Herkku-puhelin
Tarja pt.1
MerrieMan

RYHMÄSSÄ VARA PAREMPI

KEVÄTKAUDEN AVAUS

Ihastuin Tarjaan heti yliopiston ensimmäisenä päivänä. Hän oli pienikokoinen, sanavalmis, juuri oikeista paikoista muodokas blondi, jolla oli pitkät, hieman kiharat hiukset ja uskomattoman söpö hymy. Kaiken kruunasivat häkellyttävän syvän siniset silmät. Päädyimme ruokalassa samaan pöytään ja minä olin myyty!

Aloin oitis piirittämään häntä. Huumorintajumme sopivat hyvin yhteen ja kävimme elokuvissa tai pizzalla. Välillä saattelin Tarjan kotiinsa, mutta kaikki oli varsin viatonta. Muutamaa kiihkeää suudelmaa pidemmälle emme, hiljaisista toiveistani huolimatta, edenneet.

Tänään olin päättänyt yrittää tosissani. Perjantai ja tulossa olivat koulumme kevätkauden avajaiset, tuttuun tapaan kosteahkot bileet ravintolassa. Jo suihkussa ollessani ajatukset Tarjasta polttivat mieltäni. Saippuoidessani elintäni se seisoi jäykkänä kuin lipputanko. Vain vaivoin sain vastustettua kiusausta runkkauksesta Tarjan muodokkaan olemuksen täyttäessä ajatukseni. Tarkoituksella vedin jalkaani seksikkäät silkkitangat, jotka hädin tuskin peittivät seisovan kaluni. Farkut, paita ja takki päälle ja sitten olikin jo kiire junalle. Asuin Järvenpäässä ja bileet olivat Helsingissä ravintola Kaisaniemessä.

Tapasin kaverini sopimuksen mukaan ja parin kaljan jälkeen matkamme suuntasi kohti Kaisaniemeä. Tuskin olin päässyt sisään kun näin Tarjan. Hän oli tyrmäävä ohuessa, vihreässä kevätmekossa ja tiukassa bleiserissään. Ajatukset baaritiskistä haihtuivat sen siliän tien suunnatessani kohti Tarjan ja Annen, hänen kämppäkaverinsa, pöytää. Anne oli kaunis, hoikka punapää, jonka vartalosta näkyi tiivis omistautuminen aerobicille. Hän kävi osin samoja luentoja meidän kanssamme vaikka olikin eri tiedekunnassa, ja tiesin hänen olevan lähes suomenmestaritasoa lajissaan. Luonteeltaan hän oli hieman varautunut, jopa kylmähkö, mutta kuitenkin aina perusystävällinen.

Ilta kului nopeasti tanssiessani vuoroin molempien tyttöjen kanssa, ja kun viimeinen hidas päättyi, tunsin jännitykseni kasvavan. Nyt tai ei koskaan. Tarja ehti kuitenkin edelleni:

”Huomasitko, että junasi ehti lähteä jo vartti sitten?” hän kysyi hieman ilkikurinen hymy kasvoillaan. Hätkähdin hieman ja ennen kuin ehdin vastata, hän jatkoi:

”Ei se mitään. Voit tulla mun luokseni yöksi!”

Pulssini tuntui nousevan lähelle kahtasataa, ja etumuksessani viisari värähti. Tässä se oli, tätä hetkeä olin odottanut. Hymyillen kiitin tarjouksesta, ja lähdimme suunnistamaan kohti vaatenaulakoita. Takkeja jonottaessamme päätimme ottaa taksin, koska ulkona satoi melko rankasti.

Asettuessamme taksijonon päähän paikalle saapui myös Anne. Kuullessaan meidän olevan matkalla tyttöjen solulle, hän pyysi päästä samaa matkaa. Olin hieman nyreissäni, miten Annen läsnäolo vaikuttaisi omiin suunnitelmiini Tarjan suhteen, mutta Tarja lupasi oitis kyydin.

Taksin saapuessa olin edelleen hieman hämmentynyt ja pohdin pitäisikö minun asettua etupenkille vai pyytää Annea sinne ja mennä itse taakse Tarjan kanssa. Tytöt kuitenkin ratkaisivat ongelman keskenään vetämällä minut väliinsä takapenkille. Taksi oli tuskin päässyt liikkeelle, kun Tarja aloitti kuuman suudelman. Tunsin hänen kielensä etsiytyvän suuhuni samalla kun kädet niskassani vaativasti kiskoivat päätäni kosteita huulia vasten. Antauduin täysillä suudelmaan, ja kielemme kietoutuivat halukkaasti yhteen. Välillä huulemme ja hampaamme näykkivät toisiaan ja tunsin pienen, terävän vihlaisun Tarjan purressa huultani. Samassa tajusin Annen kielen hyväilevän korvalehteäni samalla kun hänen kätensä työntyi takkini alle ja alkoi kevyesti hieroa rintaani. Tilanne oli kuin teiniaikojen rajuimmista märistä unista ja tajusin että tyttöjen oli täytynyt suunnitella koko kuvio jo etukäteen. Hurjimmissa unelmissanikaan en ollut osannut kuvitella saavani osakseni kahden kaunottaren näin jakamattoman huomion. Tunsin Annen käden liukuvan vatsaani alaspäin, kunnes se tavoitti kovana pullottavan möykyn housuissani. Hetken Anne siveli housujeni etumusta, ja yhtäkkiä käsi löysäsi vyötäni ja liukui farkkujen kauluksesta sisään. Kaluni nytkähti tuntiessani viileiden sormien kosketuksen ja suustani pääsi vaimea ähkäisy. Rohkaistuneena siirsin toisen käteni kaulalta alemmas Tarjan rinnoille. Hämmästyin kuinka selkeästi nännit tuntuivat kankaan läpi ja aloin hitaasti hieroa niitä. Hetkessä sormissani tuntui kaksi kovaa nappulaa. Nipistelin ja puristelin niitä hellästi kankaan läpi ja Tarjan kieli villiintyi suussani. Annen käsi oli työntynyt vielä alemmas tuntoherkille palleilleni puristellen ja hyväillen niitä määrätietoisesti samalla kun hän imi jälkeä niskaani.

Olimme niin uppoutuneita toisiimme, että kuljettajan oli rykäistävä, jotta huomaisimme olevamme perillä. Hengästyneinä nousimme autosta. Kuljettajan ilme oli näkemisen arvoinen kiskoessani farkkujani ylemmäs ja kumartuessani maksamaan kyydistä. Tunsin punan nousevan poskilleni, mutten voinut vastustaa pikaista silmäniskua kuskille. Hitaasti myös kuljettaja iski silmäänsä ja hymyili. Rappukäytävän ovella Tarja piteli sitä auki ja ohittaessani hänet tunsin terävän nipistyksen pakaroillani. Leikkisästi yritin läpsäistä takaisin, mutta Tarja väisti ja hymyili viehkeästi. Tunsin olevani kuin unessa astuessani sisään taloon.

Tunsin tyttöjen asunnon jo ennestään, olinhan vieraillut Tarjalla useampaankin otteeseen. Eteinen avautui suureen olohuoneeseen, jonka eteisen puoleiselta seinältä aukenivat kolme ovea tyttöjen huoneisiin. Olohuonetta hallitsi suuri sohvaryhmä ja parvekkeen sekä kylpyhuoneen väliin jäi kohtuullisen tilava baarikeittiö. Solun kolmas tyttö oli Satu, söpö tummatukka, joka oli vaikuttanut hieman ujolta ja hiljaiselta niinä parina kertana, jolloin olin hänet nähnyt. Satu opiskeli kauppakorkeassa, ja Tarja kertoi myös hänen olevan jossain bileissä koko yön. Koko asunto oli siis käytössämme!

Riisuttuamme takit suuntasimme Annen kanssa kohti olohuoneen sohvaa Tarjan lähtiessä sekoittamaan meille paukut. Istuuduimme ja turhia miettimättä aloimme suudella. Vedin Annen syliini ja annoin käsieni laskeutua pitkin kaarevia muotoja. Anne alkoi napittaa paitaani auki ja kiskoi sen saman tien päältäni. Hänen pitkät kyntensä painuivat hartioihini hyväillessäni hänen selkäänsä ja pakaroitaan. Hitaasti ja harkitusti siirsin oikean käteni farkkujen etumukselle ja aloin avata nappeja. Vasen käteni hyväili niskan ja olkapään seutua. Anne käännähti sylissäni ja pääsin vapaammin käsiksi farkkuihin. Lopultakin sain napit avattua ja raotettua vyötäröä. Käteni hakeutui aukkoon ja tavoitin pikkuhousujen kuminauhan. Annoin sormieni seurata lantion kaarta kunnes löysin reiden silkkisen ihon. Anne nosti lantiotaan ja farkut liukuivat alemmas. Varovasti hyväilin reisien sisäpintoja ja lantiota kunnes suuntasin kohti pikkuhousujen etumusta. Sormeni tavoitti odottamani kankaan sijasta pehmeän lihan ja hämmästyksekseni tajusin että Annen housut olivat haaroista avoimet.

”Oooh! Paina sitä sormella!”

Käskystä annoin sormieni levätä hänen vitullaan. Sitten aloin hieroa peukalollani klitorista, samalla kun muut sormeni hyväilivät nyt terhakkaasti levinneitä pillunhuulia. Vittu tuntui kiihdyttävän pehmeältä ja tunsin sormieni kastuvan Annen nesteistä. Siirsin vasemman käteni Annen pakaroiden alle jolloin hänen lantionsa nousi tarjoten entistäkin paremman pääsyn pillulle. Farkkujen pudotessa lattialle Anne liukui kainalooni toisen reiden jäädessä syliini. Vittu oli nyt täysin avoinna ja näkymät sen mukaiset. Jatkoin klitoriksen hyväilyä samalla kun varovasti ujutin keskisormeni hänen täysin märälle reiälleen ja painoin. Annen kieli suussani pysähtyi ja hänen huuliltaan pääsi matala vaikerrus.

Annen vittu oli uskomattoman tiukka. Hitaasti aloin liikuttaa sormiani ja Annen kieli reagoi joka liikkeeseen. Painoin myös etusormeni sisään ja aloitin hitaan pyörivän liikkeen.

”Oi luoja! Tekee niin hyvää! Paina! Paina!” Kiihdytin sormieni liikettä ja kieli suussani pyöri kuin vimmattu.

”No jopas! Olipas teillä kiire!” Tarjan kasvoilla oli huvittunut hymy. Rauhallisesti hän laski kädessään olleen juomatarjottimen pöydälle ja polvistui eteeni. Katsettaan kääntämättä hän avasi farkkuni ja kaivoi kaluni esiin. Pari rauhallista vetoa ja olin kuin tulessa.

”Ihanan iso! Saanko luvan?” Vastausta odottamatta Tarja painoi päänsä alas ja imaisi kyrvän suuhunsa. Toisen käden runkatessa minua, toinen hyväili Annen vatsaa ja lantiota. Näky, jossa Tarja imi kyrpääni aivan ystävättärensä litisevän pillun vieressä, oli huumaava. Uskomaton tilanne; kuuma, kostea suu ja pehmeät huulet saivat minut lähes purkautumaan. Tarja kuitenkin tarttui kulliani juuresta ja puristi saaden kuin saadenkin siemensyöksyn menemään ohi.”Ohhoh! Sepäs oli lähellä! Ei se käy, susta pitää riittää iloa vielä pitkään!” Vaativasti Tarja kiskoi housuni nilkkoihin suun jatkaessa villiä imemistään. Tarjan kieli kiemurteli pitkin terskaani samalla kun huulet puristivat vartta. Välillä huulet vetäytyivät aivan ylös kielen kiusatessa terskan päätä sukeltaakseen seuraavassa hetkessä suoraan kyrvän juurelle. Itse jatkoin Annen runkkaamista toisen käteni hieroessa pakaroita. Sitten vein sormeni Annen anusaukolle ja aloin varovasti pyörittäen työntää sitä sisään. Hetken lihakset vastustelivat antaen yhtäkkiä periksi ja sormeni solahti kuumaan perseeseen. Odotin hetken, jotta tytön paikat tottuisivat uuteen tilanteeseen. Sitten aloin runkata molempia aukkoja yhtäaikaisesti. Anne kiemurteli ja voihki, lantion puskiessa vuoroin eteen, vuoroin taakse. Kädet niskassani kiskoivat hiuksistani. Yhtäkkiä Anne jäykistyi, kieli suussani paisui ja läpi vartalon kulki aaltoja. Tajusin hänen saaneen orgasmin, ja heti perään uuden enkä enää voinut vastustaa omaani. Annoin palaa ja kyrpäni sylki kuuman sisältönsä Tarjan suuhun. Tarja nieli minkä pystyi ylimäärän valuessa irstaasti leualle.

Hitaasti ja voipuneina vetäydyimme eroon toisistamme.

”Taisin joutua varsinaiseen pedon luolaan.” naurahdin ja katselin tyttöjä.

”Etpä arvaakaan. Tää on vasta alkua!” Tarja hymyili takaisin ja jatkoi Annelle: ”Näytetäänkö millainen peto nyt on irti?”

Virnistäen Tarja ohjasi minut nojatuolille ja työnsi istumaan. Sitten hän palasi sohvan luo, jossa Anne jo odotti. Tytöt alkoivat hyväillä toisiaan ja vaihtoivat kuumia suudelmia käsien liukuessa pitkin ja poikin vartaloita. Tarja alkoi avata Annen puseron nappeja ja pian vaate putosi sivuun. Tarjan pää laski ja hänen kielensä hyväili Annen kaulaa. Sitten pää jatkoi matkaansa alaspäin. Hienoinen kostea vana kertoi mistä kieli oli kulkenut. Myös Annen rintaliivit jättivät nännipihat esille eikä Tarja riisunutkaan niitä alkaessaan imeä rintoja. Toisen käden hyväillessä vapaata rintaa, toinen jatkoi vaellustaan vartalolla. Tarja kumartui ja kielen kostea jälki liikkui eteenpäin vatsan poikki. Hetkeksi kieli pysähtyi navan tienoille ja Annen suusta karkasi hiljainen valitus. Huolimatta purkautumisestani kaluni sykki kuin viimeistä päivää. Riisuin itseni lopullisesti katsellessani uskomatonta näytelmää. Nautinnosta ähkäisten Anne vajosi istumaan sohvalle Tarjan asettuessa polvilleen hänen eteensä. Ohut hame kiristyi lanteille ja upealle perseelle. Näky sai kyrpäni nytkähtämään ja aloin hitaasti runkkaamaan.

Tarjan kieli oli päässyt vatsan ohi ja jatkoi nyt matkaansa alaspäin, Annen hurmioituneesta ilmeestä ja jatkuvasta inahtelusta päätellen myönteisin tuloksin. Jatkoin runkkaustani ja toinen käteni hakeutui puristelemaan pallejani seuratessani Tarjan toimintaa. Kostea vana ympäröi Annen navan, jatkui sitten alaspäin ja kiersi pitkin pikkuhousujen vyötäröä. Kuin sattumalta Tarja ohitti housujen aukosta märkänä kiiltelevän vitun. Rauhallisesti kieli kulki pitkin reisien sisäpintoja, välillä hakeutuen aivan nivusiin, välillä kulkeutuen kauemmas reisille ja pakaroille sekä aina polviin saakka. Anne itse hyväili rintojaan Tarjan käsien kulkiessa pitkin lantion ja herkullisen pyllyn kaaria.

Hetkeksi Tarja keskeytti kielensä kulun ja kurotti kaulaansa pitkään suudelmaan Annen kanssa. Liike sai hameen Tarjan lanteilla kiristymään entisestään ja aloin tuntea suorastaan polttavaa halua tutustua tuohon ihastuttavaan takamukseen. Pysyin kuitenkin tiiviisti aloillani katsellen elämäni kiihottavinta esitystä. Ilmassa tuoksui raskas pillun tuoksu. Tarjan pää jatkoi pyörimistään Annen nivusten tuntumassa hitaasti lähestyen maagista rakoa Annen housuissa. Nyyhkäisten Anne levitti reisiään ja vihdoin Tarja tuntui huomaavan sykkivän vitun olemassaolon. Kieli painui klitorikselle ja Annen suusta pääsi hurmioitunut kiljahdus. Toisen käden hyväillessä pakaroita, toinen Tarjan käsistä levitti pillunhuulia kielen lipoessa kuin kissa kermanekalla pitkin kiiltelevää lihaa.

Rietas näky sai minuun vihdoin liikettä! Nousin tuolista ja asetuin aivan Tarjan taakse. Rauhallisesti aloin hyväillä muodokasta vartaloa, jota hame vielä peitti. Tarjan lanteet värähtivät laskiessani käteni kypsille pakaroille. Hetken puristeltuani käteni liukuivat ylöspäin kunnes tavoitin runsaan etumuksen. Pystyssä jököttävä elimeni painui kangasta vasten kumartuessani suutelemaan Tarjan tuoksuvaa niskaa. Hetken olimme tiivisti lähekkäin kyrpäni hieroessa pehmeitä pakaroita, käsieni hyväillessä rintoja ja huulten kaulan muotoja. Sitten vetäydyin taaksepäin ja avasin hameen vetoketjun päästäen etumuksen putoamaan Tarjan käsivarsille. Sormeni hieroivat hetken olkapäitä ihaillessani upeaa kaulan kaarta. Annoin käsieni vaeltaa pitkin juuri paljastunutta uutta mannerta ja tunsin Tarjan hajuveden huumaavan tuoksun sekoittuvan himon paljon vanhempaan kutsuun. Kumarruin suutelemaan uudelleen siroa niskaa avaten samalla seitinohuiden rintaliivien hakaset. Upeat rinnat pääsivät vihdoinkin esiin. Hetkeksi keskityin vain niiden hyväilyyn. Huolimatta riippuvasta asennosta rintojen muoto oli upean pysty. Sormissani tuntuvat kovat napit kertoivat myös odotuksesta. Seuraavaksi nostin hameen helman Tarjan vyötärölle ja ensi kertaa ihailin upeaa muhkeaa takamusta luonnossa. Myös Tarja oli pukeutunut seksikkäästi; harsonohuet punaiset pikkuhousut paljastivat enemmän kuin peittivät ja sukkanauhojen ylhäällä pitämät saumasukat lisäsivät tyrmäävää vaikutelmaa. Käteni vaeltelivat vapaasti pitkin ja poikin tytön takamusta puristellen ja hyväillen. Pikkuhousujen etumus oli kosteana Tarjan mehuista ja kankaan läpi tunsin kovan klitoriksen tykkivän sormiani vastaan.

Hitaasti vedin pikkuhousut Tarjan jaloista ja vihdoin näin suoraan hänen suloiseen perseeseensä. Tarja levitti jalkojaan ja näin kuinka punehtunut vittu loisti avoimena ja märkänä. Suuret, ruusun terälehteä muistuttavat häpyhuulet ympäröivät paljaaksi ajeltua reikää, jonka yläpäässä klitoris jökötti suurena ja sykkivänä kuin minikokoinen penis. Kumarruin alaspäin ja kurkotin suutelemaan upeaa näkyä ja tunsin hänen hieman suolaisen, kiihottavan makunsa kielelläni. Painoin ja hieroin sormillani uhkeaa klitorista saaden sen kasvamaan vielä pari milliä. Huulet levisivät entisestään paljastaen nyt täysin märän raon. Imaisin toisen huulista suuhuni ja imin sitä sormeni kierrellessä vitun ympärillä. Tarja, jonka kasvot olivat hautautuneet Annen syliin imien ja lutkuttaen, päästi hiljaisia nyyhkäyksiä pökkien samalla lanteitaan vasten kasvojani. Varovasti annoin sormieni lipua Tarjan pilluun jatkaen klitoriksen nuolemista. Paljas, karvaton pillu sai kyrpäni seisomaan tuskallisen kovana. Kiiman tuoksu oli päätä huimaava pyörittäessäni sormiani tiukassa vitussa.

”Aaah! Taivas, tekee hyvää. Anna kyrpää. Anna kyrpää...” Tarja nosti päänsä Annen pillusta ja aneli kiimasta käheällä äänellä. "Mulla ei ole kumia" hätäilin, mutta Anne hymyili heidän käyttävän ehkäisyä. Käskystä vetäydyin ja nousin kyykkyyn painaen kyrpäni pillunhuulien väliin hetken vain hieroen ja kiusaten niitä lopulta alkaen painaa sisään. Hitaasti jäykkä elin upposi uskomattoman kuumaan ja kosteaan luolaansa. Puristus oli aivan uskomaton alkaessani hitaan keinunnan pakaroiden läiskiessä lanteitani vasten.

”Oih aahhh! Noin! Tekee hyvää, niin hyvää..., Anna kyrpäääaaahhh!” Tarja alkoi itse kiihdyttää tahtia pökkien vastaan. Toinen käteni hakeutui alas hieromaan klitorista samalla kun kumarruin jälleen suutelemaan niskaa. Tunsin väristyksiä Tarjan vartalossa ja kiihdytin pumppaustani. Tarjan vartalo alkoi täristä ja pillunlihakset lypsivät kyrpääni hurjasti. Hiljaa mielessäni kiitin aikaisempaa siemensyöksyä, joka nyt salli paremman kestävyyden. Jatkoin rynkytystä ja samalla nostin käteni hyväilemään Tarjan kaulaa. Yhtäkkiä Tarja sieppasi sormeni suuhunsa alkaen imeä kuin viimeistä päivää, samalla pillun liike kiihtyi äärimmilleen. Tajusin orgasmin olevan lähellä ja kiihdytin tahtia entisestään. Samassa tunsin vitun supistuvan rajusti ja Tarja huusi suora huutoa. Jatkoin pumppausta ja Tarja sai ja sai lysähtäen lopulta matolle nääntyneenä. Itse en ollut kuitenkaan vielä tyydyttynyt, vaan vääntäydyin sohvalle, jossa Anne silmät ummessa hyväili pilluaan. Tajuten tilanteen hetkessä Anne kipusi syliini ja kyrpäni haki tiensä uuteen kuumaan vittuun. Annella oli yhä jaloissaan pikkuhousunsa, ja pilluaukon pitsisomisteet raapivat kyrvän vartta lisäten entisestään tilanteen kiihottavuutta. Nojautuen taaksepäin Anne kurkotti suutelemaan minua, samalla paljastaen klittansa ja rintansa hyväilyilleni. Kiihdytin nytkytystä, jota Anne tehosti omilla liikkeillään ja samassa tunsin kuin kouran tarttuvan palleihini ja puristavan. Anne muljautti silmänsä kattoon ja huusi saadessaan. Orgasmi syöksähti liikkeelle syvältä sisältäni ja syöksin kuuman lastini Annen pilluun joka jatkoi kouristuksenomaisia lypsyliikkeitään.

SATU JA PETTERI

Samassa ovelta kuuluva kolahdus sai tilanteen muuttumaan. Kyrpä yhä Annen vitussa käännyimme yhteistuumin katsomaan ulko-ovelle, jossa tyttöjen kämppis Satu seisoi tuijottaen vieraan miehen kanssa.

”Oh, sorry!” kuulin Sadun mutisevan hieman sammaltaen, ja tajusin hänen olevan aika hyvässä tuiskeessa.

”Ei se mitään, tervetuloa joukkoon”, vastasi Tarja häkeltyneenä.

Annen noustessa sylistäni kuului märästä pillusta selkeä litsahdus sen vastahakoisesti luovuttaessa nyt hieman lerpahtaneen elimeni otteestaan. Ääni sai Sadun kiinnittämään huomionsa etumukseeni ja kasvoille levisi hämmästynyt ja hieman nolo ilme. Hänen seuralaisensa näytti lievästi pakokauhuiselta yrittäessään toisaalta olla katselematta, ja toisaalta kuitenkin kurkkien minua ja kahta alastonta kaunotarta edessään. Huomasin myös hänen housuissaan alkavan pullottaa, mikä tilanteen huomioon ottaen olikin kai aika ymmärrettävää.

”Sori vaan, me ei aiottu häiritä, mut bileet loppu ja me tultiin Petterin kanssa jatkoille tänne eikä odotettu...” Sadun sopertaessa posket punaisina Tarja oli jo tilanteen tasalla.

”Käykää istumaan, mä teen teillekin paukut. Jotenkin näyttää siltä että kaikille taitaisi maistua!”

Hieman aristellen Satu ja Petteri asettuivat vierelleni toiselle sohvalle pienemmän jäädessä Annelle ja Tarjalle. Tarjan tuotua myös heille juomat oli hetken vaivautuneen hiljaista kaikkien maistaessa laseistaan. Lopulta Anne kysäisi mistä Satu oli Petterin löytänyt ja oliko bileissä ollut mukavaa. Satu ja Petteri vastailivat ja kertoivat tunteneensa jo vanhalla kotipaikkakunnallansa sekä tapailleensa aina silloin tällöin, niin myös nyt bileissä. Vähitellen viina teki temppunsa ja tunnelma vapautui. Petterikin alkoi osallistua keskusteluun eikä kolme alastonta vartaloa näyttänyt enää häiritsevän kovinkaan pahasti.

Huomasin Sadun silmäilevän syrjäsilmin lepotilassakin kohtuullisen näyttävää kaluani ja Petterinkin silmät viipyilivät Annen ja Tarjan muodoissa. Ei ollutkaan ihme että keskustelu vähitellen ajautui rohkeampiin aiheisiin. Punastellen Satu tunnusti että he Petterin kanssa olivat rakastelleet useampiakin kertoja ja että pari kertaa mukana oli ollut hänen isosiskonsa Tarukin, joten ryhmäseksi ei heillekään ollut täysin outo asia. Hämmästelin ujona pitämästäni Sadusta löytyviä uusia ulottuvuuksia hänen jatkaessaan unelmoineensa aina kahdesta miehestä yhtä aikaa.

”No nythän siihen on mahdollisuus” huudahti Anne riehakkaasti ja katsoi viekkaasti Petteriä. ”Minäkin voisin kokeilla moista kun kaksi tällaista makupalaa on tarjolla!”

Petterin kasvoilla vaihteli alkava himo ja pieni hätäännys Tarjan kiskoessa häntä pikkusohvalle.

”Me Annen kanssa lämmitellään sua ja Markku saa hoitaa Satua. Tule nyt vaan, ei se satu” Tarja jatkoi kasvoillaan alkavan kiiman punerrus. Tytöt tuuppasivat Petterin istumaan ja polvistuivat pojan eteen. Itse kaappasin Sadun istumaan syliini poikittain. Satukin oli jo selvästi kiihottunut ja keskittyi kuumaan kielisuudelmaan samalla kun napitin hänen puseroaan auki. Sieltä paljastui kaksi pienehköä mutta kaunista kumpua piilotettuina söpöihin vihreisiin pitsiliiveihin. Aloin hyväillä tissejä ohuen kankaan läpi jatkaen suutelua ja Satu alkoi kiehnätä takamustaan paljaassa sylissäni ja hetkeä myöhemmin tytön nahkahame oli jo noussut niin että heräilevä pikkuveli pääsi painautumaan kiihottavasti pyllyvakoon. Varovasti vedin liivejä alas paljastaen terhakkaat tissit. Nännipihat olivat ihanasti koholla paljastaen kiiman ja rusinan kokoiset nappulat tuntuivat sormissani kivikovilta hyväillessäni ihania pallukoita. Kumarruin ottamaan kummankin rinnan vuorotellen suuhuni purren ja imien kevyesti kiihottavia nännejä käsieni hivellessä lanteita. Sadun suusta alkoi kuulua huokailuja ja hienoista vaikerrusta.

Siirsin toisen käteni pikkuhousujen etumukselle ja aloin hyväillä jo hyvin kostunutta tussua. Kankaan läpi tuntui hento, nukkamainen karvoitus joka sai kiihkoni vain kasvamaan. Ohjasin Sadun käden pikkuhiljaa uudelleen kangistuvalle kyrvälleni ja hetken vain nautin uudelleensyttyvän kiiman tunnusta. Viereisellä pikkusohvalla Anne oli asemoinut itsensä makaavan Petterin kanssa kuusysiin Tarjan nuollessa varsin mittaisaa kullia sivusta Petterin puolestaan käsin auttaessa haaraosastossa.

Riisuin Sadulta paidan mutta jätin rintsikat paikoilleen suudellen vuoroin huulia, vuoroon ihanasti törröttäviä tissejä. Tarja oli tullut viereemme ja latki kuin kissa tytön litisevää pillua käden runkatessa kyrpääni. Hetken kuluttua hän avusti Sadun istumaan jäykkänä jököttävälle seipäälleni siirtäen pikkareiden haaraa. Hitaasti työnnyin kuumaan, märkään pesään ja aloitin varovaiset työnnöt Tarjan ohjastaessa kalua varresta pitäen ja nuollen vuoroin kyrpää ja palleja, vuoroin märkää pillua joka litisi kiihdyttäessäni tahtia. Vieressä näin kuinka Anne sai Petterin aisaa koko mitaltaan takaapäin. Satu ähkyi silmät kiinni ja tunsin terävän vihlaisun huulessani suudellessamme kiihkeästi. Äkkiä hän alkoi kiihdyttää tahtiaan ja tunsin pillulihasten supistelevan hänen saadessaan ensimmäisen orgasminsa. Taiston tuoksinassa jäykkä kyrpänikin lupsahti ulos ja Tarja käytti oitis tilaisuutta hyväkseen imaisten kaluni hetkeksi suuhunsa. Jestas että se kieli teki hyvää!

Sadun kääntyessä sylissäni Tarja poisti vyötärölle nousseen hameen ja pikkarit ja alkoi levittää jostain kaivamaansa liukastetta Sadun anukselle. Työntyessäni uudelleen kireään pilluun näin Petterin asemoituvan yläpuolellemme ja hierovan jäykkää kyrpäänsä vasten Sadun persettä. Hetken hierottuaan Petteri alkoi hitaasti työntyä ahtaaseen reikään. Tunsin Sadun jännittyvän ja hetkeksi pysäytin omat työntöni. Hitaasti Sadun lihas antoi periksi ja huohotuksen sekä muutaman kirahduksen myötä jäykkä kyrpä painui koloonsa. Tunsin mahtavaa painetta Petterin alkaessa hiljaa pumpata ja Sadun väristessä ja kiljahdellessa aloin itsekin liikehtiä. Näköalani kiihottavaan tilanteeseen vaihtui ja sumeni Tarjan istahtaessa kasvoilleni tarjoten kiihottavan limaista pilluaan nuoltavakseni. Tartuin oitis tilaisuuteen ja imaisin mehevän klitoriksen huulilleni, henkeä en tosin juuri saanut mutta jatkoin imemistä. Tungin peukaloani avuksi pilluun keskisormeni pyörittäessä anuksen ympäristöä ja lopulta tunkeutuessa kuumaan reikään. Tarjan alapää teki hervotonta liikettä vastatessaan vuoroin pillun, vuoroin perseen kiihotukseen ja suusta purkautui tasainen vaikerrus. Alapäässäni tuntui valtavaa painetta ja yhtäkkiä sekä Satu että Petteri huusivat suoraa huutoa saadessaan yhteisen orkun. Itse tunsin jaksavani vielä hyvin joten voipuneen Sadun liukuessa ulos kyrvältäni Tarja ja Anne vaihtoivat paikkaa Tarjan kivutessa satulaan ja Annen tarjotessa vuorostaan pilluaan nuoltavakseni. Tarjan pillu tuntui todella tiukalta aloittaessani painelun.

Yläpuolellani tytöt keskittyivät kiihkeään suudelmaan ja itse lutkutin minkä pystyin paljaana ammottavaa vittua. Tarjan pesä oli huumaavan kireä tuntuen puristavan kyrvästäni viimeisenkin nahan irti eikä tytön kiemurtelu ja vatkaus suinkaan helpottanut tilannettani. Tuntui kuin kyrpääni olisi ihanasti nyljetty, silti tunsin kestäväni vaikka mitä ja hetken kuluttua myös Tarja haukkoi henkeään ja sai illan toisen orgasminsa. Lurpsahduksen saattelemana vedin edelleen jäykän kyrpäni pois tiiviistä vitusta ja asemoin Annen vuorostaan istumaan päälleni. Määrätietoisesti suuntasin kyrpäni kohti Annen takamusta ja eritteistä liukas elimeni solahtikin yllättävän helposti Annen perseeseen saaden hänet kiljaisemaan. Hetken nautiskelin uudesta, kireästä olotilastani Annen huokaillessa ja kiristellen pyöritellessä ahdasta takamustaan.

Tällä välin Satu oli loihtinut Petterin elimen uuteen kukoistukseen ja hänkin oli valmis jatkamaan iltaa. Asemoin itseni mukavasti sohvalle Annen kääntyessä sopivasti selälleen kainalossani ja työnsin kullini uudelleen Annen kuumaan perseeseen. Tällä kertaa Petterin lähestyessä näin Annen himokkaan ja lievästi huolestuneen ilmeen ja suutelin kiihkeästi kuumia huulia.

Tarjan ja Sadun asettuessa nuolemaan tasapuolisesti koko ryhmää Petteri suuntasi jäykän elimensä Annen jo eritteistä vuotavaan tussuun ja alkoi painaa. Paineen tuntiessani ja Petterin kyrvän asettuessa aloitin itsekin porauksen ja Annen kiljahdukset sekä valitukset vain lisäsivät latausta. Paine ohuen välilihan välitse tuntui jo kärsineelle elimelleni lähes ylivoimaiselta kestää. Ennen pitkää Petterin kyrvän liikkeet ohuen lihan läpi olivat liikaa. Karjahtaen päästin lastini liikkeelle, silmissäni sumeni ja tuntui ettei sperman tulolle tule loppua. Myös Anne ja Petteri tunsivat tämän ja saivat lähes yhtäaikaisen orgasmin. Koska olin edelleen tiukasti perseessä, saivat nytkähtelevä vittu ja Petterin kyrpä valutettua puolijäykästä elimestäni viimeisenkin tipan jonkinlaisen jälkiorkun muodossa ja oloni tuntui taivaalliselta. Vieressä Satu ja Tarja lipoivat kuusysissä toisiaan taivaisiin saavuttaenkin pian tavoitteensa. Voipuneina koko ryhmämme asemoitui aloilleen sohvillaan ja totesi tämän olleen paras kevätkauden avaus ikinä.

AAMU

Ikinä en ole aamulla saanut yhtä miellyttävää herätystä kuin nyt. Pehmeät huulet suutelevat molempia poskiani ja kaksi lämmintä kättä hyväilee seisomaan pyrkivää, hieman aristavaa kaluani. Hitaasti herätessäni Tarja tarjoaa hymyileviä kasvojaan suudelmaan Annen suudellessa jotain aivan muuta. Tunnen huulten tiukan puristuksen kullissani Tarjan kielen kierrellessä suussani. Vaativat kynnet raapivat rintaani ja tunnen olevani taas valmis uusiin koitoksiin.

Tarja kääntyy päälleni kuusysiin ja suloinen vittu aukeaa eteeni. Ainoa reaktioni voi olla vain suudelma ja muutaman nuolaisun jälkeen pyöristän kieleni rullaksi ja työnnyn hurmaavaan tunneliin suiden käsien kiihdyttäessään liikettään alapäässäni. Muutaman runkkausliikkeen jälkeen levitän pillunhuulia käsilläni ja keskityn vielä ujon mutta hämmästyttävän uhkean klitoriksen nuolemiseen ja imemiseen. Maistan suolaisen ja hieman makean tuoksun kun yllättäen silmilleni räiskyy ja Tarja kouristelee sylissäni orgasmin saaneena. Autan sormillani jotka painuvat sujuvasti uskomattoman märkään pilluun ja aloitan runkkaamisen. Toinen käteni pyörittää välilihaa ja hitaasti työnnän sormeni kuumaan perseeseen.

”Oi luoja, ihanaa! Hitto että tekee hyvää, Aahhh! Aaahhh!” Jatkaessani nuolemista Tarja saa yhä uudelleen ja uudelleen pyörittäen ihanaa takamustaan ja pilluaan kasvoillani. Yhtäkkiä tunnen paineen haaroissani ja Anne istahtaa jäykkänä sojottavalle kyrvälleni alkaen vimmatun perseenpyörityksen. Aloitan pontevat vastatyönnöt pillun lihasten vastatessa kiihkeästi. Vaihdan työntöni hieman pyörivään, ruuvimaiseen liikkeeseen joka aiheuttaa villin kiljahduksen ja uuden hurmioituneen takamuksen vatkauksen. Ei kestä kauaa kun tunnen hänen lantion lihastensa supistelevan ja äkkiä Annekin saa räjähtävän orgasmin. Koska itse en ole vielä tullut vaihtavat tytöt vauhdilla paikkaansa ja tunnen Tarjan kireän vitun hyväilevän kyrpääni Annen mehuistani kostean pimpsan täyttäessä kasvoni. Lähes tukehtumaisillani nuolen ja runkkaan suloista pillua alapääni takoessa tiukkaa ja kosteaa Tarjaa. Ihana pillu joustaa ja puristaa aivan taivaallisesti. Äskeisen kokemuksen rohkaisemana vaihdan jälleen tuttuun pyöritykseen ja Tarjan ihana vittu vastaa jokaiseen liikkeeseeni. Tuntiessani paineen kasvavan työnnän kieleni niin syvälle kuin pystyn Annen tiukkaan vittuun toisen käteni pyörittäessä villisti Tarjan nyt jo törröttävää klitorista. Valtava orgasmi lähtee liikkeelle selkäpiistäni ja tunnen miten Tarja ja Anne saavat samaan aikaan ja suuni täyttyy Annen kuumista mehuista. Nielen minkä pystyn suolaista nektaria ja alapäässä Tarja voihkii ja kiljuu yhä uusien ja uusien orkkujen ravistaessa kehoa jatkaessani ihanaa rynkytystä jo hieman lerpahtavalla elimelläni. Lopulta litsahtaen vaativa pillu päästää irti vieläkin puolijäykästä kyrvästäni ja kaksi raukeaa mutta tyydytettyä suuta hellii sitä.

”Kiitoksia vaan! Tästä ei aamu juuri voi paremmin alkaa”, totean hieman latteasti ja suutelen kiihkeästi Annen ja Tarjan huulia. Toimintamme ei ole jäänyt naapurisohvallakaan huomiotta sieltä yllättäen kuuluvista kiljahduksista ja urahduksista päätellen. Petterin uutterasti kohoilevasta perseestä ei voi erehtyä homman luonteesta. Raukean ihastuneina katselemme kuinka Petteri poraa Satua jonka jalat sätkivät ilmassa. Asetelman muuttuessa Satu kiepsahtaa mahalleen ja tarjoaa upeaa peräänsä käytettäväksi. Urahtaen Petteri levittää pyllynposkia ja tunkee aisaansa voimalla pohjaan Sadun kiljahdellessa ja pökkiessä vastaan. Hajamielisesti sivelen Tarjan vittua ja tunnen Annen herkät kosketukset uudelleen heräilevällä kyrvälläni. Viereisellä sohvalla Satu kohoaa kohti huippua ja lopulta huohottaen ja uikuttaen vajoaa sohvalle. Petterin aisa näyttää kuitenkin jaksavan ja sojottaa ylpeänä kohti kattoa.

”Aika komea molo, sultahan tuo tupla jäi eilen kokematta”, Anne virnuilee Tarjalle ja alkaa uutterasti nuolla jo valmiiksi kosteaa pillua.

”Ei helskutissa, ei ole koskaan kuulunut mun repertuaariin. Voihh! Jessus, että tekee hyvää!” Petterin kieli on korvannut Annen joka tarjoaa omaa pesäänsä Tarjalle nautittavaksi ja alkaa imeä itseäni juhlakuntoon ja onnistuukin siinä. Satu on löytänyt liukastepurkin ja avokätisesti jakaa sisältöä niin Tarjan alapäähän kuin minun ja Petterin jäykille kyrvillekin. Asettaudun paremmin makuulle ja varovasti Tarja kipuaa päälleni kasvot minuun päin ja suutelemme hellästi. Satu vuorostaan asemoituu yllemme ja tuoreet mahlat leviävät kasvoilleni alkaessamme yhdessä nuolla kovia kokenutta pillua ja perseen ympärystä. Hitaasti työnnyn takaisin Tarjaan ja tunnen sanoinkuvaamattoman lämmön. Varovasti alkaessani liikuttaa kivikovaa kyrpääni tunnen lisääntyvän paineen Petterin ohjastaessa omaa kaluaan perseensuulle ja nautintojen porteille.

”Oi luoja, mä halkean! Luoja. painakaa lisää!”

Petterin asetuttua koko pituudeltaan suoleen aloitan oman liikkeeni. Petterin aloittaessa omat työntönsä tunnen ohuen välilihan välityksellä kaiken mitä kireässä pillussa tai ahtaassa perseessä tapahtuu. Tarja on aloittanut yhtämittaisen ulvonnan samalla kun takamus yrittää vuorotellen vastata omaani ja Petterin liikkeisiin. Samalla Satu saa uskomatonta hoitoa ratsastaessaan kasvoillani Petterin ja minun lipoessa kiihkeästi persettä, pillua ja välilihaa. Hetkessä tunnen nivusiani kuristavan ja sylkäisen vielä yhden kuuman lastin Tarjan sisuksiin. Samalla tunnen Petterin vääntelehtivän ja purkavan myös lastinsa Tarjan kuumaan perseeseen. Tarja puolestaan ei tunnu saavan loppua omasta rajusta orgasmistaan. Lopulta märkien lurpsahdusten myötä puolikovat kyrpämme liukuvat ulos Tarjasta ja saavat asiaankuuluvat jälkihoidot Annelta ja Sadulta. Satu saa itseltäni imettyä vielä loppuorkut joiden jäljiltä silmissäni sumenee.

Nautiskellen vaivun vielä hetkeksi uneen suloinen vartalo kummassakin kainalossani. Kevät todella voisi alkaa hullumminkin.

Heräsin Tarjan intensiiviseen tarkkailuun. ”Me Annen kanssa ensin ajateltiin tätä vain yhden yön, korkeintaan viikonlopun, juttuna. Mä haluaisin kuitenkin jatkaa ja katsoa syntyykö tästä oikeasti jotain todellistakin?” hän totesi vakavana hieman arasti. ”Mä pidän susta ja viihdyn sun seurassa mutta olen aika arka kaikissa seurustelukuvioissani. Nyt mä haluaisin yrittää jos sun kanssa onnistaisi.”

Kysyvä ja arkakin ilme kauniilla kasvoilla kyllä sulatti minut saman tien. Silmänurkastani huomasin Annen tarkkailevan meitä jännittynyt ja hieman huolestunut ilme kasvoillaan.

”Tiedät kyllä että minäkin haluan sinua, olen halunnut ensitapaamisesta asti! Nyt vain te molemmat olette minulle läheisiä ja kyllähän minäkin haluan nähdä syntyykö tästä pitempiaikaista. Haluan kyllä viettää tämän kevään sinun, teidän molempien kanssa, ja katsoa mitä tapahtuu!” vastasin mahdollisimman rehellisesti. Annen suusta päässyt, lähes kuulumaton helpottunut huokaus kyllä vahvisti omia epäilyksiäni ja Tarjan kasvoille noussut aurinkoinen hymy viimeistään vahvisti ne. Samassa Satu kutsui meitä aamu (no iltapäivä) -kahville. Huvittuneena huomasin, ettei viisi alastonta vartaloa hyörimässä pienessä keittiössä, saanut enää ketään nolostumaan.

”No joko te saitte itsenne järjestykseen?” Satu kysyi virnistäen ja pakkohan minun oli myöntää meidän nyt seurustelevan.

”Kaikki kolmeko?” Petteri jatkoi kohottaen kulmiaan ja jälleen Anne hieman varoen silmäili minua.
”Kyllä se siltä näyttää, kaikki kolme!” virnistin takaisin ja sain Annelta ja Tarjalta kiivaat suudelmat.

”Kiitos!” Anne kuiskasi hiljaa korvaani ja Tarja rutisti kuin viimeistä päivää.

Saatuamme vihdoin iltapäiväpalan loppuun rupesimme pohtimaan viikonlopunviettoa.

”Lintsi aukeaa tänään! On varmaan tungosta mutta miten ois?” heitin ilmaan ja ehdotus sai välitöntä kannatusta.

”Voidaanko me Petterin kanssakin tulla?” Satu kysyi puolitosissaan ja vilkaistuaan pikaisesti minua Anne ja Tarja totesivat että ilman muuta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute