Herkku-puhelin
Isäntäni Juhlat
Punatukkainen narttu

Isäntäni oli kertonut pitävänsä juhlat ystävilleen. Sitä varten minun oli pitänyt pukeutua kauniisiin mustiin korkeisiin avokkaisiin, nahkapantoihin sekä mustaan korsettiin joka jätti paljaaksi alapääni ja rintani. Herrani vei minut suureen saliin ennen vieraiden tuloa. Katosta roikkui minua varten katossa koukut, joihin Isäntäni ripusti minut nytkin. Jalkani hän erotti levittimillä ja työnsi suuhuni kapulan. Hän katseli minua hyväksyvästi ja puristeli rintojani ja pakaroitani. "sinä saat luvan katsoa, sinun vuorosi on vasta myöhemmin" hän kertoi. Roikuin katosta hieman kiihottuneena siitä, että kaikki vieraat näkisivät minut lähes alastomana ja sydämeni alkoi sykkiä kun kuulin vieraiden saapuvan.

Miehiä tuli kaikkiaan seitsemän. He ottivat leveältä pöydältä sisään tullessaan mukaansa piiskat itselleen oman mieltymyksensä mukaan ja kävivät istumaan mukavasti sohville ja nojatuoleihin. Huomasin toisten miesten katselevan minua arvioivasti ja herahdin aivan märäksi. Viimeisenä huoneeseen tuli mies taluttaen perässään vaimoaan. Nainen oli nuori, hoikka ja kaunis. Hänellä oli kauniit rinnat ja aivan ihana perse, jota myös minä olisin mielelläni kourinut. Nainen oli alasti, hänellä oli pelkästään nahkaiset remmit jaloissaan, käsissään ja kaulassaan. Hänen nänninsä oli värjätty tummanpunaisella huulipunalla. Mies talutti naisen talutushihnassa keskelle lattiaa ja sanoi "Tämä on orjani, joka on tänään vapaassa käytössänne. Toivottavasti hän miellyttää teitä". Nainen ei sanonut mitään ja piti katseensa lattiassa. Mies komensi naisen kontilleen lattialle. "Tänne" eräs miehistä komensi ja nainen konttasi miehen eteen. Mies kaivoi kyrpänsä ulos housuista ja sanoi komensi naista imemään. Nainen sulki silmänsä ja avasi suunsa. Mies tarttui naista hiuksista ja upotti kyrpänsä tämän suuhun alkaen liikutella naisen päätä edes takaisin. Eräs toinen herroista nousi ottaen salkkunsa mukaan ja meni parin luo. Hän avasi salkkunsa ja otti siltä ison anustapin, johon oli kiinnitetty häntä. Hän kostutti tapin pään liukuvoiteella ja levitti naisen pakarat. Olin aivan naisen takana ja näin märkinä kiiltävät häpyhuulet sekä pepun, johon mies alkoi työntää tappia. Huomasi naisen jäykistyvän ja ajattelin hänen vastustelevan, mutta toinen mies tarttui lujemmin naisen hiuksiin ja pakotti hänen päänsä haaroihinsa. Tappi painui hitaasti naisen anukseen ja kuulin miten hän uikutti kyrpä suussaan. Tappi oli ison kyrvän paksuinen ja sattui varmasti jonkin verran vaikka hän olisikin tottunut niihin jo aiemmin. Aloin olla niin märkä ja kiihottunut, että tunsin miten valuin reisilleni. Olin hiukan häpeissäni siitä ja toivoin ettei kukaan huomaisi sitä.

Naisen käskettiin lopettaa imeminen ja hänen suuhunsa työnnettiin kuolaimet. Tämän jälkeen nainen siirrettiin keskelle lattiaa ja kuolaimet kiinnitettiin naruilla kattokoukkuihin niin että hän pystyi konttaamaan ympyrää, muttei laskemaan päätään alas. "konttaa koira" eräs herroista komensi ja otti piiskan käteensä. Nainen lähti konttaamaan ympyrää ja miehet kerääntyivät hänen ympärilleen. Jokainen miehistä iski naista piiskallaan tämän kontatessa ohi. Joku käski orjatarta myös heiluttamaan häntäänsä. Piiskan iskut osuivat pakaroille, reisille sekä selkään. Näin miten nainen ensin hätkähteli piiskan iskuista, mutta mitä kauemmin hän kiersi ympyrää, sitä kovemmiksi iskut kävivät ja nainen alkoi ulista kuolainten alla. Hänen ihonsa muutti kauniin punaiseksi ja siihen nousi juovia niihin paikkoihin mihin piiska oli osunut. Kun nainen oli kiertänyt ympyrän ehkä viisi kertaa hänen suustaan valui kuolaa ja hän valitti taukoamatta. Hänen käskettiin pysähtyä ja remmi irrotettiin katosta. Nainen vajosi valittaen lattialle. Naisen Isäntä meni hänen luokseen ja käänsi tämän selälleen. Hän pyysi kaksi miestä avukseen ja nosti naisen jalat levälleen ilmaan. Miehet tarttuivat naisen nilkkoihin. Nainen oli aivan litimärkä ja hänen häpyhuulensa olivat turvonneet. Hänen Isäntänsä otti käteensä pienen piiskan, jonka päässä oli nahkalätkä ja läpsäytti sillä naisen avointa pillua. Nainen jäykistyi hetkeksi ja inisi. "Saat tulla nyt" mies sanoi naiselle. Hän alkoi piiskaamaan naisen pillua läpsyttimellä, uudestaan ja uudestaan pitäen pieniä taukoja. Nainen huohotti ja valitti kuolainten alla kunnes hän sai orgasmin. Katselin miten hän huusi nautinnosta ja hänen koko vartalonsa vapisi. Kaunista, niin kaunista.. Kun naisen vapina alkoi loppua, miehet käänsivät hänet ympäri takaisin kontilleen. Joku tarttui naisen perseessä olevaan anustappiin ja alkoi hieroa sillä naista. Välillä hän veti tapin ulos ja näin miten naisen perse jäi aukinaiseksi. Jatkettuaan tätä hetken miehet päättivät panna naista yhdessä. Kuolaimet poistettiin tämän suusta. Yksi miehistä kävi makaamaan selälleen ja nainen pakotettiin hänen päälleen hajareisin. Suuri kyrpä upposi helposti naisen litimärkään pilluun. Joku miehistä tuli naisen pään viereen ja avasi tämän suun sormillaan ja survoi kyrpänsä syvälle naisen suuhun. Hän alkoi panna naista nopeasti pitäen tämän päätä paikallaan. Kyrpä upposi todella syvälle ja huomasin, miten nainen keskittyi välttämään kyrvän liian syvälle tulon. Kolmas mies asettui naisen taakse. Hän painoi naista hieman etukumaraan ja sovitti kyrpänsä tämän pepulle. Pitäen kiinni naisen lanteista hän pakotti kyrvän hitaasti naisen perseeseen. Nainen vapisi ja mölisi kyrpä suussaan. Kun mies oli syvällä naisen suolessa hän aloitti hitaan panemisen. Olin varma ettei nainen kestäisi tuollaista käsittelyä! Katselin miten hiki virtasi naisen iholla ja kuulin miten hän valitti koko ajan. Naisen Isäntä tuli heidän viereensä ja kiinnitti isoilla punnuksilla varustetut nipistimet naisen rintoihin. Rinnat venyivät alaspäin ja mies naisen alla heilautti niitä.

Katselin pillu valuen miten miehet panivat naista, joka oli heille sillä hetkellä vain paikka jossa itsensä voi tyhjentää. Nainen huusi ja mietin oliko se nautintoa vai kipua. Mies joka runnoi itseään naisen perseeseen, alkoi avokämmenellä läimiä naisen pakaroita. Yksi kerrallaan kaikki kolme miestä huusivat nautinnosta purkautuessaan naisen reikiin. Mies joka tuli naisen suuhun käski naisen niellä kaiken, niin ettei tippakaan valuisi ulos. Vihdoin nainen laskettiin takaisin lattialle, johon hän käpristyi hikisenä myttynä. Hän valitti hiljaa. Naisen Isäntä meni naisen viereen ja silitti naisen päätä. "Oliko se sellaista kun kuvittelit?" "Oli, parempaa, kiitos rakas" nainen kuiskasi hymyillen vienosti..

Isäntäni oli tullut viereeni ja työnsi sormen litimärkään pilluuni. Hän hymyili minulle ja sanoi "nyt on sinun vuorosi rakas"..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute