Herkku-puhelin
Onnistuneet muuvit
Parkettien partaveitsi

Kokemuksia eiliseltä.

Lauantai-ilta yksin kotona ja mietin että mitäköhän sitä pitäisi oikein keksiä kun kaverit on mennyt jo omia menojaan ja itse jäin tällä kertaa yksin kotiin.
Jääkaapissa oli yksi kylmä lonkero, korkkasin tottakai sen ja terassilla istuskellessa välähti että lähdenpä tältä istumalta itsekseni katsastamaan yöelämän antia tällä kertaa. Eräs paikallinen yökerho on tuossa kivenheittämän päässä ja kun se pari viikkoa takaperin valmistui uusin puittein remontista niin mikäpä jotten kävisi siellä katsomassa miltä näyttää.

Vaatehuoneessa pukeutuminen, ykköset niskaan ja menoksi. Parin minuutin kävely ja olin jo perillä, kotiovella sytyttämästäni tupakasta oli jäljellä vielä puolet niin poltellaan se nyt sitten siinä ovella poies. Samalla vaihdan pari sanaa kahden tupakalle tulleen kauniin ja pienikokoisen tytön kanssa. Toki itselläni tuo keskustelu meni heti tietenkin siihen että suusta ei tainnut tulla mitään järkevää kun keskityin lähinnä vilkuilemaan tyttöjä päästä varpaisiin, niin uskomattomia pakkauksia ei ole tässä baarissa kyllä ennen tullut vastaan. Tumma ja vaalea kuvankaunis tyttö, ajattelin että "huh, eiköhän tästä ihan hyvä ilta vielä tule". Tytöt tumppasi tupakan jämät ja lähti takaisin konemusan ja värivalojen kyllästämään mielessäni jo taivaaksi muuntautuneeseen paikkaan. Itse maksoin tottakai itseni ensin sisään ja jätin rotsin narikkaan. Narikkalippu lompakkoon ja tiskille!

Tiskillä perussetti oikeinkin mukiinmenevältä baarimirkulta, kaksi ville-vallatonta kouraan, toinen janon sammutukseen heti tiskillä ja toinen mukaan. Hetken haahuilun päätteeksi nuo ulkona tapaamani tytöt osuivatkin silmään tanssilattialta, lasi mukiteliseen ja sekaan. Tytöt tanssivat keskenänsä ja kiusoitteli ympärillä pyöriviä miehiä menemällä aina etäämmäs heistä. Minua kuitenkin onnisti kun olin jo ulkona saanut jonkinlaisen yhteyden näihin neitokaisiin. Brunette tulikin heti pyörittämään pyllyä minun eteen ja toinen, se blondi hinkkasi samassa hetkessä jo itseään minun selkämystä vasten. Tunnit kuluivat ja tanssimisen lomassa käytiin tyttöjen kanssa tottakai täydentämässä juomavarastoa ettei nestehukka iske, mutta myös tupakalla.

Ulkona tyttöjen kanssa pääsi paremmin juttuun kuin sisällä, jossa jumputuksen seasta ei aistinut muuta kuin tyttöjen pakottavan tarpeen saada miestä. Sehän ei ole ongelma, itsevarmuutta huokuen jatkoin tanssimista neitosten kanssa. Tunnit kuluivat ja illan viimeisten biisien ajan istuskeltiin pöydässä viimeisten juomien kanssa. Blondi istui elämääkin kireämmissä farkuissa vieressäni jalat minun sylissä ja brunette minua vastapäätä päällään pelkkä pitkä toppi ikäänkuin mekkona, hyvin lyhyenä sellaisena. Huomasin kuinka tällä viimeksimainitulla brunetella ei ollut tämän "mekkonsa" alla kertakaikkiaan mitään. Posliiniksi sheivattu tiukan näköinen pillu näkyi ja samassa hetkessä blondi sylissäni naurahti seksikkäästi tuntiessaan jäykistyneen kaluni reittään vasten. Ensin nousi pala kurkkuun pienen jännityksen ja siitä johtuneen alitajuisen nolostuksen vuoksi, mutta kun brunettekin viimein huomasi seisokkini ja naurahti, muuttui ääni minunkin kellossa siltä seisomalta. Brunette, joka muuten esitteli itsensä Jenniksi, tuli toiselle puolelle viereeni. Kiihkoissani olin jo melkein unohtanut tuon blondin nimen, vaaleaverikkö totteli Jennika nimeä kun Jenni käski häntä lähemmäs itseään, tytöt vaihtoivat yhtäkkiä kiihkeän kielarin aivan siinä sylissäni. Mikäs minun oli siinä ollessa, pimeä nurkka, kaksi kuumaa misua sylissä ja pehmeä sohva. Kaluni sitävastoin oli kaikkea muuta kuin pehmeä ja tytöt kyllä huomasivat sen.

Valomerkin jälkeen siirryimme narikan kautta ulos ja lähdimme kävelemään kohti Jennin asuntoa, se olikin lähellä, vajaa kolmesataa metriä. Vanha kerrostalo, porttikongista pääsi sisäpihalle josta oli käynti taloon sisään. Vahinko vain että emme päässeet porttikongia pidemmälle, tai no oliko se sittenkään vahinko? Jennika nimittäin tarttui porttikongissa minua yllättäen vyöstä kiinni ja avasi sen hetkessä. Vyöni oli auki ja housut polvissa ennen kuin ehdin huomatakaan. Tytöt katsoivat hetken himoitsevan näköisinä kivikovaa kaluani joka pullisteli boxereiden läpi. Tätä kiimaista katselua ei kuitenkaan kauan kestänyt kun tytöt ottivat toppinsa pois ja paljasti sen alta sulonsa minulle. Tein mielessäni yhteenvedon tilanteesta, minä, kaksi juuri ja juuri 18 vuotiasta tyttöä puolialasti edessäni terhakat teinitissit esillä, housut nilkoissa ja tyhjä hämärä porttikongi. Ei paha.

Jenni tuli eteeni ja laski boxerini alas, jäykkä kalu läiskähti Jennin poskea vasten ja sekunnin päästä se olikin jo syvällä tytön suussa. Sillä välin kun Jenni otti minulta suihin, katsoin kun Jennika riisui tiukat farkkunsa pois, ihailin Jennikaa valkoisissa stringeissä, niin kauan kuin sitä riitti. Hyvin äkkiä Jennikan stringitkin löytyi jo maasta ja oli vuoron vaihto. Jenni riisui itsensä samalla kun Jennika toi tiukan peppunsa eteeni kumartaen eteenpäin. Kiimoissani erotin tyttöjen kikatuksen seasta Jennikan sanat "pane mua kovaa, mä oon neitsyt". No tottakai! Tein työtä käskettyä ja työnsin ison, kovan ja märän kaluni Jennikan kireään neitseelliseen pilluun. Kivusta voihkaisu muuttui äkkiä äänekkääksi voihkimiseksi kun työstin Jennikaa takaa päin. Jenni oli saanut siinä sivussa itsensä riisuttua ja alkoi hieroa Jennikan tissejä. Tyttörakkautta tytöt oli selvästi ennenkin harrastaneet sillä tissien hieromisen jälkeen alkoi voihkiminen myös Jenniltä, tämä oli vaihtanut paikkansa Jennikan eteen ja Jennikan kieli taas löytyi syvältä Jennin likomärästä pimpistä.

Pitkän voihkimisen, märän panemisen ja pillun nuolemisen jälkeen oli jälleen vuorojen vaihto. Jennika kävi nyt makaamaan selälleen kovalle mukulakivelle. Jenni tuli kontilleen eteeni, työnsi vuorostaan oman kielensä Jennin neitsyydestä korkattuun pilluun ja käski minun panna häntä itseään. Suuntasin kaluni kohti Jennin märkiä häpyhuulia, mutta ensikosketuksen jälkeen korviini kantautui taas seksikäs nuoren tytön ääni joka käski "ei sinne, pane mua perseeseen". Vaikka kaluni oli jo yltäpäältä märkä Jennikan panemisesta, keräsin silti sylkeä suuhuni, liukastin sillä Jennin ja menin sisään niinsanotusti "takapihan kautta". Ja sitten alkoi se huuto, samaan aikaan kun aistin että alkuun taisi Jenniä vähän sattua niin silti tyttö käski vaan panemaan kovempaa.

Kimppaseksi tyttöjen kanssa sai kuitenkin äkkiä käänteen kun joku yöelämän sankari kurvasi taksilla pihaan. Keräsimme äkkiä kimpsut ja kampsut kasaan ja juoksimme rappukäytävään. Tarkoitushan oli mennä Jennin asuntoon jatkamaan toimintaa mutta hissittömässä talossa päätimme neljänteen kerrokseen kipuamisen sijasta turvautua ensimmäisen kerroksen häkkikellariin. Siellä sai aamuyöstä takuulla olla rauhassa. Homma jatkui tottakai siitä mihin se porttikongissa jäi ja Jenni alkoi nuolla Jennikaa samalla kun työnsin kaluni takaisin syvälle Jennin sisään, tällä kertaa vaihdettiin kuitenkin kaikesta kiimasta ja nuolemisesta märkään pilluun. Hetken Jennin panemisen jälkeen tytöt halusivat hoitaa hommat loppuun niin että Jennika kävi maahan makaamaan, Jenni kävi polvilleen hänen kasvojen päälle ja Jennika alkoi nuolla. Työnnyin siis takaisin taas uudelleen Jennikan sisään tämän nuollessa toista tyttöä. Kahden nuoren teinitytön voihkiminen täyttikin tilan äkkiä ja häkkikellarin kylmä ja kolkko tunnelma olikin yhtäkkiä kuin suoraan pornoleffasta. Pikkuhiljaa itselläni alkoi tuntua jo siltä että kohta alkaa olla valmista, tulin ulos Jennikan taivaallisesta pillusta, käskin tytöt eteeni polvilleen ja neitokaiset olivat juonessa mukana välittömästi. Tytöt nuolivat kaluani koko pituudeltaan ja ottivat sen vuorotellen suuhunsa. Imu tuntui uskomattoman hyvältä kun kaksi tyttöä imi kulliani vuorotellen samalla kielikorulla kiusoitellen. Ja kun homma alkoi olla niin pitkällä että tiesin kohta saavani, tartuin tyttöjä hiuksista kiinni, taivutin päät taaksepäin ja käskin avata suun. Homma hoitui minulta nopeasti ja tytöt saivat ansaitusti koko liukkaan ja lämpimän satsin suuhun ja kasvoille. Loppuhuipennuksena sainkin katsella kun tytöt nielivät kaiken ja nuolivat vielä toisensa puhtaiksi.

Vaatteet niskaan ja Jennin kämpille nukkumaan, uni maistui ja vasta puolen päivän jälkeen heräiltiin alasti tytöt tiukasti kummassakin kainalossa. Tytöt eivät selvästikään olleet edellisen yön touhuista kovinkaan uupuneita sillä aamupalaksi neitokaiset halusivat jotain aivan muuta kuin tuoremehua ja hedelmiä ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute