Herkku-puhelin
Mandingo-hetkeni
Muisto menneisyydestä

Tarina, jonka haluan kertoa teille kaikille lukijoille on tositarina joka tapahtui kesällä 2007. Olin siihen aikaan 26v miehenalku ja olin juuri muuttanut uuteen rivitaloasuntooni ja seuraavana iltana oli aika mennä kaupungille viihteelle hyvien ystävieni kanssa.

Illan aikana tutustuin 23v neitoon, joka kertoi nimekseen Päivi. Päivi oli vaaleahiuksinen, n.160cm pitkä ja kropaltaan erittäin hoikka. Itse olen 190 senttinen mies, n.90kiloinen ja monipuolista liikuntaa harrastavana uskallan sanoa että olen tyytyväinen vartalooni. Päivi oli myös urheilullinen ja jutun aiheita löytyi luontevasti. Vaihdoimme illan aikana numeroita ja päätin jo silloin että tämän neidon pyydän ulos vielä muutaman päivän kuluttua. Seuraavat päivät kului madellen ja viimein kirjoitin tekstarin Päiville pyytäen häntä treffeille. Vastaus tuli pian "Sopii, hakisitko minut osoitteesta..?".

Kävimme kahvilassa kahvilla ja yllätys oli suuri kun Päivi halusi heti sen jälkeen luokseni kylään. Minulla ei ollut sitä vastaan mitään, oli mahtavaa saada kaunista seuraa uuteen asuntooni. Ulkona oli aurinkoinen päivä ja menimmekin takapihan terassille jäätelölle tutustumaan toisiimme lisää. Tässä kohtaa rentouduimme molemmat, Päivi suoristi jalkansa syliini ja minulle jäi tehtäväksi hieroa hänen jalkojaan.
- "Aah! Jätskiä, aurinkoa ja jalkahierontaa. Voiko nainen enempää pyytää..", huokaili Päivi silmiinpistävän tyytyväisenä.

Pikän jätskihetken kuluttua menimme olohuoneen sohvalle tv:n ääreen ja tässä kohtaa suutelimme hellästi ensi kertaa. Harmistuneena Päivi kertoi että oli luvannut olla kotonaan klo 20. Lupasin viedä hänet autollani kotiinsa, niin että saamme jatkaa yhteistä päiväämme mahdollisimman pitkään.
Oli enää muutama päivä Juhannukseen ja Päivi kysyikin voisiko hän tulla Juhannuksena minun luokseni pitemmäksi aikaa, hänellä ei ollut mitään suunnitelmia Juhannusta varten. Sama juttu oli minullakin, joten ajatus oli mitä mainioin ja enemmän mitä olin koskaan osannut unelmoidakaan. Välipäivien viestittelyissä ilmeni että Päivi oli valmis tulemaan luokseni jopa 4 päiväksi. Odotimme Juhannusta innokkaasti tahoillamme.

Ensimmäisenä päivänä teimme yhdessä ruokaa ja illalla lämmitimme saunan yhteistä saunomista varten. Ilman mitään ujostelua riisuuduimme suihkuhuoneessa ja menimme vilvoittavan suihkun kautta saunaan. Tässä kohtaa näimme toisemme ensi kertaa alastomina. Molempien hymyistä päätellen näky oli miellyttävä. Kaikki kävi mukavan mutkattomasti ja rennosti, ilmapiiri oli hyvä. Lauteilla istuessani en piilotellut laisinkaan seisokkiani, levitin jalkani rennosti ja annoin paksun, vajaa 20cm kaluni seisoa kaikessa komeudessaan. Viesteissämme olimme sivunneet rakasteluakin ja Päivi sanoi:
- "Haluan rakastella kanssasi, mutta en tiedä onnistuuko se. Sulla on niin iso.."
- "Haluan sitä myös. Otetaan rennosti, uskon että se onnistuu. Mennään niin kuten parhaalta tuntuu..", rauhoittelin Päiviä.
Tässä kohtaa epäilin rakastelun onnistumista itsekin ison kokoni takia. Päivi oli todella hoikka, painoa hänellä oli hiukan vajaa 40kg ja en ollut koskaan ollut sängyssä niin hoikan naisen kanssa.

Tunnelma rentoutui entisestään saunassa. Hyväilimme toistemme reisiä lämpimässä saunassa ja hetken kuluttua Päivi tarttui käteeni ja vei sormiani kohti hänen pimppaansa. Pieni nyökkäys häneltä oli merkki että saan mennä hänen pyhimpäänsä. Painoin etusormeni hellästi pimpan huulille ja "damn!" että pimppa oli tiukka! Päivi huokaili syvään vaikka olin mielestäni liiankin hellä hoidossani. Keskeytin hoidon pitkään suudelmaan ja ehdotin että menisimme suihkuun. Saippuoin Päivin kokonaan suihkussa ja rohkean hyväilyn jälkeen pesin hänet kokonaan.
- "Huh, tuollaista en ole koskaan saanutkaan! Upea hoito, kiitos! Haluatko että mä saippuoin sut?", hihkaisi Päivi innostuneena.
- "Ole hyvä, saat hoitaa mut!"

Päivi levitti saippuaa vartalolleni ujohkon varovasti. Kehuin häntä ja rohkaisin hänen saippuoida minut ihan kokonaan. Puristaessaan saippuaa kaluni juurelle hän tunnusti:
- "En ole koskaan hyväilly miestä. Saanko? Voin olla huono"
- "Tottakai saat. Ota rauhallisesti, olet takuulla hyvä", rohkaisin ujoa Päiviä lisää.
- "Sul on hirmu iso!", sai Päivi sanottua alkaen hyväillä kaluani. Hänen käsivartensa oli vain hiukan paksumpi kuin kaluni.
Totta puhuen yllätyin kuinka hyvä Päivi oli hyväilemään minua. Kehuin hänen taitojaan ja viimeistään nyt kaluni kasvoi täyteen kokoonsa ja huokaukseni rentoutti molempia lisää.

Suihkuttelun jälkeen sanoimme melkein yhdestä suusta:
- "Mennäänkö sänkyyn?"
- "Mennään vaan", vastasimme molemmat omiin kysymyksiimme.

Kuivasimme itsemme pyyhkeisiin suihkussa ja jätimme pyyhkeet siihen ja suuntasimme makuuhuoneen puolelle alastomina. Otin yöpöydän laatikosta xxl-koon kondomini (normikoon kortsut puristavat paksuuden puolesta kaluani liikaa) ja annoin kondomin Päiville. Tykkään kovasti kun nainen osallistuu kondomin asetteluun ja tällä kertaa sekin asia oli Päiville aivan uusi kokemus. Laitoimme kondomin yhdessä isolle kalulleni (pidän myös ison kaluni esittelystä naiselleni ennen rakastelua).

Asetuin Päivin syliin ja työnsin kaluni pimpan huulille. Tässä kohtaa mielessäni pyöri ajatus "Liian pieni tyttö! Ei mahdu millään!!". Työnnyin arviolta sentin Päivin sisälle ja tyttö alkoi vaikeroida.
- "Hitto! Sä oot ISO! Varovasti, aahh. ISO.."
- "Aah, ihanan tiukka pimppa sulla!"

Työnsin ees taas lyhyillä työnnöillä hetken aikaa. Pääsin koko ajan syvemmälle sisälle oltuani hetken päästä jo puolillaan Päivin tiukassa pillussa. Arvioin että Päivi on sen verran jo rentoutunut ja on aika antaa tytölle kunnon pano! Työnsin määrätietoisesti kaluani yhä syvemmälle, välittämättä Päivin vaikeroinnista. Työnsin paksun mulkkuni kokonaan sisään elämäni tiukimpaan pimppaan!
- "Pane, iso kalu! Pane!", oli Päivin vastaus.

Työntöjeni tahti yltyi äärimmilleen, paksu kaluni teki työtä ja Päivi sain äänekkään orgasmin kesken rajujen työntöjen. Sain häneltä luvan jatkaa ja hetken kuluttua tiukka pimppa teki työnsä kalulleni ja sain siihen astisen elämäni rajuimman orgasmin ja väsähdin Päivin syliin ikionnellisena.
Taisimme nukahtaa hetken sylikkäin ja säpsahtäen heräsimme lähes yhtäaikaa.

Menimme hetken kuluttua olohuoneen sohvalle ja juttelimme äskeisestä avoimesti.
Ennen nukkamaanmenoa Päivin viimeiset sanat olivat.
- "Haluun viettää sun kans sellasen lemmenyön, jolloin ei nukuta silmäystäkään.."

Sitä odotellessa oli helppoa mennä nukkumaan..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute