Herkku-puhelin
Xxl emännän ensimmäiset vieraat
Lypsäjät

Noin viisi vuotta sitten eräänä lauantaina oli toisella paikkakunnalla maidontuottajille suunnattu koulutus/illanvietto tapahtuma johon vaimoni Marja lähti yksin, koska emme saaneet lomittajaa. Lisäksi pelloille uhkasi nousta runsaasti vettä erään siltarummun tukkeuduttua ja totesimme olevan parempi, että minä jään lypsämään lehmät ja aukomaan tukkeutunutta rumpua.

Lähtiessäni navetalle Marja oli juuri pitkän etsimisen jälkeen löytänyt mielestään sopivat vaatteet, eli takiksi jakun, polviiin yltävän hameen ja valkoisen napillisen pitkähihaisen paidan, joka näytti kyllä melkoisen kireältä. Olihan Marja tuolloin 24 vuotiaana 160 pitkänä ja yli 130 kiloa painavana ja erittäin isorintaisena melkoisen muodokas pakkaus.

Marja lähti naapureiden kyydissä, mutta heidän kyydissään ei pääsisi takaisin, koska he olivat jäämässä yöksi paikkakunnalla asuvan tyttärensä luokse, joten Marja aikoi tulla jonkun muun kyydillä kotiin. Olihan tältäkin suunnalta runsaasti osallistujia ja jos ei muuten niin hän tulisi taksilla ja arveli että olisi joskus puolen yön jälkeen kotona. Pitäähän aamulypsylle jaksaa herätä.

Siltarumpu oli huomattavasti pahemmin tukossa kuin arvelin ja minulla menikin lähes puolille öin ennen kuin läksin melkein pimeässä kävelemään pois pellolta. Kävellessäni poispäin pihaan ajoi auto ja arvelin Marjan tulevan kotiin. Ihmettelin vain, että miksei marja mennyt auton kyydissä sadan metrin päässä olevan talon pihaan asti vaan auto pysähtyi jo navetan taakse. Arvelin, että Marja aikoi käydä navetalla tarkistamassa kaiken olevan ok, mutta hämmästyksekseni kuljettaja sammutti auton. Jäin nojaamaan rehupaaleja vasten ja seuraamaan tilannetta.

Auton ovet aukesivat ja ulos astui neljä miestä, sekä viimeisenä Marja joka oli istunut takapenkillä keskellä. Marja käveli isot rinnat heiluen edellä askel hieman horjuen ilman takkia ja miehet hänen perässään nauraa hörähdellen navetan takaovesta sisään. Ilmeisesti tarjoilu oli ollut hyvä. Taisi olla matkaeväätkin olleet mukana tuumailin ja siirryin avoimen tuuletusikkunan taakse katsomaan sisälle navettaan aavistellen mitä siellä oli tarkoitus tehdä. Marja nähtävästi oletti minun olevan nukkumassa koska talo oli pimeänä, mutta ei silti uskaltanut laittaa valoja päälle, etten alkaisi sattumalta herätessäni epäillä mitään ja näkeehän navetan sinertävissä yövaloissakin aivan hyvin. Hetken ajattelin meneväni sisälle ja keskeyttäväni touhun, mutta jotenkin tilanne oli niin kiihottava, että päätin antaa homman jatkua. Olimmehan aiemmin puhuneet vieraista miehistä, sekä naisista. Marja ei ollut ennen minua harrastanut seksiä kuin lomitusreissuilla parin isännän kanssa, sekä ammattikorkeakoulussa agrologiksi lukiessaan kerran bileissä hän oli ollut kahden luokkakaverin nautintojen kohteena. Olinkin ehdottanut hänelle, että etsitään seuranhakupalstoilta joku pari peuhaamaan kanssamme.

Navetassa tukeva jotenkin tutun oloinen mies seisoi Marjan edessä ja puristeli valtavia rintoja ja alkoi avata paidan ylimpiä nappeja toisen laihan miehen työntäessä kädet takaapäin hameen alle tiputtaessa pikkuhousut pois. Marjan rinnat pullahtivat ulos kireän paidan sisältä ja... HETKINEN. Olihan Marja liivit laittanut lähtiessään. Ilmeisesti tissejä oli puristeltu jo matkan aikana. Tällä aikaa kaksi muuta miestä olivat mättäneet rehulavasta säkkejä maahan jotta lava olisi sopivan korkuinen, näytti siltä kuin tehtävät olisi sovittu jo matkalla.

Marja nosti helmojaan asettui isot, noin lihavaksi tytöksi harvinaisen kiinteät, tissit paljaana jalat levälleen lavan päälle ja tukeva mies, jonka nyt tunnistin naapurikylällä asuvaksi n.50 vuotiaaksi vanhaksi pojaksi Matiksi, asettui Marjan eteen ja laski housunsa kinttuihin. Marja otti käsillään vatsastaan kiinni ettei se olisi tiellä ja niin Matti vatsaansa nostaen työntyi vaimooni ja aloitti heti villin pumppauksen jonkun sanoessa, että niin se vain mattikin poikuudestaan pääsi. Marjan rinnat heiluivat kuin kaksi melonia edestakaisin ja katsellessani alkoi tuntua että laukean kohta housuihini. Aika nopeasti Marjan hihkuessa Matti tarrasi Häntä kyljistä kiinni ja muutaman rajun työnnön saattelemana laukesi sisään Marjan huutaessa ”elä päästä sissään” (käytämme kumia ehkäisyssä). Miehet naureskelivat että eihän sitä nyt hukkaan käydä roiskimaan.

Seuraavana oli laihan miehen, joka oli kuskina, vuoro asettua purkamaan paineitaan. Hän oli porukan pisin ja koska lava oli hänelle hieman liian matala, hän veti Marjalta hameen pois, kävi nojalleen Marjan vatsan päälle ja aloitti nainnin. Hetken kuluttua hän nousi ylös repäisten Marjan loput paidannapit auki paljastaen ison vatsan, nosti Jalat olkapäilleen ja lisäsi tahtia saaden Marjan tissit heilumaan villisti ainakin parikymmentä senttiä edestakaisin. Toinen vuoroaan odottavista miehistä totesi, että ”on se kyllä iso” ja ”juu, sopivasti lihava... ja valtavat hinkit” toinen vastasi.Tässä vaiheessa Marja sai kiljuen ensimmäisen orgasminsa, joka aiheutti muissa taas naurun hörähdyksiä. Tämäkin mies laukesi sisään kielloista välittämättä urahdellen samalla jotain ihanan isoista tisseistä ja kun kalu oli tullut ulos pillusta, valui spermaa säkin päälle ja tippui siitä aina lattialle saakka. Mies jäi sivummalle seisomaan housut yhä kintuissa ja kulli puolikovana roikkuen.

”Noh. Sinun vuorosi Pera” Matti sanoi kolmannen miehen tullessa vuoroon. Pera mietti tovin ja käski Marjan nousta ylös ja asettua nojaamaan käsillään tyhjää vasikka karsinaa vasten. ”Nyt nähdään miten ne isot tissit nussiessa heiluu” sanoi mies joka oli viimeisenä vuorossa. Tiputettuaan housut alas Pera katsoi hetken Marjaa tokaisten, että ”kattokaa... sen maha roikkuu polvien alapuolella” johon Matti vastasi ”ja tissit vielä alempana, etkös pera tykkää isoista tytöistä ”, ”pulleista kyllä mutta...”. Marja alkoi juuri nousta närkästyneenä ylös kun pera teki muutaman runkkausliikkeen ”noh. Kunhan on hyvä pillu” hän sanoi ja työnsi paksun kalunsa kerralla juurta myöten sisään, ottaen Marjaa samalla lanteista kiinni. Marjan silmät pyöristyivät ja suu aukesi järkytyksestä kun ensimmäinen iso kalu survoutui kerta toisensa jälkeen hänen sisäänsä ja sitten alkoi voihkinta. ”AUUUH, AAH AAH OOH... IHANAA” ja oli vaimoni toisen orgasmin vuoro, se näytti vain jatkuvan ja jatkuvan, ”ohoh, hyvältähän tämä tuntuu...” Perakin totesi. Peran työstäessä Marjaa takaapäin Marja nojasi lopulta kaidetta vasten poski käden päällä ja hänen rintansa heiluivat välillä kokonaan avonaisen karsinan sisäpuolella ja vatsakin hyllyi valtavalla liikkeellä edestakaisin pullistellen holtittomasti ylös, alas ja molemmille sivuille. Muut katsoivat hiljentyneenä tätä irstasta toistakymmentä minuuttia kestävää näytelmää ja navetan äänten lisäksi ainoita ääniä oli Marjan voihkinta, pillun litinä ja läiske kun Peran reidet ja vatsa hakkasivat vaimoni isoa vatsaa ja leveää persettä vasten. ”Ihanan tiukka pillu... ja lypsää hyvin” Marja oli taas orgasmin kourissa kun Pera karjaisi ”OOH... NYT TULEE KUNNON LASTI. UUUUUUH.” Marja ei enää edes kieltänyt tulemasta sissän vaa näytti nauttivan joka pisarasta.

Viimeinen miehistä, lihaksikas ja treenatun näköinen nuorempi mies, käski Marjan takaisin rehulavan päälle ja käänsi hänet kyljelleen niin, että vatsa ja toinen rinta olivat lavan ulkopuolella. Laskiessaan housujaan alas hän sanoi että ”nyt saat tyttö kunnon kyrpää”. Mies nosti Marjan toisen jalan olkapäälleen käänsi toisen koukkuun Marja kurkki kauhistuneena rintojensa ja vatsansa takaa, että millä häntä aiotaan panna. Valtavan, reilusti HK:n sinistä isomman kullin työntyessä sisään Marja hihkui hädissään sen olevan ihan liian iso ja valitti pillun repeävän, mutta mies työnsi hitaasti ja varmasti kaluaan pohjaan. ”AAUUUH. EI NIIN SYVÄLLEEEEHHH” Marja voihki aluksi, mutta miehen työnnellessä rauhallisesti samalla rintoja ja persettä puristellen lopetti valituksen. Pillun hieman totuttua valtavaan kaluun voihkinta muuttui ja Vaimoni alkoi silminnähden nauttia. Mies lisäsi tahtia saaden Marjan vatsan ja rinnat jälleen hyllymään ja vaimolleni illan neljännen orgasmin. Tässä vaiheessa kuskina ollut käveli Marjan kasvojen eteen ja tyttö arvasi tehtävänsä avaten suunsa ja ottaen kalun suuhunsa ja hetken päästä mies roiski siemennesteet valtaville rinnoille. Pillussa oleva jätti kyrpäkin alkoi saada tiukasta reiästä tarpeekseen ja mies tarttui Marjaa vatsasta sekä pystyssä olevasta reidestä kiinni aloitti raivoisan nussimisen saaden vaimoni huutamaan suoraa huutoa valtavassa orgasmissa ja melkein tiputti Marjan lavan päältä viimeisillä rajuilla työnnöillä ennen laukeamistaan syvälle vaimoni sisään.

”Antaisikohan se panna perseeseen” Matti uteli ja Marja ei kai edes ehtinyt tajuta kysymystä ennenkuin kaksi miehistä olivat jo kääntäneet hänet selälleen ja käänsivät jalkoja koukkuun Peran sanoessa että”kyllä se suostuu nyt ihan mihin vain, on se saanut jo niin monta kertaa ja lihavaa tyttöä pannaan aina lopuksi kakkoseen... ainakin pornofilmeissä”, aivan kuin Marja ei kuulisi mitä he puhuvat. Pillusta valuvat nesteet toimivat sen verran hyvin liukasteena, että Matin kalu upposi suht helposti vaimoni suoleen vaikka Marja voihkikin ja valitti kivusta Matin kalun liukuessa sisään kun hän kokemattomana survoi sen kerralla sulkijalihasten ohi niin syvälle kuin pystyi. Marjakin alkoi rentoutua kun hänen perseensä vähitellen tottui sisällään olevaan kaluun ja hän voihkintansa lomassa kysyikin jo Matilta, että tuntuuko hyvältä. ”Jooh”... kuului vastaus . Hetken kuluttua Matti sanoi haluavansa naida lopuksi perseeseen takaapäin ja miehet ohjasivat Marjan vatsalleen lattialla olevien säkkien päälle. Matti asettui makuulle hänen päällensä ja alkoi naida isossa perseessä olevaa tiukkaa reikää niin kovaa kuin jaksoi työntäen jaloillaan vauhtia lantakourun reunasta Marjan heiluessa edestakaisin vatsansa päällä työntöjen tahdissa. Lopulta Matti melkein pomppi ilmaan ja alas tullessaan työntyi koko painollaan vaimoni suoleen saaden Marjan kiljahtamaan ”AUUUHH. Ei noin kovaaAAAH” Peran yllyttäessä ”anna mennä vaan kyllä noin iso tyttö kestää”. Muutama työntö ja Matti suihkutti lastinsa voihkivan Marjan perseeseen lyyhistyen huohottaen Marjan päälle.

Miehet keräsivät Marjan vaatteet hänen viereensä ja joku sanoi, että jos jäät kiinni niin kyllä tuo Matti sinut vaimokseen ottaa. He pyysivät vielä Hänen puhelinnumeronsa, jonka hän myös järkytyksekseni antoi. Tultuaan ulos miehet polttelivat sikarit, Mattikin joka ei normaalisti polta, ja naureskelivat ettei se meinannut autoon mahtua ja mutkissa tissit ja maha oli milloin kenenkin sylissä, mutta kyllä se kannatti kyytiin ottaa. ”TODELLAKIN KANNATTI, minulla seisoi koko matkan kun se sen valion miehen jäljiltä oli siellä jalat levällään” Matti vastasi autoon noustessaan ja viimein he ajoivat pois.

Karjakeittiön valot syttyivät, ilmeisesti Marja oli mennyt puhdistamaan paikkojaan. Vilkaisin kelloa ja se oli jo melkein kaksi. Kiirehdin äkkiä sisälle ja menin sänkyyn odottamaan. Marjan tullessa makuuhuoneeseen kysyin, että kävitkö navetalla kun karjakeittiössä oli äsken valot. ”juuh” kuului vastaus hänen astellessaan ontuen sängyn viereen ja hän kävi vaivalloisesti selälleen makuulle. Minulla oli seisonut jo parin tunnin ajan joten kiipesin samantien hänen päälleen ja kun upotin kaluni sisään Marja sulki silmänsä ja puristi huulensa yhteen. ”Ompas se märkä” olin ihmettelevinäni ja työntelin muutaman kerran hitaasti juurta myöten sisään hänen voihkaistessaan joka työnnöllä, kunnes pysähdyin. ”Tuntuiko se hyvältä” kysyin. Hänen silmänsä rävähtivät auki ja hän tuijotti minua hetken kauhistuneena, huokaisi ja totesi sitten että ”sinä siis näit”, ”näin” vastasin aiheuttaen hetken hiljaisuuden. ”tuntui se” kuului lopulta vastaus huokauksen saattelemana. Kalu aivan kivikovana kysyin, että saanko panna peppuun johon Marja vastasi että”etköhän sinä saa tässä tapauksessa panna minua ihan minne haluat”. Otin kalun ulos pillusta ja ujutin sitä hieman sisään Marjan peräreikään jota hän auliisti tarjosikin, mutta säälin vaimoani kuitenkin sen verran, etten työntänyt sisään vaan kiipesin hänen vatsansa päälle ja asetin kalun rintojen väliin. ”kiitos” Hän sanoi kyynelten valuessa ja puristi tissinsä tiukasti kaluani vasten. Pidin käsiäni hänen rintojensa päällä ja muutaman työnnön jälkeen laukesin rintojen välistä hänen kasvoilleen vaikka tiesin hänen inhoavan sitä. ”ethän lähde pois”, hän kysyi itkua pidätellen ja spermaa naamallaan. ”En” vastasin ”se oli kiihottavinta mitä olen koskaan nähnyt, mutta säännöt tulevat nyt kyllä muuttumaan”. ”Minä suostun ihan kaikkeen” hän vastasi sperman valuessa poskilla. ”Minusta tuntuu, että taidan olla nymfomaani” hän sanoi ja purskahti hervottomaan itkuun. Vastasin vaimolleni ettei hänen tarvitse halujaan hävetä ja että nyt kun tämä tiedetään, niin tätä tehdään jatkossakin. Kysäisin vielä, että missä rintaliivit ovat. ”Siellä autossa” hän vastasi,”tai sen kokoushotellin parkkipaikalla”. Joku kouluttajista oli pannut häntä auton konepellillä ja juuri lauennut sisään kun auto pysähtyi kohdalle ja Matti kysyi, että tuleekos se naapurikylän tyttö kyytiin.

Tapahtumat kulkivat suurinpiirtein kertomuksen mukaan. Mitä kukakin sanoi en voi tarkalleen muistaa, mutta joka tapauksessa...Tämä oli alku monelle nautinnolliselle seikkailulle, joista voin myös kertoa jos kiinnostusta löytyy...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute