Herkku-puhelin
Kolmistaan salaa
JackX

Anne soitti minut korjaamaan kameransa asetuksia jotka oli sekoittanut humalapäissään eikä saanut niitä enää kohdalleen kohdalleen. Lupasin tulla iltapäivällä vaikka jouduinkin hieman joustamaan työpaikalta! Pääsin Annelle vasta 18 jälkeen, oli vähän ruuhkaa töissä. Kun saavuin Annen asunnolle, siellä oli myös Maarit, Annen kaveri. Naiset olivat jo korkanneet kuoharin ja varmaan toisenkin, hyvä nousuhumala näytti molemmilla olevan. Aloin säätää kameraa olohuoneen matolla ja asetukset olivat todella sekaisin, miten ne voikin sotkea niin perusteellisesti. Minullekin tarjottiin tietysti kuoharia vaikka se ei kuulukkaan lempijuomiini. Otin kuitenkin lasillisen. Istuin selin Maarittiin joka istui sohvalla katsoen telkkarista musaohjelmaa. Kun käännyin kysyäkseni jotakin, huomasin että hameen alla ei ollut pikkareita ja Maarit selvästi halusi minun sen huomaavan. En ollut huomaavinani. Jatkoin näpyttelyä.

Anne itse puuhasi jotakin keittiössä, teki ilmeisesti salaattia ja paistoi jotakin. Maarit hiipi selkäni taakse, katsoen televisiota, ja alkoi tanssimaan musan tahdissa. Hän tuli lähemmäksi koko ajan kunnes oli ihan kiinni selässäni. Tanssiessaan hänen jalkansa osuivat olkapäihini ja kylkiini. Hän tuli vielä askeleen lähemmäksi ja painoi häpykumpunsa niskaani. Rytmikäs liike jatkui kun Maarit painoi pilluuaan niskaani vasten, vain ohut hame oli välissä. Anne tuli keittiöstä ja kysyi että mitäs täällä oikein tapahtuu. Sanoin että Maarit vaan hieroo mun kipeäää niskaani, täällä kyllä paranee. Niska on ihan vitun kipee. Anne tuli ihan eteeni ja työnsi lantionsa kasvojani vasten ja kysyi että pitäskö tätäkin vähän hoitaa. Vastasin että joo, sehän on myös nenäkin hoidon tarpeessa. Annella oli lyhyt hame jota hän hieman nosti siten että pikkarit olivat kasvojani vasten. Tytöt kikattivat hieman ja alkoivat suudella toisiaan koska tilanne kiihotti heitä.

Sain kielellä Annen pikkarit senverran sivuun että sain kieleni hänen märkään pilluunsa, nuolin sitä ja työntelin kieltä sisään. Anne alkoi voihkia ja Maarit kysyi että maistuuko. Sanoin että tuu itse maistaan.
Maarit tuli polvilleen viereeni ja yhdessä riisuimme Annen pikkarit ja nuolimme hänen pilluaan. Anne meni selälleen matolle ja levitti jalkansa. Jätin Maaritin nuolemaan Annea ja menin itse hänen taakseen. Maarit oli kontallaan Annen edessä, peppu pystyssä ja nuoli pillua. Anne voihki ja repi paitaansa ja rintsikoita pois. Kumarruin ja aloin nuolla Maartia takaapäin. Hänellä oli karvainen pillu ja isot roikkuvat häpyhuulet. Levitin pillun sormilla auki ja nuolin aluksi pari pitkää vetoa ja sitten työnsin kielen sisään. Imin myös häpyhuulet suuhuni ja nussin häntä kielelläni. Maarit oli todella märkä, valuva ja aloin siirtää valuvaa pillunlimaa hänen peppureikänsä päälle kielellä. Kun sain lätäkön aikaan, levitin peppua sormilla ja kiimalima valui hänen peppuunsa. Aloin pyöritellä kieltäni peppureiän ympärillä ja tökin sitä kielellä. Välillä työnsin kielen myös syvälle pilluun ja runkkasin pillua myös sormella. Anne sai äänekkään orgasmin Maaritin kielestä ja pyysin hänetkin maistamaan Maaritin peppua. Nuolimme yhdessä Maaritillekin orkun. Tytöt halusivat nyt maistaa kyrpääni. Otin vaatteet pois ja riisuin myös Maaritin loput vaatteet, Anne oli jo alasti matolla. Tytöt tulivat eteeni polvilleen ja alkoivat imeä kaluani. Maarit oli myös välillä takanani ja nuoli peppureikääni. Olin kiimassa, kaksi naista nuoli ja imi minua, jalat tärisivät. Vihdoin sain orkun ja laukesin Maaritin suuhun. Älä niele, sanoin ja aloin suudella Maaritia joka valutti spermat suuhuni ja minä Annen suuhun. Suutelimme kolmisin ja kielemme leikkivät valuvalla spermalla. Anne ehdotti makuuhuonetta ja menimme kolmistaan sänkyyn. Onneksi hänellä oli pyöreä jättisänky.

Pistin tytöt 69 asentoon ja autoin Alimmaisena olevaa Annea joka nuoli Maaritin pillua. Kiihottavan näköistä kun Annen kieli työntyi Maaritin roikkuvien häpyhuulten väliin syvälle pilluun.Katselin tyttöjen nuolemista ja runkkasin hieman ja työnsin kyrpäni Annen suuhun hetkeksi samalla runkkasin Maaritin pillua sormelleni. Kyrpä oli taas kivikova ja työnsin sen Maaritin pilluun, Anne nuoli kiveksiäni ja imi ne suuhunsakin. Aloin panna hitaasti ja välillä vedin kalun ulos ja työnsin sen Anne suuhun. Nuoletin Annella myös peppureikääni koska tiesin hänen pitävän siitä. Nussin hieman kovempaa ja Maarit sai taas orkun. Pyysin Annen nyt päälle ja työnsin kyrpäni Maaritin suuhun ja sitten Anne vittuun. Maarit nuoli meitä kun nussin Annea. Annella oli komea iso peppu ja katselin kun kyrpä upposi märkään pilluun. Otinn Maatin nilkoista kiinni ja nostin jalat ylös että saatoin vähän nähdä kun Annen kieli upposi hänen pilluunsa. Olin taas ihan kiimassa ja Annekin huusi kiimsta...nussi oikein syvään. Sain orkun ja laukesin Annen pilluun. Maaritin kanssa nuolimme spermat pillusta ja valutimme ne Annen suuhun.

Makasimme hetken sängyllä ja menimme keittiöön syömään Annen valmistamaa kanasalaattia. Otimme myös lisää kuoharia. Anne jäi laittamaan astiat koneeseen ja minä ja Maarit menimme parvekkeelle tupakalle. Kun tupakat oli poltettu, Maarit nojasi kaiteeseen ja aloin nuolla häntä takaapäin. Annekin tuli tupakalle ja katseli kun nuolin. Annekin halusi nuolla ja tulla nuolluksi kaidetta vasten. Maaritin kanssa nuolimme Annea hetken ja siirryimme olohuoneen matolle. Menin alimmaiseksi, Anne istui satulaan, kyrpäni päälle ja Maarit istui kasvoilleni. Nuolin pillua hulluna ja Anne ratsasti kyrvälläni. Tytöt suutelivat ja heidän rintansa pompahtelivat ihanasti toisiaan vasten, molemmilla on isot rinnat. Anne sai taas äänekkään orkun ja vaihdoimme ratsastajaa. Kieleni oli syvällä Annen pillussa ja Maarit ratsasti villisti kyrvälläni. Tytöt jatkoivat suutelua ja se kiihotti minuakin, laukesin Maaritin pilluun.

Maarit käveli lattialla makaavan Anne päälle ja valutti spermat pillustaan Annen suuhun, minä nuolin lopulta pillun puhtaaksi. Leikimme taas spermalla ja valutimme sitä suusta suuhun. Anne imi kaluni taas pystyyn ja pyysin tytöt pyllistämään minulle. Panin ensin Annea ja sitten vaihdoin. Oli todella kiihottavaa kun kaksi upeata pyllyä oli pystyssä edessäni. Runkkasin toista sormellani ja panin toista välillä vaihtaen. Kun huomasin että minulta tulee taas, laukesin tyttöjen kasvoille.

Ilta ja yö kuluivatkin sitten erilaisissa kombinaatioissa ja asennoissa, lopulta nukahdimme Annen suureen sänkyyn. Aamulla kävimme yhdessä suihkussa ja Anne lähti töihin. Jäimme Maaritin kanssa kahden ja jatkoimme, ensin 69:ssä ja sitten panin Maaritia nojatuolissa.

Kamerakin tuli kuntoon ja nykyisin Anne soittaa minua välillä kameraa korjaamaan. Maaritin kanssa pidämme myös hauskaa kun käyn hänen kotipaikkakunnallan. Kolmistaankin tavataan kun Maarit ehtii paikkakunnalle.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute