Herkku-puhelin
Koulutuksessa
Sandman

Olin lähtenyt ulkomaille työpaikan järjestämälle kurssille. Tämä kurssi oli erityisesti tehty meidän yritystä varten ja siellä oli monilta eri toimipisteiltä ihmisiä. Ensimmäisenä päivänä, kun istuimme kurssihuoneessa, silmäni osuivat erittäin seksikkääseen tyylikkäästi pukeutuneeseen rehevään naiseen. Ilahduin kun sain hänet vierelleni istumaan ja pääsin pitkin päivää vilkuilemaan hänen haluttavaa vartaloa.

Muuten päivä sujui perinteisen kurssin mukaisesti, ties kuinka monta kertaa olin päivän aikana jo riisunut tuon kaunokaisen alasti. Iltapäivällä osallistujat jaettiin pareihin, koska saimme paritehtävän seuraavaa päivää varten. Minun onnekseni sain omaksi parikseni tämän seksikkään naisen. Loppuiltapäiväksi oli tarkoitus siirtyä tekemään paritöitä miten kukin halusi.

Kukin pari lähti tehtävänannon jälkeen omille teilleen ja minä ehdotin Ninalle, että voisimme mennä minun hotellihuoneen parvekkeelle nauttimaan auringosta tätä tehtävää tehdessä. Ninalle tämä sopi ja niin löysimme tiemme minun hotellihuoneen parvekkeelle. Ilmoitin, että käyn hakemassa tietokoneeni töiden tekemistä varten. Kun palasin takaisin kone kainalossa jäin katsomaan parvekkeen ovelle, kuinka Nina käsi oli hakeutunut haarojen väliin. Silmät kiinni hän hyväili itseään ja säpsähti hereille nähden minut katselemassa häntä. Häkeltyneenä Nina yritti sanoa jotain, mutta ehtisin sanoa väliin että kyllä minä sinua mielelläni tuossa autan.

Itse kun olen vartalolta hyvin monenlaisen liikunnan kautta hyvässä kunnossa, niin kommenttini saa selvästi Ninan aluksi häkeltymään. Ninan vartalo ei sitä vastoin olen joka puolelta kiinteä, mutta sitäkin naisellisempi pyöreine ja pehmeine muotoineen. Näen kuinka Ninan silmät mittailivat minua ja arvioivat puheideni todenperäisyyttä. Viimein hän vastasi, että noinkohan auttaisit. Kun vastasin Ninalle, että noin seksikästä ja haluttavaa naista kyllä auttaisin mielelläni. Tämä sai hänet hieman punastumaan, mutta ei onneksi vielä perääntymään.

Kävelin Ninan luokse ja otin häntä niskasta kiinni sekä vedin hänen huulet kiinni omiini. Pitkän ja intohimoisen suudelman aikana tunsin kuinka hän selkeästi alkoi rentoutua käsittelyssäni. Kuiskasin Ninan korvaan, että hän on kyllä seksikäs ilmestys johon silmäni ihastuivat heti kun näkivät. Tämän jälkeen suutelin toisen pitkän suudelman Ninan pehmeille huulille. Suudelmani aikana Nina nousi ylös ja lähti ohjauksessani sisälle huoneistoon.

Sisälle huoneistoon päästyämme lähes revimme vaatteet toistemme päältä. Koko päivän olin haaveillut tuosta pilkahtavasta rintavaosta ja nyt se oli suoraan edessäni kosketusetäisyydellä. Kun Ninan oli pelkästään alusvaatteisillaan, pyysin häntä pyörähtämään, että voisin katsoa kuinka hyvältä hän näyttää. Nina teki kuten pyysin ja voin kertoa, että hän näytti erittäin seksikkäältä mustissa alusvaatteissaan. Tukevat liivit kannattelivat raskaita rintoja, joiden pehmeys huumasivat ja hypnotisoivat minut. Ninan kääntyessä sain nähdä, että string-malliset housut ovat erittäin sopivat naisille joilla on muotoja vartalossa. Ninan vartalon parhaat puolet tulivat tässä asussa erittäin hyvin esille - liivit nostivat rinnat esille ja stringit esitteli pullen pyllyn posket herkullisesti piirtäen. Nina huomasi myös minun kiihottuneen hänen katselusta ja oli selvästi tyytyväinen itseensä mikä lisäsi hänen itsevarmuutta sekä seksikkyyttä.

Käänsin Ninan selin itseäni vasten ja samalla kun suutelin hänen kaulaa. Leikittelin rintavaolla, jota olin koko päivän ihastellut. Kuuma ja hikinen päivä, kuten silloin oli, auttoi sormiani liukumaan pitkin rintakehää rintojen väliin. Välillä käteni kaivautuivat puristelemaan rintaa liivien sisälle, mutta haluni kasvoi ylitsepääsemättömäksi vapauttaa nämä rinnat, joten avasin hakaset selän takaa ja vapautin rinnat. Jatkoin edelleen tämän ihanan naisen vartalon ihannointia samalla kun suutelin häntä kaulalle, niskaan ja välillä hänen kääntäessä päätä huulille. Pulleiden naisten etu on myös pehmeä vatsa, mitä on seksikästä hyväillä ja kosketella. Välillä käteni vaeltivat Ninan reilunkokoisella vatsalla ja välillä kädet olivat hyväilemässä rintoja.

Kadoin Ninan sängylle varovasti ja kun otin alushousujen reunoista kiinni, hän nosti kuuliaisesti jalat ylös, että sain housut pois. Housujen lähdettyä pois nojauduin suutelemaan Ninan huulia ja kaulaa. Ei mennyt kauaakaan kun jatkoin seikkailua tässä ihanassa vartalossa alaspäin suudellen rintakehää – pienillä pyörivillä kielen liikkeillä välillä kutitellen. Rintojen kohdalle laskeuduttuani puristin käsilläni rinnat yhteen ja vuorotellen imin kutsuvia nännejä. Puristelin käsilläni samalla näitä pehmeitä ihanuuksia kun huuleni hyväilivät nännejä. Käteni jäivät vielä hetkeksi rinnoille, kun kieleni lähti vaeltamaan pullealle vatsalle. Tuo vatsa tuntui todella hyvältä kieleni kärjessä, kun liikuin alaspäin kiemurrellen ja nautiskellen tuosta herkullisuudesta.

Päästyäni jakojen väliin huulillani, laskeuduin alas maahan polvilleni. Muistan kuinka ensimmäiseksi painoin pääni kiinni tiukasti paksuihin reisiin antaakseni suukkoja. Suukkoja jatkoin aina ihan Ninan toisille huulille asti. Kielelläni hellästi lähes koskettaen kokeilin Ninan huulien välistä aluetta. Kuulin kuinka hän huokasi samalla kun säpsähti kosketustani. Rohkeammin ja rohkeammin kieleni hakeutui huulia suutelemaan. Kostutin sormeni suussani ja annoin sen liukua sisälle Ninan lämpöön samalla kuunnellen kuinka hänen hengitys kävi raskaammaksi ja raskaammaksi. Huulillani imin herkkunappulan suuhuni sisälle kielellä kutiteltavaksi. Sormeni Ninan sisällä sai kaverikseen toisen sormen. Ja kun kuulin sekä tunsin, että Ninan meinasi tulla lopetin.

Odotin hetken, että hänen hengitys tasaantui ja jännitys kehossa kaikkosi. Aloitin uudestaan kielelläni kutittamisen Ninan alempien huulien välistä. Sormeni löysivät taas sisälle ja aloin hitaasti mutta varmasti tekemään edestakaista liikettä sisällä samalla kun kieleni tanssi villisti naminappulan ympärillä. Kun tunsin, että Nina olisi nyt tulossa, imaisin tuon nappulan syvälle suuhuni ja jatkoin huulillani runkkaamista tuolle nappulalle kun kieleni sitä päältä kutitti. Sormeni työntyivät sisälle nopeammin samaan tahtiin Ninan kiihtyvän hengityksen kanssa ja toinen vapaa käteni oli puristelemassa toista herkullista rintaa. Nina laukesi viimein erittäin äänekkäästi ja voimakkaasti kehon reagoiden. Lopetin työskentelyni suullani ja katselin kuinka Nina laukesi käsittelystäni, samalla sormillani häntä runkkailin ja rintaa puristelin. Oli seksikästä katsoa kuinka iso nainen laukeaa ja nauttii tilanteesta koko herkullisella kehollaan.

Siinä kun Ninan teki palautumista maanpinnalle, minä laitoin täydessä seisokissa olevan työvehkeen päälle suoja-asustusta. Menin hänen viereen makaamaan ja Ninan kierähti vierelleni minua hetkeksi suutelemaan kädellään vartaloani hyväillen, samalla sain häneltä kiitosta jostain sellaisesta mitä hän ei ollut aikaisemmin kokenut. Hyväillessään vartaloani hän myös huomasi, että olin jossain vaiheessa suojautunut ja ilahdus paistoi hänen kasvoilta kun täydessä pituudessa oleva odottelin häntä. Ninan nousi päälleni istumaan hajareisin ja ohjasi minut sisälleen. Hän kuiskasi silloin minulle, että ei oikein pidä tästä asennosta, mutta minä kuiskasin takaisin, että minusta tämä on hyvä asento koska saan katsein nauttia hänen seksikkyydestä. Punastuneena hän aloitti kevyen keinumisen päälläni.

Ninan keinuessa päälläni näin kuinka hän nautti siitä, että oli syvällä hänessä sisällä. Sen verran oli tällä naisella tiukka, että koko ajan sai tuntea joka puolella puristusta. Hän huokaisi jossain vaiheessa, että ihanan iso sinulla on. Katsoin kuinka hän nautti päälläni olemisesta ja käsieni hyväilystä vartalolla. Puristelin vatsaa joka liikkui koko ajan meidän mukana. Rinnat eivät päässeet yhtään vähäisempään käsittelyyn, vaan myös niitä leivoin samalla kun tämä ihana nainen liikkui päälläni. Nina tuntui tuolla hetkellä olevan aika herkällä päällä, koska ratsastusta ei ollut jatkunut kauan kun tunsin Ninan väreilevän päälläni uuden orgasmin mentyä hänen kehon läpi.

Toinen orgasmi sai hänet ihan pois tolalta, hän kiljui nautinnosta ja oli kuin transsissa kehon tärähdellessä. Tunsin kuinka koko orgasmin ajan minun lypsettiin kuin viimeistä päivää. Orgasmin päätyttyä Nina puuskutti pitkään posket punaisina ja pyysi päästä sängylle makaamaan. Hän kävi sängylle makaamaan jalat haralleen ja minä menin tietysti heti tuohon väliin. Panin häntä pitkillä vedoilla nauttien kaikesta hänen kosketuksesta. Suutelin häntä suulle samalla kun syväluotaava tutkimus alhaalla oli menoillaan. En enää pidempää pystynyt pidättelemään vaan laukesin pitkästä aikaa nauttien joka hetkestä.

Makailimme hetken ihan hiljaa sängyllä ja Nina oli kainalossani. Tunsin hänen rinnat kyljessäni ja käsilläni hyväilin hänen pehmeätä vartaloa. Tunsin kuinka hän hyväili rintakehääni. Viimein sanoin hänelle, että onneksi meillä ei ole yhden päivän kurssi. Vastauksesi sain takaisin pienen naurahduksen sekä kommentin, että onneksi ei.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute