Herkku-puhelin
Perjantain Toyboy
Rat

(Perustuu eilisiin tositapahtumiin.)


Olen reilu parikymppinen miehenalku Rovaniemeltä. Olin pyytänyt kaverini kylään luokseni, jossa aloittelimme alkoholin kittaamisen ennen baariin lähtöä.

Aikamme juotuamme lähdimme läheiseen baariin jossa kaverini bongasi hyvän näköisen tytsyn. Aikansa muijaa lämmiteltyään molemmat suuntasivat pois baarista ja jäin sinne yksin.

Tyhjensin nenäni edessä olevaa oluttuoppia ja keräsin rohkeutta vaihtaa baaria. Päähäni tuli ensimmäisenä erään hotellin yökerho, jossa kuuleman käy paljon hiukan vanhempia naisia.

Tuumasta toimeen ja lähdin kävelemään kohti tätä baaria. Kävelymatkan aikana kerkesin epäröidä koko ajatusta useampaan otteeseen, mutta kun olin jo baarin ovella ja ojentamassa portsarille sisäänpääsyä ei ollut enää paluuta.

Sisällä kävelin samantien tiskille tilamaan kaljaa ja samalla vilkuilin hiukan ympärilleni, jos vaikka bongaisin kauniin naisen. Otin oluen ja kävelin baarin keskellä olevan tanssilattian ohi nurkkaan. Join olutta kaikessa rauhassa ja katsoin kuinka tanssilattialla useat vanhemmat naiset pyörittivät peppua aivan yhtähyvin kuin nuoremmat.

Hetken aikaa joudun olemaan yksin kunnes pöytääny istahti 3 naisen porukka. Kaksi blondia jotka molemmat olivat pukeutuneet farkkuihin sekä jakkutakkiin. Kolmas nainen olin brunette jolla oli tummanpunainen mekko joka ylettyi polviin asti. Naiset esittelivät itsensä Päiviksi, Riitaksi ja Sanniksi.

Oman arvioni mukaan jokainen heistä oli yli 50 mutta alle 60. Joimme useamman oluen samassa pöydässä ennekuin valomerkki tuli. Riitta, eli toinen blondi kysyin minulta haluanko lähteä heidän mukaan Päivin luokse jatkoille. Vastasin myöntävästi ja pian olimmekin neljästään pihalla taksia odottelemassa.

Taksin saatuamme ja Päivin kerrostaloasunnolle päästyämme Päivi ilmoitti tekevänsä meille kaikille viskipaukut. Istahdin olohuoneessa olevalle isolle divaanisohvalle odottamaan ja katselin samalla hienoja tauluja, miettien että mitähän tästäkin tulee.

Riitta ja Sanni tulivat myös sohvalle istumaan ja aloittavat väittelyn että kuka on eniten humalassa. Päivi tuli hetken päästä sohvalle viereeni istumaan ja antoi kaikille viskilasit käteen.

Naiset alkavat keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä, samalla kun minä mietin että kuinka purkaisin kiimani. Ennenkuin huomaankaan, on Päivi laskenut kätensä minun jalkoväliin.

Tunsin kuinka mahassani pyrähtivät perhoset ja kaluni alkoi kovettumaan. Päivi hieroi kaluani farkkujen läpi pitkän aikaa, käyden samalla Riitan ja Sannin keskustelua. Päivi alkoi avaamaan farkkujeni vyötä ja nappia. Farkut avattuaan kaluni ponnahti esille ja Päivi otti siitä heti tiukan otteen.

Hän alkoi hitaasti runkkaamaan minua keskellä sohvaa jossa me kaikki istuimme. Sanni huomasi kaluni ja pian myös Riitta huomasi. Sanni ilmoitti heti että "Minuahan ei noin pienellä kalulla nussita" ja Riitta nauroi vieressä.

Päivi jatkoi samalla hidasta runkkausta kun he kolmestaan vertailivat kaluani heidän aviomiestensä malleihin. Riitta tuli sohvalla lähemmäksi minua ja otti oikealla kädellä punaisena helottavista kiveksistäni otteen. Hän puristeli niitä hennosti, samalla kun Päivi runkkasi minua hitaasti ja Sanni katseli vierestä.

Päivin runkkaus tuntui uskomattoman ihanalta. Joka vedolla hän puristi terskani kohdalla hiukan lujempaa.
Samalla Riitan ihana puristus palleissa lisäsi nautintoa.

Sannilla katseli tilannetti hymyillen ja mustat, satiiniset pikkuhousut mekon alta pois. Sanni piteli pikkuhousuja kädessään ja laskeutui polvilleen meidän eteemme lattialle. Hän kumartui lähemmäksi kaluani ja painoi pikkuhousut terskaani vasten. Päivi lopetti runkkauksen hetkeksi ja kietoi Sannin kosteat pikkuhousut paremmin kaluni ympärille. Riitta nauroi ja varoitti etten saisi laueta vielä pitkään aikaan.

Päivi jatkoi taas runkkaamistani, tällä kertaa hiukan nopeampaa. Riitta huomasi pelin hengen ja alkoi hieromaan kiveksiäni rajummin. Tunsin kuinka orgasmi läheni ja kaluni alkoi tuntua herkemmältä. Voihkin vaimeasti ja ilmoitin naisille laukeavani juuri.

Päivi nauroi ja jatkoi runkkausta kysyen "Meinaatko uskoltaa sotkea Sannin pikkuhousut?" Juuri kun Päivi sai lauseen sanottua niin tunsin kuinka kaluni alkoi sykkimään ja valmistautumaan sperman laukaisuun.

Epäonnekseni Päivi lopetti juuri sillä hetkellä runkkauksen ja Riitta puristi kiveksiäni tuskallisen lujaa, jolloin orgasmini meni täysin pilalle. Kaluni sylkee vaimeasti spermaa Sannin pikkuhousuihin ja Riitan tiukka ote lypsää kivekseni tyhjäksi.

"Nyt kun pojalta on otettu pahin paine pois, niin voidaan mennä tekemään makuuhuoneeseen vähän pervompia juttuja" sanoi Sanni ja lähti kävelemään makuuhuoneeseen.


(Jatkoa tulee jos palaute on hyvä :))

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute