Herkku-puhelin
Äidin opiskelukaveri
DoggyBoy

Olin tuohon aikaan intissä erityiskoulutuksessa eräässä pohjoisen varuskunnassa. Matka kotipuoleen oli liian pitkä kuljettavaksi lyhyemmillä lomilla. Äitini opiskelukaveri ja perhetuttumme Mirja asui varuskuntapaikkakunnalla miehensä Jussin kanssa. Uudehko omakotitalo mäntykankaalla oli vielä melko lähellä palveluspaikkaani. Olimme sopineet, että saisin majailla tarvittaessa heidän luonaan. Nelivitosella lapsettomalla pariskunnalla olisi kyllä tilaa. Minulle annettiin vierashuone yläkerrasta. Jussi oli jossain kaivoshommissa ja viipyi välillä työmatkoillaan jopa pari viikkoa kerrallaan. Mirjaa en ollut nähnyt muutamaan vuoteen. Lyhyet tummat hiukset ja kauniisti punatut huulet piristivät hieman harmaata pukeutumistyyliä. Mirja oli lukiossa kieltenopettajana.

Olin jo pari kertaa viettänyt viikonloppulomiani heidän luonaan. Lauantaisin lämmitin alakerran saunan ja kerran Jussikin oli kotona. Otettiin vähän olutta ja käytiin saunassa. Jussi kyseli armeijahommista, autoista ja naisistakin. Vähän ihmettelin kun huomasin hänen ajelleen kaikki karvat pois. Kymmenkunta kiloa ylipainoa ukolla oli. Minua kookkaampi jämäkkäleukainen mies. Jalkovälissä roikkui suurin koskaan näkemäni kalu. Intissä saunoessa kyllä näkee monenlaista mutta tämä oli kaiken huippu. Lauteilla lötkötti karvaton suonikas jättikyrpä, jonka juuressa pullottivat pussit olivat kuin siitosorilla. Ukon rapsutellessa muniaan esinahka vetäytyi alas ja turpeana pullottava terska tuli näkyviin. Häivyin äkkiä suihkuun, kun huomasin kiihottuvani tuosta irstaasta näystä.. Jussikin tuli saunasta ja paistoimme vielä makkarat. Jussi oli jostain syystä hieman hiljaisempi kuin saunassa. Menin yläkertaan huoneeseeni.

Parin viikon päästä pääsin taas lomille ja perjantai-ilta meni paikallisessa oluella istuessa. Lauantaina oli vähän kankkusta ilmassa. Mirja oli lähdössä jonnekin marttojen joulujuhliin ja siitä Lionsien pikkujouluihin paikalliseen kuppilaan Jussi oli reissussa. Sain lämmittää saunan silloin kun halusin. Mirja ei saunoisi, ettei kampaus menisi pilalle. Illansuussa lämmitin saunan, kylvin kunnolla ja otin pari olutta. Peseytyessäni huomasin partahöylän pesuhuoneen penkillä ja hetken mielijohteesta sheivasin vähäiset karvani kyrvän juuresta ja pusseista. Kiihotuin karvattomasta kullistani, joka näytti nyt jo puolijäykkänäkin paljon isommalta kuin äsken. Pukuhuoneessa etsin kaapista pyyhettä, kun pyyhkeiden väistä putosi muovipussi. Pussissa oli musta läpikuultava yöpaita, mustat nylonsukat ja mustat pikkarit.

Hivelin kyrpääni ja huomasin, että pikkuhousujen haaroissa oli reikä. Sovitin housuja jalkaan ja ihmeekseni ne mahtuivat hyvin. Kiihotuin kun ajattelin Mirjaa tässä asussa. Eipä olisi uskonut! Jäykkä kyrpäni sojotti pikkareiden aukosta ja kiristin esinahkan taakse niin, että terska paisui kunnolla. Pujotin mustat nylonit jalkaani ja läpinäkyvän yöpaidan ylleni. Pukuhuoneen peilistä katsoin itseäni ja runkkasin kiimasta turvonnutta kaluani. Istuin jakkaralle peilin eteen ja nostin jalat pöydälle. Karvaton, ohutvartinen kalu, jonka pitkän suonikkaan varren päässä sykkivä äärimmilleen paisunut tummanpunainen terska näytti luonnottoman suurelta...

Suljin silmäni ja runkkasin hitaasti nauttien joka vedosta. Kiimalima valui terskasta ja nylkytin kovempaa. Tunsin miten pitkään pidättelemäni kuuma siemenneste ruiskahteli naamalleni ja olkani yli. Avasin silmäni ja näin heti peilin kautta, että Mirja seisoi pukuhuoneen ovella. Yritin peitellä käsillä siementä ruikkivaa kaluani, mutta ”vahinko” oli jo tapahtunut. Naama tulipunaisena ähisin jotain typerää. Häpesin niin helvetisti. Kimposin ylös tuolista ja yritin pyyhkeellä verhota siemennesteen tuhrimaa kehoani. Vielä naisten alusvaatteet päällä! Mirja poistui sanomatta sanakaan selvästi järkyttyneenä näkemästään. Yritin pestä haalealla vedellä sukkia ja yöpaitaa puhtaaksi ja ripustin ne sitten kuivumaan pukuhuoneen narulle. Painuin yläkertaan ja kun aamulla uskaltauduin alas oli Mirja lähtenyt hiihtämään ja ”pyykit” oli otettu narulta pois. Hörpin kahvit ja siirryin kylälle kuluttamaan aikaa. Onneksi minut siirrettäisiin takaisin omaan varuskuntaani kuukauden päästä.

Parin viikon päästä olin taas lomilla. Pääsimme vasta lauantaiaamuna lähtemään ja sekavin tuntein hiippailin asunnolleni. Olin suunnitellut, että välttelen Mirjaa niin paljon kuin mahdollista. Jussin auto oli pihassa ja kuulin sisällä, että saataisiin olla kahdestaan illalla. Mirjalla oli joku meno. Lämmitin saunan illemmalla ja Jussi kaivoi konjakkipullon kaapista. Paistoimme takassa makkaraa ja otettiin olutta. Jussilla oli vain nelosolutta ja parin konjakin jälkeen olin jo jonkun verran kännissä. Saunassa huomasin Jussin olevan jollain lailla jännittynyt tai kireä, vaikka naureskelikin rehvakasti ja tarjosi olutta.

Lauteilla istuimme hiljaa. Heitettiin löylyä ja nousuhumala tuntui päässä. ”Mirja kertoi minulle mitä tapahtui pukuhuoneessa”, Jussi sanoi hiljaisella äänellä. En järkytykseltäni osannut sanoa mitään vaan olin pää painuksissa. ”Ei se mitään. Inttipojilla on paineita”, Jussi kuiskasi hiljaa. Tunsin Jussin käden harteillani. Jussi hieroi minua selästä ja levitti reitensä levälleen. Kyrpä roikkui puolijäykkänä lauteitten reunan yli.

Jostakin syystä rupesin ajattelemaan Jussia panemassa nylonhepeneisiin pukeutunutta Mirjaa tuolla hevoskyrvällä ja tajusin, että minulla alkoi seisomaan ihan väkisin. Yritin peitellä käsillä sykkivää kaluani ja painuin selkä kyyryssä suihkuun. Suihkussa veltostuin vähän ja aloin nopeasti saippuoida itseäni. Saunan ovi kävi ja Jussi tuli pesuhuoneeseen. ”Annappa minä pesen sinun selän”, Jussi sanoi. Annoin pesusienen Jussille, joka alkoi hinkata selkääni. Jussi painautui minua vasten. Vilkaisin paniikissa olkani yli ja näin suonikkaan kyrvän nytkähtelevän jäykkänä selkääni vasten. ”Kiihottaako se sinua?” Jussi kysyi. ”Me voidaan jättää tää tähän, jos haluat. Eikä puhuta tästä ikinä. Ei tehdä mitään mitä et halua”, Jussi kähisi. Olin jotenkin shokissa ja en osannut sanoa mitään. ”Hyvä! Oota vähän.” Jussi poistui saunasta ja soitti yläkerran eteisen puhelimella jonnekin.

Huuhtelin ja siirryin pukuhuoneeseen kuivaamaan. Pöydällä takan edessä oli olutta ja kuivailin itseäni Jussin tullessa takaisin. Olin humalassa ja kuin unessa kuulin Jussin selvittävän, että ei siinä mitään erikoista ole jos mies käyttää joskus naisten alusvaatteita. ”Oottele siinä, minä käyn vielä pesulla.” Jussi tuli suihkusta ja alkoi kuivata itseään takan edessä. Hevoskyrpä heilahteli puolijäykkänä ja esinahka oli kuroutunut kokonaan pullistuneen terskan juureen. Istuttiin vierekkäin ja korvaani supatettiin humalikkaan suulla, miten saan kohta nussia Mirjaa yhdellä ehdolla. Voimakkaat kädet hieroivat minua joka paikasta ja pakottivat reiteni levälleen. Annoin miehen lypsää kaluani ja jalkani nostettiin pöydälle. Kyrpä seisoi nytkähdellen pystyssä ja Jussi runkkasi minua kiimaisesti. Varovasti tunnustelin toisella kädellä painavia siitossonnin pusseja, jotka kuroutuivat ylös suonikkaan kyrvän juureen. Nylkytin kyrpääni Jussin käteen ja lypsin toisella kädellä paksua miehen kalua. ”Me voidaan vielä lopettaa. Ei jatketa, jos et halua”, Jussi läähätti. ”Eih... lopeteta”, inisin. Tuntui niin hyvälle ettei ikinä ennen tyttöjenkään kanssa tämmöstä ollut. Eikä se tuntunut yhtään miltään ”homostelulta”. Oli vaan kiimaista seksiä.

”Mennään ylös. Jätä vaatteet siihen”, Jussi hoputti. Otin mukaan pari olutta ja hoipertelin perässä ylös. Menin vessaan kuselle ja kuulin puhetta olohuoneesta. Luulin, että televisio oli auki ja siirryin olohuoneeseen. Pöydällä oli konjakkipullo ja nojatuolissa istui aamutakki päällä ja lasi kädessä Mirja. Mirja oli ollut Rovaniemellä ostoksilla ja kotimatkalla oli nautittu kuulemma siideriä. Jussi hieroi ilkosillaan Mirjan hartioita ja suuteli tätä suulle. Mirja naurahti. ”Ethän suuttunut. Minun oli pakko kertoa. Tule.” Jussi jäi kaatelemaan konjakkia. Minut vietiin makuuhuoneeseen. Sängyn päällä oli siististi laitettuna sama asu, jonka olin töhrinyt pukuhuoneessa. ”Jussi näitä käyttää”, Mirja sanoi hiljaa. Hengityksestä leyhähti alkoholi. ”Saat pukea ne, jos haluat. Jussi haluaa nähdä. Täälläpäin eivät miehet käytä naisten alusvaatteita. Ymmärrätkö? Minun oli pakko kertoa.” En osannut taaskaan sanoa mitään, vaan nyökkäsin ja katselin nolona jalkoihini. Mirja antoi minulle toisen nylon-sukan. Istuin tuolille ja vedin sen varovasti jalkaani. Nousin seisomaan saatuani sukat jalkaani. Stay-upit ylettyivät nivusiin asti. Kyrpäni jäykistyi nopeasti ja minulla oli vaikeuksia saada sitä ulos pikkuhousujen reiästä. ”Täti auttaa”, Mirja sanoi käheällä äänellä. Hän pujotti kätensä pikkareihin ja taivutti jäykän kyrvän reiästä ulos. Minua hävetti ja kiihotti samaan aikaan. Sitten ajattelin, että kaikki vaan peliin, olinhan jo jäänyt kiinni runkkaamisesta.

Läpinäkyvä yöpaita vielä ja sitten olin valmis Jussin katseltavaksi. Palasimme olohuoneeseen, missä ukko istui tv-tuolissa ja runkkasi kaarelle ylöspäin jäykistynyttä kyrpäänsä. Mirja avasi kylpytakkinsa ja huomasin, ettei alla ollut kuin pikkuhousut. Pariskunta hyväili toisiaan ja katseli minua. Seisoin stay-upeissa ja yöpaidassa keskellä lattiaa karvattoman kyrpäni sojottaessa pystyssä pikkareiden reiästä. Yöpaita ylettyi reisien yläosaan ja punaiseksi pullistunut terska kosketti kiihottavasti nylonia. Jussi käski nostaa helman ylös, jotta kiimalimaa valuva kulli näkyisi paremmin. Nostin helman kyrvän päälle ja tepastelin isännän ja emännän edessä hepenissäni. Jussi lipsutti sormella pillua ja Mirja runkkasi jäykkää hevoskyrpää hennolla kädellään. Seuraavaksi minun piti mennä kontalleen lattialle ja taivuttaa kyrpä taaksepäin. ”Jussi haluaa lypsää sinua”, Mirja supatti.

Tunsin voimakkaan käden tarttuvan takaapäin kaluuni. Jussin käsi ylsi helposti jäykän ohuen varren ympärille ja lypsi hitaasti kyrpääni. Makasin takapuoli pystyssä lattialla ja aina kun esinahka kiristettiin alas pirskahti sukille kirkasta kiimalimaa. ”Kiihottava tuommonen iso terska”, Mirja huokasi silmät sumeina. ”Sinä ensin”, Jussi sanoi huohottaen. Mirja oli riisunut alushousut ja odotti pylly pystyssä sohvalla. Asetuin taakse ja yritin sohia kaluani karvaiseen ja limaiseen pilluun. Ei siitä oikein mitään tullut ja Jussi otti ohjat käteensä ja tarttui varmalla otteella kyrvästäni ja levitti toisella kädellään vaimonsa häpyhuulia. No tämä oli minulle likaa ja kun terskaani hierottiin valuvaa häpyä vasten ruikin siemennesteet karvoitukselle. ”Anna tulla vaan ei haittaa, ei haittaa”, Mirja kuiskasi.

Pari viikkoa oli vierähtänyt metsässä ja paineita ei oikeastaan ollut ehtinytkään purkaa. Jussi puristi tiukasti nytkähtelevästä kyrvästäni kiinni, ettei siementä ruiskuaisi ympäri sohvaa. Vähitellen supistukset loppuivat ja nousin läähättäen seisomaan. Helmenvalkeita noroja valui pitkin sukkiani ja osa roiskeista oli lentänyt yöpaidan helmoille. Jussi kääntyi kontalleen vaimonsa taakse, levitti kädestään minun limaani terskaansa ja työntyi varovasti karvaiseen pilluun. Kuin unessa katsoin tuon ryhmykyrvän liikkuvan edestakaisin pillussa. Mirja voihki hiljaa. Varresta jäi näkyviin varmaan kymmenen senttiä. Ei mahtunut. ”Ota siitä kiinni”, minua pyydettiin. Tartuin takakautta kyrvän varresta ja samassa alkoi raju nylkytys. Mirjan takapuoli tärisi ja pää painui sohvalle. Jussi jäykistyi paikalleen ja tunsin kivikovan kalun pumppaavan siementä. Toisella kädellä lypsin nyrkin kokoisia palleja. Mirja valui mahalleen ja Jussin punaisena kiiltelevä kova kyrpä lipsahti ulos. Jussi voihki ja näin miten siemenneste valui avonaisesta pillusta.

Kävin pesulla ja palautin sotatut alusvaatteet. Aamulla tunnelma oli vaivaantunut. Saimme kumminkin sovittua, että tapahtuneesta ei puhuta. Jussikin oli johtoasemassa ja muutenkin. Joulun alla muutin takaisin etelään lopettelemaan asepalvelusta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute