Herkku-puhelin
Sattuipa kerran
Työmatkalla

Tämä tapahtuma sattui kohdalle tuossa muutama kuukausi sitten ja varmasti muistan sen koko lopun ikäni, homma meni näin:

Kirjoitin tänne erään tarinan joskus kauan sitten ja palautetta tuli ihan mukavasti. Erään naisen palaute kuitenkin kolahti jostain syystä muita enemmän ja hänen kanssaan jatkoimmekin sähköpostien vaihtamista pitemmän aikaa.

Kata oli kotoisin aika kaukaa minusta, välimatkaa useampi sata kilometriä ja siksi viestejä kerettiinkin vaihtamaan aika paljon ennen tätä tapahtumaa. Kävi ilmi, että Kata oli iältään 32, eli pari vuotta itseäni vanhempi. Hän oli elämässä ja parisuhteessa menestynyt uranainen. Hänellä oli kuitenkin pieni salaisuus, jota Hänen miehensä ei tiennyt: Kata nimittäin halusi alistua miehen käyttöön, kokea miltä pieni kipu tuntuu, se että joku päättää ja kontrolloi. Sekä se kaikkein salaisin, Kataa kiihotti suunnattomasti kultaiset suihkut, niin ottajana kuin antajanakin...

Noh, sattuipa niin, että minulle tuli työkeikka hyvinkin lähelle Katan kotia. Sovittiin, että mennään syömään ja katsotaan miltä sitten tuntuu.

Saavuin paikalle hyvissä ajoin, tilasin pöytään pullon viiniä ja siemailin sitä itsekseni. Olimme vaihtaneet toki kuvia ja tunnistinkin kun Kata saapui ravintolaan. Hän oli paljon upeampi kuin kuvissa, noin 165cm ja naiselliset muodot omaava nainen. Pitkät tummat hiukset olivat auki ja hermostunut puna poskilla. Vinkkasin Katan pöytääni ja juttelimme niitä näitä, juttu luisti ja ruoka maistui. Viinipullo alkoi olla lopuillaan ja olin tilaamassa lisää, kun Kata sanoi "haluatko varmasti lisää? olisin jo valmis jatkamaan...jos vain haluat?" No juuri tuon olinkin halunnut kuulla ja niinpä poistuimme ravintolasta melkoisella vauhdilla, ei muuta kuin taksi alle ja kohti Katan ystävän asuntoa, joka oli kuulemma "sopivasti just nyt tyhjillään"

Saavuimme pieneen kaksioon ja tuskin olimme saaneet oven kiinni, kun olimme jo toistemme kimpussa. Suutelimme kiihkeästi, mutta itsehillintäni piti ja halusin nauttia tästä upeasta naisesta kauan...

Ohjasin Katan makuuhuoneeseen ja istuin mukavaan asentoon sängylle. "tästä eteenpäin sinulla ei ole omaa tahtoa, on vain minun tahto ja minun sana" sanoin Katalle. Kata nyökkäsi hermostuneena ja huomasin taas tutun punan poskilla.

"Esittele itsesi mulle" sanoin ja ujosti Kata alkoi riisumaan vaatteitaan. Pikkuhiljaa ujous alkoi väistyä ja vaatteet samaa tahtia. Sain nauttia katseellani tuota upeaa näkyä, ehkä arviolta c tai d kupin tissit, hoikka vyötärö, leveä lantio ja ne hiukset, ne oli upeat.

Kun enää pikkarit ja rintsikat oli jäljellä käskin Kataa lopettamaan ja tulemaan sängylle vierelleni. Suutelin häntä hellästi, että viimeisetkin estot katoaisivat ja samalla hivelin hänen upeaa kroppaansa.

Riisuin itseni alasti ja kyrpäni oli jo ihan kivikovana edellisestä tanssista. Astuin Katan eteen ja otin tyttöä hiuksista kiinni tiukasti, painoin kyrpäni hänen suutaan vasten ja kiltisti tyttö avasi suunsa. Kaluni liukui hänen ihanaan suuhunsa. Annoin Katan hetken tottua kaluuni suussaan ja aloin hitaasti, mutta päättäväisesti painaa joka työnnöllä syvemmälle. En ole varustukseltani ihan pienimmästä päästä ja sen huomasi myös Kata. Kyrpä alkoi tökkiä kurkkuun ja sai aikaan mahtavat äänet, Katan kakoessa vedet silmissä jokaisella työnnöllä. Pidin tyttöä päästä kiinni ja painoin kyrvän niin syvälle kuin se vain meni. Ulos vetäessä kyrpää seurasi pitkä sylki rihmasto, jonka levitin kyrvällä hänen naamalleen. Voi kuinka kiihottavalle hän näyttikään, kyyneleet silmistä valuen, naama syljen peitossa. Tätä olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta nyt halusin muutakin.

Käänsin Katan kontalleen ja sidoin hänen kädet löytämilläni sukkahousuilla sängynpäätyyn kiinni. Siirryin Katan taakse ja ihailin tuota kaunista pyöreää peppua. Riisuin pikkarit ja paljastin täysin posliinin pillun, joka kiilteli jo aivan märkänä. Narttuhan nauttii tästä, mietin.

Annoin sormen kulkea sisäreittä pitkin ylös-alas, hiukan välillä koskin turvonneeseen häpyyn, saaden Katan voihkaisemaan. Yllättäen läpsäisen häntä lujaa pepulle, yllättynyt huudahdus kuuluu, ehkä kivusta, ehkä yllätyksestä. Pikkuhiljaa käden jälki alkaa näkymään pepulla ja hieron sitä hellästi. Läpsäisen uudestaan, nyt toiselle pakaralle ja jälleen saan huudahduksen palkkioksi, mutta tällä kertaa se on vain ja ainostaan kiihtottunut kiljaisu. Painan yllättäen kaksi sormeani märkään pilluun rystysiä myöten ja katselen kuinka selkä taipuu edessäni kaarelle.

Hitaasti alan koukistelemaan sormiani Katan sisällä ja samalla toisella kädellä läpsin jo punoittavaa persettä. "mä...tuun...ihan...just..." kata huohottaa ja otan sormeni pois,täällä päätän minä. Annan Katan rauhoittua ja jatkan taas. Käsken pidättämään tulevaa orgasmia, kiihdytän sormieni tahtia ja tunnen kuinka pillusta ruiskahtelee nestettä kädelleni jokaisella koukistuksella. Painan toisen käden etusormen Katan peppuun ja runkaan häntä nyt molempiin reikiin. Huutaen Kata laukeaa kädelleni ja lämmintä nestettä tulvahtaa enemmän pillusta, olen kaulaa myöten ejakulaatio nesteessä.

Annan tytön rauhoittua hetken,kunnes astelen hänen eteensä taas ja käsken hänen nuolla minut puhtaaksi. Hitaasti hän alkaa nuolemaan omat pillunesteensä vartaloltani, välillä painan kyrvän hänen nieluunsa ja taas annan hänen jatkaa. Tiedän, että tästä tulee pitkä ja nautinnollinen yö, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Jatketaanko tapahtumat loppuun?
Laittakaa palautetta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute