Herkku-puhelin
Äidin ja tyttären kanssa
ikämies

Olin iltakaljalla paikallisessa pubissa jonka omisti noin nelikymppinen Wilma jota olin välillä katsellut vähän sillä silmällä. Wilma on kiihkeän näköinen punapää joka huolehti myös vartalostaan paikallisella kuntosalilla ja muuten kuntoillen. Oli ollut joskus myös naimisissa, nyttemmin kahden tyttären yh-äiti. Tyttäristä vanhempi oli nimeltään Hanna, ikää n. parikymmentä vuotta, hoikka blondi, jonka perään kaikki kylän kollit kuolasivat ja huhujen mukaan olivat jotkut päässeet uittamaan kyrpää Hannan pillussa. Hanna työskenteli äitinsä apuna pubissa ja joskus minä neljävitonen vanha äijä saatoin jäädä juttelemaan Hannan kanssa pellosta ja pellon veräjästä pitkäksikin ajaksi ja joskus juttelu siirtyi myös alapään juttuihin, Hannakin antoi ymmärtää, muttei ymmärtänyt antaa näinkään vanhalle kollille, kovasta vonkauksesta huolimatta, kunnes....

No, olin siis iltakaljalla ja pubissa väki vaihtui tasaisesti ja kiertelin katselin bubissa olevia ja sinne saapuvia kauniimman sukupuolen edustajia vähän sillä silmällä, että jos jonkun saisi vaikka houkuteltua yökylään.

Hannan äiti oli vapaalla ja istui pubin peällä olevassa pöydässä parin tuttunsa kanssa ja minä katselin Wilmaakin vähän sillä silmällä ja hetken aikaa heitä katsellen siirryin pöydän ääreen ja kysyin:

- Mahtuiskos tämmönen vanha kolli hehkeitten leidien pöytään istumaan, kun sitä tuntee olevansa vähän orpopoika täällä kun työkaverit jätti kuin nallin kalliolle.

- Sä mikään vanha oo, melkein samanikäisiä sitä ollaan, tuu tähän mun viekkuun istumaan, Wilma sanoi.

No ilta eteni jutellen maailman menosta ja tietenkin myös seksistä ja sen puutteesta, Wilman kaverit poistuivat illanmittaan omille teilleen ja kohta huomasimme istuvamme kahden kesken pöydässä ja yhtäkkiä tunsin kun Wilman käsi puristi reittäni.

- Mä tahdon ensi yönä kyrpää ja paremman puutteessa sä saat tyydyttää mut, Wilma kuiskasi korvaani.

Suutelimme toisiamme ja samalla tunsin kuinka Wilman käsi siirtyi puristelemaan kyrpääni farkkujen lävitse, tästä innostuneena aloin myös hyväillä Wilman vartaloa.

- Mennään tuonne takahuoneen puolelle, kun tuo pilkkukin jo tuli, niin saadaan olla rauhassa ja keskittyä itse asiaan Wilma sanoi´.

Nousimme pöydästä ja Wilma talutti minut Baaritiskin ohi takahuoneeseen Hannan seuratessa katseellaan meitä.

Takahuoneessa oli kahden maattava sänky kuulemma sen takia että pääsee välillä lepäämään jos siltä tuntui ja nyt tuntui siltä.

Wilma tuuppasi minut selälleni sängylle ja ja tuli itse kimppuuni alkaen kaivaa kyrpää farkkujeni suojasta esiin.

- Täältähän löytyi ihan kivan näkönen kulli, Wilma huokaisi ja alkoi hieroa kullia seisokkiin ja kohta tunsin kuuman henkäyksen terskalla kun Wilma otti kyrpäni suuhunsa.

Makasin sängyllä selälläni ja nautin käsittelystä, aikansa touhuttuaan Wilma vähensi vaatetustaan ja saatuaan pillun paljaaksi, mitään sanomatta kävi polvilleen kyrpäni päälle, ohjasi sen pilluhuulten väliin ja alkoi ratsastaa päälläni kiidyttäen tahtiaan, eikä kestänyt kauheen kauan kun tunsin kuinka spermat lähti liikkeelle ja laukesin tämän kiimapillun uumeniin.

- No, sepäs suli äkkiä, Wilma sanoi noustessaan päältäni ja katseli kun kyrpä veltostui.

- Eiköhän se siitä virkoa kun vähän varrotaan, on muutama hetki aikaa kun on noin hyvää pillua saanu ja sen takia laukesin vähän äkkiä.

Wilma riisuutui kokonaan ja siinä tuota upeaa vartaloa katsellen tunsin kuinka kyrpä alkoi heräillä ensijärkytyksestään.

Samassa väliovi aukesi ja näin Hannan seisovan oviaukossa ja kuulin hänen sanovan äidilleen

- Mä arvasin että tuutte tuon velttokyrvän kanssa panolle tänne, näin kun puristelit sen kyrpää jo pöydässä housujen läpi.

- Riittää tästä sullekin , jos haluut kyrpää piukkaan pilluusi, Wilma vastasi ja alkoi vatkata kyrpääni kovemmaksi.

Hanna katseli kun kyrpäni kovettui Wilman käsittelyssä ja aistin hänen katseestaan että saattoi tyttö tahtoa, mutta hetken päästä Hanna sanoi:

-Täytyy mennä sulkemaan ja laittaan valot vähemmälle, ehkä sitten.

Hetken kuluttua nousin sängyltä kun Wilma väsähti saatuaan kyrpäni kovaksi ja pelkät kalsaarit jalassa menin kurkkimaan pubin puolelle ja hieman yllätyin kun näin Hannan istuvan baarijakkaralla jalat levällään ja työntelevän tiskiharjan vartta pillussaan edestakaisin. Hannalla oli silmät kiinni ja suusta kuului hiljaista voihketta, kuulin myös kuinka pillu litisi kun varsi upposi kerta toisensa jälkeen pilluun

Siirryin lähemmäs ja vapautin kyrvän ulkoilmaan sanoen:

Olis tässä aitoakin tarjolla, ettei tarttee tyytyä halpoihin korvikkeisiin.

Harja lipesi Hannan otteesta, silmät aukesivat ja katse nauliintui kovaan kyrpääni ja kuului hiljainen huokaisu.

- Nussi mua tuolla kovalla kyrvällä ja kovaa.

Sanaakaan sanomatta tartuin Hannaa reisistä ja levitin pillun levälleen eteeni, painoin terskan vasten häpyhuulia ja aloin painaa kyrpää Hannan herkkupilluun, kyrpä upposi vartta myöten pilluun joka oli vielä todella tiukka ja perille päästyäni odotin hetken ja nautin pillun puristuksesta ennen kuin aloin työnnellä kyrpää edestakaisin pillussa. Hanna alkoi voihkia ja vikistä kun tahtia kiihdyttäen kullini liukui kireässä pillussa.

- Aah, oioioioi.. tekee gutaa , nussi kovaa, auauauauau, nussi , nussi äidinnussija, nussi.

Vedin muutaman minuutin nussimisen jälkeen kyrvän pois pillusta ja kuului lopsahdus niin tiukka pillu oli, käänsin Hannan nojaamaan jakkaraan, ihailin hetken aikaa lähes karvatonta pillua takaapäin kunnes upotin kyrvän takaa päin Hannan pilluun aloittaen rajun nussimisen ja kohta Hannan vartalo alkoi tätristä ja pillu supistella ja Hanna sai orkun kauheasti huutaen, pillun supistellessa kyrvän ympärillä lauoin myös omat liemeni pillun pohjille.

- Jaahas, ensin äitiä ja sitten piukkapilluista tytärtä, Wilma huohotti kiimaisena tiskin oviaukossa ja vatkaten äskeistä tiskiharjaa pillussaan.

- Mennään porukalla tonne sängylle ja jatketaan siitä mihin jäätiin, Wilma sanoi ja siirtyi makaamaan sängylle selälleen, myös Hanna tuli vuoteelle ja alkoi räplätä kyrpäni kimpussa kun painoin kieleni Wilman pillulle alkaen nuolla ensin äitiä ja sitten tytärtä ja sitten.....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute