Herkku-puhelin
Erja nuorten sonnien astuttavana
jokkeri

Epäsuoraa jatkoa novellille ”Tulostinta asentamassa”..

Kesäinen seikkailu Erjan kanssa ei suinkaan jäänyt ainoaksi kokemukseksi, vaan tapasimme jatkossa säännöllisen epäsäännöllisesti seksin merkeissä. Luulen että Erja sai nuorelta mieheltä pönkitystä itsetuntoonsa sekä ihan raadollisesti MUNAA – sitä mitä ilmeisesti kotona ei tarjoiltu riittävän usein tämän daamin mieltymyksiin. Tapaamispaikat vaihtelivat Erjan kodista minun poikamiesboksiini – välillä käytiin jopa ulkoilmapanoilla jollain syrjäisellä levähdyspaikalla tai metsän siimeksessä, sillä Erjaa tuntui selvästi kiehtovan kaikki normiarjesta poikkeava sekä jossain määrin myös hallittu kiinnijäämisen riski..

Eräänä nusu-iltapäivänä Erja tiputti kuitenkin todellisen pommin – hän oli minulta saatujen linkkivinkkien perusteella tutkinut muutamia seuranhakupalstoja ja huomannut kiihottuvansa siitä ajatuksesta että antautuisi kahdelle täysin vieraalle miehelle esim. hotellissa. En oikein tiennyt miten minun tulisi suhtautua ajatukseen, mutta tovin pohdinnan jälkeen lupasin Erjalle että autan häntä löytämään mieleisensä sonnit ja järjestämään tapaamisen jossain lähikaupungissa. Erja halusi kuvion toimivan siten että olisimme liikkeellä ikään kuin pariskuntana ja minä olisin koko ajan läsnä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Vaikka meillä oli ikäeroa, niin tuskinpa valitut miehet siihen takertuisivat vaan haluaisivat päästä pukille muotoseikoista välittämättä. Kieltämättä ajatus kahdesta vieraasta ja kiimaisesta urhosta astumassa tavallista perheenäitiä kiihotti itseänikin siinä määrin että ryhdyimme hetimiten suunnittelemaan Erjan unelman täyttämistä ja teimme meistä parina seuranhakuilmoituksen eräälle suositulle seuranhakusaitille. Tätä varten Erjasta piti toki ottaa muutama rohkeampi valokuva ja se hoidettiin minun asunnollani, ja tässä sessiossa paljastui että Erja kiihottui suunnattomasti kuvaamisesta – yhteistuumin totesimme että valittavien herrojen tulee suostua kuvaamiseen sillä Erja halusi taltioida ensimmäisen ”tuplansa” valokuviin.

Iloksemme huomasimme että Erjan kriteerit täyttäviä mieskandidaatteja löytyi netistä mukavahko määrä, eli meillä oli jopa lievää runsaudenpulaa sopivista partnereista. Erja halusi miesten olevan maximissaan 20-vuotiaita, joskin täysi-ikäisiä, eli kun kerran oli nuoren makuun päästy niin sitä piti myös saada lisää. Vaatimuksena oli myös urheilullinen vartalo ja keskikokoa kookkaampi varustus, eli haussa oli pari kappaletta nuoria isokullisia atleetteja. Erja ei piitannut siitä olivatko pojat vapaita vai varattuja – nussimaanhan tässä oltiin menossa eikä keskustelemaan..

Yhteisten valintojemme perusteella joukosta erottui edukseen kaksi nuorta miestä – Janne ja Mika. Molemmat olivat etukäteen toisilleen tuntemattomia ja valintakriteerinä olikin nuorukaisten asuinpaikan etäisyys omasta kotikaupungistamme – ei olisi kiva törmätä heihin esim. kaupan kassajonossa ja selvitellä että mistä sitä oikein tunnetaan.. Muutaman meili- ja kuvienvaihtokierroksen jälkeen totesimme että bingo – tässä on kaksi onnellista voittajaa, ja aloimme järjestellä tapaamista n. 100 km:n päähän kotikaupungistamme. Löysimme kyseisestä kaupungista varsin kohtuuhintaisen lomamökin, jossa viettäisimme tulevan viikonlopun siten että pojat tulisivat perjantaina ja lähtisivät lauantaina, joten meille jäisi Erjan kanssa aikaa vielä vuorokausi keskenämme. Päätimme varmuuden vuoksi tavata pojat vielä ennen mökille menoa jossain kaupungin kahvilassa varmuuden vuoksi ettei tulisi ns. ikäviä yllätyksiä. Niin alkoi kiihkonsekainen parin viikon odottelu ja Erja aloitti kotonaan lavastamaan matkaansa ”seminaari- ja koulutusmatkaksi” josta ei yksinkertaisesti voinut olla pois. Tapasimme muutaman kerran tänä väliaikana, ja huomasin että Erja oli normaaliakin kiimaisempi, pikkunarttu taisi todellakin odottaa tulevaa irstailuviikonloppua kiimaisena.

Parin viikon odotus oli ohi, ja kurvailimme Erjan kanssa omilla autoillamme naapurikaupunkiin, ensiksi käytiin viemässä tavarat mökille ja sitten suunnattiin sovittuun kahvilaan tapaamaan urhojamme. Huomasin Erjan laittautuneen tilaisuutta varten hieman normaalia enemmän – tästä päättelin että taisi rouvallakin olla perhosia vatsanpohjassa uuden tilanteen johdosta. Aikamme odottelun jälkeen paikalle saapui ensin Mika, pieni hetki tämän jälkeen reppuineen paikalle pöllähti Janne. Totesimme poikien olevan päällisin puolin sitä mitä oli haettukin, eli nuoria ja urheilullisia miehiä, ja kuten Erja sanoi ”Muu varustus tarkastetaan sitten mökillä”. Tämän toteamuksen jälkeen lähdimme eteenpäin, eli suunta kohti mökkiä.

Perille päästyämme aloitimme majoittautumisen, ja minä lähdin saunan lämmitykseen. Erja totesi laittavansa meille jotain pientä iltapalaa + rohkaisuryypyt että saadaan estoja vähän madallettua. Tämä järjestely sopi kaikille ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Mökin rantasaunalle kävellessäni totesin saunan olevan tavallista kookkaampi rantasauna jossa oli asiallinen takkatupa, tämä voisi olla oiva paikka Erjan ensiastuntaan tuplana..

Saunalta palattuani otimme muutaman oluen iltapalan lomassa ja odottelimme saunan lämpiämistä. Parin kaljan jälkeen tunnelma vapautui, ja pojistakin alkoi irrota juttua alkua enemmän. Janne paljasti olevansa varattu, avoliitossa mutta Mika oli muutama kuukausi sitten eronnut poikamies. Molempia yhdisti kiinnostus itseä vanhempiin mature-naisiin, ja Erja olikin tästä erittäin otettu ja keimaili selvästi normaalia enemmän parin siiderin jälkeen. Tovin jutusteltuamme päätimme suunnata saunalle, ja sovimme että kaikki vaan kerralla lauteille.

Pukuhuoneen puolella huomasin miten pojat ahnehtivat Erjan runsasta vartaloa silmillään ja heidän kalunsa alkoivat osoittaa heräämisen merkkejä. Itse olin jo sen verran tottunut fuckbuddyyni että seurasin poikien toimintaa sivusilmällä naureskellen. Erjakin oli selvästi panostanut iltaan, ja yllätyin aidosti kun huomasin hänen ajelleen jalkovälinsä posliiniksi – tähän rouva ei ollut edes minun pyynnöstäni suostunut. Kun ahtauduimme lauteille, huomasin poikien kalujen olevan jo melkein juhlakunnossa, ja tämähän oli kokonaan Erjan vika – mitäs pyllisteli muka sauna- ja pesuvesiä tehdessään saunan oviaukon luona. Erja kiipesi lauteille selvästi nuorten härkiensä huomiosta nauttien ja istui poiken keskelle. Samalla Erja hamusi poikien kullit käsiinsä ja sanoi testaavansa varusteiden koon käsikopelolla. Tässä vaiheessa pieni mustasukkaisuus minussa nosti päätään – minun tammani hivelee kahden ventovieraan pojan kulleja silmieni edessä. Samalla huomasin myös kiihottuvani tilanteesta ja aloin runkata hitain vedoin..

Erja jatkoi käsihoitoaan tovin, ja polvistui sitten poikien eteen lauteille. Ensiksi Erja hamusi Mikan kullin suuhunsa ja aloitti hyvin osaamansa imutuksen. Tätä herkkua ei kuitenkaan kestänyt kauaa, vaan Erja vaihtoi lennosta Jannen kookkaaseen aisaan ja antoi toisellekin vieraallemme saman käsittelyn. Tässä vaiheessa katsoin aiheelliseksi kysyä pojilta että onhan teillä kumit mukana saunalla – kuten jo meileissä keskusteltiin niin varsinainen akti tuli suorittaa kumisukan kanssa tai ei ollenkaan. No tietysti pojat olivat unohtaneet kumit mökkiin, ja Erja komensi minut hakemaan kumeja mökistä. Hetken vastusteltuani lähdin, sillä Erja lupasi pitää pojille seuraa sen aikaa mitä etsintä kestäisi. Molemmat vieraat neuvoivat repuistaan paikat missä ehkäisyvälineet olivat ja niin minä astelin kulli tanassa pyyhe ympärilläni mökkiin kun Erja & pojat jäivät saunalle. Mökkiin saavuttuani jouduin etsimään molempien tavarat läpikotaisin läpi ennen kuin löysin haluamani, ja kiiruhdin takasin saunalle.

Pukuhuoneeseen päästyäni saunalta kuuluvat äänet eivät jättäneet mitään arvailujen varaan – nyt siellä nussittiin ihan aikuisten oikeesti! Raotin saunan ovea hölmistyneenä ja totesin kolmikon olevan niin toistensa lumoissa että eivät huomaisi vaikka mitä tapahtuisi – Erja oli kontillaan saunan alalauteella ja imi Mikan kullia, Janne jyysti herkkupeppuamme takaapäin ja mikä pahinta – molemmat saivat himojeni kohdetta paljaalla mulkulla. Aluksi koko asetelma vitutti, sillä ainahan Erja vaati minultakin kumin käyttöä, mutta sitten huomasin perverssillä tavalla kiihottuvani tilanteesta. Pyyhkeen alla oleva veijari oli asiasta samaa mieltä ja aloin runkata täydessä seisokissa olevaa kulliani tirkistellen kolmikon toimintaa oven raosta. Hetken oven raosta tirkisteltyäni totesin että vitut – jos kerran muutkin saavat niin menen ainakin aitiopaikoille katsomaan. Kun astelin sisälle saunaan, Erja oli selvästi hämillään ja se mitä kulli suussa puhuttuna ymmärsin oli että tilanne riistäytyi positiivisella tavalla käsistä. Totesin että eihän tässä kai enää kumeja tarvitakkaan, ja Erja sanoi poikien jo kertaalleen laukaisseen löysät pois vuorollaan hänen posliinipimpukkaansa. Tämän pidempään juttu ei jatkunut sillä Mika tunki aisansa syvemmälle Erjan suuhun ja Janne kiihdytti tahtiaan tammansa takana puristellen samalla Erjan aavistuksen verran riippuvia C-kupin rintoja. Huomasin Erjan olevan todella kiihottuneessa tilassa sillä rouvan nännit nöpöttivät todella terhakkaina ja Janne sormeili niitä taitavasti minkä junttaamiseltaan ehti. Poikien ilmeistä päättelin molempien olevan lähellä kllimaksia, ja Erjakin voihki kiimaansa lupaavasti. Hetken jyystämisen jälkeen pelin avasi Mika joka ruiskutti satsinsa Erjan suuhun. kasvoille ja hiuksiin. Hetkeä myöhemmin Janne laukesi syvälle Erjan posliiniin ja samalla Erja imaisi minun patukkani suuhunsa ja aloitti imutuksen. Kaikki nämä ärsykkeet olivat meikäläiselle liikaa ja lasti lähti liikkeelle alta aikayksikön Erjan kakoessa spermaa kurkunpäästään pois. Molemmat vieraamme olivat tapahtuneen jälkeen hieman hämillään, mutta Erja suorastaan hehkui. Hän komensi vieraat pesulle, ellei kukaan haluaisi ottaa uusintakierrosta tässä ja nyt. Voitte vaan arvata miten homma jatkui saunalla ja siitä eteenpäin mökillä..

Palautetta saa ja pitääkin antaa :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute