Herkku-puhelin
Terassilta jatkoille
Rantanen

Terassin jatkoilla

Ilta oli jo pitkällä, olimme istuneet porukalla kesän ensimmäistä terassia. Istuit vastapäätä koko illan, katseemme kohtasivat aina välillä, silloin hymyilit ja silmäsi säihkyivät. Olet niin kaunis. Mietin kuumeisesti, miten saisin olla kanssasi kahden, ajattelin viattomasti kävelyretkeä meren rantaa pitkin ja ehkä halauksia ja suudelmia. Harmillisesti kaikki eivät kuitenkaan olleet vielä lähteneet ja lopulta tuli aika lähteä kotia kohti. Hiukan horjuvin askelin kävelimme kohti linja-autoasemaa, jossa jäit odottamaan bussia. Lähdin etsimään vessaa ja toivoin, että olisit jo yksin, kun tulen takaisin. Et vielä ollut, yksi sinnikäs yrittäjä vielä oli paikalla. Ilmoitin, että bussini lähtee sinun bussisi jälkeen, joten voin jäädä seuraksi. Vihdoin kahden. Pohdin mahdollisuuksia pettyneenä, koska bussisi lähtöön oli vain 10 minuuttia. Sanoit kuin puoleksi itseksesi, että sitten on se mahdollisuus, että voidaan mennä taksilla meille. En ollut uskoa korviani, mutten epäröinyt hetkeäkään. Otin kädestäsi kiinni ja menimme taksiasemalle ja kohta olimme jo matkalla kotiasi kohti.

Tulimme sisään n. puoli kaksitoista, menimme keittiöön, astuit ihan kiinni minuun, suutelimme kiihkeästi, kädet lähtivät kiertämään vartaloitamme. Irtauduit, halusit käydä pesulla, kävimme molemmat. Palasimme keittiöön ja jatkoimme yhä kiihkeämmin hyväilyjä. Käteni etsiytyivät rinnoillesi, rintaliivien alle, ihailin rintojesi kiinteää pehmeyttä ja tunsin miten nännisi kovettuivat, otin paidan pois päältäsi, rintaliivit ja imin ja leikittelin kielelläni nänneilläsi. Samanaikaisesti avasin housunnappisi ja vetoketjun ja ujutin vasemman käden etusormen häpyhuulillesi, raotin niitä ja työnsin sormen sisällesi. Olit aivan märkänä. Pyöritin välillä sormea häpykielelläsi, hengityksesi tieheni. En kestänyt enempää, revin housusi jalastasi. Astahdin askeleen taaksepäin ja katselin hetken ihanaa vartaloasi, nojasit veikeästi keittiön välitasoa vasten. Astuin takaisin luoksesi ja malttamattomin käsin avasit housujeni vyön ja vetoketjun ja otit jo kovana seisovan kullini käteesi ja aloit kiihkeästi runkkaamaan sitä, samalla työnsin uudelleen sormeni sisääsi, tällä kertaa keskisormen ja etusormeni upposi helposti kuumaan pyllyysi. Suutelimme, kielemme pyörivät vastakkain, välillä imetimme peukaloitamme toistemme suussa. Nostin sinut välitilan pöydälle ja yhdellä liikkeellä työnnyin litimärän pillusi samettiseen syvyyteen. Nain sinua rajusti hetken aikaan, kiedoit solakat jalkasi ympärilleni ja vastasit kiihkeästi jokaiseen työntööni, pidin hiuksiasi tiukasti toisella kädelläni. Kuiskailimme toisillemme kiihkeitä sanoja, jotka kiihottivat minut laukeamisen partaalle. Vetäydyin, en halunnut vielä laueta. Kysyin, onko sinulla punaviiniä, katsoit hieman ihmetellen, mutta hait pullon. Et aavistanut ollenkaan mitä minulla oli mielessäni. Avasin pullon, nostin sinut takaisin istumaan tasolle, otin pitkän kulauksen viinipullosta, jotta kaulaosa jäi tyhjäksi viinistä ja työnsin sitten pullon kaulaa myöden märkään pilluusi ja otin sen hetikohta pois, koska halusin saada pillusi maun pullon suulle. Ja se maistui hyvältä, annoin pullon sinulle ja kumarruin nuolemaan pilluasi. Pian työnsin jälleen kullini pohjaa myöten sisällesi ja työntelin rauhallisemmin nyt. Joimme samalla viiniä ja suutelimme ja kuiskuttelimme.

Sanoit, että siirrytään sängylle, kiihkeästi halaillen ja hyväillen horjuimme ja kaaduimme sänkyyn, työnnyin välittömästi takaisin sisääsi, nostan jalkasi ylös ja ujutan vasemman keskisormeni jälleen syvälle pyllyysi, tunnen välilihan läpi kullini liikkeet pillussasi. Alan jälleen lähestyä laukeamista, vetäydyn. Kysyn, onko sinulla hieromasauvaa tai kurkkua. Lähdet etsimään hieromasauvaasi, samaan aikaan tutkin jääkaappia ja siellä on kuin onkin juuri sopivan pitkä ja paksu kurkku. Pesen sen lämpimällä vedellä ja myös tuomasi hieromasauvan, josta on patterit loppu, mutta se ei haittaa siinä tarkoituksessa mitä minulla oli mielessäni. Kaadan sinut takaisin sänkyyn, levitän kiinteitä reisiäsi ja asettaudun mukavaan asentoon pillusi eteen. Hitaasti työnnän kurkun pilluusi aivan pohjaa myöden, voihkit kiihottuneena, alan liikuttamaan kurkkua edes takaisin rauhallista tahtia ja samalla hyväilen kielelläni klitoristasi. Huokailet, että tuntuu hyvältä, muutaman hetken kuluttua hengityksesi tihenee ja sanot että laukeat kohta, työnnän kurkun pohjaa myöten pilluusi ja kiihdytän nuolemisen tahtia ja sitten laukeatkin jo pitkästi vasten kieltäni. Lopetan häpykielesi nuolemisen ja puristelen toisella kädelläni häpyhuuliasi toisiaan vasten, katselen miten pillusi supistelee kurkun ympärillä. Kumarrun imemään rintojasi. Annan sinun rauhoittua ja hitaasti vedän kurkun sisältäsi. Maistan sitä, hyvää kurkkua ja maistuu ihanasti ja kiihottavasti pillultasi. Maistamme hieman viiniä ja hyväilemme toisiamme, muutamalla kädenliikkeellä saat kullini jälleen seisomaan kovana, työnnyn sisääsi varovasti ja liikun hiljaa edes takaisin. Samalla juttelemme ja nauramme, katselemme toisiamme, suutelemme. Hiljalleen kiihko saa jälleen vallan ja työnnyn sisääsi yhä rajummin, kuiskailemme toisillemme kiihkeitä sanoja. Kierimme sängyllä eri asennoissa kulli koko ajan sisälläsi. Hetken aikaa ratsastat päälläni, mutta kullini ei tahdo pysyä kunnolla sisälläsi, olet niin märkä ja kulma on sellainen. Välillä vetäydyn pois sisältäsi ja upotan kullini suuhusi, alat kiihkeästi hyväilemään sitä suullasi, olen välillä päälläsi ja hallitsen suuhusi työntymistä, yhä syvemmälle. En vieläkään halua laueta.

Käännän sinut selällesi, otan hieromasauvan, kostutan sen ja työnnän sen varovasti pyllyysi. Pidän sen syvällä pyllyssäsi ja työnnän kullini takaisin pilluusi. Sanot olevasi aivan täynnä, huohotat, pyöritän oikealle peukalollani klitoristasi ja vain muutaman hetken jälkeen laukeat vielä rajummin kuin ensimmäisellä kerralla, tuntuu, etteivät supistelut kullini ympärillä lopu ollenkaan. Hyväilen samalla rintojasi, vartaloasi. Lopulta irrottaudun ja vedän hieromasauvan varovasti pyllystäsi ja käyn pesemässä sen. Hyväilemme, on täysin kyltymätön olo, vaikka aikaa on kulunut jo kohta kaksi tuntia. Maistelen välillä viiniä, aina ennen kulausta otan pullon kaulaan maun pillustasi. Kiihkein käsin runkkaat kulliani, haluat sen jälleen sisääsi. Vaihdamme asentoja monta kertaa. Lopulta upotan paljaan kullini pyllyysi kun olet selälläsi, se tuntuu taivaallisen tiukalta ja kuumalta. Varovasti liikutan sitä hieman, mutta kaipaan parempaan asentoon. Vedän kullini ulos pyllystäsi ja käännän sinut kontallesi, jälleen astun hieman taaksepäin ja ihailen täydellistä peppuasi ja molempia hiukan avoinna olevia halukkaita aukkojasi siinä edessäni. Upotan kullini uudelleen pyllyysi ja alan nyt naimaan pyllyäsi yhä nopeammin, otan sinua hiuksista kiinni ja tulen pyllyysi syvälle uudelleen ja uudelleen. Lopulta tunnen, kuinka pistely alkaa varpaistani, leviää valtavana mielihyvän aaltoina sisäreisiäni kohti kiveksiäni ja ryöppyää spermana suihku toisensa jälkeen syvälle kuumaan pyllyysi. Koko vartaloni tärisee ja puristan sinua lujasti, kaikki lihakseni jännittyneinä. Laskeudut vatsallesi kullini yhä pyllyssäsi. Vedän pehmenevän kullini pois hitaasti ja katson, miten anuksesi kiiltelee spermastani, sitä valuu myös hieman ulos pienenä norona. Olen edelleen kiihottunut. Käännän sinut ympäri ja alan kiihkeästi imemään klitoristasi samalla kun sormeni liikkuvat pillussasi, eikä mene kuin pieni hetki kun laukeat kolmannen, ehkä rajuimman kerran illan aikana. Hyväilemme toisiamme raukeana. Käyn pesulla. Kello on jo kaksi, olemme harrastaneet kaksi ja puoli tuntia kiihkeää seksiä, haluisimme nukahtaa sylikkäin, mutta minun on mentävä. Halaamme pitkään, hyväilemme hellästi. Tilaan taksin ja heti ovesta ulos astuttuani huomaan jo ikävöiväni takaisin luoksesi. Seuraavaan kertaan kulta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute