Herkku-puhelin
Testissä
anonyymi

Kulliani kirvelsi. Olin saanut siis jonkun sukupuolitaudin eikä auttanut muu kuin tilata aika testiin terveyskeskukseen. Jostain ihmeestä sain ajatuksen ottaa vähän Viagraa ennen testiin menoa niin kullini näyttäisi suuremmalta hoitajan käsittelyssä. Odotin vuoroani odotushuoneessa ja kullini tuntui vielä melko normaalilta. Minut kutsuttiin hoitajan huoneeseen ja siellä koinkin yllätyksen. Oikean hoitajan lisäksi huoneessa oli kolme nuorta harjoittelijaa joista epäonnekseni tunsin yhden. Nolona moikkasin häntä kun katseemme kohtasivat.

Hoitaja lähti hakemaan puuttuvia testivälineitä ja kolmikko katseli minua pieni virne kaikkien kasvoilla. Tunsin virtaavan veren muuttavan kyrpäni aivan kivikovaksi. Hoitaja palasi huoneeseen ja pyysi minua laskemaan housuni. Näyte otettaisiin tikulla kullin sisältä virtsaputkesta. Hän kysyi vielä onko ok että harjoittelijat seuraavat toimitusta. Nyökkäsin ja aloin laskea housujani. Kyrpäni ponnahti kuin heiluri housuistani ja halusin vaipua maan alle. Huomasin tyttöjen ilmeen muuttuvan. Viagra oli tosiaan paisuttanut kullini niin suureksi kuin se minulla oli mahdollista. Hoitaja katsoi minua ja sanoi kuivasti: -Olisikohan herran mahdollista saada vehkeensä löysäksi. Ei nimittäin sattuisi näytteen kaivaminen ihan niin paljon. Samassa joku kutsui hoitajaa. Hänen piti lähteä osastolle johonkin hätätilanteeseen. Hän sanoi vielä lähtiessään että voisin odotella rauhassa hänen paluutaan.

Kun hän sulki oven tytöt räjähtivät nauruun. Anelin heitä poistumaan huoneesta niin voisin runkata kaluni löysäksi. -Mehän ei lähdetä mihinkään mutta ehkä voitais vähän auttaa sua. Kuin yhteisestä sopimuksesta tytöt lähestyivät jomottavaa kulliani ja alkoivat runkkailla sitä vuorotellen ja vähän yhdessäkin. Joku tytöistä lorautti jotain käsirasvaa kullilleni ja niin sitä runkattiin meikäläisen kivikovaa kalua. Yritin siinä samalla päästä kopeloimaan tyttöjen tissejä tai pyllyjä mutta sain vain läpsäyksiä käsilleni. Nuori poika ei sitä runkkailua kauaa kestänyt ja niin aloin ynistä ja voihkia tyttöjen kiihdyttäessä tahtiaan.

Kullini aivan tärisi kun tytöt lypsivät spermani pulputen hoitohuoneen lattialle. Kuin kiusaten he jatkoivat kaluni runkkausta koska seisokkini ei hellittänyt sitten lainkaan. Tulin muutaman minuutin päästä ulisten uudelleen mutta kyrpä sojotti pystyssä edelleen.

Samassa hoitaja palasi huoneeseen-katsahti pystyssä nököttävää kulliani ja totesi kuivasti:-Ei meillä ole aikaa odotella nuorenherran kullin oikkuja. Otetaan se näyte sitten näin. Hän läpsäytti kulliani kovaa muutaman kerran mutta juhlakunto vain jatkui. Niinpä hän tarttui jämäkästi kaluuni ja pyöräytti näytepuikon seisovan kyrpäni sisään. Ulvaisin tuskasta ja tytötkin näyttivät säälivän minua. Hoitaja teki tehtävänsä ja sanoi nyt jo paljon kannustavammin: -On se kuitenkin hienoa että nuoren miehen mulkku toimii ja näyttää komealta. Vedin housut jalkaani ja poistuin huoneesta vähin äänin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute