Herkku-puhelin
Kaukana sivistyksestä.
Rat

Olin pitkään etsinyt netistä alistavaa naista tuloksetta. Ihmettelin kuinka 23 vuotias nuori mies,
terve ja hyvässä kunnossa pitkällä 19cm kalulla varustettu ei kelpaa. Eräänä päivänä ilman minkäänlaista
hajuakaan että ilmoitustani netissä olisi kukaan vakavasti lukenut, otti minuun sähköpostilla yhteyttä
eräs 47 vuotias nainen.

Hän kertoi asuvansa 50 kilometrin päässä Sodankylän "keskustasta" eli varsin kaukana minusta (rovaniemeltä).
Viestissä oli lyhyt kuvaus hänestä : 170cm pitkä, 60kg painoa ja pyöreyttä juuri oikeissa paikoissa.
Hän asui syrjäisessä omakotitalossa josta oli lähimpään naapuriinkin matkaa vajaa 2 kilometriä ja hän
kertoi asuneensa talossa yksin jos 5 vuotta. Miehensä kun olin menettänyt moottorikelkka onnettomuudessa.

Lyhyen kertomuksen jälkeen viestissä luki itselleni mieleenpainuvin osa:"Olen pitkän aikaa haaveillut
nuoresta miehestä joka on valmis seksissä muihinkin asentoihin kuin lähetyssaarnaajaan ;)".

Poskilleni kohosi puna jo pelkästä ajatuksesta että minä pääsisin vihdoin ja viimein palvelemaan
itseäni vanhempaa naista. Se oli pitkäaikaisin haaveni ja nyt kuulosti jo siltä että se oli toteutumassa.

Vastasin naiselle ystävällisesti kertomalla lyhyen taustatarinan itsestäni ja kuvailemalla itseni.

Seuraavan viikon jännitin että vastaako hän viestiini ollenkaan tai onko hänen mielenkiintonsa lopahtanut.
Pari päivää oman vastaukseni jälkeen hän lähetti uuden sähköpostin. Tässä viestissä hän kertoi jo
oman nimensä joka oli Hanna. Hanna esitti jo tapaamisehdotuksen parinpäivän päähän osuvalle viikonlopulle.

Olin pakahtua onnesta joten vastasin hänelle mahdollisimman nopeasti että seuraava viikonloppu on minunkin
osalta vapaa ja annoin hänelle puhelinumeroni ja muut tiedot.

Seuraavat päivät odotin todella innoissani perjantaita jolloin sovittiin että tulisin hänen luokseen.
Olin koko viikon runkkaamattakin sillä halusin säilyttää kiimani.

Perjantai aamuna Hanna lähetti minulle lyhyen tekstiviestin jossa hän kertoi ajo-ohjeet talollensa.
Lähdin 11 aikaan aamulla ajamaan kohti Sodankylää ajatus harhaillen välillä Hannassa, välillä oman
Corollani kunnossa. Autostani kuului ihmeellisiä ääniä konehuoneen puolelta ja pelkäsin sen hajovan.

Ajettuani Sodankylän ohi katsoin tekstiviestistä ajo-ohjeita jotka neuvoivat minut päätieltä kääntyvälle soratielle.
Soratietä jatkui pitkästi kunnes tuli risteys josta lähti vielä huonompi soratie kohti Hannan asuntoa.
Tätäkin tietä jatkui vielä monia kilometrejä kunnes huomasin yksikerroksisen puutalon tien päässä.

Ajoin talon pihalla olevan maastoauton viereen ja sydämmeni sykki todella lujaa. Kädet tärisivät kun astuin autosta
pihalle ja kävelin kohti talon ovea. Pihalla olevat kukkaistutukset olivat todella hyvin pidettyjä
ja muutenkin talo oli hyväkuntoisen näköinen. Pihalla oli myös jonkinlainen varasto jossa oli autotalli samassa.

Menin oven taakse ja painoin sormet täristen ovikelloa. Suuni oli kuiva ja kainalot hikoilivat.

Oven avasi minua noin 5 senttiä lyhyempi, vaaleahiuksinen, nuorekkaan ja iloisen näköinen nainen.
"Hei! Löysit paikalle vaikka minun ajo-ohjeet oli surkeat" sanoi Hanna naurahtaen. Vastasin hänelle
hymyillen että matkalla ei ollut ongelmia ja astuin hänen perässään eteiseen. Riisuin kenkäni ja nakkasin
matkakassini lattialle. Istuimme keittiön pöydän ääreen ja aloimme juttelemaan niitä näitä kahvien juonnin ohella.

Katseeni nauliintui Hannan pyöreen, farkkushortsien peittämään peppuun kun hän nousi tuolilta ja lähti hakemaan makuuhuoneestaan
jotain tärkeää. Kaluni kovettui kiimastani johtuen lähes samantien. Voi kun pääsisin panemaan tuota ihanan pyöreää ja kireää peppua.

Hanna palasi makuuhuoneesta ja hymyile minulle kauniisti. Toisessa kädessä hänellä oli jokin paperi ja toisessa kynä.
Hän laski paperi pöydälle nenäni eteen ja ojensi minulle kynän sanoen "Allekirjoita tuo paperi."

Aistin Hannan äänessä auktoriteetin ja aloin samantien lukemaan tekstiä.

"Allekirjoittamalla tämän, sitoudun olemaan asiakirjan omistajan orjana seuraavat 3 päivää.
Teen kaiken mitä omistaja haluaa eikä minulla ole omia haluja."

Tuntui kuin sydämmeni olisi pysähtynyt. Hetken aikaa mietittyäni allekirjoitin lapun ja annoin kynän
Hannalle.

"Noniin, nyt kun muodollisuudet on saatu alta pois niin riisu itses alasti ja mene olohuoneeseen polvilleen odottamaan" sanoi Hanna
todella määräävään sävyyn. Tottelin häntä samantien ja menin eteiseen riisumaan itseni samalla kun Hanna meni makuuhuoneeseen ja laittoi
oven kiinni.

Sain itseni alasti ja kävelin hitaasti olohuoneen sohvan viereen ja menin polvilleni, katse kohti maata.
Muutaman minuutin päästä kuulin makuuhuoneen oven avautuvan ja kenkien kopinaa joka lähestyi minua.
Täydessä seisokissa oleva kaluni nyki kiimasta ja jännityksestä.

Pian edessäni seisoi Hanna aivan erilaisen näköisenä. Hän oli laittanut hiuksensa tiukasti kiinni ja
vaihtanut farkkushortsit lähes polviin asti yltävään hameeseen joka oli lateksista tehty.
Ylävartaloa ja isoja rintoja peitti musta lateksista valmistettu korsetti.
Hannan rinnat näyttivät valtavilta, varsinkin kun korsetti puristi niitä yhteen.

Hanna asetti kaulalleni kaulapannan ja kiristi sen tiukalle jonka jälkeen hän nykäisi kevyesti hihnaa,
tarkistaen pannan pitävyyden. "Hyvä, nyt voidaan mennä pukemaan sinulle oikeat vaatteet" Hanna sanoi
ja lähti kävelemään kengät kopisten kohti toista makuuhuonetta ja nykäisi minut perään konttaamaan.

Hanna avasi makkarin oven ja minä konttasin perässä niin nopeaa kuin pystyin. Huone ei ollut mikään tavallinen: Seinät oli maalattu
tumman punaisiksi ja niiltä roikkuu toinen toistaan pitempiä ruoskia ja naruja. Hanna käski minun pysyä paikoillaan samalla kun hän
meni etsi vaatekomeroon ilmeisesti etsimään minulle vaatteita. Silmäilin huonetta ja sieltä löytyviä leluja kuten katosta roikkuvaa keinua,
tuolia missä oli WC-rengas istuimena, gynekologin tuolia ja pöytiä täynnä erilaisia leluja.

Odotin Hannan takana kontallani hetken kunnes hän tuli komerosta, käsissään valkoinen minihame, vaaleanpunainen toppi ja valkoiset sukkahousut.
Kaluni värähti heti kun näinkään nuo vaatteet. Hanna käveli eteeni ja käski minun nostaa kädet ylös. Tottelin häntä samantien jolloin Hanna
pujotti käsieni lävitse topin. Laskin kädet ja tunsin topin hieman kiristävän rintakehän kohdalta.

Sen jälkeen Hanna heitti lattialle sukkahousut ja minihameen ja käski pukeutua niihin ripeästi. Salamana tartuin hameeseen ja vedin sen
ylleni jonka jälkeen otin sukkahousut ja pujotin jalkani niiden sisään. Kaikkeen tähän kului varmasti alle 10 sekuntia.

Hanna hymyile kun palasin takaisin konttausasentoon hänen eteensä ja laskin katseeni maahan. "Hyvä poika!" Hanna sanoi innostuneesti
ja talutti minut huoneen keskelle jossa oli lattiaan kiinnitettyjä remmejä neljä kappaletta. Konttasin Hannan perässä remmejen kohdalle
ja asetin käteni niiden päälle. Hanna kyykistyi eteeni ja laittoi käteni remmien sisään ja kiristi ne tiukasti kiinni, jonka jälkeen hän nousi
ja käveli taakseni. Pian jalkanikin olivat remmien avulla nilkoista kiinni lattiassa. Nyt olin täysin avuttomana nelinkontin lattialla ja kykenemätön
tekemään yhtään mitään.

Hanna nosti hameeni ylös jolloin olin peppu pystyssä ja kalu kovana hänen nenän edessä. Hanna huomasi järjettömän kiimaisen oloni varmasti kun kaluni
värähteli vähän väliä. Pian hän laski kätensä pyöreälle pepulleni ja kuljetti etusormensa sheivatulle peppureiälleni. Värähdin ja odotin silmät kiinni
hampaita yhteen purren mitä Hanna tekisi. Hän alkoi pyörittää hitaasti etusormea reikäni ympärillä ja toisella kädellä etsi lattialta penisrenkaan ja
pujotti sen kaluni ja kivesteni ympärille. Hetken aikaa hyväiltyään hän nousi ja haki huoneen seinällä roikkuvan lannedildon. Dildo oli oli noin 30cm pitkä
ja väriltää läpinäkyvä. Hanna otti myös liukuvoidetuubin toiseen käteen ja käveli takaisin taakseni. Kuulin kuinka hän avasi liukuvoidentuubin korkin ja polvistui
taakseni. Pian tunsin kuinka Hanna levitti etu- ja keskisormella kylmää liukuvoidetta peppureikäni päälle.

Voihkaisin vaistomaisesti ja odotin jännittyneenä miltä tuo valtavalta dildo tuntuisi sisälläni. Ennenkuin Hanna painoi dildon kärjen reikääni vasten,
laittoi hänen kondomin kaluni päälle ja sanoi "Siltä varalta jos laukeat niin et sotke puhdasta lattiaani." Mumisin jotain epäselvää vastaukseksi kunnes
dildon kärki alkoi painautumaan sisälleni. Hitaasti ja varmasti Hanna työnsi lantiotaan eteenpäin ja antoi dildon upota sisääni.
Tunsin kuinka se upposi syvemmälle kireään peppuuni ja päästi pitkän voihkauksen

Peppuni tuntui todella täydeltä kun hän oli painanut 20cm dildoa sisään. Pian Hanna veti dildoa pois päin hiukan ja aloitti hitaan rytmikkäästi
naimaan minua. Mahassani tuntui joka työnnöllä siltä kuin perhosia olisi lentänyt siellä ja kaluni nyki tasaiseen tahtiin työntöjen kanssa.

Voihkin äänekkäämmin Hannan kiihdyttäessä tahtia ja lähenin orgasmia hetki hetkeltä. Varoitin jo olevani todella lähellä ja pyysin Hannalta lupaa laueta.
Vastaus oli myöntävä mutta samalla hän hiljensi tahtia ja veti dildon lähes kokonaan pois pepustani, jättäen sisään vain terskan jolla hän jatkoi hidasta naimista.

"No? Miksei orja laukea?" Hanna kysyi ivallisesti ja tarttui punertavista kiveksistäni toisella kädellä kiinni, puristellen niitä hellästi.
Olin jo niin lähellä orgasmia että tunsin kuinka mahanpohjastani lähti sähköinen impulssi eteenpäin pitkin jokaista kehoni raajaa ja aloin värähtelemään.
Sillä hetkellä Hanna lopetti kivesteni puristelun ja veti dildon nopeasti pois perseestäni.

Värisin ja voihkin Hannan edessä peppu pystyssä ja tunsin kuinka kaluni nytkähteli ja valutti spermaa hiljalleen kondomiin. Silti en tuntenut täyttä orgasmia vaikka
spermaa valuikin kullistani. Turhautuneena anoin Hannaa runkkaamaan minulle kunnon orgasmin.

"Hah, tämähän on oikein mukava yllätys että sinulta on noin helppo pumpata pussit tyhjiksi ilman että laukeat" totesi Hanna ja nauroi ivallisesti.
Olin todella nöyränä hänen edessään ja odotin seuraavaa nöyryytystä.

(Palaute on hyvää = Jatkoa
Palaute ei ole hyvää = Ei jatkoa)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute