Herkku-puhelin
Jaettu ilo
Hehkuva vuori

Entinen avovaimoni, joka on vielä tyttöystäväni tosin, on muuttanut Jyväskylään pariksi vuodeksi opiskelujensa vuoksi. Järjestelyn on tarkoitus olla tilapäinen ja asuntomme jossa asun on myös hänen kotinsa huolimatta että hän virallisesti asuu tuossa opiskelukaupungissa yksiössä. Hän, Katja, on 31 vuotias. Olemme lapseton pari omasta tahdostamme. Itselleni on ikää kertynyt jo 38.

Vietimme lähinnä viikonloput yhdessä, usein yhteisessä kodissamme. Yhtenä viikonloppuna kumminkin päätimme jäädä Katjan kämpälle viikonlopuksi erään siellä esiintyvän bändin vuoksi. Kun perjantaina saavuin hänen luokseen, niin voitte arvata miten se ilta ja yö vietettiin. Tottahan tokin lakanoiden välissä kun viikkoon taas emme olleet nähneet ja sen mukaan ikävä ja himot kohdallaan. Lauantaiaamu venyikin aika pitkäksi ennen kuin sängystä nousimme ja söimme yhdistettyä aamupala-lounasta.

Päivä sujui mukavasti ihan normaali jutuissa.. illalla ennen keikan alkamista kävimme syömässä ja otimme pullollisen punaviiniä ruuan painikkeeksi. Saavuimme Lutakkoon, jossa keikka järjestettiin, hyvissä ajoin. Porukkaa oli vielä paikalla aika vähän. Kun sain tuopin käteeni, niin silmääni iski jotain, mitä en olisi odottanut ihan heti. Pöydässä istuu vanha koulukaverini Antti. Olimme samassa ammatillisessa oppilaitoksessa noin 15 vuotta aiemmin. Antti ei ollut juurikaan muuttunut vaikka kyllähän se 15 vuotta hiukan näkyi. Sama urheilullinen kaveri oli edelleen. Olimme tulleet koulussa hyvin toimeen, varmaankin tämän saman musiikkimaun vuoksi, kuin että meillä oli yhteisiä liikuntaharrastuksia. Tiemme tosin katkesi kun hän lähti keskisuomeen töihin.

Noh, olihan se mentävä juttelemaan ja muistelemaan vanhoja. Anttikin oli tosi ilahtunut tapaamisestamme ja juttu lähti luistamaan samoin tein. Jossain vaiheessa kun bändikin alkoi soittamaan, niin olimme enemmän kiinnostuneita juttelemaan keskenämme kuin katsomaan bändiä. Tyttöystäväni tosin sanoi lähtevänsä mieluummin sitä katsomaan kuin kuuntelemaan meidän vanhoja muistoja. Ilta sujui kivasti tuoppeja ja paukkuja kaadellen, ehkä vähän turhankin ahkerasti. Jossain vaiheessa totesimme että on aika lähteä pois.. Minun ja Katjan oli tarkoitus kävellä Katjan kämpille, mutta Antin seuraavan bussin lähtöön oli lähes tunti. Päätimme käydä vielä yhdellä ennen sitä. Katjakin oli jo aika vauhdissa siinä vaiheessa iltaa ja Lutakon antimet olivat näköjään kelvanneet. Löysimme mukavan hiljaisen paikan mihin istahtaa oluelle. Kun Katja lähti hakemaan juotavaa, niin huomasin Antin katseen seuraavaan häntä. Enkä ihmettele. Onhan hän aika upea näky, 3-kymppinen hevityttö mustassa nahkaminihameessa, jossa on pari roikkuvaa ketjua ja sopivasti niittejä. Sääriä verhoaa mustat legginsit, joista kuultaa läpi aivan aavistuksen. Jaloissa melko rokahtavat New Rock:n korkokenkä-bootsit. Hiukset ovat pitkät, musta-punaiset ja hulmuavat vapaana. Vaikka kiloja on ehkä muutama liikaa tuolla 165 pitkällä naisella, niin yleisesti sanoen hän on kaunis.

En sen enempää kiinnittänyt huomiota Antin katseisiin, olinhan niihin jo tottunut Katjan kerätessä katseita missä liikuimme. Jatkoilla olo meni mukavasti, olimme melkoisessa tuiskeessa jo kun huomasimme että bussi meni jo. Noh, ei se mitään tulee seuraavakin kyllä. Jatkoimme oluen juontia ja jossain vaiheessa Antti hokasi:”perkele, se vika bussi lähtee kahden minuutin kuluttua. Siihen ei ehdi enää”. Totesimme, että myöhäistä se nyt on. Onhan kaupungissa hotellejakin, koska taksilla ajo olisi tullut jo törkeän hintaiseksi.

Otimme siinä vielä pari tuoppia, kun Katja sanoi että olisi aika lähteä, väsy painaa. En tiedä mikä idea oli että kutsuin Antin mukaamme ottamaan pienen yömyssyn, koska itselläni siellä oli vielä Brandy pullo, joka oli pohjiksi tarkoitettu, mutta jäi korkkaamatta. Huomasin Katjan ilmeestä, että hän ei välttämättä tykännyt ideasta. Tiesin kyllä että ”väsymys” oli toive saada vielä aisaa tänä yönä. Hän kun on sellainen että bile-illan päätteeksi jalkoväli on märkä ja mieli halukas.

Kun pääsimme kämpille, kaadoin paukut meille laseihin. Kiskaisimme ne kapeisiin kasvoihimme ja Antti vaistosi tunnelman sanoen: ”Taidan tästä lähteä etsimään hotellia..”. Totesimme kaikki kolme että se saattaa olla aika hankalaa tähän aikaan yöstä ja kai se on ihan ok, vaikka Antti meillekin yöksi jää. Ainoa ongelma on että yksiössä on vain yksi sänky, parisänkyparvi. Ei patjoja, ei sohvaa yms.

”Sopu sijaa antaa” naurahti Katja jatkaen: ”mutta tänä yönä nukun vaatteet päällä”. Katja meni vessaan iltapuuhiin ja palasi sieltä hameen pois heittäneenä, legginsit ja t-paita päällä. Havaitsin hypähtelivistä tisseistä, jotta liivejä ei enää ole. Me miehet jätimme kalsarit jalkaan, koska se tuntui sopivan säädylliseltä. Kiipesimme parvisängylle, Katja ensimmäisenä. Antin silmät naulautuivat hänen perseelle, josta paistoi pienet stringit läpi. Hymähdin vain mielessäni, että onhan se kiva mitä katsella. Rupesin parvella nukkumaan Katjan kanssa saman leveän parisängyn peiton alle ja Antti joutui tyytymään vilttiin. Jostain syystä Katja jäi keskimmäiseksi, painoi päänsä kainalooni ja rupesimme nukkumaan.

Jostain syystä itseäni ei nukuttanut heti, vaikka illan riennot hivenen painoi päässä. Ehkä myös nukkumatilan ahtaus verrattuna normaaliin oli syy, ettei mukavaa asentoa löytynyt, mutta päätin yrittää selälläni maaten vain sulkea silmäni. En tiedä kauanko siinä oli mennyt lähes unen rajamailla muiden puhinaa kuunnellen, kun kiinnitin huomiota Katjan epätavalliseen hengitykseen. Se oli jotenkin nopeampi ja katkonaista. Jostain iski päähäni välittömästi ajatus siitä, mitähän tässä tapahtuu, mutta samassa loin jonkinlaisen suunnitelman selvittää se. Katja makasi edelleen pää kainalossani selkä Anttiin päin, mutta takamus ehkä lähempänä Anttia. Käännyin itse kyljelleni kasvot Katjaan päin muka edelleen nukkuen. Kääntyessä oli aivan hiljaista, eikä kumpikaan hengittänyt, sen havaitsin. Kun muka jatkoin nukkumista aistit äärimmilleen pingotettuina, rupesin kuulemaan taas kankaan kahinaa.. ja Katjan katkonaista hengitystä. Ajattelin ensin kysäistä, mitä vittua täällä tapahtuu, mutta mielessäni kyti toisenlainen tapa paljastaa nämä sankarit.

Annoin homman jatkua ihan hetken kunnes vaivihkaa siirsin toisen käteni Katjan yli hänen takamukselleen samalla avaten silmäni ja katsoen suoraan Katjaa silmiin. Yllätystä ei tapahtunut itselleni mutta luulen että Antti sekä Katja yllättyivät kun laskin käteni Antin käden päälle joka oli niin syvälle työnnetty Katjan housuihin takaapäin että varmasti sormeili klitorista tai sitten sormet olivat sisällä. Antin käden liike pysähtyi välittömästi ja Katjan silmät rävähtivät auki. Katsoin Katjaa silmiin, joista paistoi kauhistus kaiken sen kiiman takaa, joka hänellä silmissään tällaisella hetkellä on.

Kului varmaan kymmenen sekuntia liikkumatta ja ääneti ennen kuin rikoin hiljaisuuden: ”Jatkakaa vain, älkää antako mun häiritä.”. Antti selvästi selvisi järkytyksestä nopeammin, koska hänen käsi rupesi taas hiljalleen liikkumaan. En vieläkään tiennyt, missä sormet seikkailivat. Katjalla kesti hetken kauemmin, kun hän tuijotti minua seisovilla silmillään, jonne silmäkulmaan oli ilmestynyt kyynel. Katkaistakseni tuon kauhuhetken menin lähemmäksi Katjaa ja suutelin häntä. Tämän suudelman aikana hän rentoutui.. oikeastaan kiihko taisi saada uudet mittakaavat.

Käänsi Katjan selälleen ja jatkoin suutelemista. Antti kaivoi kätensä pois Katjan alta ja pujotti käden uudestaan Katjan housuihin, tällä kertaa etukautta. Suutelin Katjaa kauan, annoimme kieltemme seikkailla toistemme suussa ja Katja rupesi jo ynisemään. Olen suudellut häntä välillä naidessa ja hän saa silloin rajuja orkkuja. Tällä kertaa huippua kohden häntä vei suuteluni lisäksi kaverini sormet.

Tunsin miten mulkkuni kovettui, eikä asiaa ainakaan helpottanut se että Katja otti sen käteensä. Napsautin samalla seinään kiinnitetyn lukulampun päälle, ajatellen että ehkä näkisinkin jotain. Valon syttyessä huomasin että Katjan toinen käsi oli löytänyt itselleen paikan, kaverini Antin jalkovälistä. Yllätykseni itselleni tuli että Antin viltti oli potkittu jalkopäähän ja kalsarit olivat kadonneet. Tässä kohtaa mieleeni putkahti että oliko jo piirakat kertalleen jaettu, mutta olihan Katjalla vielä housunsa jalassa, joten tuskin. Katsoin Antin kullia, joka seisoi tiukasti vasten napaa. Tässä kohtaa tunsin ekan kerran pienen piston, koska Antin kulli oli noin terhakkaan oloisesti pystyssä, itselläni on enemmän alaspäin kaareva vaikka onkin täydessä seisokissa. Pituutta ei Antilla onneksi ollut sen enempää kuin itsellänikään. Tässä kohtaa kumminkin paha tunne vihlaisi, kun totesin olevani vähän pienempi, vaikka en itsekään ihan pieni ole. Olen ennemminkin tasapaksu, kun Antin terskan jälkeen tuleva kapeampi kohta varressa leveni voimakkaasti. Se oli vähän kuin kiilamainen juntta..

Kauankaan ei mennyt kun huomasin Katjan lähestyvän huippua. Antin sormet ja suuteluni tekivät tehokasta työtä naiselleni, kun hänen vartalonsa kaartui.. suunpielet kiristyivät silmien ummetessa ja tiesin vanhastaan että nyt hän saa valtavan orgasmin. Samalla kun Antin sormet pyörittelivät Katjan klitorista housuissa ja Katja puristi minua kullista, en voinut minäkään estää enää. Laukesin kalsareideni sisään samanaikaisesti kun naiseni laukeaa kaverini kosketuksesta.

Kun Katja rupesi tasaantumaan orgasmistaan, totesin tarpeeni lähteä pesulle. Katja väisti minua lähemmäksi Anttia edelleen pitäen hänen kullistaan kiinni. Tunsin olevani hiukan noloissani kömpiessäni näiden kahden yli kohti parven rappusia märissä kalsareissani. Antin käsi oli pois Katjan housuista mutta oli löytänyt paikkansa jo Katjan paidan alta. Toisaalta tunsin ärsytystä tuosta, miten hän koskettelee kuin omaansa, mutta tässä vaiheessa on kai siihen paha sanoa mitään. Lisäksi laukeamiseni vei pahimman kiiman ja toi hivenen estoja tilalle. Itse asiassa en tiedä kumpi oli pahempaa, se että Antti kosketteli noin vapaasti vai se, että Katja antoi kosketella noin vapaasti.

---------------------------------------------

Jatkoa mahdollisesti luvassa, jos se kiinnostaa. Yöhän ei vielä ole ohi :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute