Herkku-puhelin
Margitin kanssa kurssilla
ville

Parikymppisenä innostuin osallistumaan kansanopiston järjestämälle hypnoosi/itsesuggestio kurssille. Kurssi sisälsi 4 kertaa kolmen tunnin session, viikon valein ja oli kuukaudessa suoritettu. Teoriaa ja pintaraapaisua hypnoosista ja suggestioharjoitteita pari/ryhmissä. Olin kurssin nuorin osallistuja, muutama kolmekymppinen, nelikymppisiä ja pari vanhempaa senioria. Reilut kymmenen – viisitoista osallistujaa, joista osa jäi ensimmäisten tuntien jälkeen pois. Itse kurssi ei juurikaan suurempia hehkutuksia ansaitse, mutta muuta ajateltavaa sain kyllä.

Jo ensimmäisen tunnin aikana minua vastapäätä istahti varmasti yli kuusikymmentä tai lähempänä seitsemääkymmentä oleva tyylikäs hoikka nainen Margit . Hänellä oli harmaat puolipitkät hiukset, tummat voimakkaat kasvonpiirteet ja erityisen pistävä katse. Hän katsoi jotenkin tuiman oloisesti, mutta kun viivytin omaa katsettani pidempään, hän aina hymyili kauniisti takaisin. Ryhmä tai parityöskentelyn aikaan, hän tuli luontevasti tyköni ja se oli minulle täysin fine. Hänen kanssaan oli mukava tehdä harjoitteita.

Toisen kerran aikana hän kertoi ostaneensa tietokoneen ja kysyi olinko hyvä tietotekniikassa. Vähän kursailin ja sanoin, etten nyt erikoisesti, mutta oli minulla kone itsellä ja perustekniikka hallussa. Hän kyseli pitäisikö tilata operaattorilta asentaja, kun nettimodeemi oli tulossa postissa vai oliko se hankalaa itse asentaa? Herrasmiehenä tarjouduin asennuspuuhiin, jotka vaikuttivat helpoilta ja ainahan pystyin soittamaan pätevänpien frendien konsultointia. Sovimme tapaamisen parin päivän päästä ja sain osoitteen.

Margit asui kivassa tilavassa parin makuuhuoneen saunallissa asunnossa lähellä Tikkurilan keskustaa. Seinillä oli perhevalokuvia, joista Margit esitteli lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Hänen miehensä oli jo kuollut muutamia vuosia siiten ja Margit asui yksin. Hän kehui viihtyvänsä yksin, vaikka lapsenlapsia oli ikävä ja harmitteli, kun näki heitä vain muutamia kertoja vuodessa. Hänen kaksi tytärtään nimittäin asuivat väliaikaisesti kumpikin ulkomailla. Osaksi siksikin hän oli kiinnostunut sähköpostin ja skypen asennuksesta, joka silloin oli uusi juttu ja minullekin vielä varsin tuntematon ohjelma. Nettiyhteys, tarvittavat virusohjemat jan. onnistuttiin asentamaan helposti ja esittelin pääpiirteissään netin käyttöä ja sähköpostin käyttöä. Skypekin saatiin asennettua, mutta yhteyksiä ei vielä onnisttu tyttäriin saamaan. Margitilla oli päällään kaunis pitkä mekko, hän tuoksui hyvälle. Selvästi hän oli laittautunut minua varten, vaikka toisaalta hän oli ollut tyylikäs aina myös kursseilla.

Ilmassa oli ainakin minun puolelta eroottista värinää, vaikka en ollut varma oliko se kaksipuolista. Esitellessäni konetta ja netin hienouksia pyysin Margitin istumaan koneen eteen ja näppäimille. Itse istuin oikella puolella vieressä ihan liki, selostin ja välillä härpin oikalla kädellä näppistä tai hiirtä, jolloin nojauduin entisestään Margitin pienen vartaloon ja tuin asentoani vasemmalla kädella Margitin selkäpuolelta. Olin havaitsevani hänen hengityksessään katkonaisuutta ja jännitteisyyttä. Tilanne oli jotenkin niin intiimi, että nuoren miehen hormonit tekivät tehtäväänsä ja haluni ja kaluni heräsivät. Onneksi minulla oli farkut, joten seisokki pysyi jotensakin piilossa. Varovaisen tahallisesti viivytin vasenta rinnustani Margitin olkavartta vasten ja annoin vasemman käteni levätä hänen selkäänsä vasten päättyen vasemman pakaran viereen. jolloin päämmekin olivat niin lähettäin, että Margitin korva hipaisi poskeani. Otin myös pari kertaa Margitin kädestä otteen, kun näytin miten toimia ja mitä painaa. Silloin tunsin selvästi kuinka hän jännittyi ja jopa ehkä hieman tärisi, tai sitten vain kuvittelin.

Tätä leikkiä jatkui aikansa, kunnes olimme kumpikin sitä mieltä, että nyt riittää yhdeltä kerralta. Pikkupiru iski minuun ja rutistin hänet sivulta halaukseen, jolloin oikea käsivarteni koski kankaan läpi kumpaakin pientä tisulia ja sanoin, ”hyvin sä Margit tän koneen hallitset ja osaat”. Mun ois tehnyt mieli nostaa tuo pikkuruinen nainen syliini ja suudella sitä suulle. Viedä se sinne makkariin missä näin ison parisängyn. Repiä siltä se mekko huitsin vittuun ja nussia lastini sen aukkoon ainakin muutamaan otteeseen. Mutta joo nousin kuitenkin ja totesin, että varmaan pitäisi lähteä. Margit esteli ja pyysi juomaan vielä kahveja. Suostuin tähän ja joimme kahvit ja söin tarjottuja pullia. Niiden aikana ei valitettavasti tapahtunut enää mitään ja kun lähikontakti katosi, en oikein uskaltanut tehdä mitään aloitetta, eikä sitä valitettavasti tehnyt Margitkaan. Hän kyseli vielä paljonko oli velkaa ja halusi vättämättä maksaa avusta. Kielsin ehdottomasti ja sanoin kahvien riittäneen.

Seuraavalle kurssille Margin ei jostain syystä tullut ja säikähdin loukkasinko kuitenkin häntä jotenkin. Puhelin numeroita ei oltu vaihdettu, joten mielessäni vain asiaa harmittelin, jos ei nähtäisi enää viimeiselläkään kerralla. Suurella jännityksellä meninkin viimeiselle kerralle ja etukäteen ajattelin, että jos Margit ei ole paikalla, lähden pois aikaisemmin, koska kurssi oli vähän yhtä tyhjän kanssa. Margit kuitenkin oli jo paikalla, kun tulin koulun tiloihin. Hän hymyili minulle aurinkosesti. Margit kertoi saaneensa verenmyrkytyksen, jonka takia hän oli joutunut olemaan sairaalassalkin pari yötä. Kone ja netti oli kuulemma toiminut ”jotenkin”, mutta Skypen Margit oli saanut toimimaan. Viimeinen kerta kurssilla oli oikeastaan, ihan mielenkiintoinen, vaikka loppua kohti aloin pelkään oliko tämä Margitin ja mun juttu kuitenkin nyt tässä. Itse en rohjennut tyrkyttää ja jos kutsua ei tulisi niin...

Sain salattua innostukseni hypätä ilmaan ja huutaa hurraata, kun Margit vaivaantuneesti toisella ja viimeisellä tauolla kysyi voisinko vielä käydä katsomassa muutamaa ongelmakohtaa netin käytössä. Tulen mielelläni, eikä ole pätkääkään vaivaa, vaan kiva jeesata, niin itsekin vähän oppii lisää noista jutuista, vakuuttelin. Nyt sitten kyllä vaadin saada maksaa,sulle sun avusta, Margit totesi leikillisen tiukasti. Aha, no katotaan, sanoin ja sovittiin treffit seuraavalle illalle, kun kurssi loppuisi vasta kahdeksan aikaan.

Seuraavana päivänä pyöräilin keskustaan opiskelijaboksistani. Oli perjantai ja sain myös kavereilta kutsuja viihteelle, mutta mieluummin menin nyt katsastamaan tämän tilanteen. Otin matkalla rohkaisuksi pari tuopillista lähipaikassa, mutta mitenkään humalaan en noista tullut. Margit otti minut ystävällisesti vastaan. Hänellä oli kivat löysät pellava housut, jonkinlainen kevyt toppi ja kietaisuhuivi ylävartalonsa suojana. Jonkinlaiset liivitkin hänellä oli, mutta silti olin huomaavinani hänen nänninsä nöpöttävän kun huivi heilahti tieltä ja ehdin vilkaista. Hän kertoi käyneensä viikonlopun kunniaksi alkossa ja kysyi maistuisiko minulle seuraksi portviini. Sehän kelpasi ja menimme keittiöön, missä aukaisin pullon. Juttelimme siinä lasit kädessä vähän niitä näitä, enimmäkseen kurssista.

Tietokone oli jo auki ja jotain bugeja tai häikkää siinä oikeastikin oli. Laitoin skanneria pyörimään ja latasin muutamia uudelleen asetuksia. Näissä menee vähän aikaa kerroin. Kone huristeli ja siinä samalla juttelimme mukaviä. Margit kertoi enemmän itsestään ja elämästään. Alkoholista vai mistä johtuen, mutta hänellä riitti juttua ja häntä oli hyvin mielenkiintoista kuunnella. Kerroin myös itsestäni ja toiveistani opiskelujen ja työn suhteen. Kun hän katosi hetkeksi vessaan en malttanut olla kurkkamatta selaimen historiaa. Asiallisia sivustoja ja ulkomaalaisia lehtiä, mutta huomasin, erootisia sivuja joukossa myös. Pikainen vilkaisu sivuille ja tuli selväksi, että olen tekemisissä naisen kanssa, jota kiinnostaa nuoren miehen vartalon katselu.

Ohjelmien latauduttua pyysin Margitin koneen ääreen ja selitin miten niitä tulisi päivittää. Kävin myös vessassa ja asettelin puoliseisoksissa olevan vehkeeni sivuttain alavatsalle boksereiden sisään. Margitilla oli tietokoneen edessä leveä tuoli, jossa mahtui kaksi istumaan. Istuin samalle tuolille avoreisin sivuttain, niin että vasen jalkani meni Margitin pepun taakse ja oikea jalkani hänen oikealla sivulla. Itseasiassa hän oli käytännössä sylissäni ja seisovan kaluni ja hänen peppunsa välissä oli vain kaistaleet kangasta. Pokkana jatkoin tietsikka juttujen selittämistä.

Sanat harvenivat ja hengitys tiheni, päätin että nyt tapahtuu, meni syteen tai saveen. Silitin/hieroin vasemmalla kädellä hänen selkäänsä. Oikealla kädelläni koskin hänen oikeaa reittään. Siirsin kättäni reittä pitkin haarojenväliin ja siitä vatsalle ja vasemmalle rinnalle. Puristin hellästi vasenta rintaa ja sitten nostin kateni hänen kaulalleen ja käänsin poskea kasvojani vasten. ”Mitä sinä tuhma poika teet”, hän sanoi turhan hiljaisella äänellä. Suutelin hänen huuliaan. Margit raotti hieman suutaan, mutta kunnolla ei hän suudelmaan vastannyt. ”Ei me voida poika kulta”, hän sanoi. Jatkoin suutelemista ja imin hellästi hänen huuliaan.

Nousin jaloilleni ja nostin hänet kainaloista halaukseeni. Sitten nostin hänet käsivarsillen ja lähdin kävelemään makuuhuonetta kohden. ”Älä Ville kulta, siitä on niin kauan kun minua on koskettu. Minä olen jo vanha ryppyinen nainen ja voisin olla isoäitisi, ei pilata hyvää ystävyyttä”. Kannoin hänet sängylle ja kiskaisin t-paitani pois. ”Ei Ville, ei, hän sanoi”. Nyt jo enemmän huolestuneen oloisena.

Menin aivan häneen kiinni ja työnsin toisen jalkani hänen haarojensa väliin. Otin hänen päänsä käsieni varaan ja annoin suudelman. ”itku jos et sinä oikeasti halua, minä kun olen halunnut sinua ensi tapaamisesta lähtien sanoin”. Me ei tehdä kenellekään mitenkään väärin, sinä olet minulle nyt maailman oikein ja kaunein nainen, MINÄ tahdon tätä, vaikka tietysti lopetan jos sinä nyt niin vaadit”. Ennen kuin hän vastasi mitään suutelin taas. Nyt sain hänen kieltäkin mukaan leikkiin. Suutelun ohessa halailin, hieroin ja aloin riisumaan hänen toppia ja housuja. Omat farkut lähtivät nanosekunnissa nurkkaan ja olin taas tuossa naisessa kiinni.

Hänellä oli urheilutyyppiset rintsikat, joiden alta paljastui pienet riippuvat tisulit, joissa oli tummat nännipihat ja terhakkaasti nöpöttävat isohkot nännit, kuin pienet karhunvatukat. Imin noita tisseja, jotka menivät menivät melkein kokonaan suuhuni. Hieroin hänen pilluaan mustien pikkareiden läpi ja tunsin karvojen tulevan alushousujen reunuksista läpi. Alushousujen alta paljastui tummanharmaa karvoitus ja sen keskellä pilkotti punertavat riippuvat häpyhuulet. Ikäisekseen Margitilla oli kiva vartalo ja jossa ikä tietenkin näkyi, riippumisena ja roikkunisena. Pyllyssä oli ihanaa pyöreyttä ja pehmeyttä ja minä innostuin ehkä liiankin kovaa sitä puristelemaan myöhemmin.

Kyrpäni oli ollut jo pitkään jyystökunnossa ja malttamattomana levitin hänen reitensa aikomuksena aloittaa nussinta. Nän kuitenkin esti ja pyysi ottamaan rasvaa yöpöydältä. Nappasin Erisan tuubin, mutta sitä ennen otin hänen polvitaipeistansa kiinni ja upotin kasvoni hänen karvaiseen pilluunsa. Imin noita pitkälle roikkuvia häpyhuulia ja työnsin kieltäni syvälle pilluun. Tunsin kuinka Margit värisi, ja huokaili ”voi poika kultaa”. Kauan en kuitenkaan malttanut, vaan rasvasin kyrpäni ennen kuin työnnyn tuohon lämpimään onkaloon pohjaan saakka. Nussin aika rajusti ja säälimättä, Margit vinkui ja vikisi ja työnteli vastaan. Ei siinä rehellisesti sanottuna kauaa mennyt kun jo lennätin mällini sisään. ”Sinähän varsinainen sonni olet, hyvältä tuntui”, Margit sanoi ja puristi kättäni. Itse makasin selälläni ja pieni nolouden puuska pyyhälsi ajatuksiini.

Margit nosti päätänsä ja hymyili kysyvästi, olin vähän hämmentynyt ja sanoin, että pitää käydä veskissä. Puhdistin kaluni ja kasvoni kylmällä vedellä. Kusin, vedin bokserit ja farkut jalkaan. Kännykkään oli tullut kyselyjä, tulenko kaupungille? Kello oli vasta vähän yli yhdeksän. Margit oli vielä makkarissa, mutta nousi ylös tullessani huoneeseen. Hänen tukkansa oli sekaisin ja meikit olivat levinneet. Hänellä oli pieni peitto vartalonsa suojana, jalan vartta pitkin valui spermaani. ”Oletkos lähdössä vai mitä meinaat”, hän kysyi hymyillen. ”Jäisin mielelläni yöksi jos se sopii”, vastasin. Hän hymyili aurinkoisesti ja kertoi että pitaisi siitä. Menin häneen kiinni ja otin peiton pois. Kaadoin hänet sängylle ja näin irstaasti turvonneen pillun ja spermasta limoittuneet harmaat karvat.

Minulla otti eteen välittömästi ja mitä sitten?.. No jotain uskomatonta, jota kyllä tänäänkin jaksaa lämmöllä muistella....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute