Herkku-puhelin
Illasta yöhön.
Pariisi

Nuori nainen, kaunis kuin enkeli, saapui paikalle muita myöhemmin. Riensi luoksemme vaaleat kiharat hulmuten posket pyöräilystä punertuneena. Hän esitteli itsensä Heidiksi. Olimme istuneet jo tovin viltillä alkavan kesän lupaavan kuumassa paisteessa. Syreenin kukinta läheni loppuaan ja alppiruusut vasta avasivat nuppujaan. Muut tytöt ja pojat olivat hänelle ennestään tuttuja, vain minä olin uusi seurueessa. Muut olivat kuka mitäkin, opiskelija-aktiiveja, kesätöissä uupuneita kesäisen päämäärättömiä nuoria. Olin jutellut mitä mieleen juolahtaa kevein mielin. Puhuttiin uimisesta ja jäätelöstä. Puhuttiin kuka mitäkin aikoo kesällä ja sivuttiin kevyesti sitä mitä kukakin kesän jälkeen aikoo.
Kun Heidi saapui, jaaritteluni katkesi kuin seinään. Unohdin kaikkien muiden opiskelupaikat, nimet, kotikaupungit, työpaikat, jäätelöt, lemmikit, maailman. Tyttö ojensi pienen kätensä johon tartuin kuin odottamatta tielleni osuneeseen aarteeseen. Kerroin nimeni ja Heidi naurahti silmin nähden häkeltyen. Hänen ystävänsä tekivät tilaa ja hän istui eteeni viltille. Kauemmas hän ei olisi voinut istua, koska en huomannut päästää irti hänen suloisesta kädestään. Istuessaan hän vaivaantui kesämekkonsa lyhyydestä ja katseestani. Pieni sekunnin mittainen tahattoman seksikäs kiemurtelu paloi verkkokalvoilleni, mutta ei estänyt minua vilaukselta näkemästä mekon alle piilotettuja liloja pikkuhousuja. Olin sanaton eikä Heidikään saanut heti mitään sanottua. Muut jatkoivat rupattelua ja pian Heidikin joutui vastaamaan ystäviensä kyselyihin kuulumisista ja muusta. Puhuin sanoilla joita omat korvani eivät kuulleet. Olin seuramies autopilotilla. Heidiltä odotettiin seuruessa eloisuutta ja rempseyttä ja sitä löytyikin, joskin silmät eivät valehdelleet. Hän katsoi minua uudelleen ja uudelleen ja aina nousi puna hänen poskilleen. Hän katsoi käsiään tai viltin reunaa mutta keskittyi selvästi minuun.
Viimein, kun viimeinen jäätelö oli syöty ja viinipullo kumottu, alkoi seurue hajaantumaan. Aurinko oli vielä korkealla, mutta illan tuntu oli selvästi ilmassa. Joku kysyi Heidiä jonnekin, johon Heidi vastasi hajamielisesti tulevansa ehkä myöhemmin. Lopulta joku vei viltin altamme ja huomasimme olevamme kahden. Olimme puhuneet ummet ja lammet ja parissa tunnissa olimme oppineet tuntemaan toisiamme hiukan, mutta molemmille oli selvää mitä vielä tahdoimme toisistamme tietää.
Huomaamattani olimme siirtyneet ihan lähellä toisiamme, niin lähelle että saatoin tuntea hänen hengityksensä kasvoillani. Hänen silmänsä olivat syvät ja vihreät. Sanattoman tuokion jälkeen hän nosti käden niskaani ja painoi huulensa huulilleni. Kuljetin käteni hänen uumalleen ja selkäänsä ja hiuksiinsa. Intohimossamme pyörähdimme nurmelle. Toinen käteni eteni ylös hänen reittään samalla kun imin hänen kieltään. Heidi tukisti minua ja katsoi silmiini. Ymmärsin vihjeen ja nousin kuitenkaan hellittämättä hänen norjaa vartaloaan, vaan nostin hänen kahareisin syliini. Tunsin elimeni sykkivän vasten hänen liloja pikkareitaan. Kannoin naisen muutaman metrin päähän pensaiden suojaa ja laskin takaisin nurmelle. Nyt meitä ei ehkä nähtäisi suoraan tieltä.
Kourin kaksin käsin häen jumalaisia pyöreitä pakaroitaan hänen purressa huuliani. Kiskoin pikkuhousut hänen jaloistaan ja hän kiskoi paidan päältäni. Housuni avasin itse ja potkin pois jaloistani. Puristelin hänen pieniä pyöreitä rintojaan ja nuolin mekon kauluksesta paljastunutta nänniä. Helman alta löysin mitä kauneimman pillun, jonka hunajainen tuoksu houkutteli maistamaan. Heidi oli jo litisevän märkä mutta nuolin silti tytön pyörryksiin. Hän heittelehti ja voihki niin ettei piilopaikastamme varmasti ollut mitään hyötyä.
Nousin tytön päälle ja puskin kullini syvälle liukkaaseen vulvaan. Sukelsin hänen sisälleen ja pohjaan saakka. Tyttö ulisi ja uikutti ja puristeli alavatsalihaksillaan seivästäni kuin unelma. Vetäydyin hetkeksi ja Heidi kääntyi oitis nelinkontin ja antoi minun syöksyä helman alle hurmioon. Puristin lanteista ja panin raivoisasti. Otin hiuksista kiinni ja toisella kädellä hapuilin tissejä. Heidi nosti kädet maasta ja painoi itseään minua vasten. Hetken keinuimme siinä hiljalleen, kunnes Heidi irrotti itsensä minusta.
Hän kääntyi minuun päin ja riisui mekon kokonaan yltään. Heidi kumartui alemmas ja suuteli kaluani. Hän vilkaisi minuun leikkisästi ja otti kullin suuhunsa. Hän veti esinahkani taakse ja lipitti kullin kärkeä kielellään. Hän imi kauniisti ja imi kauan. Hyäilin häne vaaleita kiharoitaan ja katselin kullini uppoamista hänen hellien huultensa huomaan.
Käänsin tytön vielä selälleen ja painoin taas itseni häneen. Seivästin hänen nuorta kiinteää lihaansa. Purin rintoja. Nostin hänet syliini pysyen kuitenkin hänen sisällään. Ja polvillani puiston nurmella Työnnyin uudestaan ja uudestaan hänen upeaan pilluunsa ja puristin pakaroita. Työnsin vasemman käden nimettömän hänen pyllyynsä ja hän huusi. Ujutin toisenkin sormen hänen peppuunsa ja hän huusi niin että puisto raikui. Ja hänen pillunsa puristeli elintäni sykäyksittäin kauan, kunnes hänen kevyt kaunottaren vartalonsa jäi hervottomana syliini. Laskin hänet hikisenä selälleen nurmelle ja jatkoin naimista rauhallisemmin. Käännyin vasemmalle kyljelleni ja nostin hänen molemmat jalkansa omieni päälle. Työnnyin vielä kevyesti hänen lempeään vulvaansa. Nain hitaasti ja hyväilin klitorista kevyesti. Heidi makasi selällään läähättäen ja oli selvästi muissa maailmoissa hyvin saaneena.
Rohkenin kokeilla vielä viimeistä linnaketta. Otin kullini ulos hänen helläksi naidusta pillustaan ja työnsin oikean käden kaksi sormea varovasti pilluun samalla kun vasemmalla kädelläni ohjasin kullini häen peppureiälleen. Heidi ynähti ja hänen kulmakarvansa värähtivät, mutta hän ei tehnyt elettäkään estääkseen. Hankasin hyvin kastutettua terskaani hänen pyllyreikäänsä vasten ja työnnyin varovasti sisään. Heidi älähti ja käänsi sitten silmänsä minuun. Hän näytti väsyneelta, saaneelta ja upealta. Katsoin syvälle hänen vihreisiin silmiinsä ja työnnyin hiljalleen anukseen. Heidi voihkaisi. Oikean käden sormet soutivat samalla hiljalleen hänen pillussaan. Parin sormen varovaisesti avaama pylly antoi hiljalleen periksi ja tunsin kuuman perseen puristavan terskaani. Työnnyin mahdollisimman hellästi mutta määrätietoisesti suosikkipaikkaani. Välilihan läpi tunsin kullinpään sormillani ja sormeni kullillani. Liikuin rytmikkäästi hieman vauhtia lisäten. Painoin tyttöön vuoroin kaluni pyllyyn, vuoroin sormeni pilluun. Täytin hänen alapäänsä ja tyttö nautti hurmiossa.
Vedin sormeni ulos tyttö kääntyi vatsalleen. Seurasin päästämättä kulliani lipsahtamaan pepusta, joka niin polttavana puristi terskaani ja elimeni vartta. Makasin Heidin päällä ja hän puski lantiota nostamalla penistäni syvemmälle suoleensa. Nousin käsieni varaan ja lisäsin vauhtia. Puskin kulliani tuon enkelin perseeseen kiihtyvällä voimalla. Tunsin kiveksieni puristuvan ja lisäsin vauhtia. Purkauduin kaunottaren pyllyyn villisti karjahtaen. Pumppasin spermaa peräreikään hurjalla paineella. Rojahdin hänen selkäänsä ja jäin uupuneena makaamaan hänen päälleen penis pyllyssä hiljalleen löystyen.
Pyörähdin sivuun ja syleilimme. Ihomme litisivät hiestä ja olimme kauttaaltaan täynnä ruohoa ja heiniä. Suudelmat olivat raukeita ja uni painoi luomeni kiinni.
Hytisin kun heräsin. Aamukaste laskeutui varhain eikä kesäyönä tullut lainkaan pimeää. Nurmikkoon oli painautunut hurjat jäljet lemmiskelystämme, mutta Heidiä ei näkynyt missään. Nousin ylös typertyneenä ja huhuilin häntä. Naakka heräsi tuomen oksalta ja vastasi ärtyneesti. Heidi oli kerännyt vaatteeni mytyksi viereeni, mutta muuta viestiä ei löytynyt.
Heidi, tapaisin sinut niin mielellään uudelleen. Sinä kesänä kävin kotikaupungissasi kahdestikin, ja odottelin ja etsin, mutta en löytänyt sinua. Unohdin kysyä sukunimeäsi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute