Herkku-puhelin
Kosto
Nenna

Olin jo jonkin aikaa epäillyt miestäni salasuhteesta. Työpäivät venyivät pitkiksi ja puhelin oli laitettu salasanan taakse. Mieheni oli taas lähdössä viikonlopuksi niin sanotulle työmatkalleen. Tiesin, että en ollut enää yhtä hehkeä kuin kymmenen vuotta sitten, mutta ei se mikään oikeutus syrjähyppyyn ollut. Vuodet olivat tuoneet kiloja ja muotoja. tToisaalta olin todennut olevani monien nuorempien miesten mieleen. Päätin antaa miehelleni samalla mitalla takaisin.

Varasin vieraasta kaupungista hotellihuoneen lauantaille ja lähdin matkaan. Hotellilla korkkasin kuohuviinin ja aloin laittautua iltaa varten. Olin päättänyt tehdä jotain tavallista rohkeampaa. Kävin suihkussa ja ajelin itseni täysin posliiniksi. Mieheni oli aiemmin toivonut, että yllättäisin hänet täysin paljaalla vaginalla. En tosin tulisi kertomaan, että joku muu on jo päässyt nauttimaan sileästä vaostani.

Suihkun jälkeen ehostin itseni baarikuntoon ja pukeutuessani uuteen kesämekkoon päätin hetken mielijohteesta jättää pikkuhousut kokonaan pois. Se on julkkisten salainen kikka välttää pikkuhousujen saumojen näkyminen mekon alta ja ajattelin sillä olevan muitakin myönteisiä vaikutuksia illan kulkuun.

Hotellin ala-aulassa on kesäisin varsin vilkas terassi ja suuntasin sinne ensimmäiselle drinkille. Jännitys nipisteli vatsanpohjaa ja päätin taltuttaa jännitystä yhdellä cosmopolitanilla. Istahdin korkealle baarijakkaralle eikä yksinäisen naisen tarvinnut kauaa seuraa odotella. Kaksi pitkää ja komeaa miestä pyysivät lupaa liittyä seuraan. Miehet kertoivat olevansa pelimatkalla lentopallojoukkueensa kanssa ja jääneensä kahdestaan viettämään iltaa vieraaseen kaupunkiin kun muut olivat lähteneet takaisin kotiin.

Toinen miehistä oli skandinaavisen vaalea ja toinen tummempi, molemmat yli 190cm pitkiä urheilijavartaloisia komistuksia. En osannut päättää kumpaa olisin halunnut enemmän, mutta tilanne sai poskeni kuumottamaan. Molemmat miehet flirttailivat minulle avoimesti ja minä tietysti takaisin.

Päätin toimia kun tilanne ei vielä parinkaan drinkin jälkeen lähtenyt etenemään. Sanoin miehille meneväni naistenhuoneeseen ja kurkotin laukkuani viereiseltä penkiltä. Kuin vahingossa pudotin laukkuni lattialle ja tiesin herrasmiesten nostavan sen minulle pöydän alta. Tiesin myös, että mies ei voisi vastustaa kiusauta vahingossa vilkaista mekkoni alle. Mies kumartui pöydän alle ja samalla tarjosin avoimen näkymän paljaaseen vaginaani. Mies tarttui syöttiin ja nousi posket punoittaen pöydän alta. Viattomana totesin, että minullahan onkin hotellista huone, joten turha lähteä yleiseen vessaan jonottamaan. Kysyin haluavatko miehetkin lähteä mukaan ja lupauduin vielä tarjoamaan lasilliset skumppaa.

Hotellihuoneessa kaadoin kuohuviinia ja istuin suoraan miesten väliin. Toinen miehistä pujotti lähes heti kätensä olkapäälleni ja toinen polvelleni. Tunsin kuinka sormet silittelivät niskaani ja hyväilivät reiteni sisäpintaa. En voinut enää hallita itseäni, kaaduin vaaleamman miehen syliin ja suutelin häntä suoraan suulle. Mies vastasi suudelmaan ja alkoi hyväillä rintojani ja avata mekkoni nappeja. Toinen miehistä polvistui eteeni ja suuteli reisiä edeten kohti häpyä.

Yllättäen tummempi mies lopetti juuri ennen kuin kieli ehti kosketttaa klitorista ja nosti minut kevyesti sängylle. "Tää neito ihan valuu kiimasta. Mitäs tehdään?". "Heitetäänkö kolikkoa?", vaaleampi kysyi. Makasin sängyllä alastomana ja ihmettelin mistä on kyse. Ymmärsin vaaleamman miehen voittaneen vedon. Hän siirtyi viereeni ja ohjasi minut polvilleen peppu pystyssä sängyn reunalle. Tummempi mies tuli vastakkaiselle puolelle ja molemmat alkoivat avata housujaan. Nyt vasta ymmärsin, että miehet olivat heittäneet kolikkoa kumpi saa ottaa minut takaapäin. Hävinnyt sai tyytyä suihinottoon.

Tummemman miehen housuista paljastui komeassa seisokissa oleva paksu kalu. Hän ohjasi sen suoraan suuhuni ja samalla hetkellä tunsin kuinka toinen kova parru alkoi työntyä kiimasta liukkaaseen reikääni takaapäin. Huudahdin, mutta se vaimeni suussani olevan kalun takia ynähdykseksi. Kaksi isoa kalua upposi sisääni tasaisella tahdilla, uikutin nautinnosta ja yritin parhaani mukaan selvitä nieluuni uppoavasta vaativasta kalusta. Takaapäin minua ottava mies hyväili välillä klitoristani sormellaan, välillä taas antoi sormen upota peppuuni.

Tilanne oli niin kielletty ja kiihottava, että laukesin ja uikutin suoraa huutoa täristen orgasmin voimasta. Lähes samalla hetkellä suussani ollut mies vetäytyi ulos ja antoi kuuman sperman ryöpytä suoraan kasvoilleni. Minua takaapäin ottava mieskin alkoi vavahdella orgasmista ja antoi siemennesteensä purkautua syvälle sisälleni.

Lysähdin sängylle mahalleni makaamaan spermaa valuvana ja miehet istahtivat sohvalle. He joivat kuohuviinipullon loppuun ja tämän jälkeen tunsin kun peppuani nostettiin taas pystyyn. Luulin miesten ottavan minut heti uudestaan, mutta kuulinkin vain kännykkäkameran kuvausäänen. He ottivat kuvan spermaa valusta vaginastani, kiittivät hyvästä illasta ja lähtivät takaisin kaupungin yöhön.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute