Herkku-puhelin
Sanna saa ja antaa, osa 7
Hessu

Sannan ja Henrin edellisestä tapaamisesta oli kulunut jo yli kuukausi. Eräänä päivänä töistä tultuani huomasin heti Sannan olemuksesta, että jotain olisi tulossa. Ja melkein heti hän kiepsahti kaulaani ja kuiskasi, että Henri on tulossa seuraavana perjantaina. Edessä oli odotuksen viikko. Ja kuten ennenkin, minulla ei ollut sinä aikana asiaa Sannan kalleimpaan. Mutta iltaisin hän kaivautui peittoni alle ja hyväili kaluani pitkään ja hartaasti. Mutta juuri ennen laukeamista hän kääntyi omalle puolelleen ja sanoi hyvää yötä. Olin valtavan turhautunut.

Perjantaina töiden jälkeen Sanna laittautui Henrin luo hotelliin menoa varten. Kävi suihkussa, meikkasi, laittoi hajuvettä ja pukeutui seksikkäästi. Nyt hän valitsi tiukan mustan hameen, joka ulottui reisien puoliväliin. Minulla seisoi koko ajan sitä katsellessa ja Sanna kyllä sen huomasi.
- En tiedä mihin aikaan tulen, mutta odota kiltisti, hän kuiskasi lähtiessä. Pitkä ja piinaava yö oli edessä, kuten jo monta kertaa aikaisemmin.

Olihan meillä muutakin elämää, arkea, töitä, harrastuksia ym. Mutta seksielämässämme Sannan rakastajalla, Henrillä, oli aina oma roolinsa, silloinkin kun olimme vain kahden. Se oli taustalla, Sannan kuiskauksissa ennen rakastelua ja sen aikana. Sanna tiesi, että niin hän sai minut kuumaksi. Ja Henrillä itsellään oli myös oma elämä, hän oli naimisissa ja yhden tytön isä. Sannan mukaan Henri oli tyytyväinen elämäänsä ja vaimoonsa, mutta kaipasi joskus vaihtelua, kuten useimmat miehet. Ja Henristä tämä tilanne, että hän sai tavata halutessaan Sannaa turvallisesti, oli paras mahdollinen. Se antoi antoi hänelle sen vaihtelun, mitä hän kaipasi, mutta ei uhannut hänen avioliittoaan.

- Henrin vaimo on varmasti onnellinen, Sanna joskus kujerteli.- Henri osaa rakastella niin hyvin. Ja Henrillä on niin ihanan iso....
Heräsin aamuyöllä eteisen oven kolahdukseen ja jäin odottamaan Sannaa vuoteeseen. Kylppärikäynnin jälkeen hän tuli pyyhe ympärillä sängyn reunalla ja pujottautui alastomana omalle puolelleen peiton alle.
- Kulta, hän sanoi. - Nukuitko?
Samalla hän pujotti kätensä kalulleni. . Uups... ihanan kova. Olethan ollut kiltisti?

Sen hän kysyi joka kerta, minä kun en saanut tyydyttää itseäni, sen hän oli kieltänyt. Ehdottomasti. Olin tosi kuumana ja puristin Sannan itseäni vasten, hyväilin hänen rintojaan ja liu'utin käden vatsalle ja siitä alaspäin. Samalla vaihdoin asentoa niin, että pääsin Sannan reisien väliin. Sanna nosti polvet koukkuun ja avasi reisiään niin, että sain huuleni hänen herkulleen. Tunsin sen tutun tuoksun, sen miltä naisen kallein tuoksuu hyvän rakastelun ja monen laukeamisen jälkeen.

- Varovasti kulta, Sanna kuiskasi kun liu'utin kielenkärkeä turvonnutta häpyä ja sen vakoa pitkin.
Kun olin tehnyt haluamani ja saanut Sannan laukeamaan, hän työnsi minut reisiensä välistä pois ja painoi selälleni.
- Kokeillaan nyt sitä Riitan neuvoa.... Sanna sanoi ja alkoi kuljettaa kättään kalullani edestakaisin. Sitten hän kumartui ja otti yöpöydän laatikosta pikku pullon öljyä.
- Riitta sanoi, että tätä on hyvä käyttää, hän sanoi ja öljysi kaluni liukkaaksi. Käsi teki koko ajan hellää liikettä ja olin nopeasti laukeamispisteessä. Silloin Sanna hidasti tahtia ja varoi menemästä rajan yli. Ja sen hän osasi vuosien kokemuksella tosi hyvin ja lisäksi Riitta oli opastanut lisää. Sanna otti kivekseni toiseen käteensä ja veti niitä kevyesti alaspäin samalla kun toinen käsi alkoi taas liukua edestakaisin varrella.

Kevyt veto kiveksistä alaspäin sai minut kestämään pitempään. Tuntui, että orgasmi oli juuri tulossa, mutta ei kuitenkaan aivan. Näin Sanna sai pitkitettyä kiihottamistani ja olin hulluna halusta ja kiemurtelin saadakseni oman nautintoni. Kaluni sykksi kivikovana ja Sannan hellä käsi liukui sen liukastettua vartta edestakaisin ja välillä kiusoitteli terskan alapuolen herkintä kohtaa.

- Kulta, en kestä enää...., ähkäisin.
Lantioni nousi ylös ja Sannalla oli täysi työ pitää omat kädenliikkeensä tasaisina. Hän tarkkaili reaktioitani ja juuri kun purkaus oli lähdössä liikkeelle, hän kevensi ja hidasti liukuvan käden otetta ja tunsin orgasmin pakenevan.
- Eiih... anna sen tulla, anelin.
Sanna irrotti hetkeksi molemmat kätensä ja painoi päänsä rinnalleni.
- Ihanaa, annetaan sen hetken olla.
Ja kun olin rauhoittunut ja orgasmi kaikonnut, Sanna vei käden uudestaan kalulleni ja alkoi saman uudestaan.
Tätä kesti pitkään, useita kertoja ja lopulta Sanna irrotti otteen kiveksistä ja veteli vartta edestakaisin laukeamispisteelle. Hän hidasti hieman ja tarkkaili liikkeitäni. Tunsin kuinka orgasmi lähti liikkeelle ja jueri silloin.... Sanna irrotti kätensä kokonaan.
- Ei, ei....!
Mutta Sanan ei jatkanut ja kaluni sykähteli ilmassa epätoivoissaan, lantionmi teki ylösalas liikettä ja tunsin kuinka spermaa alkoi valua loputtomasti kiihotetusta kalustani, mutta en saanut nautinnolista orgasmia, Se jäi pahasti kesken ja kaluni sykki ilmassa.
-Miksi.. miksi et tehnyt loppuun? uikutin ja utelin. Mutta Sanna ei heltynyt, hän seurasi hämmästyneenä kuinka kaluni syke vähitellen rauhottui ja vain osa spermasta oli tullut ulos. Olin valtavan turhautunut ja kiukuissani.
- Se meni täysin pilalle...
Sanna katsoi minua veikeästi hämärässä huoneessa.
- Ihanaa, noin sen piti mennä, niin Riitta neuvoi.

Olin hämmentynyt, turhautunut ja edelleen kiihkoissani. En ollut saanut tyydyttävää orgasmia, mutta kivekseni olivat kuitenkin osin tyhjentyneet. Se oli uusi ja ihmeellinen kokemus.
Sanna lopetti siihen ja valvoin pitkään aamuun. Olin turhautunut, mutta kaluni seisoi heti kun ajattelinkin Sannan ja Henrin rakastelua. Seuraavana päivänä olin koko ajan Sannan kimpussa ja hän oli haltioissaan.

- Riitta on ihana, hän sanoi että meidän on harjoiteltava tuota viimeöistä paljon, paljon, se tekee meidän suhteelle vain hyvää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute