Herkku-puhelin
Tyydyttävä työpäivä
Sähkö-Janne

Olen sähkömies ja sain työnantajalta keikan mennä asentamaan sähköhellaa kaupungin laidan omakotitaloon. Katson, että nimi kuulostaa tutulta. Soitan ja sovin tulevani aamulla. Menen paikalle ja totean, että kyseessä on siskoni kaveri Mallu jostain lapsuusajoilta, joka asuu äitinsä Tuulan kanssa. Miestä talosta ei kuulemma löydy, eli ero on tullut. Tuula on xl-kokoinen noin 45-v rouva ja Mallu myöskin hieman tukeva 18-v nainen. Räävikkään olemuksen ja ulkoisten tekjöiden perusteella voisin luonnehtia heitä ns. white trash -porukkaan kuuluvaksi.

Talo on sisältä epäsiisti, tavaraa lojuu siellä täällä. Katsotaan hella ja Tuula sanoo, että varmaan pärjäät yksinkin, koska heidän on lähdettävä töihin ja kouluun. - Pärjään kyllä, totean ja samassa jo kuuluu ovelta vain huuto - Laita sitten ovi lukkoon lähtiessäs! Äiti ja tytär kurvaavat pois pihasta. Asennan hellan odotettua nopeammin ja päätän hieman katsella paikkoja. Menen vessaan ja huomaan lattialle ylipursuavan roskiksen, jossa on taittamattomia suht tuoreita isoja terveyssiteitä. Pöntön vieressä on alushousut joissa on kiinni ohivuotanut side. Päättelen niiden olevan Tuulan ja hetki sitten aamupissan yhteydessä hylkäämät.

Menen Mallun huoneeseen, joka on epäsiisti ja lattia on vaatteiden ja petivaatteiden peitossa. Hieman sivummassa lattialla on neljät pikkuhousut. Kahdet tangat ja kahdet hipsterit. Kaikissa on haarakiilassa valkovuotoa ja jokaiset tuoksuvat voimakkaasti hieman pissansekaiselle pimpille. Tuoksu on voimakas, vaikka päättelen ainakin yksien housujen olevan vähintään toissapäiväiset. Yhdet tuoksuvat myös hieman jollekin käsivoiteelle tai vastaavalle, ehkä on ajeltu alapää sileäksi ja rasvattu, päättelen. Pengon kevyesti laatikoita ja kaappeja, mutta en löydä juuri mitään libresse-paketteja kummempaa.

Siirryn Tuulan makuuhuoneeseen. Vaatekaapin pikkuhousulaatikosta löytyy yllättäen myös hieman rohkeamapia hepeneitä. Yöpöydän alalaatikosta löytyy jackpot, eli vaaleanpunainen suora hieromasauva, sekä musta sileä isoterskainen tekopenis. Menen vielä kylpyhuoneeseen, jonka kaapissa on mm. Rainbow-pikkuhousunsuojia. Pyykkikorissa on muutamat Tuulan perus alushousut, joissa näkyy veritäpliä haaraosassa. Ne eivät tuoksu juurikaan, mutta peppuvaon kohdalla näkyy häilyvästi vaalean ruskea raita kaikissa. Löydän myös pieniä pyyhkeitä, joita on ilmeisesti käytetty saunapefletteinä. Yhdestä löytyy sama voimakas tuoksu, kuin Mallun pikkareista. Edelleen löytyy Puman ohuet jumppahousut, joiden pimpin kohdalta löytyy edelleen saman tuoksu.

Kullini on huomaamatta noussut juhlakuntoon ja päätän antaa sille tilaa avaamalla housut ja laskemalla boksereita alas. Vedän housuja nuuhkiessa muutaman vedon esinahkaa ja samantien minut valtaa tunne, että tämä on vietävä loppuun asti. Riisuunnun täysin ja haen Tuulan mustan paholaisen. Otan pakistani teippiä, lompakostani kortsun ja menen vessaan. Teippaan tekokullin pöntön reunaan pystyyn ja rullaan sen päälle kondomin. Löydän vessan kaapista yleisvoidetta ja sipaisen sitä mustan jorman päähän. Asettelen pyllyreikäni kohdalle ja painan varovasti alas hiljalleen samalla runkaten. Pian jorma alkaa painumaan sisääni ja liki parahdan terskanmollukan hieroessa eturauhastani. Nuuhkin Mallun housuja, runkkaan, katselen ympärilläni lojuvia terveyssiteitä ja ratsastan yhä kiihtyvää tahtia vieraan naisen mustalla tekokullilla.

En edes ajattele pidättää, vaan laukean voimakkaasti eturauhanen sykkien Mallun Puma-housujen sisäpuolelle. Vielä kullin päältä noustessakin sisälläni sykkii enemmän kuin koskaan. Housuja hieman hieromalla levitän spermajäljet vähemmän näkyviksi. Pesen tekokullin ja palautan kaikki paikalleen. Tarkastan vielä, että kaikki on siellä missä pitääkin. Nautinnosta edelleen huokaillen saatan lähteä seuraavaksi katsomaan, mikä nuoren pariskunnan kiuasta vaivaa. Olikohan siellä ketään kotona......

Palaute tervetullutta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute