Herkku-puhelin
Maire
Puhdistaja

Maire on noin 60-vuotias perhetuttu, joka jäi yllättäen leskeksi muutama vuosi sitten. Sen jälkeen isäni oli käynyt hänen mökillään keväisin ja syksyisin puhdistamassa vesirännit niin mökistä kuin saunastakin.
Tänäkin keväänä hän kutsui isäni, mutta hänellä oli muuta menoa, joten suostuin tuuraamaan häntä siinä työssä.
Sovimme meneväni seuraavana lauantaina. Viikonloppu alkoi ja lauantaina pakkasin mukaan työvaatteet. Ajo-ohjeet sain isältäni noin 40 km:n päässä olevalle mökille. Saavuttuani paikalle vastaani melkein juoksi pienikokoinen nainen. Panin merkille, että hänellä oli yllään vain kesämekko. Itse en ollut nähnyt häntä vuosiin, joten olin unohtanut, millainen hän on.
- isäsi kertoikin, että tulet, hän naurahti iloisesti.
- juu, sovittiin näin tällä kertaa. Niin, mä olen se Juha monen vuoden takaa.
- kyllähän minä sinut muistan.
- onko täällä tikkaita, kysyin.
- tuolla talon takana on. Isäsi niitä on viimeksi käyttänyt.

Työ hoitui muutamassa tunnissa ja olin jo valmiina pakkaamaan kamojani autoon ja poistumaan, kun Maire tuli ja sanoi lämmittävänsä saunan minua varten, tosin omien sanojensa mukaan hän toki itsekin kävisi siellä.
Yritin estellä, mutta kohteliasuuttani jäin.
Hän kävi laittamassa saunan lämpiämään ja meni mökkiin keittämään meille kahvit.
Kahvien jälkeen olinkin jo valmis saunaan. Hän antoi minulle pyyhkeen ja painelin löylyyn. Istuessani siellä kuulin, kuinka pukuhuoneen ovi aukesi. Tiesin sen olevan Mairen, joka huutelikin; onko siellä kuuma?
- ei liian kuuma, huusin takaisin.
Ovi aukesi! Maire tuli löylyhuoneeseen kanssani. Olin ällikällä lyöty. En todellakaan odottanut häntä sinne samaan aikaan kanssani. Toisaalta katsoin häntä, pienikokoinen nainen, pienet rinnat ja kaikinpuolin hoikka vartalo. No, tosin en kuitenkaan heti ajatellut mitään seksiä hänen kanssaan. Hän istahti viereeni ylälauteelle ja olin kieltämättä hieman vaivaantuneen oloinen.
- ennen aikaan ukkovainaa pani minua aina saunassa pyllyyn, hän tokaisi.
En tiennyt mitä sanoa. Kaluni sen sijaan heräili. Hitto, mitä se puhuu, ajattelin. Kalu otti sanoista kiinni ja alkoi nousta uhkaavasti.
- nykyään ei ole ketään siihen puuhaan.
Mielessäni mietin, miltä tuntuisi panna tuota pientä naista perseeseen.
- kelpaisinko minä?, rohkenin kysyä.
- vallan mainiosti, hän ilostui.
Hän astui alas lauteilta ja pyysi minut myös alas sieltä.
- anna shampoopullo. Hän käännähti minuun päin ja hotkaisi kyrpäni suuhunsa, imi ja lutkutti sitä antaumuksella, välillä hän otti sen kokonaan suuhunsa niin syvälle kuin vain sai. Samalla hän roiski shampoota peppuunsa. Hän kääntyi ja levitti perseensä eteeni ja vaati; pane sinne!
Aloin työntää kaluani tuohon pieneen reikään, joka ruskehtavana oli edessäni. Kaluni upposi sinne aika helposti, niin paljon sinne oli jo shampoota roiskittu.
Hän alkoi huokailla ja välillä huudahteli, kuinka ihanaa se oli. Panin hitain vedoin välillä vetäen ulos asti ja taas takaisin sisään ja Maire välillä huusi suoraa huutoa välillä houkaili syvään. Nautti, kun panin häntä ja minä nautin, kun sain panna häntä.
Perse myötäili kaluni liikkeitä, aukko oli avonaisena ja kalu työnteli sisään ulos ja nainen ulisi.
Itselläni alkoi olla lastit valmiina, josta sanoinkin hänelle, että kohta tulee. Hän huudahti välittömästi; - paina ne siemenet sinne sisään!
Annoin palaa! Ruiskutin spermani tuohon auki olevaan persesilmään. Työnnyin niin syvälle kuin suinkin pääsin. Maire nytkähteli edessäni, hänen päänsä oli painunut laudetta vasten ja hän vain hoki, kuinka ihanaa se oli.
Vetäydyin hänestä ja spermanoro seurasi ulos perseestä. Sitä valui hänen jaloilleen ja tipahteli lattialle.
Aloimme peseytyä ja kaiken jälkeen kuivatteluni aikana hän tuli eteeni ja kuiskasi; - sä tulet sitten tästä lähtien aina tänne töihin. Laskeutui alas ja otti kaluni suuhunsa alkaen lämmittää sitä uudelleen ja mutisi; - mennäänkö sisään ja laitetaanko uudet kahvit vai...

Siitä lähtien kävin aika usein hoitamassa "mökkitalkkarin" tehtäviä ja vastaanotto oli aina yhtä lämmin.

Lisää...?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute