Herkku-puhelin
Kristiina
aurinkotuuli

LAULUNOPETTAJA KRISTIINA

Istuin konservatorion käytävällä ja odottelin pääsyä laulutunnille. Olin hermostunut, sillä en ollut tehnyt juuri harjoituksia ja laulunopettajani, Kristiina, oli melko ankara. Viimein ovi avautui ja luokkahuoneesta astui ulos tyttö ja samassa menin sisään. Siellä Kristiina istui flyygelin äärellä.
- Hei Kalle. Miten on viikko mennyt? Onko harjoiteltu? hän kysyi.
Hän oli itseäni huomattavasti pitempi, n. 185 senttinen, upeakroppainen ja uhkea nainen. Hänellä oli päällään musta ja tiukka polviin asti ulottuva hame sekä tyköistuva tummanpunainen villapaita. Hän osasi meikata itsensä hyvin sensuellin näköiseksi: tummanpunaista huulipunaa ja vahva mutta hillitty tumma silmämeikkä. Hänellä oli seksikkäät mustasankaiset silmälasit, joiden yli hänellä oli joskus tapana katsoa minua silmiin. Hän hiuksensa, lähes valkoisen vaaleat, olivat sidottu tiukasti taakse nutturalle.
- Ei ihmeemmin. Kyllä mä niitä lauluja yritin tossa vähän katsella, vastasin kainosti.
- Jaahas. Avataanpas sitten ääni.
Ääniharjoitusten jälkeen siirryimme ohjelmistoon. Pian kävi ilmi etten osannut juuri mitään. Kristiina pahastui.
- Miksi tuhlaat meidän molempien aikaa? Tästä ei ole mitään hyötyä, Kristiina tokaisi.
- Anteeksi nyt, mutta kun mulla on ollut kaikenlaista muuta tehtävää, en millään ole ehtinyt… sanoin nolona.
- Kalle, olet minun mielestä oikein kehityskelpoinen laulaja, lahjasi menevät hukkaan... Sinusta voisi tulla huipputasoinen, jos vain haluaisit. Siksi minulla onkin sinulle ehdotus: tulisitko kotonani käymään lisäharjoituksissa. Keskusteltaisiin sitten vähän myös, tämä puoli tuntia laulua varten on liian lyhyt aika, Kristiina sanoi pehmeällä ja viettelevällä äänellä. Hän katseli minua lumoavilla silmillään ja hymyili viekasta hymyä, mutta en tulkita sitä. Olin hämmentynyt.
- Sovitaanko vaikka ylihuomenna, kahdeksalta illalla? Annan sinulle korttini, näet siitä osoitteeni.
Olin aivan ihmeissäni. Ihana opettajattereni kutsuu minut kotiinsa. Ajattelin kuitenkin että mielikuvitukseni menee taas liian pitkälle, eihän siinä mitään outoa ole että opettaja ottaa työnsä vakavasti ja haluaa tuloksia oppilailtaan.
- Niin, no, eihän mulla mitään silloin ole.. Kai minä voisin sitten tulla.
- Tietysti sinä tulet. Hyvä! Sitten nähdään! Kristiina sanoi komentavaan äänensävyyn.
Kotiin tultutani harjoittelin ahkerasti ja koetin suhtautua tilanteeseen neutraalisti, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Vuorokauden päästä olisin upean laulunopettajani luona. Nukkumaan mennessäni kyrpäni ei jättänyt minua rauhaan, joten runkkasin ja sain mahtavan orgasmin ajatellessani tuota upeaa naista.

Aika kului hitaasti, mutta lopulta löysin itseni Kristiinan ovelta. Talo oli omakotitalo syrjäisen metsätien varrella. Naapureita ei näyttänyt olevan lähistöllä. Soitin ovikelloa kädet hieman täristen. Kristiina oli minun mielestäni omituinen nainen, osaava ja ammattitaitoinen laulunopettaja, mutta uskomattoman viehkeä sellainen. Hänen määrätietoinen olemuksensa sai minut ihailemaan ja kunnioittamaan häntä rajattomasti. Tietenkään en koskaan sanonut hänelle mitään tunteistani, olinhan mitätön laulunoppilas, pelkkä parikymppinen poikanen. Olin joka tapauksessa onnenpoika saadessani opettajakseni tuollaisen seksijumalattaren. Kristiina avasi oven ja toivotti minut tervetulleeksii kotiinsa.
- Minä olenkin jo odotellut sinua. Olet vähän myöhässä, Kristiina sanoi kiusoittelevaan sävyyn.
- Joo, en oikein meinannut löytää osoitetta, sanoin nolona.
Kristiina ohjasi minut kotinsa olohuoneeseen, jossa oli komea flyygeli. Sisustus oli vaalea ja modernin tyylikäs.
- Aloitetaanko? Kristiina sanoi.
- Joo, vastani kainosti.
Aloitimme lauluharjoitukset, jotka kestivät noin tunnin. Sen jälkeen Kristiina pyysi minua odottamaan hetken ja lähti toiseen huoneeseen.
- Odota tässä. Minulla on sinulle yllätys, sellainen mitä kaltaisesi poika tarvitsee, Kristiina sanoi hiljaa seksikkäällä äänensävyllään.
Hän palasi kookas musta dildo kädessään.
- Oletkos koskaan nähnyt tällaista?
Olin aivan ihmeissäni. En pystynyt sanomaan mitään, kurkustani kuului vain kähinää.
-Koitas nyt saada sanat suustasi! Äänesikin pitäisi olla auki. No, parempi että pysyttelet hiljaa. Aion nyt antaa sinulle opetuksen. Olet ansainnut sen, kun niin kuuliaisesti tulit kotiini tukiopetukseen, Kristiina sanoi hymyillen. Äkkiarvaamatta hän otti kiinni niskastani voimakkailla sormillaan, niin että sattui .
- Riisuudu! Sinulla on liikaa vaatteita päälläsi! Kristiina komensi. Tuntui äärimmäisen nololta yht’äkkiä alkaa riisuutumaan tämän upean naisen edessä, mutta jokin minussa esti minua vastustamasta julmaa laulunopettajaani. Koko vartaloni värisi ekstaasissa ja minulla alkoi todella pullottaa housuissani.
- Sinä myöhästyit tapaamisestamme viisitoista minuuttia, joten saat näyttää minulle kuinka imet tätä dildoa niin kuin kunnon homo imee kyrpää, Kristiina käski.
Kristiinan äänensävyssä oli sellaista auktoriteettia, että otin muitta mutkitta dildon suuhuni ja aloin imeskellä sitä.
- Imeskele sitä, odota tässä, Kristiina sanoi pahaenteisesti ja poistui huoneesta. Kristiina palasi ruoskan kanssa.
- Seuraavaksi aion antaa sinulle vähän piiskaa. Älä pelkää, olen ensi kertalaiselle vähän hellempi, Kristiina sanoi pehmeästi.

Ensimmäinen isku ei vielä tuntunut. Iskujen sadellessa kipu kuitenin vähitellen kasvoi, ja kyyneleet alkoivat virrata silmistäni. Ehkä kuitenkin pikemminkin nöyryytyksestä kuin kivusta.
- Noh, tuo riittää ehkä näin aluksi, kun se oli ensimmäinen kertakin... Kristiina haki nenäliinan ja pyyhki kyyneleeni ja hoivasi ja lohdutti minua.
- Sinun täytyy ymmärtää, ettet voi olla noin välinpitämätön. Siksi sinua on pakko rangaista, Kristiina sanoi. Kristiina silitti minua ja äkkiä olikin hellä ja huomaavainen.
- Taidat olla vähän poissa tolaltasi tästä kaikesta. Menepä nyt kotiisi ja mieti näitä asioita. Näemme taas tunnilla ensi viikolla, ja silloin sinun on paras olla valmistautunut… Kristiina hymyili. Puin vaatteet päälleni yhä täristen ja nöyryytettynä, enkä vieläkään voinut sanoa sanaakaan. Hyvästelin Kristiinan kiihottuneempana kuin koskaan ja lähdin kävelemään kotiini. Bokserini olivat kiimatipoista märät.

Seuraava viikko kului ihmetellen, mitä oikeasti oli tapahtunut ja mikä oli mielikuvitukseni tuotetta, en ollut varma mistään. Huomasin kuitenkin ikävät viirut peilistä käydessäni suihkussa, joten kaikki oli totta. En kyennyt nukkumaan selälläni. En voinut olla ajattelematta Kristiinaa. Tunsin olevani täydellisesti hänen vallassaan. Näitä ajatuksia ajatellen laulutunti lähestyi lähestymistään, ja tällä kertaa olin todella hyvin valmistautunut.
Pitkän, ikuisuuudelta tuntuvan ajan jälkeen löysin taas itseni laululuokan oven edestä. Sydän hakkasi niin että tuntui siltä kuin se murtautuisi väkivaltaisesti ulos rinnastani.
- No niin Kalle, oletko nyt ottanut opiksesi?
- Joo, vastasin nolona, valmiina jo alistumaan kaikkiin Kristiinan omituisiin toiveisiin.
- Oletko vieläkin vähän poissa tolaltasi? Sehän oli vain pientä leikkiä!, Kristiina hymyili.
- Ihanaa leikkiä, kuten tulet vielä huomaamaan. Eikö olekin ihanaa alistua naiselle?
Siiten aloitimme rutiininomaiset harjoitukset ja siirryimme ohjelmistoon joka tällä kertaa sujui melko hyvin. Kristiina oli todella tyytyväinen minuun ja kehui minua.
- Niin , kyllä teistä miehistä äkkiä alkaa löytyä sitä potentiaalia, kunhan joku vain ensin nöyryyttää ja rankaisee teitä. Mutta nyt kun olet noin hyvin tehnyt läksysi, niin minulla on sinulle palkinto. Tulet luokseni illalla ja saat palkintosi, Kristina nauroi,
-Ööh, tuota, kai minä voisin tulla.., sain juuri ja juuri kakistettua ulos suustani.

Illalla kristiina otti minut vastaan, vei minut olohuoneeseensa jq osoitti minulle paikan johon istua. En oikein tiennyt miten päin minun tulisi olla. Olin pukeutunut tavallista paremmin, en kehdannut aivan tavanomaisissa farkuissa häntä kohdata. Kristiinalla oli hiukset jälleen tiukalla nutturalla ja hänellä oli yllään harmaa hyvin istuva mekkö jossa oli hopean väriset napit. Mekko oli siveästi kaulaan asti napitettu. Kristiinan auktoriteetti ja ylhäisyys oli kyseenalaistamaton. Olin uskomattoman kiihottunut tuon kauniin olennon olemuksesta. Hän katseli minua päästä jalkoihin arvoivasti, astui pelottavan lähelle tarttuen julkeasti haaroväliini ja komensi:
- Polvistu eteeni, Kristiina komensi kylmällä äänensävyllä. Ja minä polvistuin kyselemättä ja nöyränä.
- Sinusta tulee oikein hyvä orja minulle. Tämä on se palkinto, josta kerroin, uskon että sinusta olisi minun orjakseni.
- Mmmhh.., puhekykyni oli taas täysin poissa hallinnastani.
-Niin, sinun tulisi noudattaa kaikkia toiveitani ja määräyksiäni ja osoittaa minulle nöyryyttäsi niin usein kuin se vain on mahdollista. Minä rankaisen sinua koska saan siitä nautintoa. Odota tässä. Jäin ihmetyksen vallassa seisomaan paikoilleni huoneeseen ja olin valtavan kiihottunut. Parin minuutin kuluttua Kristiina palasi mukanaan palvelustytön pitsiset vaatteet, peruukki ja piikkikorkokengät.
- Tässä sinun työvaatteesi! Sinusta tulee oikein sievä pikku kodin palvelijatar, kunhan sinua ensin vähän kouluttaa. Näiden korkokenkien kanssa sinulla voi aluksi olla vähän ongelmia, mutta harjoitus tekee mestarin. Haluan näet feminisoida sinua ja nöyryyttää miehisyyttäsi, haluan nujertaa sen.
Äärettömän nolona ja sanattomana mutta samalla innoissani aloin vetää vanhan tyylin mukaisia palvelustyttöjen vaatteita päälleni.
- Yritin kävellä epätoivoisesti korkokengillä, mutta äkkiarvaamatta Kristiina tuuppasi minut kumoon ja laskeutui päälleni.
- Oletpas heiveröinen… Ei tarvitse kuin vähän tyrkätä ja olet heti maissa. No, pysy siellä, se on oikea paikka sinulle, koira! Hän nousi ja nosti jalkansa pääni kohdalle: - Nuole kengänpohjia! En meinannut suostua, mutta sitten hän painoi voimakkaasti kengänkärjen kivuliaasti poskeani vasten.
- Heti alussa vastustaa! Kristiina hävisi huoneesta palasi pian ruoska kädessään.
- Ei, älä ruoski vielä!, huusin. Mutta Kristiina ei kuunnellut vaan antoi piiskaniskujen sadella vasten pehmeää ihoani.
- Orjien kuuluu totella! Luulin että olisit nöyrä orja ja ettei minun tarvitsisi hakea suukapulaa, mutta taisin olla värässä. hän huusi. Haenko suukapulan vai oletko nöyrä?
- Olen nöyrä, sanoin itku kurkussa, ja aloin nuolla Kristiinan kengänpohjia.
Nuoltuani aikani Kristiinan kengänpohjia, hän istui tyylikkääseen nojatuoliinsa ja riisui kenkänsä, jolloin pääsin ihastelemaan hänen kirkkaanpunaisiksi lakattuja varpaankynsiään.
- Nyt nuolet varpaitani.
Aloin nuolla Kristiinan varpaita koko ajan yltyvän kiiman kourissa. Pian Kristiina alkoi selvästi kiihottua, ja avasi lihaisat reitensä paljastaen minulle karvaisen häpynsä. Hän otti minua tiukasti hiuksista kiinni ja vei pääni määrätietoisesti jalkoväliinsä.
Aloin hellästi nuolla hänen tuuhean mustan karvoituksen peittämää häpyään, ja hän voihki ja äänteli kiimaisesti. Hän nuoletti itseään pitkän aikaa ja hän välillä tuntui tärisevän orgasmin kourissa.
Pieneltä ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen hän työnsi pääni pois.
- Osaatpa hyvin nuolla omistajaasi, olen yllättynyt. Sinua ei näköjään siinä asiassa tarvitse kouluttaa. Pilluni maku tuleekin sinulle jatkossa hyvin, hyvin tutuksi. Menepä kotiisi nyt ja runkkaa itsesi uneen, muista ajatella minua! Kristiina hymyili.
Puin vaatteet päälleni ja poistuin hiljaa ja kunnioittavasti. Kotona rojahdin suoraa päätä sängyllä sekavin ajatuksin. Runkkasin kaksi kertaa itseni orgasmiin miettien tilannettani ja Kristiinaa.

Syntymäpäivänäni Kristiina ilmoitti minulle:
- Olen kutsunut erään ystävättäreni tänne. Hän on Sanna. En kertonut sinulle siitä, sillä halusin sen olevan yllätys. Hän tuo mukanaan oman orjansa, Jannen, ja ajateltiin että meistä olisi tosi kiva katsella kun te leikitte yhdessä! Haluan antaa sinulle ihanan syntymäpäivälahjan josta varmasti pidät! Ensimmäisen lahjan saatkin itse asiassa nyt heti, silti antaa sinulle heti. Kristiina kävi hakemassa pienen lahjapaketin. Hän katseli, kun avasin sitä innoissani. Kysymyksessä oli miehen penikseen kiinnitettävä lukollinen siveysvyö, joka esti erektion.
- Sellainen pieni, siltä varalta ettet pääse laukeamaan ennen aikojasi, Kristiina hymyili. Minulla seisoi jo kovasti, joten Kristiina otti vahvan otteen terskastani ja puristi sitä, jolloin seisokki alkoi hiipua. Kohta se olikin jo aivan veltto, ja Kristiina asensi laitteen paikalleen.
- Nooin, nyt kullisi on täysin minun hallinnassani. Tulen hallitsemaan tästedes täysin seksuaalisuuttasi. Kullisi saa harvoin maistaa herkkuani, mutta peppureikäsi tulee kyllä hyvin rassattuksi erilaisilla dildoilla. Ensin harjoitellaan pienemmillä, ja myöhemmin saat kyllä isompaa, lupaan sen, Kristiina kuiskasi korvaani.
Minä kiihotuin suunnattomasti, ja odotin jännittyneenä, milloin Kristiinan ystävät saapuisivat.

Tuli ilta. Ovikello soi, ja samassa ajattelin mitä kaikkea saisin kestää tänä yönä. Sieltä Sanna ja hänen orjansa astelivat, Sanna edellä määrätietoisen näköisenä, orja perässä. Sanna oli komea ilmestys, ainakin 180 cm pitkä, kolmekymppinen, rintava ja rehevä nainen, ja hän vaikutti hyvin tyyneltä ja rauhalliselta ihmiseltä. Hänen lemmikkinsä, Janne, oli kymmenkunta senttimetriä lyhyempi, ruuminrakenteeltaan laihahko ja kiltin ja iloisen tuntuinen ihminen. Aluksi juotiin minun keittämäni kahvit ja naiset vaihtoivat kuulumisia. Meidän orjien tuli olla hiljaa mikäli meitä ei puhuteltaisi.
- Hienoa, Kristiina, sinäkin olet löytänyt leikkikalun itsellesi! Saako sitä koskea? Sanna istui nojatuolissa ja hymyili minulle.
- Tietysti, asensin kylläkin hänelle siveysvyön äskettäin, mutta irrotetaan se, niin saat kokeilla sitä. Tuossa on avain. Tulepas Kalle Sannan luo, Kristiina käski
Sanna alkoi avata vyötäni ja housunnappejani ja veti housuni alas. Sitten hän irrotti siveysvyön mikä oli jo aivan märkänä kiimatipoista. Kullini ponnahti heti seisokkiin. Sanna tarttui kovassa seisokissa olevaan kulliini ja alkoi runkata sitä hiljaa vetäen esinahan hellästi täysin taakse, painaen toisella kädellään päätäni rintojensa välliin. Minusta tuntui että laukean siihen paikkaan jos en ole tarkkana.
- Oikein kiva pikku veitikka tällä poikasella, ja ihan kovana heti kun pääsi vapaaksi! Sinulla on kuulemma syntymäpäivä tänään! hän sanoi lempeästi ja hymyili.
- Onkos pojalla kestävyyttä? Sanna kysyi runkaten kulliani, hän selvästi tiesi mikä tuntuu suorastaan liian hyvältä.
- Tulepas seisomaan tuohon eteeni. Laita jalat vähän haaralleen. Nousin Sannan eteen. Sanna nuolaisi etusormeaan ja alkoi hamuilla reikääni ja hieroi sitä kostealla sormellaan. Samalla hän veti esinahkani taakse ja lipaisi sitä kiusoitellen.
- O-ooh, o-o-ooh, mä tulen, mä tulen, aloin jo melkein täristä. Samassa Sanna läppäisi munille tosi kivuliaasti
- Onko annettu lupa tulla, häh, onko? Uskallapas tulla suuhuni, koira, siitä saisit kärsiä!
Sanna läppäisi vielä pari kertaa tosi kipeästi, niin että seisokki jo hellitti vähäsen.
- Nooh, Kalle, tänään meillä kaikilla on tosi hauskaa yhdessä. Kohta saatte pojat kunnon nöyryytystä osaksenne! Siitä voitte olla varmoja! Riisuutukaahan, pojat!
Aloimme riisua Jannen kanssa vaatteitamme,Kristiina poistui huoneesta sillä välin ja ilmestyi pitkulaisen, pituussuuntaan kaksikärkisen tekokyrvän kanssa. Se näytti massiiviselta. Oli ihana olla toisen miehen kanssa alastomana kahden täysipukeisen naisen armoilla.
- Arvatkaapas pojat mitä tämän kanssa tehdään!, huusi Kristiina innostuneena.
- Tämä tulee teidän sieviin pikku pyllyihinne! Saatte työnnellä sitä sisäänne perse persettä vasten! Menkäähän tuohon lattialle polvillenne!
Kristiina rasvasi kaksipäisen dildon huolellisesti ja hiveli sillä reikääni kiusoittelevasti.
- Katsos Sanna kun tää uus orja selvästi haluaa kunnon kumikyrpää perseeseensä! Kallehan on aivan innoissaan! Pikkuhiljaa Kristiina alkoi työnnellä sitä sisääni. Lopulta Kristiina työnsi sen niin syvään, että hän voi irrottaa siitä otteensa ja se jäi paikalleen.
Se tuntui samaan aikaan nautinnolliselta ja tuskalliselta. Nyt Sanna käski Jannen asetella perseensä dildon toiseen päähän. Sitten Kristiina ja Sanna sitoivat minun ja Jannen kädet selän taakse. Tuntui todella nöyryytävältä nussia toisen miehen kanssa tällä tavalla. Naiset kikattivat ja huusivat, miten ihanalta näytämme yhdessä kun kummatkin saa kunnon dildoa samanaikaisesti persereikäänsä. Naiset poistuivat hetkeksi, mutta käskivät jatkaa.
Pian he palasivat vyödildojen kanssa ja alkoivat tunkea niitä suuhumme.
- Ottakaa nyt pojat dildoa suuhun ja perseeseen! Siitähän te unelmoitte! Sanna huusi.
- Nooin se Kallekin nauttii kunnon kumikyrvästä suussaan. Katsopa minua silmiin, orja, kun nussin sinua suuhun!, Kristiina komensi. Kristiinan tuoma vyödildo oli melko iso, isompi kuin aiemmin imemäni. Suun sai venyttää ammolleen auki dildoa varten. Kristiina työnsi sitä välillä aina syvälle kurkkuun, siten että se yökkäytti. Välillä Kristiina otti sen kokonaan pois, vain työntääksen sen pian entistä syvemmälle kurkkuuni.
- Nooin, kaikki reiät pojilla käytössä…
Aikansa meillä leikittyään ja naureskeltuaan, naiset käskivät meidän irrottautua toisistamme. Kaksipäinen dildo kapsahti lattialle.
- Nouse seisomaan, Janne. Sanna käski. Sitten Sanna päästi Jannen kyrvän vapaaksi siveysvyöstä.
- Mene sinä Kalle polvillesi Jannen eteen ja avaa suusi ammolleen. Pidä suutasi ammollasi koko ajan ja pysy hievahtamatta riippumatta siitä mitä minä teen, Kristiina käski.
Pidin suuni visusti kiinni, sillä ajatus suihinotosta vieraalta mieheltä tuntui erittäin vastenmieliseltä.
- Jaaha, sitäkö ei totella? Kristiina läppäsi minua kivuliaasti poskelle.
- Nooh, kyllä se suu pian aukeaa. Kristiina otti minua kiinni nenästä, joten minun olisi kuitenkin pakko avata suuni henkeä ottaakseni.
- Työnnä Janne heti kullisi Kallen suuhun kun hän ottaa henkeä, Sanna käski. Samassa minun oli pakko avata suuni Jannen kullille, ja Kristiina päästi otteen nenästäni ja vedin heti nenän kautta henkeä.
- Jannella muuten on sitten sitä mälliä tuolla kiveksissään kun en ole lähes kuukauteen päästänyt sitä laukeamaan. Että tiedoksi, Sanna naurahti.
Minä vain otin Jannen kalua suuhuni jännitäen, koska Janne laukeaa.
Sanna alkoi työntää vyödildoa Jannen perseeseen, ja samalla Jannen kyrpä työntyi yhä syvemmälle suuhuni.
- Kalle saa vielä isomman satsin suuhunsa kunhan Janne saa kunnolla perseeseensä, Sanna huohotti kiihottuneena. Kristiina tajusi, että kyllähän minullakin täytyy dildo perseessäni olla, ja alkoi tunkea sitä anaaliini.
Olin täydellisessä ekstaasissa, olin niin nöyryytetty ja alistettu, että kadotin oman minuuteni tilanteessa.
Hetki tuntui ikuisuudelta. Lopulta Janne alko täristä ja laueta ja suuni täyttyi melkein ääriään myöten spermasta.
- Kurlaa! Kristiina käski. Kurlaa Jannen spermaa suussasi! Eikö maistu siemenneste hyvälle, mitä? Minä kurlasin.
- Nooin, kiltti poika, nyt saat niellä. Ihmettelin, mihin kaikkeen olin suostunut lähes mukisematta. Kaikki tämä homoilukin tuntui minusta äärettömän kiihottavalta, vastoin kaikkia ennakkokäsityksiäni.
Kristiina tarttui äkkiä kyrpääni ja tulin melkein heti. Orgasmi oli valtava. Kristiina otti kätensä kuppiin kaiken spermani ja vei käden suuni eteen.
- Avaa suusi, Kristiina käski.
Avasin suuni ja Kristiina kaatoi omat spermani suoraan suuhuni.
- Nuole käteni nyt kunnolla puhtaaksi. Haluan ettei pisarakaan jää sinulta nielemättä, Kristiina sanoi leikittelevään sävyyn.
Nuolin kuin koira ihanan kuningattareni käden puhtaaksi.
- Minua pissattaa, Janne sanoi.
- Kuse Janne Kallen kasvoille, Sanna käski.
- Minuakin pissattaa, kai sinuakin, Sanna? Kustaan kaikki yhdessä Kallen päälle! Kristiina sanoi.
Pian Janne alkoi kusta kasvoilleni, Kristiina ryhtyi kusemaan pyllyni päälle ja Sanna pissasi niskaani. Olin pian litimärkä lämpimästä, haisevasta ja ihanasta virtsasta. Tämä oli paras syntymäpäivälahja koskaan elämässäni.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute