Herkku-puhelin
Mökkitapahtuma
Tiinavm63

Tässä yksi tarina. Osa muistelua, osa fantasiaa. Kiitollisena odotan palutetta.

Olen kauniina kesäpäivänä yksin mökillä. Aurinko helottaa ja lämmintä on reilusti yli 20 astetta. Nautin olostani ja otan aurinkoa vehreällä nurmikolla. Onneksi naapureita ei ole mökkimme lähellä joten saan nauttia säteistä ilman bikinien yläosaa. Annan ajatustesi harhailla ja aika nopeasti mieleeni palautuu edellisen kevään kylpylämatkamme, jossa koin ensimmäisen kerran kahden miehen samanaikaisesta hyväilystä aiheutuvan nautinnon. Tuon kokemuksen muistot saavat kihelmöintiä kehossani aikaiseksi ja nännini reagoivat mielikuviini. Ne alkavat nöpöttää ja kovettua suurissa rinnoissani. Naurahdan itsekseni, kun kosketan kevyesti toista nänniäni. Mieleeni tulee juttelumme alapään karvojeni siistimisestä ja käynkin hakemassa mökistä sheivausvälineet, riisuudun ja menen laiturin nokkaan ajelemaan karvojani. Jätän pienen kiitoradan häpykummulleni ja huuhdeltuani alapääni käväsen uimassa ja palaan nurmikolle kuivattelemaan. Annan auringon kuivattaa ihoani ja päätän laittaa bikinipöksyt jalkaani vasta kuivuttuani. Loikoillessani en malta olla koskettamatta kumpuani ja silittelen sitä samalla todeten, että siistiä jälkeä tuli. Toisaalta, olenhan yksin rannalla, joten ei kai haittaa, vaikka hiukkasen vastaisin myös turvonneen klitorikseni kutsuun. Levitänkin haarani auringolle ja sormeilen tuota kovettunutta nyppyä samalla kun toinen käteni hivuttautuu rinnoilleni. Työnnän välillä pari sormeasi kuumaan ja kosteaan pilluuni. Välillä taasen hieron klitoristani. Toinen käteni pyörittelee ja venyttelee nännejäni ja välillä puristelee rintojani. Olen jo lähellä huippuani ja huohotan raskaasti, kun kuulen yllättäen risun katkeamisesta aiheutuvan rasahduksen. Säpsähdän ja siristän silmiäni ja näen kuinka nurmikon rajalla olevassa pusikossa noin 18 vuotias poika seisoo sortsit nilkoissa ja kulli kädessä minua vahdaten. Poika huomaa paljastuneensa ja käännähtää ympäri lähteäkseen karkuun, mutta hän kompastuu housuihinsa ja siksi saan hänet kiinni. Suuttumuksestani johtuen en kunnolla vielä tajunnut olevani itse täysin alasti. Otan poikaa niskasta kiinni ja raahaan hänet pihallemme kysyen ”Mitä helvettiä sää oikein meinaat? Vahtaat täällä muna kädessä rauhassa aurinkoa ottavaa naista. Mikä saakelin pervorunkkari sää oikein olet? Mikäs sun nimes on, mää meen kertoon sun vanhemmilles, millanen perverssi sää oikein olet.” ”Mä oon Jari ja ole kiltti, älä kerro mun vanhemmille. En mää mitään sulle pahaa. Kiihotti vaan niin pirusti. Mä tulin ihan vahingossa tohon. Sä olit niin komee. Kun sulla on noin isot noi tissitkin. Mä teen mitä vaan jos et kerro.” Tajusin todellakin olevani alasti ja huomasin, miten Jari tuijotti isoja rintojani ja miten hänen kullinsa, joka ei todellakaan ollut mikään pippeli alkoi jäykistyä. Kulli ei ollut kovin paksu, mutta sillä oli mittaa parikymmentä senttiä. Tosin puolijäykkänäkin näki, että siinä on melkoisen paksu terska. Omakaan kiimani ei ollut vielä täysin hävinnyt ja sainkin ajatuksen. Olihan siitä jo aikaa 20 vuotta, kun edellisen kerran olin nähnyt 18 vuotiaan kullin pystyssä. ”No niin poika. Vai sua kiihottaa katsella tällaista vanhaa akkaa. Alahan runkkaan ja kerro, mikä mussa niin kiihottaa. Saat tyhjentää noi pussis, niin ei tarvi tuolla metsässä runkkailla.” Jari otti epäröiden kullinsa käteensä ja alkoi vispata kulliaan. Käskin pojan tehdä sen hitaasti, että hän saisi myös kerrottua vastauksensa. Pelästyneen pojan käden liike hidastui ja hän alkoi samalla sopertaa ”Kun en ole koskhaan nähnyt. Niinku, alastonta naista. En ole koskaan, kun ei oo ees tyttökaveria, aahhh ja kun huh huh noi sun rintas on niin, ai että mä san kohta niin, rintas on niin isot. Ekan kerran näin pimpankin mä saan ihan kohta, saanko saada?”. En kerinnyt vastata mitään kun, tuo nuori kulli alkoi suihkuttaa sellaisen määrän spermaa vatsalleni ja reisilleni että tuntui aivan kuin sitä olisi kannusta kaadettu.

Olin imarreltu kun tuo nuori poika oli minusta noin kiihottunut. Pojan kiima ja sperman roiskuminen kiihotti minuakin. Jari pyysi anteeksi, kun oli sinua päin roiskinut ja kertoi, ettei ole ikinä ollut nähnyt alastonta naista ja oli hyvin häpeilevän oloinen. Minun kävi poikaa sääliksi ja sanoinkin hänelle ”Jos et ole koskaan ollut tytön kanssa, niin haluaisitko koskea rintaani?” Jari vastasi ”Se olisi unelmieni täyttymys ja jos haluat, niin lähden kyllä heti tieheni.” ”Koita nyt rohkeasti vain. Ei ne siitä kulu.” Jari nosti varovasti kätensä ja arasti koski rintaani, kosketus oli niin hento, etten oikeastaan tuntenut mitään ja äkisti Jari veti kätensä pois. Otin pojan ranteista kiinni ja nostit hänen kätensä rinnoilleni. ”Kokeile kunnolla nyt vaan. puristele niitä hellästi ja ota nännit välillä sormiesi väliin ja purista niitäkin” Kiima oli vallannut mieleni ja päätin hiukan opettaa poikaa. Jari puristelikin rintojani ja hänen kullinsa nousi entistä kovempaan seisokkiin. Ajattelin mielessäni, kuinka ihana on tuollainen nuori uros, jolla uusintaseisokki on melkein heti valmiina. Jari oli hyvä oppilas ja hän puristelikin yllättävän taitavasti isoja rintojani. Huokailin jo itsekin mielihyvästä ja laskin toisen käteni Jarin kullille ja toisella kädelläsi tartuin hellästi pojan kiveksiin. Aloin kevyesti vetelemään esinahkaa edestakaisin. Jari alkoi korista ja hänen kätensä kouristuivat rintoihini ja sitten taas lähti mällit liikkeelle. Poika ei kestänyt taitavia käsiäni kuin pienen hetken ja taas sperma lensi. Vatsani ja reiteni saivat lisää tavaraa.

Samassa kuulin, miten ajoin pihaan. Olit lähtenyt töistä hiukan aikaisemmin, että saisimme nauttia yhdessä kuumasta auringonpaisteesta. Parkkipaikkamme sijaitsi sellaisessa paikassa, että sinulla oli autosta suora näkymä rantaan. Näky oli melkoinen, kun alastomana pitelin käsissäni juuri lauennutta nuoren pojan kullia. selittelyt tapahtumista olivat turhia, sillä noustuasi autosta ja käveltyäsi rantaan reisilläni ja vatsallani olevat spermajuovat kyllä kertoivat, missä puuhissa olimme olleet. Jari meinasi lähteä lipettiin siltä seisomalta, mutta pysäytit hänet ja sanoit ”Kuulehan poitsu. Jos täällä kerran mun vaimon kanssa pitkin päivää sekstailet, niin tehdäämpäs tässä asiat kerralla selviksi. Kyllä nuo vaimon nännit näyttävät, ettei täällä vaan pelkkää naapurinpojan tyhjennystä harjoiteta.” Tein sinulle tilanneselvityksen Jarin kokemattomuudesta ja siitä, miten minun oli käynyt poikaa sääliksi. Totesit, että opetetaan sitten poikaa kunnon naimamieheksi. ”Niin, rakkaani eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että toimit koekaniinina. Olethan jo häpysikin näemmä ajanut sileäksi, että on näkymätkin kunnossa?” Eipä tietenkään minulla ollut mitään oppituntia vastaan. Käväsimme yhdessä uimassa ja sitten palattiin porukalla auringonottoviltille. Käskit minut selälleni ja avaamaan reiteni, että pystyitte Jarin kanssa suorittamaan kunnon opinnot.

”Katos Jari, hyvä on vaikka aloittaa kevyt sively naisen vatsalla. Noin laita kätesi siihen vatsalle ja sivele sitä hellästi, mutta määrätietoisesti eri puolilta, juuri noin. Huomaatko, miten nainen laittoi silmänsä kiinni ja alkoi selvästi hengittää raskaammin. Katsopas reaktiota, kun minäkin teen samoin. Älä vielä tunge kättäsi sinne jalkoväliin, kyllä sitä kerkiää” Silmäni olivat painuneet kiinni ja nännini nöpöttävät jälleen kovana. Nautin kahden kaverin silittelystä vatsallani. Kädet eivät vielä kosketa rintojani ja haarojani kohti mennessään ne pysähtyvät juuri ajetulle häpykummulleni. ”Noin Jari, juuri niin. Huomaatko, miten vaimoni huokailee kiimassa. Nyt sitten voimme edetä pikkuhiljaa rinnoille, katos minä näytän, miten.” Siirrät pikkuhiljaa hyväilysi ulottumaan rinnoilleni. Topakat nännini vastaava terävällä värähdyksellä, kun kuljetat kämmenesi niiden yli. Puristat hiukan kovempaa toista rintaani ja minä huokaisen. Otat toisen rintani nännin sormiesi väliin ja puristat sitä kevyesti. Jari koittaa hyväillä vatsaani ja häpykumpuani opetuksesi mukaan, mutta seuraa samalla silmät tarkkana toimintaasi rintojeni kanssa. Venytät nänniäni sitä samalla puristaen. Tiedät minun nauttivan nännien käsittelystä ja huomaat, miten pillustani valuu nestettä. ”No niin Jari, koitahan sitten sinäkin. Aika kovaakin näin kiihottuneen naisen nännejä ja rintoja voi käsitellä. Kato vielä, niin näytän, miten hän nauttii, kun imen hänen nännejään.” Otat toisen rintani imeskeltäväksi. Imaset tuttuja pieniä imaisuja sieltä täältä, kunnes vihdoin otat nännin suuhusi. Imaiset sitä aika voimakkaasti ja minulta pääsee pieni urahdus nautinnosta. Samalla hyväilet toista rintaani ja nänniäni toisella kädelläsi. Sitten annat vinkin Jarille, että nyt on hänen vuoronsa. Poika tarttuu kiinni rintoihini ja alkaa hyväillä niitä opetuksesi mukaan. Jarin imu on välillä aika voimakastakin mutta näet minun nauttivan täysin siemauksin. Samalla hyväilet koko ajan vatsaani, häpykumpuani ja reisieni sisäpintoja. Näet kuinka pillunhuuleni ovat turvonneet ja avautuneet, tiedät minun olevan jo täysin valmis vastaanottamaan vaikka kuinka monta kullia, mutta toistaiseksi vain jatkatte hyväilyäni. ”Okei Jari, nyt sitten tutustutaan pilluun.” Siirrytte siten että molemmilla on hyvä näkymä kosketusetäisyydeltä pilluuni. Levitän jalkasi niin leveälle kuin pystyn ja jatkan itse rintojeni hyväilyä. ”Katso kuinka kiimainen nainen hyväilee itse rintojaan kiimassaan. No niin, kuten huomaat, niin pillunhuulet ovat turvonneet melkoisesti ja itse pillukin on auennut. Tuosta valuvan nesteen määrästä voi lukea sen, että tämä nainen on todella kiimassa. Nyt kun levitän näitä huulia sopivasti, noin, niin tuossa kohtaa on klitoris. Sitä kun pyörittelee hellästi, niin seurauksena on todennäköisesti orgasmi naiselle. Koita ja kokeile myös, miltä tuntuu hyväillä näitä pehmeitä huulia ja työnnä vaikka sormi tai pari tuonne itse pilluunkin.” Jari sivelee häpyhuuliani ja välillä pyörittelee yllättävänkin taitavasti klitoristani. Sitten hän työntää pari sormea sisääni ja alkaa työnnellä niitä edestakaisin. Joudut välillä hillitsemään klitoriksen hyväilyä, etten saa vielä orgasmia. Jarin kulli on taasen täydessä mitassaan ja kysytkin minulta, joko olen valmis ottamaan nuoren pojan kullin sisääni. ”Joo, anna mulle kyrpää, pankaa mua, pankaa mua!” Näytät Jarille merkin, että hän työntää kyrpänsä sisälleni. Otat jaloistasi kiinni ja nostan pilluni niin tarjottimelle kuin voin. Jari alkaa työntää tuota paksuterskaista kulliaan sisääni ja minulta pääsee nautinnollinen ulina, kun tuo pitkä kalu uppoaa pilluni pohjaan asti. Sanot Jarille, että alkaa tekemään hitaita työntöjä samalla klitoristani hyväillen. Jarin nuori kulli on ensimmäistä kertaa naisen sisällä ja tunnen, miten sen paksu terska jyystää sisälläni. Itse tulet hyväilemään rintojani ja työnnät kullisi suuhuni, jota alankin imemään välittömästi. Näen ja tunnen kiimaisen nuoren miehen työnnöt sisälläni, hänen vapisevat sormensa hyväilemässä klitoristani, sinun tottuneet kätesi hyväilemässä rintojani ja nännejäni sekä kullisi suussani. Se on minulle tarpeeksi ja tunnen, miten orgasmin aallot alkavat vyöryä lävitseni. Vapisen kuin horkassa ja Jari pelästyy, mitä minulle sattui. Rauhoitat Jarin sanomalla, että jatka vaan. Tämä nainen vaan sai orgasmin. Pilluni supistelu on kuitenkin nuorelle miehelle liikaa ja hänen kalunsa syöksee täyden lastin spermaa pilluni syvyyksiin. Vapisen siinä orgasmin aalloissa ja nuori kloppi siementää pilluani. Se näky ja tunne saa sinutkin tulemaan ja tuntuu, että selkäydinnestekin lähtee liikkeelle, kun syökset siemenesi suuhuni ja kaulalleni sekä loput vielä rinnoilleni. Rojahdamme kaikki velttoina hetkeksi viltille. Hetken päästä nouset Jarin kanssa katsomaan, miten rietas näky olen, kun kasvoillani, kaulallani ja rinnoillani on spermaa ja kunnon noro valuu myös pillustani. Sitten lähdemme yhdessä uimaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute