Herkku-puhelin
Tehkää mulle, mitä haluatte!
PateQ

Leila tumppasi tupakan maahan ja nousi kyykystä ylös, katsoi molempia vuorotellen ja sanoi; "suudella ei, mut muuten tehkää mulle, mitä haluutte, sisään ei saa laskea, mä haluun kaiken suuhun. Onks selvä?".

Miehet nyökkäsivät, Jukka murahti jotain epämääräistä ja hieraisi kevyesti housujena etumusta. Mikko avasi pakun sivuoven ja astui auton tavaratilaan ensimmäisenä. Oltiin metsätien varrella, pienen hakkuuaukean laidalla. Leila oli tullut paikalle miehensä autolla tietoisena, mikä häntä odotti. Hän saisi kahta miestä yhtä aikaa, täyttäisi unelmaansa tulla otetuksi, olla naitavana, alistettuna kahden miehen käyttöön.

Mikko oli mennyt edeltä pakun tavaratilaan, levittänyt sinne mukanaan olleen patjan ja muut nousivat perässä. Leila alkoi riisua itseään ja miehet seurasivat näkyä hiljaa samalla itsekin riisuen. Välillä miesten kädet koskettivat vaatteen alta paljastuvaa Leilan ihoa ja kun kaikki vaatteet olivat lähteneet, työnsi Mikko pari sormeaan Leilan sisään. Leila oli aivan märkänä, Mikon sormet litisivät pillussa, Jukka oli ottanut tukevan otteen naisesta ja piteli tätä paikallaan. Leila huohotti ja kiemurteli. Pillunnesteitä valui pitkin Mikko kämmentä; "täähän on valmis tapaus"
Leila käskettiin polvilleen patjalle. Tumma pienikokoinen nainen kävi käskystä kontalleen keskelle patjaa. Mikko alkoi työntää seisovaa kaluaan Leilan suuta kohti ottaen tukevan otteen naisen hiuksista ja alkoi panna tätä suuhun. Jukka oli siirtynyt naisen taakse ja otti pienen pepun vahvojen käsiensä suojaan, läimäytti muutamaan kertaan paljaalle pakaralle ja alkoi asetella kyrpäänsä nesteistä kiiltävien pillunhuulien väliin. Hän työntyi rajusti kertatyönnöllä syvälle naiseen. Leila ynähti, mutta ei saanut kunnolla päästettyä ääntä suustaan, joka oli täynnä Mikon kalua. Jukka alkoi polkea rajuin työnnöin pikkuista pillua ja joka työnnöllä Leilan heilahti niin, että Mikon kalu upposi nieluun asti.

Sinä hän oli; kahden kyrvän välissä. Nauttien joka työnnöstä. Tätä hän oli halunnut; olla naitavana, kahden miehen käsittelyssä, täynnä kalua, antautua miesten käyttöön.
Samalla kun Mikko alkoi melkein tukistaa Leilaa, hän pyysi Jukkaa pysähtymään paikalleen, sillä Mikko oli jo valmiina antamaan spermaryöppynsä tuohon ahnaaseen suuhun. Jukka työntyi koko mitaltaan pilluun ja pysäytti liikkeensä ja jäi katsomaan ja odottamaan Mikon laukeamista. Mikko huohotti ja melkein ärisi; "nyt tulee" ja työnsi kalunsa Leilan nieluun asti ja antoi lastinsa lentää. Spermaa tuli monta sysäystä ja Leila lupauksensa mukaisesti otti kaiken suuhunsa ja nieli samantien. Hän ei päästänyt tippaakaan suustaan pois, päinvastoin, piti huolen, ettei kalu missään vaiheessa päässyt pois hänen suustaan ja kun kaikki sperma oli tullut, hän alkoi leikitellä kalun kärjellä, imien sen herkkää terskaa. Mikko oli täysin liikkumatta, hänen polvensa tärisivät, hän piti paniikinomaisesti kiinni Leilan hiuksista orgasmin viime säteiden värisyttäen hänen kehoaan. Ja Leila leikki kalulla, päästäen sen hetkeksi huulilleen ja taas ahmaisten sen suuhunsa. Kiusasi taitonsa mukaan. Halusi palkita paljon ihanaa spermaa hänelle antaneen kalun.

Jukka oli pysynyt paikoillaan Leilan pillussa koko tuon näytelmän ajan ja kun Mikko vetäytyi Leilan suusta, oli hänen vuoronsa. Jukka painoi naisen ylävartalon patjaan kiinni, jolloin takapuoli jäi upeasti koholleen ja tarjolle. Jukka nousi polviltaan kyykkyasentoon ja alkoi astua Leilaa, joka vielä pinnisti yrittäen ylemmäs kohti pillua runnovaa kalua. Leila vinkui ja kitisi työntöjen tahdissa ja kohta alkoi myös Jukka olla valmis antamaan lastinsa tuolle kaiken nielevälle neidolle. Vielä pari kiihkeää työntöä ja hän nousi äkkiä pois Leilan takaa yrittäen ehtiä hänen suuhunsa ennen sperman ryöpsähdystä. Leila käännähti nopeasti ottamaan vastaan tuota himoitsemaansa herkkua, mutta hiukan myöhästyi, ensimmäinen spermasuihku lennähti ulos ja osui suoraan naisen poskelle, mutta sillä samalla sekunnilla kalu olikin jo turvallisesti naisen suussa antaen lopun lennähtää nieluun. Jukka murahteli jotain epämääräistä samalla, kun otti naisen niskasta kiinni painaen itseään syvemmälle suuhun ja Leila otti toisella kädellään kiinni Jukan pakarasta ikään kuin estäen, ettei mies karkaa vaan antaa kaiken lastin varmasti talteen.

Kaikki kolme istuivat nyt patjalla, Leila keskellä ja miehet koskettelivat häntä, kourivat rintoja ja vuorotellen työntelivät sormiaan naisen pilluun. Samalla Leila kosketteli miesten kaluja odottaen elonmerkkejä saadakseen lisää kaipaamaansa "herkkua itseensä", kuten hän asian sanoi. Kohta alkoikin Jukan kalu osoittaa heräämisen merkkejä ja eipä aikaakaan, kun se olikin jo Leilan suussa. Hän taipui kokonaan Jukan syliin ja kun kalu oli hänen mielestään tarpeeksi vahvoilla, nousi hän Jukan syliin ja alkoi pikku kädellään kohdistaa kalun kärkeä kohti odottavaa pilluaan upottaen sen sinne. Hän painautui huokaisten kokonaan Jukan päälle, ottaen kalun syvälle sisäänsä ja aloitti hiljakseen keinahdella kalun päällä, odottaen orgasmiaan ja toista, jota Mikko avitti tarttumalla hänen rintoihinsa takaapäin ja runnomalla niitä voimakkaasti ja taas Leila oli onnensa huipulla; kahden miehen käsittelyssä. Mikko kierähti Leilan sivulle ja työnsi kalunsa tämän suuhun, johon Leila tarttui innoissaan alkaen imeä vedellen kalua edes takaisin suussaan. Tätä oli jo jatkunut tovin, kun Mikko kysyi Jukalta; "vaihdetaanko paikkoja?" Jukka nosti Leilan sylistään ja nousi ylös astuen Leilan suun eteen, kun Mikko kierähti Leilan alle ja asetteli kalunsa tämän pillunhuulille ja veti naisen syliinsä. Leila ei ehtinyt olla ilman kalua sisällään kauaakaan, kun jo ihanuus hänessä jatkui, paksu kalu souti pillussa ja toinen suussa.

Vaan Mikko ei kauaa kestänyt, kun jo alkoi olla olo, että kohta tyhjenee. Hän nosti Leilan sylistään ja sanoi vain; "ota" ja Leilahan otti. Hän hotkaisi kalun niin syvälle, kuin vain ikinä sai ja alkoi imeä, kohta hänet palkittasiin; ihana sperma täyttäisi hänen suunsa. Ja niin Mikko alkoi purkautua, spermaa pulppusi hänen kalustaan yhä lisää ja lisää ja Leila nieli kaiken, silmät ummessa nautiskeli hänen lämpöisestä spermastaan, tuntien samalla, kuinka Jukka oli matkalla häneen takaapäin. Iso kova kalu oli hyvän matkaa uppoamassa pilluun, kun Leila päästi Mikon kalun suustaan ja kävi irstaasti kontilleen, selkä notkolla, takapuoli pitkällä ottaen vastaan herkkupatukkaa. Jukka pani, Leila huohotti ja hiljaa kuiskaili välillä; "anna anna, ota ota". Ja Jukkahan antoi kalunsa täyttää tuo pikkuinen pillu, pumppasi kyrpäänsä pohjaan asti, otti tuota naarasta, joka oli hulluna kaluun ja spermaan. Kohta olikin jo Jukan vuoro tuntea lastien lähtevän liikkeelle, hän nousi pois naisen takaa ja asettui tämän suun eteen, jonne hän upposi hetkessä. Hänen spermansa lähti liikeelle kohteena tuo ahne suu, joka tahtoi kaiken, nieli sen, mitä sinne laski. Hänen jalkansa meinasivat pettää spermavyöryn lähtiessä liikkeelle, hän putosi polvilleen ja Leila seurasi perässä, hetkeksikään ei kalu päässyt ulos hänen suustaan.

Leila puki pikkuhousut ja t-paidan ja avasi pakun oven ja meni ulos tupakalle. Miehet katselivat häntä avonaisesta ovesta, Jukka kysyi; "joko olet saanut tarpeeksi?". Leila sanoi; "jos vielä on spermaa jäljellä, antakaa", johon Mikko sanoi; "voihan sitä vielä olla" Leila poltteli tupakkansa kaikessa rauhassa ja astui takaisin autoon. Jukka riipoi paidan ja housut hänen yltään ja tarttui hänen rintoihinsa, Leila jäi seisomaan patjan viereen ja taivutti päänsä taakse antautumisen merkiksi samalla kysyen; "onko spermaa tarjolla?". "tietysti", vastasivat molemmat. Jukka taivutti häntä alaspäin kohti patjaa ja alkoi työntyä häneen takaapäin samalla kun Mikko kouri hänen rintojaan asettuen patjalle imettäväksi. Notkeana naisena Leila sai kuin saikin Mikon kalun suuhunsa. Nainen laskeutui kontilleen Mikon eteen ja Jukka seurasi perässä, työntyi uudelleen tämän pilluun ja alkoi painaa kaluaan tuohon karvattomaan pikkuiseen onkaloon.

Hetken kuluttua Mikko ehdotti panemista edestä ja niin Jukka sai väistyä. Leila asettui selälleen patjalle ja avasi itsensä niin auki kuin vain pystyi. Jalat olivat Mikon hartioillla, kun tämä alkoi painaa kaluaan tuohon kiimasta edelleen märkänä pysyneeseen pesään. Leila äänteli, hänestä tilanne oli rietas; hän oli avoin pantavaksi, hän sai kunnolla syvälle asti isoa kalua. Hän alkoi kuiskia Mikolle rivoja sanoja; "pane mua, nussi naistas, ota mut, anna spermaas, ota ota" ja Mikko otti, painoi kaluaan tihenevään tahtiin tuohon naiseen odottaen vielä yhtä spermaista suihkua tuohon suuhun, joka halusi sitä. Jonkun aikaa pantuaan, alkoi Mikosta tuntua, että kohta tulee ja hän nousi naisen kasvojen eteen alkaen runkata kaluaan tämän katsellessa ja ei mennyt kuin hetki, kun Mikko taivutti kaluaan Leilan suuhun ja purskautti vielä yhdet lastit tuohon nieluun. Samalla hän tunsi, kuinka Jukka oli jo asettumassa paikalleen valmiina työntymään tuohon pilluun, joka halusi olla käytettävänä. Mikko nousi pois ja Jukka alkoi panna Leilaa mielettömällä tahdilla ja sama kuiskuttelu alkoi hänellekin; "anna mulle paksua munaas, anna paksua spermaas, ota mua". Niin kävi Jukallekin, että tuon pillun kiihottava antaja sai, mitä halusi; spermat lähtivät Jukalta myös liikkeelle ja hän ehti kuin ehtikin nousta pillusta pois, kun ensimmäiset roiskeet olivat jo ilmassa lennähtäen Leilan vatsalle ja kaulalle asti. Jukka antoi spermojensa ruiskuta naisen keholle, josta hän niitä sitä mukaa veti sormiinsa ja sormiaan suuhun, mitään hän ei halunut hukata, kaikki tipat oli saatava talteen.

Puettuaan he kaikki seisoivat hetken auton ulkopuolella, kun Leila sanoi; "oli ihanaa, saako toistekin tuon käsittelyn", johon molemmat uroot mielellään suostuivat.

Se onkin sitten uusi tarina. Tästä saa laittaa kommentteja...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute