Herkku-puhelin
Leena oli käynyt vieraissa
Wanha äijä

Leena tuli minua vastaan asemalle ja lähdimme kävelemään Keskustorille, josta bussi lähti. Hän oli jollain vaisun ja vaimean oloinen ja koetin saada syytä selville. Esitin kävellessämme erilaisia arvai-luja, mutta hän vaan mutisi kieltoja. Kassi toisessa kädessä ja Leenan käsi toisessa tulimme Keskustorin tienoille ja sanoin, etten kestänyt, minun tuli tietää miksi naiseni oli niin vaikea, eikä ollut ras-kaana ja työpaikkakin oli jäljellä. "Mä olen pettänyt Sinua Nurmeksessa" hän lopulta parahti. "Mä menin lauantai-iltana sänkyyn yhden basistin kanssa. Ensin me vaan istuttiin lattialla, juteltiin ja piirrettiin, mutta lopulta me naitiin sen kanssa. Ei sillä ollu niin iso kuin Sulla, mutta se jutteli enemmän pannessaan ja se tuntui aika mukavalta!" Olin hetken hiljaa ja aivan raivoissani, mieleni teki tempaista koko tyttö viereisen kellokaupan ikkunan läpi ja lähteä Helsinkiin kohti kotia. En kuitenkaan tehnyt mitään ja lähdimme bussilla Leenan kämpille isoäitinsä yläkertaan.

Juttelimme matkalla aika vaikeasti, hänen oli selvästi ollut vaikea tunnusta ja toisaalta asian sanominen näytti helpottaneen oloa. Kämpillä vietimme hetken aikaa isoäidin kanssa, mutta koska oli jo aika myöhä, siirryimme yläkertaan. Leena keitti teetä ja joimme sitä hiljaisina. Hän kertoi kertoneensa pettämisestä vanhemmilleen, jotka olivat asian kuulleet, mutta kommentoineet aika vaisusti. Itse totesin jossain vaiheessa asian olleen todellisuudessa pelkkää limakalvojen kuluttamista, että se ei sen enempää aiheuttaisi. Aloimme siirtyä nukkumaan.

Sängyssä olimme vierekkäin ja minun alkoi tehdä mieli. Siirryin aivan kiinni Leenaan ja aloin kosketella hänen raskaita riippuvia tissejään, joiden puristelusta hän kovasti piti. Tunsin lämpimän pehme-än vartalon itseäni vasten ja kyrpäni alkoi nousta seisomaan. Leena tunsi sen ja reagoi heti nousemal-la istumaan, ottamalla yöpaitansa pois ja asettumalla selälleen haarat levällään. Otin itsekin aluspaidan ja housut pois ja siirsin Leenan käden kovana törröttävälle kyrvälleni, josta hän otti hellästi kiinni ja alkoi liikutella esinahkaani terskan päällä. Itse jatkoin Leenan tissien puristelua ja aloin ki-vuta satulaan. "Kerropa minulle, kuinka te kaksi oikein naitte? Kuinka pieni se kilpaileva kalu oikein oli, kun ei ollut niin iso kuin minulla? Saitko kunnolla ja itkettikö lauetessa? Montako kertaa basisti jaksoi sinä yönä? Oliko se muuten isompi ja lihaksikkaampi kuin minä? Missä asennossa te naitte?" kyselin ja aloin työntää kyrpääni Leenan märkänä odottavaan pilluun.

Leena selvästi kiihottui kysymyksistäni, nautti samalla kun minun ihan tosiaan aika iso kyrpäni alkoi tuntua sisällä ja se eteni tasaisen varmasti kohti kohtua. Olin jo oppinut työntymään häneen niin, ettei kyrpäni, jota useimmat naiset, joita olen pannut, ovat pitäneet vähän liian isona, satuttaisi häntä. Lee-na alkoi liikutella lantiotaan allani ja kosketteli selkään alkaen kertoa edellisviikonlopun panostaan. Minä tunsin kuinka häntä erityisesti kiihotti kertoa panosta erittäin yksityiskohtaisesti, aina kysyessäni tarkennuksia pillu sykähteli kyrpäni ympärillä ja tyttö alkoi hengittää kiihkeämmin. Oma oloni oli vähän kylmä, minuakin kiihotti kuulla yksityiskohtia, mutta olin jo sänkyyn mennessäni päättänyt että tämän panon tyttö muistaisi, sekä upeana naintina, että siitä, että saisi taas vakituista isoa kyrpää.

"Ensin me piirusteltiin kaikenalaisia kuvia mielikuvituksesta lattialla oleville isoille arkeille. Se harrastaa sellaista keikkojen kämpillä, ettei tulisi liikaa juotua. Me piirreltiin ainakin tunti ja naurettiin kuvillemme, sitten me alettiin olla lähekkäin ja mä tunsin sen käden liikkuvan reidelläni." "Olitteks te täysissä vaatteissa?" "Joo vielä siinä vaiheessa, mutta kun sen käsi tunnusteli ensin mun reittä ja nousi siitä rinnoille, mä otin puseron pois, jotta se voisi kosketella mun rintoja. Mä otin siinä sitten liivitkin pois ja se alkoi puristella niitä ja nuolla ihanasti nännejä. Sen otteista huomasi, että sillä oli voimakkaat kädet, ne liikkuivat niin ihanasti tisseillä. Mä aloin kosketella sen reisiä ja rintaa ja sa-malla mä näin kuinka sillä alkoi kovettua ja kosketin kalua. Se nousi seisomaan, riisui paitansa ja housunsa ja kysyi jäänkö yöksi. Katselin sitä ja sen kalua joka törrötti sen kalsareissa, mutta mä huomasin heti, ettei sillä oo niin iso kuin Sulla." "Tarkoitatko tätä, joka nyt liikkuu Sun sisälläsi hitaasti edestakaisin?" kysyin ja aloin työntyä Leenaan yhä syvemmälle, koko kyrpäni varren pituudel-ta ja hän levitti vaistomaisesti reisiään vielä hieman ja nosti lantiotaan tunteakseen kyrpäni paremmin sisällään. "Joo, mutta en mä silloin niin ajatellut, kun me riisuttiin loputkin pois ja mentiin sängylle. Me vaan asetuttiin siihen ja alettiin suudella ja mä käännyin selälleni, mutta se odotti hetken ja alkoi kosketella mua sieltä."

Leena ei selvästi kehdannut sanoa, että basisti oli työntänyt kättään hänen pilluunsa, se minun oli kuultava yksityiskohtaisesti ja selvästi sanottuna, ei millään peitekielellä. "Mihin se sen kätensä oi-kein laittoi ja miten?" Leena selvästi kiihottui muistosta, en itse ollut kovin usein kättäni hänen pillussaan käyttänyt, kun hän oli muutenkin aina valmiiksi märkä ja halukas. Leena huohotti, mutta oikein tunsin, kuinka hänen poskensa punastuivat: "No ensin se työnsi kaksi sormea mun sisääni, siis emättimeen ja alkoi liikutella niitä syvällä. Se tuntui aika hyvälle, varsinkin kun se alkoi samalla nuolla mua tosta ylhäältä. Siis tosta mistä mun pillu alkaa, missä tuntuu hyvälle kun nuollaan." Lee-nan oli yhä vaikeampi puhua, se johtui sekä kiihottumisesta että muiston ujostelemisesta. Samalla hän kuitenkin alkoi suorastaan suoltaa tekstiä ja minä aloin rynkyttää isoa kyrpääni hänen sisässään, niin että hän selvästi huomasi työntöjen aikana, kuinka syvälle minun kyrpäni häneen tunkeutui nautintoa tuottamaan.

" No, ensin no sormet siis liikkuivat edestakaisin mun sisällä, siis emättimessä, mutta sitten ne alkoi-vat olla sisällä ja sormenpäät tutkivat sisäseiniä ja se tuntui aika samalta kuin silloin kun Sinä työnnät kalusi minuun nopeasti. Kieli nuoli minua koko ajan ja minä halusin häntä päälleni ja sisääni. Pyysin häntä tulemaan jo, mutta hän nosti päätään ja sanoi, että ensin minut pitää saada sellaiseen tilaan, että huudan halusta kun hän alkaa tulla. Ja jatkoi nuolemistani ja sormilla koskettelemista. Toinen käsi kosketteli toista tissiä kerrallaan ja halusin molemmat kädet yhtä aikaa niille. Pyysin häntä uudelleen ja vähän kovempaa tulemaan päälleni ja naimaan minua. Hän tuli päälleni ja alkoi työntyä sisääni, jutellen samalla kuiskutellen kiihottavia sanoja siitä kuinka mä olen kiihottava ja runsas ja kaunis nuori lettipää, tukkaa mä en ollu vielä avannut. Tunsin kuinka sen kalu tuli sisään, mutta mä tunsin sen karvat ja tyven paljon nopeammin kuin Sinun työntyessäsi minuun." "Oliko sen kalu sitten kuin-ka pieni?" "Se oli vaan vähän yli kymmenen senttiä pitkä ja ohuempi kuin Sulla. En mä sitä millään mittanauhalla mitannut, mutta kun mä pidin sen kyrpää kädessäni niin se oli vähän mun kämmeneni leveyttä pidempi. Ja sen mä olen mitannut piirustustunnilla, se kahdeksan senttiä leveä. Lyhyys vaikutti sen, että samalla kun sen kyrpä liikkui mussa, mulle tuli vähän ikävä tota joka nyt liikkuu niin rajusti." Leena alkoi olla lähellä laukeamistaan, mutta minä en vielä. Päätin, että Leena saa laueta jutustaessaan syrjähypystään ja kiihottua kertomisestaan, mutta että hän tulee saamaan ainakin toisen kerran kun minä alan tosissani panna häntä.

Leena kertoi vielä kuinka basisti oli jutellut hänelle koko panon ajan, miehellä oli Hesassa vaimo ja kaksivuotias poika ja niistä mies oli jutellut naidessaan. Leenaa oli kummalla tavalla kiihottanut nai-da toisen naisen miehen kanssa ja saanut aika hyvin, mies oli lauennut hänen sisälleen runsaan sper-malastin ja sanonut, ettei juuri koskaan runkkaile, joten naidessa häneltä tuli paljon. Nainnin jälkeen pari oli makaillut jonkin aikaa vuoteella, Leena kuivaillut itseään paperipyyhkeisiin ja sitten yhtäkkiä hän oli päättänyt pukeutua ja meni lopuksi yötä omaan huoneeseensa. Koko lopun tarinan ajan työn-telin kyrpääni Leenan sisässä voimakkaasti ja syvälle. Hän huohotti ja alkoi saada, tunsin kuinka vittu kyrpäni ympärillä supisteli, mutta se oli kiihkosta niin kova, ettei se nyt haitannut. Leena sai oikein kunnolla ja huusi taas kerran tyynyyn ja parahti heti henkeä vedettyään itkuun.

Annoin hänen hetken toipua, hengityksen hieman tasaantua ja lantion rauhoittua. "Saitko nyt kunnol-la, yhtä hyvin kuin Nurmeksessa?" kysyin ja jatkoin: "Nyt mä alan naida sua tällä vähän isommalla kalulla, niin että Sä tiedät tosissasi miltä se tuntuu, kun saa kyrpää." Ja aloin naida häntä kuin höyryveturin mäntä, työnnellä kyrpääni niin sisälle kuin voimalla sain ja vedin sen ihan ulos saakka. Ulos tullessaan pillu päästi losahtelevia ääniä ja sisään mennessään litinä kuului kunnolla. Työntelin kaluani niin että jokainen työntö oli pitkä ja voimakas, pillun suulta kohdun pohjaan saakka nainen tuli täyteen kyrpääni. Kaluni oli kovempi kuin koskaan ja minua kiihdytti ja kiihotti hänen vieraissa käyntinsä ja kertomansa samaan aikaan. Leena alkoi tuntea kyrpäni rytmin, kovuuden ja pituuden ihan uudella tavalla, lantio allani alkoi nytkähdellä omaa tahtiaan. Tunsin kuinka painaessani suuni Leenan kaulaa vasten ja purressani ja nuollessani sitä hän huohotti yhä nopeammin ja alkoi saada, tällä kertaa hän ei huutanut, vaan ainoastaan huohotti. "Tällaista panemista Sä tulet saamaan useinkin, niin usein kuin haluat, ettei tartte lähteä Pohjois-Karjalaan mitään pikkukikkeleitä kokeilemaan." Annoin lopullisen tuomioni asiasta. Rynkyttämiseni tahti kiihtyi ja tunsin kuinka Leena allani ja kyrpäni ympärillä laukesi, kynnet raapivat selkääni ja minä aloin purskahdella häneen. Leena tunsi siemensyksyni varmaan selkärankaansa saakka, ponnahtelin kyrpäni jatkeena hänen päällään ja ääntelin itsekin ja suutelin ja nuolin häntä saadessani.

Laukeamisen jälkeen olimme molemmat niin väsyneitä, ettemme heti jaksaneet nousta vaan ma-kasimme päällekkäin jonkin aikaa. Rauhoituttuamme nousimme ja nousimme pesemään elimemme, Leenan pillu valui turvonneena vessaan mennessä räsymatolle ison tahran. Minun kyrpäni tippui ihan vähän nenäliinaan, mutta koko elin oli ihan turvonnut, eikä oikein veltostunutkaan. Se törrötti koko yli kaksikymmentäsenttisen pituutensa voimalla eteenpäin ja varsi oli tavallista paksumpi. Leena katseli huuhtoessani sitä ja sanoi: "Ei sen basistin kalu ollut ollenkaan tollanen, kun me pyyhittiin. Se alkoi kutistua heti kun se veti sen ulos musta. Veltostuessaan se pieneni ihan pieneksi, kuin pikkupo-jan kikkeliksi" Leena katseli jäykkänä sojottavaa kyrpääni, otti siitä varovaisesti kiinni ja sanoi: " Jaksaisitko Sinä vielä uudelleen tänä yönä, mun alko tehdä sitä uudelleen mieli, vaikka äsken musta tuntui, etten voi naida enää koko viikonloppuna. Mutta nyt kun mä katselin sitä, alkoi tuntua, että vielä yksi nainti voisi tehdä hyvää. Se kun ei tunnu ollenkaan kutistuvankaan."

Myönnyin ja menimme uudelleen tahraisille lakanoille. Työnsin jäykän ja herkältä tuntuvan kyrpäni hänen märkään vittuunsa ja tunsin kuinka siellä sisällä oli liukasta. Leena alkoi saman tien saada alkavaa orgasmia, hänen laukeamisensa oli toisella kertaa nopeaa, muttei ollenkaan niin äänekästä kuin tavallisesti. Kyselin koko toisen panon ajan häneltä yksityiskohtia vieraissa käynnistä ja siitä kertominen alkoi oikein tosissaan kiihottaa häntä. Basistihan oli hänen toinen naintikumppaninsa ja siksi kokemuksena kiihottava. Minuakin kiihotti kun tunsin kuinka Leena nautti kertoessaan lisää yksityiskohtia. Enkä voinut olla varma olivatko ne totta vai ei. Nainti kesti ainakin puoli tuntia kyr-vän ahkeraa liikutusta pillussa, Leena sai koko ajan lievää orgasmia, mutta halusin hänen saavan toisen oikein kunnollisen ja äänekkään, itkuun päättyvän orgasmin. Pidin hetken tauon ja vedin kyr-päni ulos. Leena halusi sen heti uudelleen sisäänsä, mutta minä vaadin häntä katselemaan sitä läheltä ja nuoleskelemaan kyrpääni. Jostain syystä emme olleet juurikaan suuseksiä harrastaneet, pelkät nainnit olivat riittäneet. Mutta nyt nousin pois peiton alta puolittain pakotin hänet katselemaan kova-na ja erityisen turvonneena sojottavaa kyrpääni läheltä. Asetuin hänen vierelleen sängyn päätyyn, niin että saatoin puristella hänen tissejään samalla kun kyrpäni oli hänen edessään. Leenan kädet koskettelivat limaista vartta, jossa kiilteli edellisen panon spermat ja hänen liukasteensa.

Terskani oli melkein mustansininen, illan pimeys ja katulampusta tuleva valo vielä korostivat sen tummuutta. Olin suurempi kuin koskaan, nousin sängyltä ja menin Leenan työpöydälle ja otin siltä viivoittimen. "Mittaapa kunnon kyrvän pituus ja paksuus, niin tiedät kertoa vaikka Minnalle millaista kalua saat aina halutessasi." Leena sytytti lampun ja mittasi pituuden kalun yläpuolelta painaen vii-voittimen pään karvojani vasten. Sormensa hän asetti terskan kärkeen ja katsoi siitä asteikon luke-man. "Sulla on yli 24 senttiä pitkä kyrpä, jos mä vähennän tästä viivoittimen päässä olevan tyhjän pätkän. Mun sormi osuu 25 sentin viivalle." Paksuutta hän mittaili asettamalla viivoittimen terskan päälle ja katsomalla viivoittimen läpi. Mittailu kiihotti minua lisää ja kaluni sojotti ylöspäin enem-män kuin tavallisesti. Toisen panon alkaessa kyrpä oli ollut vaakatasossa, mutta nyt se melkein kosketti vatsaa. "Terskasi on yli yhdeksän senttiä paksu, se on eri suunnista vähän eri kokoinen. Varren paksuus on reilu viisi senttiä." "Asetu selällesi niin saat koko kalun sisääsi karvoihin saakka" sanoin ja Leena asettui selälleen levittäen jalkansa. "Levitä vittusi ihan levälleen, ettei karvat ota kiinni" sanoin. Leena levitti pillunsa auki molemmilla käsillä ja minä painoin kyrpäni sisään yhdellä pitkällä nautinnollisella työnnöllä. Karvaongelma oli ihan todellinen, usein sisään työntäessäni olin tuntenut kuinka Leenan paksut pillukarvat olivat hiertäneet terskaani. Nyt halusin nauttia ja samalla antaa uskottoman naiseni tuntea kuka oli panija ja kuka pelkkä kikkelimies. Aloin työnnellä kaluani hänessä taas edes takaisin. "Tuntuuko se hyvältä?" kysyin, vaikka jo sisään työntäessäni olin huomannut naisen alkavan saada. Minun oli pantava tyyny lujaa Leenan naaman päälle hänen alkaessaan huutaa nautinnosta. Ei minulla mitään ääntä vastaan ollut, mutta halusin, ettei alakerrassa majaileva isoäiti kuulisi tyttärentyttärensä saavan Tampereen kuuluvimmat orgasmit. Leena huusi ja aina välillä nosti vähän tyynyn kulmaa vetääkseen henkeä ja jatkoi sitten tyynyyn huutamista. Liikuttelin kyrpääni tasaiseen tahtiin ihanan kireässä, mutta liukkaassa vitussa. Toinen pano kesti kaiken kaikkiaan aina-kin tunnin ja toisen puoliskon aikana Leena sai orgasmia yhteen menoon melkein koko ajan. Itse en lauennut ollenkaan, olin saanut siemensyöksyni ensimmäisellä kerralla ja toista minun oli aina vaikea saada.

Leena pyysi minua keskeyttämään, hän ei jaksanut laueta enempää yhteen menoon. Vedin itseni ulos ja jäimme loikoilemaan sängylle. Minulla seisoi yhtä uljaasti ja kovana kuin ennen toista panoakin ja painauduin Leenan kylkeä vasten, niin että hän tunsi kankeni itseään vasten. Loikoilimme tunnin verran, mutta kaluni pysyi kovana lämmintä lihaa vasten. Koskettelin hitaasti Leenan tissejä, hän piti siitä, että ne otettiin käteen ja pidettiin niistä kiinni niin että ne nousivat ylöspäin. Leenan tissit olivat sellaiset raskaat lihavan tytön tissit, jos hän olisi ollut solakampi, ne olisivat olleet aika pienet.

Tissien koskettelu ja kyrvän tuntu lantiota vasten kiihottivat häntä ja puolen yön jälkeen hän kääntyi selälleen ja kysyi jaksaisinko vielä. Itse asiassa hän ei kysynyt, vaan kääntyi selälleen ja veti minut päälleen ja sisäänsä. Kolmas naiminen oli hitaampaa ja rauhallisempaa. Nyt Leena ei enää jaksanut laueta huutaen, vaan nautti kyrvästäni orgasmeista herkistyneessä pillussaan. Hän sanoi tuntevansa minut nyt ihan eri tavalla, kun oli saanut kaksi kertaa aikaisemmin. Hän kuiskaili minulle nauttivansa siitä, että "oli ihan kokonaan täynnä minua, ja että työnnyin niin ihanan syvälle, että se melkein teki kipeää." Tyttöä kiihotti kuiskailla minulle tuntemuksiaan ja hän alkoi saada hiljaista, pillun seinämiä värisyttävää orgasmia. Tällä kertaa hän ei äännähdellyt juuri ollenkaan, huohotti ja tunsin kuinka pillu nytkähteli kyrpäni vartta vasten. Terskani koetti aina asettua ahtaimpaan kohtaan ja liikuttelin sitä ulos ja sisään hitaammin kuin koskaan. Lauetakseni minun on aina liikutettava terskaa nopeasti, en kerta kaikkiaan laukea hitaista liikkeistä. Kysyin Leenalta kestäisikö hän vielä nopeaa panemista ja hän ei sanonut mitään, nyökytteli vain silmät kiinni. Nousin punnerrusasentoon hänen päälleen, ja aloin naida niin nopeasti kuin siinä tilassa jaksoin. Olin pitänyt kyrpääni hänen sisällään sinä iltana melkein kolme tuntia ja emätin oli ihanasti kiristynyt Leenan nautinnollisista orgasmeista. Sainkin melko pian ja Leenakin päästi jonkinlaisen tyytyväisen huokauksen. Ei minusta paljoa roiskahtanut, mutta sen verran, että tyttö tunsi purkaukseni. Vedin kaluni hitaasti ulos ja asetuimme nukkumaan aika väsyneinä.

Aamulla syysaurinko paistoi huoneeseen ja heräsimme joskus kuuden aikaan. Edellisillan panoista kyrpäni ei ollut toipunut, se oli vieläkin turvoksissa. Kaiken lisäksi minulla oli ihana aamuerektio, ja kalu näytti päivänvalossa suuremmalta kuin edellisiltana mitattaessa. Leena katseli kuinka nousin sängystä juomaan vesilasillisen, tarttui kyrpääni ja sanoi haluavansa sen heti sisäänsä. Tiesin hänen kostuneen saman tien, kuivus ei koskaan ollut hänen ongelmiaan. Leena asettui taas selälleen, koko yhdessäoloaikanamme emme käyttäneet muuta kuin lähetyssaarnaaja-asentoa. Painoin kyrpäni hänen sisäänsä ja aloin rynkyttää rauhallisesti. Pillu oli tosiaan ihan märkä, hän oli kostunut saman tien nähdessään aamukyrpäni seisomassa. Naimme rauhallisesti, mutta laukesimme molemmat aika no-peasti. Jo ennestään syljestä tahriintunut tyyny sai jälleen kerran täyttää tehtävänsä äänenvaimentaja-na. Aamuorgasmi oli taas itkuinen, aina tytön purskahtaessa itkuun panon lopuksi tiesi hänen saa-neen oikein kunnolla. Itse sain aika tavallisesti, mutta yön aikana oli spermaa jostain syystä kertynyt oikein runsaasti, niin että matolle tuli noustessa oikein iso märkä tahra. Aamuerektioni onneksi vel-tostui panon jälkeen niin, että pääsin helpottavalle aamukuselle. Leena pyyhki pillunsa märkään pyyhkeeseen, ainoa suihku oli kellarissa saunan vieressä, emmekä halunneet sinne kömpiä panon jälkeen.

Olimme päivän kaupungilla, tai oikeammin Leenan erilaisten sukulaisten luona. Kävimme kaupassa ja saimme Topilta kyydin takaisin. Iltaa vietimme Rauhan kanssa katsellen televisiota, mutta hän halusi mennä aika pian nukkumaan ja meidän oli siirryttävä yläkertaan. Emme heti alkaneet naida, sillä tiesimme Rauhan todellisuudessa kuuntelevan mitä yläkerrassa tapahtui. Joimme teetä ja juttelimme niitä näitä. Leena kertoi kokemuksistaan ja tunnelmistaan Haarlalla, siellä todellisuus ei ollut ihan sellainen kuin kuvitelmissa.

Menimme sänkyyn joskus ennen kymmentä, Leena riisuutui ja pukeutui yöpaitaan. Minä tulin alus-vaatteisillani hänen viereensä. Yöpukuja en oikeastaan koskaan ole käyttänyt. Aika pian olimme mo-lemmat alasti, minä kyrpä pystyssä ja Leena pillu märkänä valmiina panoon. Kyrpäni oli edelleen vähän tavallista suurempi, edellisen yön ja aamun panot olivat tehneet siitä vähän aran. Kuseskellessa oli varsi tuntenut sormien otteen tavallista voimakkaammin. Mutta stondatessa arkuus vain lisäsi himoani ja työnnyin Leenaan saman tien. Märkä ja tutun kireä vittu tuntui upealta kiristyessään kyrpäni ympärille ja Leenakin selvästi nautti saadessaan taas kyrpää.


Leena sai samana yönä vielä kaksi panoa lisää ja aamulla yhden nopean ja lauantai-iltana kaksi ja sunnuntaiaamuna yhden pitkän ja hitaan. Nuoruudessa sitä jaksaa uskomattoman paljon, mutta täytyy sanoa, että sunnuntain ja maanantain välinen yö palveluspaikan kämpillä meni aika sikeissä unissa.....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute