Herkku-puhelin
Rouvien kanssa osa 3
Scorpio

Mieli pahana katselin kahta naista, toinen mahallaan sängyllä ja toinen selällään lattialla. Molemmat saaneen näköisinä, hiukset sekaisin ja raukea ilme kasvoillaan. Perhana, ajattelin. Akat sai täyden hoidon, mutta itsellä vielä pati piipussa. No sellaista se on ajattelin. Nousin ylös ja lähdin suihkuun pesulle. Pesin aristelevaa kyrpääni ja siinä saippuoidessa mietin, että pitäisikö hoitaa omin käsin juttu loppuun. Ei kannata katsotaan jos tästä vielä palaa irtoaisi.

Kuivattelin itseni pyyhkeeseen ja astuin takaisin huoneen puolelle. Rouvat olivat päässeet istualleen ja savukkeita poltellen keskustelivat arvioivasti suorituksestani. Maija tumppasi savukkeen ja ilkikurinen pilke silmäkulmassaan kertoi lyöneensä Lean kanssa juuri äsken vetoa siitä kumpi saisi minut laukeamaan nopeammin. Maija virnisteli ja kysyi miltäs tällainen kilpailu tuntuisi. Mikäs siinä vastasin, mutta rohkenen epäillä, että kahta kertaa pystyn tulemaan peräkkäin. Maija nauraa helähti ja sanoi, että jätä se meidän huoleksemme.

No kumpi aloittaa tiedustelin. Rouvat katsoivat toisiaan. Lea naurahti ja sanoi kivi, paperi, sakset!

Yksi, Kaksi, Kolme. Lean pieni käsi oli nyrkissä ja Maijan käsi kuvasi saksia. Maija hävisi Lea hihkaisi. Minä saan aloittaa. Aloita vain Maija sanoi, mutta selkeät säännöt pitää olla. Niin pitää, mitä ehdotat Lea kysyi. Ensinnäkin Maija sanoi. Kilpailu väline ei saa liikkua, joten sidotaan mies sänkyyn kiinni. Hyvä Lea nauroi. Toiseksi kaikki keinot ovat sallittuja, sillä muista, että kysymyksessä on nopeus laji. Mistä aika otetaan Lea tiedusteli. Siitä hetkestä kun kosketat fyysisesti penikseen. Eli viritellä voi, jos ei koske penikseen, niinkö Lea varmisti. Niin Maija nauroi selkeästi mielessän jotain.

Hyvä eikuin kilpailuvälineet valmiiksi Maija nauroi-------

Lea nousi seisomaan päälleni kahareisin, keinuttaen lanteitaan, laskeutuen alaspäin niin, että melkein yletyin koskettamaan kielelläni hänen pillun huuliaan. Lean pienet kädet hieroivat reisiäni ja kävivät kiusaavan lähellä penistäni. Lea kiusoitteli hetken ja ilmeiseti hänen oma kiimansa kävi ylivoimaiseksi, sillä hän istuutui päälleni niin, että pääsin työntämään kieleni syvälle hänen sisäänsä. Lea pyöritti persettään kasvoillani, haukoin henkeä aina kun voin ja tunsin kuinka hänen kiimainen vittu kasteli poskeni. Lea kiljahti ahmaisten kyrpäni suuhunsa ja aloitti hirvittävän rajun suu nainnin. Lea imi, puri ja runkkasi pienillä käsillään, samalla painaen vittuaan suutani vasten niin että tuntui, että tukehdun. Ristus, että tuntui hyvältä. Tunsin kuinka jostain tyhjäksi pumpattujen kivesten pohjalta alkoi tuo tuttu ihana värinä ja aloi sykäyksittäin purkautua Lean suuhun. Aika Lea huusi pyyhkien suutaan spermatipoista, jotka oli onnistunut linkoamaan hänen suuhunsa.

Maija nauroi heleästi ja ilmoitti ajaksi 2 minuuttia 47 sekunttia. Värisin vielä sängyllä aristavan kyrpäni kanssa kun Maija hyökkäsi surutta kullini kimppuun. Huusin suoraan huutoa kun Maija imaisi herkän kyrpäni suuhunsa. Hän imi veltostuvaa kyrpääni ja kivun lisäksi tunsin kuinka kullini alkoi jäykistymään uudelleen. Maija tarttui kädellään kiveksiini, puristi niin, että sattui. Tunsin kuinka yliherkkä kyrpäni reagoi kipuun ja nautintoon aloittamalla uudelleen sykkivän kouristuksen joka tuntui mahan pohjassa asti. Juuri kun olin saamassa Maija veti kulliin suustaan, vetäen kädellään esinahan rajusti taakse niin, että kiljaisin ja lennätin spermat osittain Maijan kasvoille ja hiuksiin. Maija kiljaisi ”aika”. Uskomatonta Lea hihkui, 1 minuutti 17 sekunttia. Tää jätkä on kone.

Värisin sängyllä aristavan kyrpäni kanssa, molempien naisten hakeutuessani kainalooni. Lempeitä suudelmia, helliä hyväilyjä, molemmat nukahtivat kainalooni. Uusi ikimuistoinen aika oli alkanut elämässäni. Mutta siitä vielä joskus myöhemmin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute