Herkku-puhelin
Jäämeren matka
caravaanari

...sammuta se helvetin herätyskello! Kuiskasi vaimoni Katri aamukuuden aikoihin. Tunnin päästä istuisinkin jo bussissa Rovaniemen kautta jäämerelle. Boksereillani tallustin keittiöön ottamaan kupin kahvia, kun kaverini Late tulikin jo porukoiltansa lainaamalla asuntobussilla pihamaan viereen. Kun olin käynyt suihkussa ja saanut päälleni oli aika hyvästellä vaimo, sillä edessä oli parin päivän pituinen reissu äijäporukalla jäämerelle. Katri käski olla tekemättä mitään tyhmää ja me kaksi tälle myötäilimme ja nauroimme.

Kalle oli muuttanut töiden perässä Rovaniemelle, jonne suuntasimme nokkamme. Kuitenkin ensin oli yövyttävä, sillä minulla ei ollut korttia ja Kalle ei olisi millään jaksanut. Kurvasimme puuduttavan ja pitkän matkan jälkeen yhden ABC:n pihalle ja Late käski minun hakea saunaoluet sillä aikaa kun hän tuikkaa kiukaan tuleen. (Olihan nyt asuntoautossa sellainenkin oltava.) Marketissa ei tosiaankaan ollut porukkaa ruuhkiksi. Olutta ja makkaraa, muuta ei tarvittu, sitten suuntasinkin jo kassalle, siellä palveli upea, isotissinen ja nättihymyinen tyttö. Visani ei jostain syystä toiminut joten minulla kesti vähän aikaa kaivaa käteistä esiin ja sillä aikaa murjasin pienen vitsin, ja tytön nauru oli suorastaan kiihottavan upea, en ollut ikinä kuullut mitään yhtä kivaa.

Takaisin bussiin päästyäni oli sauna melkein ihannelämpöinen ja sillä aikaa selailtiin vain eri leffoja telkkarista, sillä juurikaan tänään ei sieltä tullutkaan mitään järkevää. Sauna on lämmin! huikkasi Late, kun oli käynyt pikatarkastuksessa.

Siirryimme siis erittäin pieneen pukuhuoneeseen joka jo itsessään oli kuin sauna, en oikeastaan ikinä ole ollut saunassa Laten kanssa ja pikkuhiljaa aloimme riisuutua. Jo Laten boksereista näki, että sillä on iso, niin hervottoman iso penis. En tunne vetoa miesten kalleuksiin, mutta tämä todellakin aiheutti kateutta. Sauna oli erittäin pieni mutta lämmöt siellä sai. Vähän aikaa istuttuamme kiinnitin huomioni siihen että Laten penis oli ihan täydessä seisokissa. Late katsoi minuun ja sanoi: "En oikeestaa oo kertonu sitä, että oon homo, mutta ei kai tää mitenkään haittaa suo?” Vastasin kielteisesti, mutta olin oikeastaan aika yllättynyt. Latella seisoi vielä 5 minuuttiakin tämän jälkeen ja yht'äkkiä hän vain alkoi runkkaamaan. Olin kun en huomaisi, mutta omassakin jalkovälissä alkoi kaverini heräilemään, tämän Lari huomasi ja katseli minua. ”Haluatko että minä autan?” Totta helvetissä se kävi!

Late otti penikseni käteensä ja runkkasi välillä lujaa ja välillä taas tosi hiljaa. Melkein laukesin mutta sitten Late lopetti ja katsoi minua ilkikurisesti. Kysyin että mitä nyt? Mutta Late vain sanoi ettei mitään ja otti minulta suihin. Laten suihinotto tuntui paremmalta kuin Katrin ikinä, välillä hän otti kurkkuun saakka ja imi kunnolla. Mä laukean ihan just ja tää ei oo ikinä tuntunut näin hyvältä.

Siirryimme "olohuoneen" parisängylle missä oli minun vuoroni runkata Latea, se ilmeisesti nautti tilanteesta eikä aikaakaan kun Late laukesi. Kysyin että mitäpä sitten pitäisi tehdä, niin Late alkoi sormettamaan minua perseeseen, hän "lypsi" eturauhastani ja vähän ajan päästä sain elämäni orgasmin! Se oli ehkä ihanin ilta mitä oli ikinä tapahtunut.

Seuraavana aamuna alkoikin matka kohti Rovaniemeä Kallea hakemaan ja kumpikin olimme unohtaneet koko yöllisen ja jatkoimme matkaa 'heteroina'.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute