Herkku-puhelin
Hienostorouva
Mikael

(Tämä on ensimmäinen tarinani, vaikka olen kirjoittanut sen jo vuosia sitten, palautetta saa antaa)

Aamukahvia ryystäen seurailin laiskasti vartijoiden huoneen monitoreista tavallista hiljaisemman elokuisen aamupäivän vähäistä liikettä tavaratalossa, jonka vartijana olin.
- Pärjäät varmaan pari tuntia itseksesi, sanoi ”Amatsoni”, työparini.
Hänen oikea nimensä oli Arja Mattson, eli siitä tuli kätevästi lyhennettynä Amatsoni. Nimi sopi hänelle hyvin, ammatinkin puolesta. Jos muistatte Poliisiopiston ylväsrintaisen vaalean naiskouluttajan, Amatsoni muistutti häntä melkoisesti.
- Enköhän, näin hiljaisena päivänä, mutisin hajamielisesti, kun huomioni oli jo kiinnittynyt liikkeeseen sisään purjehtineeseen ilmestykseen.
- Mun on pakko käydä pankissa, ja voisin sitten samalla pitää pidennetyn ruokiksen, toimitti Amatsoni ja teki jo lähtöä.
Ynähdin jotakin epäselvää ja tuskin huomasin kun ovi jo kävi ja Amatsoni oli mennyt. Katseeni pysyi tiukasti monitoreissa hyvästä syystä. Syy oli arviolta minua muutaman vuoden vanhempi, kukkamekossaan ja leveälierisessä hatussaan leijuva jumalatar, tai enkeli, tai mikä lie. Joka tapauksessa upein ja seksikkäin nainen, jota olin kai koskaan nähnyt. Vaikka nytkään en edes erottanut kunnolla kasvoja, hänen olemuksessaan oli jotakin, joka vangitsi huomioni täysin. Vartalo oli upea, näyttävät keskisuuret rinnat, ampiaisvyötärö ja kauniisti kaartuva lantio.

Huokaisten syvään tunsin pienen kouristuksen nivusissani, mutta pakottauduin sitten muistamaan, että olen töissä ja jumalattareni on varmasti jonkun porhon edustusrouva ja minulta täysin saavuttamattomissa. Ikään kuin muodon vuoksi katselin välillä muita monitoreja, mutta kuin magneetin vetämänä katseeni etsi aina sen, josta ihanuus näkyi.

Yht´äkkiä huomasin jotakin yllättävää, rouva vilkaisi nopeasti ympärilleen, ja tunki nopeasti jotakin kassiinsa. Mitä hemmettiä, tuoko muka myymälävaras? Samalla muistin, että kleptomaanit ovat usein rikkaita vanhempia naisia. En ollut aikaisemmin törmännyt moiseen, mutta nyt näytti siltä, että tässä oli ensimmäiseni.

Seurailin vielä hetken häntä, ja kun hän alkoi hitaasti siirtyä kohti uloskäyntiä, nousin ylös ja lähdin rivakasti ulko-ovelle. Olin siellä häntä ennen ja jouduin vähän aikaa odottelemaan. Läheltä nähtynä rouva oli vielä tyrmäävämpi, kasvot olivat kauniit ja hänestä paistoi tietynlainen hienostuneisuus. Henkeäni haukkoen toivoin, että hän kääntyisi takaisin kohti kassoja. Mutta ei, minua näköjään edes huomaamatta hän käveli ovesta ulos tyynenä ja ylväänä. Vapinastani huolimatta karaisin itseni, ja sanoin:
- Anteeksi, rouva, mutta voisitteko seurata minua.
- Mistä on kysymys?
Ilme oli edelleen ylväs, mutta suupielten vaalenemisesta ja kaulan punotuksesta huomasin, että hän oli jännittynyt.
- Mennään tuonne vartijoiden koppiin niin kerron, sanoin hänelle ja kohteliaasti mutta lujasti tartuin häntä käsipuoleen ja ohjasin kohti huonettani.
Kävellessämme huomasin, miten hän alkoi punottaa ja vähän vapista. Peloissaan, ajattelin ja ihmettelin samalla mikä saa hyvin toimeentulevan ihmisen tekemään tällaista. Kopissa pyysin häntä ottamaan kassistaan maksamatta jääneen vaatteen. Nyt jo helakan punaisena ja katse maahan luotuna hän otti sen ja laittoi pöydälle. Mietin juuri, että pitäisi soittaa poliisille kun hän keskeytti ajatukseni yllättävällä tavalla.
- Etkö aio tutkia minua?
Katsoin hämmästyneenä häntä ja luulin jo kuulleeni väärin, mutta rouvapa otti aloitteen käsiinsä ja kääntyi seinää vasten ja nojasi käsiään ylös seinään kuin amerikkalaisissa elokuvissa konsanaan. Olin niin hämmentynyt, että varovasti nostin käteni hänen kyljilleen. Rouva voihkaisi ikään kuin tuskaisesti ja liikautti takamustaan minua kohti. Jumalauta, nainen on kiihottunut, välähti aivoissani. Pari sekuntia rattaat päässäni löivät tyhjää, mutta sitten pääsin jyvälle. Hymyilin uskomatta onneani, Amatsonikin on juuri nyt poissa.

Sivelin käsilläni kylkiä ylös ja alas, muka etsien jotakin. Sitten liu´utin hitaasti käsiäni noille upeille rinnoille. Nännit tuntuivat kovina kämmenpohjiani vasten ja naisen reaktioista ei enää ollut pienintäkään epäilystä. Painoin etumukseni tiukasti kiinni hänen pyöreään pyllyynsä ja otin kunnon otteen rinnoista. Nainen ynisi ääneen ja painoi takamustaan vastaan liikutellen samalla sitä ylös ja alas. Siirsin naista vähän taaksepäin niin, että hän joutui kurottamaan käsiään ylettääkseen seinään ja samalla pyllistämään enemmän minua kohti. Kampesin samalla jalallani hänen jalkansa kauemmaksi toisistaan.

Päätin tässä vaiheessa ottaa kaiken ilon irti tästä tapauksesta. Kielsin rouvaa liikahtamasta, ja otin kumisen pamppuni vyöltä. Aloin kuljettaa pamppua pitkin rouvan vartaloa aloittaen niskasta ja siitä vähitellen alaspäin. Kun pääsin reisiin saakka, nostin pampulla kukkamekon helmaa yhä ylemmäs ja ylemmäs. Paljastuva näkymä oli niin kiihottava, että olin tulla housuihini. Sukat ja sukkanauhaliivit, mutta ei alushousuja ollenkaan! Lisäksi pakaroiden välissä pilkotti näköjään kokonaan ajeltu kiimasta kiiltävä pillu.

Sivelin pampulla jalkoväliä ja katselin kun musta kumipinta alkoi kiiltää jumalattareni mehuista. Hän huohotti ja pyöritti peppuaan kuin yrittäen saada pampun sisäänsä. Mikä ettei, ajattelin, ja aloin pikku hiljaa pyöritellä pampun kärkeä häpyhuulten välissä. Rouvapa oli taas edellä minua ja nytkäyttäen lantiotaan imaisi pampun sisäänsä. Hän tuntui olevan niin kiimassa, että aloin saman tien nussimaan häntä pampulla melko voimakkaasti. Rouva oli tulla hulluksi, hän huohotti ja ynisi kiimaisena heiluttaen peppuaan puolelta toiselle. Eikä mennyt kuin parikymmentä sekuntia kun hän alkoi tulla. Vinkuen ja täristen hän olisi lysähtänyt lattialle, jos en olisi ottanut toisella kädelläni häntä kiinni.

Nostin hänet tuolille istumaan ja mietin samalla mitä tekisin hänelle. Olin itse aivan kiimassa ja kaluni seisoi kovana housuissani. Käskin häntä ottamaan kukkamekkonsa pois, ja rintaliivit samalla. Hän katsoi minuun kauniilla silmillään veikeästi, ja nuolaisi samalla huultaan. Astuin hänen eteensä ja sanomatta sanaakaan hän avasi vyöni ja housuni sekä kaivoi kivikovan kaluni käteensä. Hän pyöräytti kielellään muutaman kerran terskani ympäri ja upotti sitten kaluni kuumaan suuhunsa. Polviani heikotti ja jos olisin halunnut, olisin tullut saman tien. Minulla oli kuitenkin muuta mielessäni, ja kun hän oli hetken imenyt minua, vedin kaluni ulos hänen suustaan. Asetin sen hänen kauniiden rintojensa väliin ja käskemättä hän puristi rintansa kaluni ympärille.

Näky oli jälleen huumaava. Otin häntä olkapäistä kiinni ja aloin naida rintojen väliin. Nyt alkoi olla jo tukalat paikat, joten oli nopeasti mietittävä, mihin haluaisin laueta. Suuhun, päätin, ja nousin taas takaisin ylemmäs punaisten kuumien huulten väliin. Rouva tuntui ymmärtävän, että nyt ei enää pidätellä ja aloitti sellaisen imutuksen, että näin tähtiä. Varpaani alkoivat kipristyä ja tuntui, että joku suuri jousi jännitettiin sisälläni. En enää hallinnut kehoani ja niinpä tunsin kuin jostain kaukaa aikojen takaa alkaisi tulivuori purkaantua. Polveni notkahtivat ja räjähdin hänen suuhunsa ja nyt oli minun vuoroni lähes kaatua. Sain kuitenkin sen verran pidettyä itseni pystyssä, että ihana naiseni sai nieltyä koko lastin. Hoipertelin taaksepäin toiselle tuolille istumaan ja lysähdin siihen hetkeksi haukkomaan henkeäni.

Kun sain hengityksen tasaantumaan, katsoin häneen ja hymyilin.
- Taisi jäädä esittelemättä itseni, olen Mika.
- Paula, hän sanoi
Katselimme siinä toisiamme hetken, ja tilanne alkoi naurattamaan meitä molempia…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute