalat ja sidoin ne sängyntolppiin niin, että hänen tavaransa jäivät levälleen, eikä hän saanut jalkojaan yhteen. Polvitaipeiden takaa sidotulla narulla varmistin, ettei hän voinut myöskään laskeutua mahalleen. Kutsuin sisään kolme miestä. Ensimmäinen asettui Minnan eteen ja tunki seisovan mulkkunsa hänen suuhunsa. Minna alkoi imeä sitä kuuliaisesti. Toinen miehistä meni selälleen Minnan alle ja laski hänen persettään sen verran, että saattoi työntyä litisevään vittuun. Kolmas kumartui hajareisin Minnan pyllyn taakse, rasvasi kyrpänsä voilla ja alkoi ahtautua tytön peräpäähän. Minna ähisi sen minkä suunsa täyttävältä munalta pystyi. Viimein sulkijalihas antoi periksi ja kulli solahti vitussa soutavan vehkeen seuraksi lämpimiin sisätiloihin. Miehet lykkivät välillä vuoro- ja välillä tasatahtiin. Kaikki reiät olivat äärimmillään täynnä miehistä lihaa. Itse asetuin Minnan selän ylle niin, että pussini osuivat hänen sidottuihin käsiinsä. Hän tunsi sen ja likisti kivekset käteensä. Sitten Minnan suussa touhunnut mies kääntyi, laskeutui polvilleen Minnan eteen ja työnsi persereikänsä suun eteen. Kuulin miehen ynähdyksestä, että Minna työnsi kielensä sisälle ja alkoi lipoa anusta. Hetken kuluttua mies kääntyi taas ja alkoi huohottaen ruiskia spermojaan Minnan nieluun. Sen nähtyään myös selällään maannut mies laukesi Minnan vittuun ja pepussa lykkinyt mies tyhjensi säkkinsä suolen perukoille. Kun tajusin, että tyttöön oli juuri pumpattu varmaankin kolme desiä vierasta siemennestettä, purkauduin itsekin niin, että tahmeat mällit lensivät Minnan hiuksille, niskaan ja selkään. Nelikkomme siirtyi toiseen huoneeseen keräämään voimia, mutta jätin yltä päältä spermaisen Minnan pyllistämään sidottuna ja nieleskelemään mälliä.

Puolen tunnin päästä menin antamaan tytölle kunnon piiskauksen. Limainen peräaukko ja pimppi litsahtelivat, kun annoin tytölle taas vyöstä. Piiskaus sai munani seisomaan, joten ruhjoin sen aikailematta pieneksi supistuneeseen peppureikään ja huusin miehet jatkamaan. Kaksi miehistä asettui Minnan pääpuoleen, mutta yllätyksekseni yksi tuli minun taakseni ja sitoi käteni selän taakse. Sitten tunsin, kuinka hän valutti kylmää liukuvoidetta perseelleni ja hieroi sitä reikään. Pannessani itse Minnaa pyllyyn tunsin kuinka omaani reikääni alettiin levittää ja iso terska alkoi työntyä sisuksiini. Purin hammastani, kunnes kyrpä solahti suoleeni ja mies alkoi nussia minua. Hän lykki minua niin rajusti, että aina työntäessään heilahdin Minnaa päin ja kullini hakkasi samaa tahtia hänen peräänsä. Aikansa jyystettyään mies alkoi tyhjentää huohottaen pussejaan sisälleni. Tunsin kuumat, kosteat sykäykset suolessani. Olin laueta itsekin, mutta onnistuin pidättämään, kun en enää liikkunut. Ihmettelin, että Minna ei taitavana kullinlutkuttajana ollut vielä onnistunut imemään miehistä toista lastia, sillä edellisestä kerrasta oli kulunut jo sentään pari tuntia ja näkymät ja toiminta olivat olleet omiaan herättämään ainakin minun kiinnostukseni uudelleen. Sitten aloin aavistella pahinta: miehet olivat tahallaan pidätelleet, koska heillä oli muuta mielessä…

Ensin toinen miehistä siirtyi Minnan edestä taakseni ja työnsi kookkaan munansa siemenlimoista jo valmiiksi liukkaaseen ja litisevään anukseeni. Mulkku oli isompi kuin edellisen miehen, ja jouduin ähisemään, kun se raivasi tietään sisuksiini. Lopulta mies sai vehkeensä pohjaan asti ja alkoi hitaasti työstää pyllyreikääni. Hänen valtaisat kassinsa hakkasivat omiini niin, että olin tulla jo sen vuoksi. Minnakin alkoi olla jo orgasmin partaalla. Toinen mies oli edelleen hänen imettävänään, kun tunsin toisen siemenryöpsähdyksen sisäkaluissani. Mies pumppasi itsensä tyhjiin ja veti kalunsa takamuksestani. Arvasin jo, mitä oli tulossa. Kolmas mies otti Minnan suusta seisovan kalunsa, joka olikin sitten sellainen jättiläinen, jollaista en ollut ennen nähnyt. 25-senttisen, paksun hirvityksen alapuolella roikkui kaksi appelsiinin kokoista kivestä, joiden sisältö päätyisi epäilemättä sisuksiini. Tuskankyyneleet kihosivat silmiin, kun mies alkoi hitaasti survoa itseään sisääni. Luulin jo, ettei hän onnistuisi, mutta reikääni oli rassattu jo sen verran, että jättikullin terska mahtui lopulta juuri ja juuri solahtamaan sulkijalihaksen läpi. Sitten mies pysäytti liikkeen ja antoi pepulleni aikaa tottua valtavaan elimeen. Tunsin kuinka reikäni supisteli ja miehen muna pullisteli sitä vastaan. Hän alkoi työntää kyrpäänsä kuumaan suoleeni. Munaa tuntui riittävän ja riittävän loputtomiin. Muistin jostain, että peräsuoli oli noin kaksikymmentä senttiä pitkä, joten 25-senttisen täytyisi siis työntyä ainakin viisi senttiä paksusuolen puolelle. Terska työnsi edellään kahden miehen siemenlastia yhä syvemmälle anukseeni. Lopulta tunsin kyrvän mahalaukkuni tietämillä ja isot pallit omiani vasten. Se oli pohjassa. Mies alkoi hitaasti panna minua ja silloin en voinut enää pidätellä vaan roiskaisin lastit Minnan peräaukkoon. Mies kiihdytti tahtia ja jyysti persettäni oikein olan takaa. Kaksi lastia liukui yhä vain syvemmälle, kunnes miehen jalkovälin kaksi appelsiinia alkoivat sykkiä ja tunsin ensimmäiset spermapulpahdukset sisälläni. Valtaisa vehje sykki varmaankin parikymmentä sylkäisyä lämmintä siemenpuuroa paksusuoleen asti. Armoton pakotus alkoi työntää miehen veltostuvaa elintä suolestani. Lopulta lämmin makkara luiskahti löystyneen sulkijalihaksen läpi ja tunsin miten kolme lastia valui kiveksilleni, mistä Minna nuoli satsit pois.

Olin ollut taas pitempään ilman, joten kasseissani tuntui ikävästi kiristävä pakotus. Halusin tällä kertaa jotain erilaista, joten pyysin Minnaa avaamaan suklaavanukaspurkin. Sitten annoin hänelle lusikan käteen ja pyysin katselemaan, kun vedin käteen. Kauaa minun ei tarvinnut runkata, kun aimo annokset tahmeaa spermaa litsahteli ryöppyinä vanukkaan pinnalle. Minna alkoi kuuliaisesti kauhoa vaaleaa nestettä, joka valui lähes purkin reunojen yli, ja nieleskeli ahnaasti siemenillä kuorrutettua vanukasta.
Sitten Minna olisi halunnut munaa, mutta en heltynyt. Pyysin hänet vaatteet päällä sohvalle istumaan, kun aloin taas tumputtaa. Tyttö katsoi pupillit himosta laajana, kun hieroin kosteaa terskaani. Annoin hänelle luvan koskea kiveksiini, mutta itse jatkoin runkkaamista. Hän puristeli ahnaasti pallejani, joissa oli edelleen melkoiset lastit jäljellä. Lopuksi kiihdytin tahtia ja roiskin lämpimät spermat hänen paidalleen ja housuilleen, jotka hän sitten riisui. Hän riisui myös pikkuhousut, joiden huomasin olevan aivan pillumehusta kostuneet. Annoin hänelle luvan tyydyttää itsensä. Minna aloitti tunkemalla yhden sormen litisevään vittuun, mutta pian hän ei pystynyt hillitsemään itseään ja alkoi runkata neljällä sormella. Sitten hän työnsi kaksi toisen käden sormea perseeseensä ja alkoi ulista hillittömästi. Hän vapisi räjähtävän orgasmin kourissa ja hivutti samalla sormensa pois rei’istään.

*


Viime kerrasta oli kulunut kuukausi, kun kokoonnuimme taas samalla porukalla mökille. Ensin saunoimme ja joimme siinä ohessa muutaman kaljan. Minna jäi vielä pesulle, kun lähdimme miehissä mökkiin. Siellä minulta sidottiin silmät ja käteni laitettiin nippusiteillä selkäni taa. Kuulin, miten yksi miehistä meni sänkyyn ja veti minut päälleen. Toinen mies tunki kylmän voinokareen pyllyreikääni ja hieroi sen sulaksi. Sitten hän ohjasi selällään makaavan miehen kivikovan kalun aukolleni, ja minä aloin istua hitaasti seipääseen. Ryppyreikä antoi lopulta periksi ja mulkku muljahti sisääni. Nojauduin eteenpäin, ja mies alkoi pompottaa minua munansa päällä. Sitten tunsin jotain yllättävää. Toinen mies asettui taakseni ja alkoi kauhukseni survoa kaluaan pepussani jyystävän vehkeen seuraksi. En ollut koskaan kokeillut tuplapenetraatiota, enkä uskonut sen onnistuvan. Ähisten mies kuitenkin pusersi mahtavan kullinsa äärimmilleen venyneeseen peräsuoleeni. Huohotin ja nieleskelin, ja sulkijalihakseni pyrki työntämään kyrpää ulos, mutta miehet pitivät minua väkisin paikoillani. Sitten he alkoivat panna persettäni ensin vuoro- sitten tasatahtia. Reikäni löystyi sen verran, että se päästi allani makaavan miehen kyrvän hieromaan eturauhastani. Pian tahti kiihtyi ja viimein miehet laukesivat melkein samanaikaisesti syvälle peräsuoleeni, jolloin myös omat lastini lensivät allani makaavan miehen rinnalle. Pyllyni tulvi paksua, lämmintä ja limaista spermaa. Miehet vetivät veltostuneet letkunsa pois minusta, jolloin ryppyreikäni supistui ja jätti siittiöliemet uiskentelemaan suoleeni. Kellahdin mahalleni, jolloin kolmas mies tuli vielä liukkaille. Nyt edes tuo jättimäinen kulli ei sattunut vaan solahti suhteellisen vaivattomasti puhki nussittuun peppuuni. Mies jyysti ja huohotti selässäni ja valtavat kivekset hakkasivat takareisiäni ja omia kassejani. Sänkyyn hieroutuva munani alkoi seistä uudelleen, kun mies möyri sisäkaluissani. Sitten hän käänsi minut, nosti jalkani kohti kattoa ja tunkeutui uudelleen pyllyyni. Kaksi miestä toi sottaiset kalunsa puhdistettavakseni. Onneksi oli huuhdellut suoleni huolellisesti, joten niissä ei maistunut kuin suolainen sperma. Olin niin täynnä miehistä lihaa kuin olla voi. Kaksikolla alkoi seistä uudelleen, ja jättimuna rynkytti persettäni, kunnes jäykistyi, ähkäisi ja laski valtaisan mälliryöpyn kahden edellisen lastin seuraksi. Sitten tunsin paljon pehmeämmän ihon laskeutuvan päälleni, kun pesulta tullut Minna seivästi perseensä seisovaan kyrpääni. En kestänyt kauaa, kun tunsin lämpimien limalastien valuvan pepustani, jolloin laskin itseni toisen kerran tyhjäksi, tällä kertaa Minnan tiukkaan anukseen.
*

Mieskolmikko tuli pitkästä aikaa vieraaksemme. Saunottuamme miehet laittoivat kuin yhteisestä sopimuksesta Minnan polvilleen eteensä ja sitoivat käteni selkäni taakse. Sitomisnaruun he solmivat toisen narun, jonka lenkki kiristettiin kivesteni ympärille, joten jos rimpuilisin, se kiristäisi narun entistä tiukemmalle pallieni ympärille. Tunsin miten kivekseni pullistelivat, koska olin säästellyt tätä tilaisuutta varten jo viikon verran.
Ensimmäinen mies tunki kullinsa Minnan nieluun. Kauaa hän ei nussinut tytön suuta, kun hän jo ähkäisi ja laski spermat Minnan kielelle. Toinen mies astui heti Minnan eteen ja runkkasi lastinsa tytön suuhun. Samoin kävi vielä kolmannen kerran, mutta Minna ei niellytkään niljakasta ja lämmintä lastiaan vaan tuli eteeni posket pullollaan. Sitten hän kallisti päätäni taaksepäin, työnsi kielensä suuhuni ja antoi kolmen miehen siemennesteen valua hitaasti suuhuni. Yritin päästä pois alta, mutta tunsin heti narun kiristävän kassejani, joten en voinut muuta kuin vastata suudelmaan ja niellä vähitellen siittiöliemet.
Sitten Minna alkoi ottaa uudelleen miehiltä poskeen. Ensimmäisenä kovettunut työnsi sykkivän munansa Minnan peräreikään. Minna jatkoi uupumatta kahden kyrvän miehen imemistä, kun kolmas jyysti häntä pakaroiden väliin. Lopulta mies ähkäisi ja laski pallimehunsa Minnan suoleen. Toinen mies ujutti pippelinsä välittömästi sykkivään reikään. Pian hänkin laukesi ja purskautti nesteensä Minnan sisuksiin. Sitten oli kolmannen vuoro. Pyllyläpi litisi, kun mies pani Minnaa antaumuksella hanuriin. Pian hänkin pursotti kermaiset spermat Minnan suoleen. Minna tuli taas luokseni, asetti minut selälleen ja tuli istumaan kasvoilleni niin, että persesilmä osui suulleni. Työnsin kieleni peräaukkoon, mistä tulvahti taas kolme siemenlastia suuhuni. Lämmin puuro valui anusaukosta kielelleni ja kurkkuuni. Lopulta Minnan suoli oli tyhjä, ja minä kulautin annoksen mahaani. Ajatus kuudesta spermalastista sisuksissani sai oman kaluni sykkimään. Tunsin sydämenlyöntini kiveksissä asti. Silloin miehet käänsivät minut ympäri ja joku heistä työnsi kyrpänsä persesilmääni ja alkoi rynkyttää. Kun Minna vielä asettui alleni ja ahmaisi pallini suuhunsa, lastini lähti liikkeelle ja purkauduin Minnan tisseille.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute