Herkku-puhelin
Parin orjana
submies

Vihdoinkin, ilmoitukseni Iskurissa oli tuottanut tulosta.
Olin menossa tuntemattomalle parille orjaksi, täysin heidän ehdoillaan.
Lyhyessä viestissä käskettiin odottaa autossani syrjäisellä parkkipaikalla, huppu päässä ja kädet seläntakana käsiraudoissa. Avain roikkui kaulassani etupuolella, minua jännitti tuleeko ensin käytäjäni vai joku ulkopuolinen.
Kuulin kun viereeni ajoi auto, oli parkissa hetken ja lähti pois. Jäin odottamaan ja hetken kuluttua ajattelin heidän olleen feikkejä, yritin irroittaa raudat mutta se oli mahdotonta, en saanut käsiäni etupuolelle.
Samassa auto tuli takaisin, autoni ovi avattiin ja minut vedettiin ulos kovakouraisesti.
Sanaakaan sanomatta minu työnnettiin heidän autonsa takakonttiin, kädet lukittiin ketjulla lenkkeihin ja jalkoihin laitettiin kiinni kytketyt jalkaraudat.
Auton sisältä kuuluva naisen ääni muistutti nänninipistimistä ja lläni olevaan kertakäyttöhaalariin repäistiin reikä ja tunsin nipistimien kirpaisun.
Onneksi ne tuntuivat melko heikoilta, ajattelin ettei niistä juurikaan ole haittaa.
Luukku pamahti kiinni ja olin loukussa, täysin heidän vallassaan, kukaan ei tiedä missä olen enkä itse tiedä keitä he ovat ja minne vievät.
Auto käynnistyi ja lähdimme liikkeelle, ensimmäisessä jarrutuksessa tuntui että nänneihini pistellään neuloja, sähköä!!, aina kun jarrua painettiin sain sähköiskuja. Toivottavasti matka sujuisi tasaisesti..
Yritin laskea käännöksiä ja matkaa mutta he varmaan arvasivat aikeeni, koska tekivät u-käännöksiä ja ajoivat välillä pari ympyrää.
Viimeein saavuimme pikkutielle joka johti määränpäähän, matkasta päätellen ei ihan lähellä valtatietä, auto pysähtyi, mielestäni jarrua ei olisi tarvinnut pitää pohjassa niin kauan..

Etuovet pamahtivat, minua vain ei päästetty ulos, aloin jo hätääntyä.
Ehkä kymmenen minuutin kuluttua luukku vihdoin aukesi ja tunsin raitista ilmaa, yritin hengittää ahnaasti mutta suukapula ja huppu olivat esteenä. Kaulaani laitettiin panta ja tunsin kuinka se lukittiin.
Ketjuni irroitettiin lenkeistä, sähkönipistimet irroitettiin ja minut kiskaistiin ylös. Minulle puhuttiin ensimmäisen kerran:"Pantasi on kytketty juoksunaruun, se on ainoa paikka jossa saat kävellä. Et yritä puhua koskaan etkä nähdä ketään joka täällä on. Olet kaikkien täällä olijoiden käytössä kunnes viemme sinut sinne mistä haimmekin. Nyökkää jos hyväksyt ehtomme, muussa tapauksessa viemme sinut heti takaisin."
Kaikkien? Piti olla pari? Nyökkäsin hetken empimisen jälkeen ja samassa haalarini leikattiin pois päältäni.
Käsiraudat avattiin mutta olin yhä kaulasta kiinnitettynä, ei pakomahdollisuutta, tätä juuri halusinkin.
Ylleni puettiin nahkainen pakkopaita, hihnat tiukalle, reisistä, vyötäröltä, kädet, ja lukittava hihna kaulassa, siinä oli myös lenkki hupun vetoketjun lukolle. Jalkaan kiristtiin balettisaappaat, niillä käveleminen oli mahdotonta, myöskin juoksunarussa.
Vielä punainen nahkahame ja nilkkaraudat. Olin valmis, mutta miten liikkuisin..
Asia selvisi heti, minut talutettiin pihalla olevaan telineeseen johon polvistuin horjuen, hupussa olevasta ketjusta kiskaistiin pääni kaulapuuhun joka loksahti kiinni ja kuulin kuinka se lukittiin, jalat kiristettiin hihnoilla niin leveälle kuin jalkaraudat riittivät. Hupun ketju vedettiin taakse tiukalle jolloin pääni oli aivan liikkumattomaksi kiinnitetty.

Olin tukalasti kiinni ja oli jo janokin.
Oli mennyt jo pitkältä tuntuva aika kun he saapuivat taas luokseni, ilmeisesti pari olutta nauttineena puheestaa päätellen.
"Taitaa huora nauttia olostaan kun on noin hiljaa" mies sanoi.
"Joko aloitetaan?" nainen kysyi.
En kuullut vastausta, tunsin vain kun piiska lävähti perseelleni.
Kireä nahka ei lieventänyt lainkaan iskua, huusin suukapulaani täysillä.
"Hyvä, pehmitä se perse jotta sinne uppoaa helposti. Koita myös tuota härkäruoskaa, ei sitä satu kun on nahkaa välissä" mies sanoi. Iskuja tuli pienin väliajoin ja ajattelin etten enää kestä, olin huutanut suuni kuivaksi nahkaiseen suukapulaan ja perseeni oli tulessa.
"Annetaas sille vähän virkistystä ja jotain voidetta noihin perseen mustelmiin" nainen sanoi ja avasi suukapulan, laittoi tilalle jonkun letkun ja ajattelin saavani vesitilkan. Kuulin kun nainen pissasi ja samassa suuhuni alkoi tulla lämmmintä kusta.
"Kätevä tää uusi kusipaikka ulkona jonka teit"
Samaan aikaan pakkopaidan takana oleva vetoketju avattiin ja tunsin kuinka peppuuni valutettiin liukuvoidetta, "Tuus tänne nyt levittämään sitä voidetta" mies sanoi.
Hetken kuluttua nainen palasi ja tunsin kuinka vyödildo alkoi tunkeutua sisääni, aloin voihkia kivusta ja mies irroitti letkun suustani ja laittoi tilalle rengassuukapulan, työnsi kyrvän suuhuni ja alkoi naida, olin vartaassa, perse tulessa sisältä ja ulkoa, suuni panoreikänä.
Miehen lauettua suuhuni nainen nuoletti vielä pilluaan ja persettään hetken mutta laittoi pian suukapulan takaisin."Ettei maku katoa"

"Vieraat tulee kohta, pitää valmistautua
Täytyy myös lutkalle laittaa jotain nättiä. Toithan sen siveysvyön?" nainen kysyi.
"Toin ja lukon myös, avain on siellä lukitussa laatikossa kotona."

Pakkopaita riisuttiin ja tunsin naisen pvc-asun viileän kosketuksen, mietin miltähän näyttää ja kyrpäni alkoi seistä.
"Katos tätä!"nainen huusi.
Pian mies tuli luokseni ja tunsin kuinka kivekset laitettiin johonkin kauhaan ja päälle kaadettiin jääpaloja.
"No nyt on parempi, saadaan toi vyö paikalleen hyvin" mies sanoi, yhdessä he laittoivat siveysvyön ja naureskelivat uudelle tytölle. Kuseekin istuen..
Balettisaappaat kiristivät jalkoja mutta enemmän kiristi korsetti jonka he laittoivat ylleni, paksua nahkaa ja tehty kiristämään vyötärö hoikaksi.
"Onhan tolla varmaan B-kupit kun oikein kiristää." mies sanoi.
"Ensi kerraksi saa hankkia nännilävistykset"
Jalkaan tuli kumihousut joissa oli kondomi takana, edessä vain sileää. Kädet selän taakse käsipussiin ja sitten hupussa olevasta lenkistä roikkumaan ilmeisesti johonkin oksaan, pysyin pystyssä vain sen ketjun ansiosta, saappaat olivat oikeaa kidutusta. Nänneihin laitettiin nipistimet joissa oli soittokello.
Kiveksii kiinnitettiin naru joka oli löysällä, toinen pää pihatien yli puuhun kiinni.
Kun vieraat tulivat ja ajoivat tietä, naru kiristyi, rimpuilin kivesten venyessä, ketju piti pystyssä ja kellot kilisivät änneissä..Automaattinen ovikello.

Autojen määrästä päätellen vieraita oli ainakin kymmenkunta jos jokaisella olisi vaikka kaksi tullut.
Voi minua mihin olen halunnut..Enkä tiedä keitä he ovat.
Seuraavaksi minut haettiin sisälle johon kaikki olivat siirtyneet, Käteni otettiin seläntakaa pois mutta välittömästi ne lukittiin kaulapantaan siten että pystyin konttaamaaan.
Tarjoilin kontaten juomia kumihousut kiiltäen pyllistelin humaltuvien vieraiden edessä ja pian jouduinkin naitavaksi jonkun eteen.
Sperma liukasti reiteni ja minua kiskottiin sokkona juomien kanssa, kunnes joku keksi ettei jaksa mennä vessaan pissalle.
Siis suukapula pois ja nainen istui naamalleni ja tyhjensi rakkonsa, käski nuolla puhtaaksi ja laittoi suukapulan takaisin.
Humaltunut vieras kyseli" Saako täällä kyrpää lainkaan?"
"Ton huoran avaimet ei oo mukana mut on meillä siihen sopivia dildoja" sanoi mies.

Pian suuhuni kiinnitettiin kyrpäsuukapula ja vyötärölle dildo joka sopi siveysvyön kanssa
Minut kiinnitettiin penkkiin tiukasti hihnoilla ja pian naisia olikin ratsastamassa molemmissa päissä,
"Hyvä dildopidike, kerrankin saa ratsastaa kunnolla."

Illan päätteeksi minut puettiin kumihaalariin joka luonnollisesti lukittiin päälleni, siinä oli vain suuaukko ja takana aukko.
Olin lukittuna juoksunaruun ja velvollinen saapumaan välittömästi kun joku tulee ovesta.
Onneksi kumihaalarissa oli saappaat samasssa, pystyin kävelemään kunnolla.

Lähtiäisiksi jouduin nuolemaan naisen pepun ja pillun, miehiltä imemään kyrvän puhtaaksi, tuli parit spermaryöpytkin..

Vieraiden lähdettyä he kietoivat minut tiukkaan mustaan kelmuun ja kiinnittivät kiveksistä ketjulla komeroon jossa oli lattiaan kiinnitetty kaulapuu.
Siinä oli lepopaikka heidän ehdoillaan..

Aamulla jouduin taas nuolemaan pillun puhtaaksi ja imemään kyrpää kunnolla.
Kun aamutoimet oli hoidettu minut kytkettiin taas hupussa ja käsiraudoissa auton takakonttiin ja lähdettiin viemään takaisin.
Perillä he laittoivat käsiraudat etupuolelle ja kaulasta ketjun puunoksaan siten etten yllä maahan käsilläni.
Suukapulan he irroittivat, laittoivat tilalle suunlevittimen ja laittoivat suuhuni jääpalan.
"Kuten huomaat se on jäädytettyä kusta. Sen sisällä on avain kaulapantaasi ja käsirautoihin. Sinuna en paljon antaisi valua suusta pois, voi mennä avain mukana. Ja ensi kerralla sinula on nännilävistykset tai ne tehdään..Tulethan sinä ensikerralla? Tämähän on aivan vapaaehtoista.
Otimme ajokortistasi tietosi, vaimosi ei varmaan halua tietää tästä. Moi sitten."
Auto lähti, seisoin kusijääpala suussani kaulasta kiinnitettynä puuhun, huppu päässä ja ilman vaatteita.
Kertakäyttöhaalarini oli revitty ja roskissa, orjan haalari.

Auton ikkuna aukesi:
"Ai niin, täällä käy usein lenkkeilijöitä näin sunnuntai-aamuisin, kannattaisi ehkä vähän imeskellä. Mutta älä pure, sielä on nastoja seassa"

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute