Herkku-puhelin
Kesällä kerran
onnenpekka

Alkukesästä olin matkalla sukuloimaan kaakkois-suomeen. Oli perjantai-ilta, ilta.aurinko paistoi ja kaikki ok, paitsi että minua panetti tosi kovasti. Jonkun matkaa ajettuani huomasin tienlaidassa liftaripimuja ja ajatus tuli heti mieleen että jos pääsisi panolle.

Jarrutin ja poimin pimut kyytiin ja pimut kertoivat olevansa menossa Imatralle. Tytöt olivat nimeltään Piia, Henna ja Maija ja iältään he olivat kaikki parikymppisiä blondeja.

Heidän kanssa jutellessamme saatoin myös katsella heidän kireisiin vaatteisiin verhottuja vartaloitaan. Takapenkillä istuva toinen tyttö alkoi udella olisiko minulla mitään kurkun kostuketta kun oli niin kova jano, johon totesin että kyllähän siellä asuntoauton jääkaapissa saattaisi olla muutamakylmä bisse joita voisi kyllä vapaasti nauttia.

Henna avasi kaapin oven ja totesi siellä olevan monta bisseä ja alkoi jakaa niitä kavereilleen. Vieressäni istuva Piia antoi pusun poskelleni ja puristi samalla reittäni. Matkan edistyessä tytöt alkoivat bissen voimasta käydä vilkkaammiksi ja mietin omassa mielessäni että voisin hyvinkin saada pillua näiltä pimuilta. Pimut alkoivat kinua pissa- ja tupakkataukoa ja pian koukkasin levähdyspaikalle ja pimut singahtivat pihalle.

Kolmas pimu Maija nimeltään ei ujostellut vaan meni auton eteen kuselle ja saatoin katsella tuota esitystä kuin valkokankaalta ja Maijan tullessa autoon takaisin hän kysyi olisiko muuta tarjottavaa kuin juomaa ja painautui minua vasten. Suutelimme ja hän hieroi häpykumpuaan minua vasten. Kyrpäni alkoi kovettua housun puntissa kun aloin puristella Maijan rintoja ja Maija alkoi kiihottua.

Henna ja Piia naureskelivat auton toisella puolella kun Maija avasi vetoketjun housuistani ja työnsi käteni sepsluksesta sisälle. Tunsin kuinka Maija alkoi hieroa kovettuvaa kyrpääni ja kohta kyrpäni seisoi jo kovana ja ohjasin Maijan makaamaan asuntoauton sohvalle ja riisuin hänen t-paitansa ja pääsin ihailemaan Maijan rintoja.

Huomaamattani olivat Piia ja Henna kiertäneet taakseni ja kiskoivat housuja jaloistani, riisuin Maijalta farkut ja niiden mukana myös lähtivät tangat ja pääsin ihailemaan tuota kaunista pilluvakoa. Painoin pääni Maijan jalkojen väliin ja suutelin pillua joka tuoksui hieman kuselle. Piia ja Henna olivat kyrpäni kimpussa hieroen ja nuollen sitä ja kohta kyrpäni seisoi niin kovana että kipeää teki.

- Nyt me raiskataan sinut, Henna totesi kikattaen ja tytöt käänsivät minut sohvalle selälleen ja Maija asettui istumaan kyrvän päälle ja Henna ohjasi kyrpäni Maijan pilluun.

Piia riisui kiireesti vaatteitaan ja alkoi hieroa itseään kiimaan.

Teki todella gutaa kun Maijan tiukka pillu laskeuti kyrvän vartta alaspäin. Hän alkoi ratsastaa kyrvälläni ylös ja alas, pillu litisi ja lotisi ratsastuksen tahdissa ja Henna Hieroi kiveksiäni.

Maija ratsati huohottaen kyrpäni varrella kiihdyttäen tahtia ja Maijan pillun puristellessa kyrpääni ihanasti tunsin kuinka spermat roiskuivat ristiretkelle pillun perukoille.

Lepotaukoa minulle ei sallittu vaan Henna tarttui veltostuvaan kyrpääni ja alkoi ottaa suihin. Hän todella oasai suihinoton taidon ja kohta kyrpäni seisoi taas kovana.

Piia makasi toisella sohvalla jalat levällään ja runkkasi itseään silmät kiinni nauttien. Irrottauduin Hennan otteesta ja kömmin Piian jalkojen väliin painaen kyrpäni vasten pilluhuulia mutta en työntänyt vielä sisälle.

Piia tarttui molemmilla käsillä pakaroistani ja nosti takapuoltaan tarjoten pilluaan naitavaksi. Huohottaen Piia pyysi nussimaan ja rajusti.

Tartuin hänen käsiinsä ja painoin ne sohvaa vasten, painoin kyrpäni pilluhuulten väliin ja kertasurvaisulla kyrpä upposi kahvaa myöten pillun uumeniin. Piia voihkaisi ja aloin työnnellä voimakkaasti kiihdyttäen tahtia koko ajan Piian kiemurrelessa allani uikuttaen kiimasta.

Tunsin kun Piia alkoi saada ja pillulihakset lypsivät kyrpääni, Piia jäykistyi taipuen kaarelle ja lysähti sitten sohvalle.

Henna vaati myös huomiota osakseen hyväille pussejani takaapäin ja työnnelleen sormeaan persereikääni, tunsin kuinka kyrpä kovettui ja käänsin hänet selälleen
ja Henna kohotti jalkansa koukkuun levittäen samalla pilluhuuliaan,katselin hetken paljaaksi ajeltua pillua ja lipaisin sitä kielelläni muutaman kerran, mutta kohta käänsinkin Hennan polvilleen ja aloin ohjata kyrpää takaapäin tuohon herkkupilluun.

Maija levitti jalkojaan Hennan edessä ja Henna painoi päänsä vasten Maijan pillua alkaen nuolla kltorista.

Painoin kyrpäni vasten Hennan pillua ja aloin upottaa kyrpää tosi tiukkaan pilluun ja saatuani kyrvän kahvaa myöten sisään aloin nussia hitaasti tuota taivaalisen tiukkaa pillua. Piia tuli mukaan leikkin ja alkoi hyväillä Hennan klitorista. Henna voihki ja huohotti ja sai orkkunsa samalla kun laukesin hänen pilluunsa.

Kun sitten pääsimme matkamaan tuli mieleemme että onneksi levähdyspaikalle tullut muita koska auton ovi oli ollut auki ja live-esitys olisi ollut kenen tahansa katseltavana.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute