Herkku-puhelin
Purjeella pääsee
Hupsu

Saavuin kesämökillemme sunnuntai-iltana, koska olin ollut matkalla ja lomaa oli vielä viikko jäljellä. Oli elokuun loppupuoli meneillään. En paljon muuta ehtinyt enää illalla tehdä, vaan menin nukkumaan. Aamulla herätessä oli kaunis aamu. Kävelin rannalla ja ajattelin, kuinka voisin rauhoittua koko viikoksi ihan yksin. Vähän myöhemmin olin syömässä aamupalaa keittiössä, kun näin ikkunasta jonkun kävelevän niemenkärjessämme ja kantavan purjelautaa. Olin hämmästynyt, mistä purjelautailija oli sinne ilmestynyt. Naapurimökissä oli uudet omistajat, minua vähän vanhempi pariskunta, mutta en tiennyt oliko heillä lapsia.

Aamupalan syötyäni kävelin taas rannalla ja näin purjelautailijan aika kaukana rannasta. Hän oli siellä pitkään. Runsaan parin tunnin päästä huomasin hänen olevan lähestymässä rantaa. Menin niemenkärkeen, kun hän tuli rantaan.
- Taitaa olla hyvä paikka surffailla.
- Tosi hyvä aukea paikka. Tuulee hyvin.
Esittelin itseni ja hän kertoi nimensä olevan Jere.
- Tämä niemenkärki taitaa olla teidän puolellanne, mutta tästä pääsee niin hyvin lähtemään.
- Niin on, mutta tietysti voit käyttää tätä.
- Kiitos. Luulin, että olen täällä ihan yksin.
- Niin minäkin luulin. Tulin eilen illalla myöhään. Sopisiko sinulle, että syötäisiin yhdessä. Yksin syöminen on niin tylsää.
- Sopiihan se.
- Voisin laittaa meille vähän lounasta. Sinulla taitaa olla noin pitkän suorituksen jälkeen kova nälkä.
- Täytyy myöntää.

Söimme lohikeittoa ja Jere kertoi itsestään. Hän oli ensimmäistä kertaa mökillä, jonka hänen vanhempansa olivat hankkineet alkukesästä. Hän oli ollut kesätöissä ja nyt hän piti vähän lomaa ennen kuin opiskelut alkaisivat. Hän oli keväällä kirjoittanut ylioppilaaksi. Hän oli tullut vanhempiensa kanssa viikonloppuna ja he tulisivat taas viikonloppuna. Hän saisi harrastaa surffausta koko viikon. Kerroin myös olevani mökillä koko viikon, koska en ollut paljoa mökillä ehtinyt olla.
- En halua häiritä sinua, jos viihdyt mieluimmin yksiksesi, mutta voisin laittaa meille ruokaa vaikka joka päivä, niin ei tarvitsisi syödä yksin.
- Se olisi mukavaa. Minä tuon sitten meidän jääkaapin sisällön sinulle.
- Voit tuoda, jos haluat.

Iltapäivällä Jere kävi vielä juoksulenkillä. Minä laitoin ruokaa meille taas myöhemmin iltapäivällä.
Meillä riitti puhumista vaikka olimme niin eri-ikäisiä. Hän oli kiinnostunut asioista, joista en ajatellut nuorten olevan niin kiinnostuneita.
- Ajattelin lämmittää saunan. Voitaisiin mennä yhdessä, uimapuvut päällä tietenkin.
- Mennään vaan. Minä voisin lämmittää, mennäänkö meidän saunaan.
- Mennään tähän meidän saunaan, mutta voit lämmittää.

Olimme löylyssä ja uimassa useamman kerran. Illalla grillasimme vielä makkaraa. Oli oikein mukava ilta.
- Nyt täytyy mennä jo nukkumaan. Tuletko huomenna aamupalalle?
- Mielelläni. Kiitos mukavasta päivästä ja hyvää yötä.
- Kiitos itsellesi. Olipa onni, että sain seuraa.

Jere tuli aamulla yhdeksältä aamupalalle ja toi omasta jääkaapistaan kassillisen ruokaa mukanaan.
Söimme aamupalan ja Jere lähti sen jälkeen surffaamaan. Vajaan tunnin päästä hän tuli kuitenkin takaisin.
- Ei onnistu tänään. On liian tyyni keli.
- Niin on ja aurinko paistaa. Minä ajattelin ottaa aurinkoa.
- Minä voisin tehdä samoin.

Olimme molemmat aurinkotuoleissa. Jere oli parin metrin päässä minusta. Hän makasi selällään ja ehkä puolen tunnin kuluttua huomasin hänen nukahtaneen. Kävin sisältä hakemassa meille juotavaa. Takaisin tullessani hän nukkui edelleen. Samassa huomasin hänen uimahousuissaan valtavan kohouman, hänellä seisoi.

Menin makaamaan omaan tuoliini häiritsemättä häntä. Vähän myöhemmin hän heräsi ja huomasi tilansa. Hän käänsi varovasti päätään minun suuntaani. Minä hymyilin hänelle.
- Taisit nähdä mukavaa unta. Saako kysyä kuka siinä unessa oli.
- Sinä.
- Ihan oikeasti vai. Nyt en kyllä usko, sanoin huvittuneena.
- Kyllä ihan oikeasti.
Jere nousi ylös.
- Minä menen uimaan.

Jos hän todella oli ajatellut minua ja kiihottunut siitä, ymmärsin nyt miksi hän oli viihtynyt niin hyvin seurassani. Minä en ollut missään vaiheessa ajatellut mitään seksiin liittyvää. Olin ajatellut häntä ikään kuin poikanani, jollaista minulla ei tosin ollut. Olin aivan hämmentynyt. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. Päätin lopulta mennä myös mereen vähän viilentymään. Emme puhuneet uidessamme ja Jere nousi minun edelläni ylös. Hän meni takaisin aurinkotuoliin.
- Minä käyn huuhtomassa suolat pois tuolla pesuhuoneessa, sanoin tullessani pois merestä.
Sen sanottuani pelkäsin kutsuneeni myös hänet suihkuun. Odotin hetken, ennen kuin riisuin bikinini ja menin suihkuun. Hän ei onneksi tullut. Sain kuivattua ja puettua itseni rauhassa. Menin ulos ja näin Jeren olevan edelleen aurinkotuolissa.
- Maistuisiko sinulle päiväkahvit?
- Kiitos maistuu.
- Voit sinäkin käydä suihkussa.
Vasta sisällä tajusin päiväkahvien kaksimielisen tarkoituksen. Sen lisäksi olin ehdottanut suihkussa käyntiä.

Kahvi oli valmista ja odottelin Jereä jännittyneenä. En osannut päättää mitä minä sanoisin tai tekisin. En kuitenkaan halunnut loukata häntä.
- Minä taisin sanoa liian suoraan, kun kysyit unesta.
- Ei se mitään. Hyvähän se on, että kertoo mistä unelmoi.
- Niin kai se on.
- Onko sinulla sitten kokemusta kypsemmistä naisista, vai minkä takia.
- Ei minulla ole kokemusta mistään naisista. Mutta haluaisin kovin saada niitä.

Minulta vei hetken, ennen kuin sain ajatukseni järjestettyä tämän uuden tiedon pohjalta. Olin luullut hänen haluavan yhden kokemuksen lisää, enkä halunnut olla jonon jatkona. Ymmärrys siitä, että olisin jonon ensimmäinen, muutti ajatukseni täysin. Hän luottaisi minuun, kun kysymyksessä oli hänelle ensimmäinen kerta. Voisin opettaa hänelle miten rakastellaan ja mikä minun mielestäni on siinä parasta. Olen kyllä naimisissa, mutta en ajatellut omaa miestäni sillä hetkellä.
- Ymmärrän kyllä, että haluaisit. Kyllä minä haluaisin auttaa sinua, mutta siitä saattaisi syntyä myöhemmin kiusallinen tilanne, kun olemme naapureita.
- Ei synny. Haluaisin tehdä sen sinun kanssasi, koska sinä olet niin täydellinen nainen. Tosi kaunis ja mukava. Sinun vartalosi on ihan mahtava.
- Kiitos kauniista sanoistasi. Taidat olla mieltynyt kurveihini.
- Ei voi olla parempaa.

En ole aivan laiha, vaan minussa on sellaisia muotoja, joita monet miehet kyllä ihailevat. En ole lihava enkä reheväkään, mutta peppuni on pyöreä ja rinnatkin ovat aika hyvät.
- Sehän on hyvä, että kelpaan. Sinulla on itselläsikin hyvä vartalo, kun harrastat urheilua. Ihmettelen, etteivät tytöt ole jo napanneet sinua.
- Minä en paljon Internetissä surffaile, vaan tuolla laudalla. Eikä muutenkaan tule käytyä juuri missään paikoissa, missä tapaisi tyttöjä.
- Juodaan nyt kuitenkin nämä kahvit.

Joimme kahvit ja hymyilin häntä katsoessani. Hän oli söpön näköinen, enkä keksinyt itselleni enää mitään selitystä, miksen suostuisi auttamaan häntä. Kun hän laski kätensä minun käteni päälle, menin hänen puollelleen pöytää istumaan hänen viereensä. Laitoin käteni hänen selkänsä taakse ja vedin hänet ihan kiinni itseeni. Annoin hänelle suukon ja silitin hänen poskeaan. Hän silitti minun poskeani ja sitten suutelimme ihan oikeasti. Vaikka huomasin, että suutelukin oli hänelle opettelua, se tuntui paremmalle kuin vuosiin. Annoin hänen vain suudella ja suutelimme siinä melko pitkään.

- Se sinun unesi päättyi aika tylysti. Se täytyisi korjata, ettei jää ikävä muisto. Menisitkö käymään tuolla laiturin päässä ja palauttaisit sen unen mieleesi. Sitten voit tulla takaisin.
Jere katsoi minua vähän ihmeissään, mutta ei sanonut mitään, nyökkäsi vain ja lähti ulos. Minä riisuin itseni ja katsoin ulos. Jere käveli juuri laiturilla ja pysähtyi sen päähän. Menin ulos ja kävelin kohti laituria. Hän katsoi vielä merelle päin ja pääsin lähelle laituria, kun hän kääntyi. Pysähdyin ja seisoin siinä hetken. Jere katsoi minua liikkumatta paikaltaan. Sitten lähdin kävelemään kohti mökkiä ja hän seurasi perässä. Suljin oven, mutta en lukinnut sitä. Jere avasi oven ja astui sisään. Hän jäi katsomaan minua siihen.
- Oliko parempi päätös unellesi.
- Toivottavasti tämä ei ole unta ja toivottavasti tämä ei ole päätös.
- Ei tietenkään, mutta tulihan sinulle parempi mieli.
- Aivan varmasti, ihan mahtavaa.
- Riisu nyt edes paitasi, kun minulla ei ole enää mitään päällä.

Jeren riisuessa paitaa avasin hänen shortsiensa vetoketjun. Vedin shortsit ja alushousut alas. Olimme molemmat alasti ja hänen kalunsa osoitti yläviistoon.
- Sinä näytät olevan samassa tilassa, kuin unesi jälkeen. Luuletko, että se säilyy tuollaisena, jos me ensin tutustuisimme toistemme paikkoihin kaikessa rauhassa.
- Luultavasti.
Jere tuntui olevan jännittynyt, eikä ihme. Halasin häntä ja annoin suukon.
- Mennään tuonne sänkyyn.

Hän makasi sängyssä selällään ja sivelin kevyesti hänen reisiään kädelläni. Käteni tuli ylemmäs hänen vatsalleen ja hipaisin vähän myös hänen nännejään. Huomasin niiden olevan herkkää aluetta. Palasin taas reisille ja annoin sormenpäideni kevyesti koskettaa pusseja. Nekin olivat kosketukselle herkät. Sitten sormeni hivelivät kalun vartta. Suonet olivat täyteläisinä sen alapinnalla, joka oli siinä asennossa enemmänkin yläpintaa. En koskenut siihen sen enempää.
- Hyväile sinä nyt minua. Naisesta ei näy noin selvästi, miten valmis on. Minä olen kyllä jo aika valmis, mutta haluan sinun vielä vähän valmistelevan minua.

Jere aloitti ihan samalla tavalla kuin minä, reisistä. Hyväiltyään molempia reisiäni, hän siirtyi vatsalleni ja tutki navan seutua. Hän työnsi sormensa napaani. Sitten käsi nousi yhä ylemmäs ja saapui rinnalleni. Sormet liukuivat yli nännini ja palasivat takaisin niiden yli. Leikki nännilläni alkoi kuin luonnostaan. Kun se tuntui sormissa hyvälle, sitä piti tehdä aina uudestaan. Eikä se tietystikään tuntunut hyvälle vain hänen sormissaan. Kyllä se tuntui hyvälle myös minusta. Toinen rinta sai myös kokea samanlaista sormileikkiä.
- Hyväile niitä vielä suullasi. Se tuntuu niin hyvälle.

Jere kosketti huulillaan nänniäni. Sitten hän imi sitä varovasti.
- Voit imeä ihan reilusti ja voit myös pyöritellä sitä kielelläsi.
Näillä neuvoilla hän hyväili rintojani ihanasti. Välillä hän hieroi rintojani ja taas nuoli ja imi niitä innokkaasti. Otin hänen kädestään kiinni ja vein sen häpykarvoitukselleni. Jätin hänen kätensä tutkimaan sitä. Kun hän oli tunnustellut karvoitusta, levitin jalkojani. Hänen kätensä liikkui alemmas jalkojeni väliin. Kun hänen sormensa tulivat häpyhuulilleni ja tunsivat liukkauden siellä, hänen huulensa lakkasivat imemästä nänniäni, koska hän keskittyi niin kovasti uuteen asiaan.

Sormi liikkui huulien välissä ylös alas etsien jotakin. Se koski klitoristani, muttei jäänyt siihen, koska se taisi etsiä koloa, josta pääsisi sisään. Kyllä se sieltä löytyikin ja sormi työntyi varovaisesti syvemmälle minun sisääni. Ajattelin miten ihmeelliseltä sen täytyi tuntua ensimmäisellä kerralla. Jere pyöritti sormeaan pimpissäni tehden sinne vähän tilaa.
- Voit katsoa sitä, jos haluat.
Hän siirtyi jalkojeni väliin ja katsoi sitä läheltä.
- Hyväile vähän klitoristani, joka on siellä ylhäällä.
Sormet löysivät sen helposti, nyt kun hän katseli sitä niin läheltä.

Hän hyväili sitä kevyesti ja se tuntui oikein hyvältä. Ei se ollut ihan vähän, kuten olin pyytänyt, vaan hän jatkoi sitä, koska huomasi minun käytöksestäni sen vaikutuksen. Kun hän hieroi vähän kovempaa, hengitin jo niin taajaan ja olin niin kiihottunut, etten voinut antaa hänen jatkaa.
- Tule... jo... sisälle. Laita jo... kalusi... sinne... sisälle.
Jere nousi polvilleen ja minä nostin jalkani ylös leveäksi. Hänen kalunsa oli tietysti seissyt koko ajan ja vielä kovettunut entisestäänkin, jos mahdollista. Hänellä oli keskittynyt ja jännittynyt ilme. Nyt oltiin siinä vaiheessa, missä pojat varmasti pelkäävät jollain tavalla epäonnistuvansa, ettei se jostain syystä menisikään sinne sisään. Kalun pää kiilsi hänen eritteistään ja itse olin aivan liukas sieltä. Se ei voisi olla liukumatta sinne, joten en tehnyt enkä sanonut mitään, että hän saisi itse tuntea onnistuvansa.
Kalu oli huulilla ja Jere ohjasi sen aivan oikeaan kohtaan ja alkoi työntyä sisääni. Se työntyi hitaasti sisääni ja oli pohjassa. Kaikki meni niin kuin pitikin. Hän alkoi liikuttaa kaluaan pimpissäni. Sillä hetkellä näin hänen ilmeestään jo nautintoa. Ehkä olin itsekin jännittynyt, mutta sitten aloin vain nauttia. Olin niin iloinen hänen puolestaan ja tietysti ylpeä omasta puolestani, että sain tarjota hänelle tällaisen mahdollisuuden menettää poikuutensa hänen toivomallaan tavalla. Koko ajan päättäväisemmin ottein hän työntyi syvälle minuun ja taas uudestaan. Vaikka olin tietysti hyvin kiihottunut, minulla oli siinä niin paljon muitakin lämpimiä tunteita mukana. Olin melkein liikuttunut siitä, miten olin päässyt hänen unelmiensa naiseksi. Keskityin siihen nautintoon, enkä antanut ajatusten harhailla arkipäiväisissä asioissa. Tämän vuoksi huomasin huippuni tulevan melko pian. Jere huomasi, miten kiihkeästi huokailin ja hänen kalunsa tuli yhä voimakkaammilla työnnöillä pimppiini. Sitten Jere purkautui sisääni suorastaan karjaisten. Se oli viimeinen pisara täyttämään nautintoni. Hänen jatkaessaan vielä työntöjään, sain valtavan orgasmin. Äänemme hiljenivät hetken päästä ja olimme muutaman minuutin aivan hiljaa vierekkäin.
- Se tuntui kyllä niin hyvälle, etten muista koska olisin kokenut tällaista.
- Mikään ei ole koskaan tuntunut näin uskomattomalta. Olen niin kiitollinen, että tapasin sinut.
- Niin minäkin olen, vaikka taisin ensin melkein torjua sinut. Nyt haluaisin kyllä uimaan.
Juoksimme suoraan sängystä uimaan.
Noustuamme ylös annoimme auringon kuivattaa paljaat ihomme. Aurinkotuolimme olivat nyt vierekkäin ja hyväilin Jeren käsivartta.
- Voi kuinka iloinen olen, että meille kävi näin.

Jere auttoi minua laittaessani ruokaa ja lämmitti meille taas saunan. Tällä kertaa emme tietenkään pukeneet uimapukuja, vaikka kävimmekin monta kertaa uimassa. Pesimme toisemme joka paikasta. Jerellä seisoi kai jossain määrin koko saunomisen ajan, mutta pestessään minun rintojani hän hyväili niitä saippuaisilla käsillään ja kalu osoitti taas yläviistoon. Ei rintojani ole koskaan pesty niin puhtaaksi. Myös selkäpuolella hän teki huolellista työtä ja peppuni taisi olla erityisen likainen. Pesin hänen selkäpuolensa melkein yhtä tarmokkaasti. Jätin etupuolen viimeiseksi ja erityisesti sen ylväänä seisovan jäsenen siinä keskivaiheilla. Kiusallani pesin myös hänen rintojaan tarmokkaasti, mutta se ei ollut hänelle niin mieluista. Sen sijaan kalun saippuointi oli sitäkin mieluisampaa. Vedin esinahan ihan taakse ja pesin sieltäkin hyvin. Huuhdoin hänet vielä joka puolelta, ennen kuin kyykistyin hänen eteensä. Nuolaisin kalun nuppia kielelläni. Jeren ilmeestä näki, että hän oli hyvin kiihottunut. Annoin kalun liukua hitaasti suuhuni muutaman kerran.
- Miltä tämä tuntuu?
- Ihan mielettömän hyvältä.
- Mennään mökkiin jatkamaan tätä. Ei täällä pesuhuoneessa ole kovin romanttista.
Sängyssä jatkoin kalun hyväilyä ensin kädelläni ja sitten suullani. Annoin hänen nauttia siitä pitkään.
- Haluatko, että teen sen loppuun asti, vai purkaudutko mieluummin tuonne alempien huulten väliin?
- Mieluummin… alempien, hän sai sanottua.
Nousin polvilleni hänen mahansa haarojeni välissä.
- Haluaisitko hyväillä minua kielelläsi?
- Haluan.
Nousin ylemmäs ja laskin huuleni hänen suunsa eteen. Samalla tunsin jo kielen liikkuvan häpyhuulieni välissä ja sieltä se meni klitorikselle. Hän tiesi jo sen merkityksen, kun oli sormillaan kiihottanut minua niin hyvin. Olin jo valmiiksi niin kiihottunut pesuhuoneen leikeistä ja kalun imemisestä. Suuseksi kuului harvinaisempaan valikoimaamme mieheni kanssa, mutta kiihotuin siitä valtavasti Jeren kanssa. Annoin hänen jatkaa, kun se tuntui niin taivaalliselta. Päätin kaikesta huolimatta lopettaa sen ihanuuden ja siirtyä vieläkin parempaan.

Nousin kyykkyyn ja siirryin puoli metriä jalkopäähän päin. Sieltä löysin edelleen täydessä valmiudessa olevan komistuksen, jota kaipasin sisääni. Otin sen käteeni ja tunsin kuinka se osui oikeaan kohtaan. Sitten vain istuin alas ja se oli sisälläni. En ollut ratsastanut aikoihin. Tajusin miten paljon nautin seksistä. Jostain syystä avioliittomme seksielämä oli näivettynyt hyvin yksitoikkoiseksi. Myönnän, että olin siihen vähintään yhtä syyllinen, kuin miehenikin.
Heitin ikävät ajatukset mielestäni ja olin kuin udelleen syntynyt nainen, jolla oli nuori rakastaja allaan. Se tuntui niin ihanalta, että toivoin sen jatkuvan ikuisesti. Onneksi reisilihakseni ovat kunnossa ja jaksoin ratsastaa. Kalu upposi sisääni yhä uudestaan. Vaikka nousin kuinka ylös, se ei kertaakaan luiskahtanut ulos. Kun vihdoin sain orgasmin, väsähdin Jeren päälle makaamaan. Niin koville se otti fyysisesti. Hengitykseni tasaantuminen kesti monta minuuttia.
- Se oli rankkaa, mutta niin ihanaa. Olen niin kiimainen. Et taida ymmärtää miten tällainen kypsä nainen voi villiintyä.
- Kyllä ymmärrän.

- Nyt sinä et ehtinytkään tulemaan.
- Ei se haittaa.
- Kyllä se vielä järjestetään. Minä olen nyt sellaisella tuulella, etten ole koskaan ollut.
Otin Jeren hieman pehmenneen kalun suuhuni. Se oli märkänä minun eritteistäni. En olisi normaalisti suostunut ottamaan sitä sellaisena suuhuni, mutta nyt se tuntui aivan luonnolliselta. Se oli välittömästi taas kova. Sitten ahmin sitä suuhuni kiihkon vallassa ja Jere jännittyi ja laukaisi panoksensa. Minä nielaisin koko lastin. Senkin tein ensimmäistä kertaa. Olin ylpeä itsestäni ja Jerestä, jota pitäisin rakastajanani koko viikon.
Seuraavina aamuina söimme aamupalaa ja sen jälkeen Jere lähti surffaamaan. Emme siis rakastelleet aamulla. Suutelimme kyllä pitkään, kuten rakastavaiset tekevät. Oli hyvä, että Jere oli niin tunnollinen harrastuksessaan. Minulle jäi pari kolme tuntia aikaa lukemiselle, jota olin suunnitellut tekeväni koko viikon. Lounaan jälkeen lepäsimme ensin hetken, sitten keskityimme vain toisiimme. Jere ei ollut hyökkäävä lähestyessään minua. Hän oli hyvin hellä ja hyväily johti useimmiten rakasteluun, koska minäkin olin niin halukas.
Kerran hyväillessäni Jeren kalua, havahduin miten söpöltä se näytti. En ollut koskaan aikaisemmin tutkinut kalua niin tarkkaan. Kun oli hyvää aikaa, tutkin sitä innoissani. En tuntenut Jeren kanssa mitään estoja, koska hänellä ei ollut mitään kokemusta seksistä. Hän ei odottanut minun tekevän asioita tietyllä tavalla, vaan saatoin tehdä juuri niin kuin halusin. En toisaalta tehnyt mitään sellaista, mistä en itse pitänyt. Kokeilin kaikenlaista, mutta en nyt sentään ihan kaikkea, mitä seksi pitää sisällän. Opetin hänelle lähes kaiken minkä seksistä tiesin ja kolme kertaa päivässä ei tuntunut olevan mitenkään liikaa. Tosin se oli useamman kerran päivässä, kuin mihin olin tottunut kuukaudessa.

Perjantaina Jeren vanhemmat olivat tulossa alkuillasta. Ehdotin, että käyn kaupassa sillä hetkellä, kun he saapuisivat, jolloin syntyi vaikutelma, että tulin mökille vasta viikonlopuksi. Ajoin kauppaan pimppini spermaa valuen, eli käytimme kaiken ajan hyväksemme. Taktiikka onnistui täydellisesti.

Lauantai iltapäivällä Jere ilmestyi mökkiini lenkkivarusteissa. Olin huolestunut, että paljastuisimme, mutta Jere ei ollut huolestunut, vaan alkoi heti hyväillä minua. Suutelimme kiihkeästi. Siiten hän alkoi riisua minua. En ollut viikon aikana päästänyt häntä juurikaan riisumaan itseäni, koska minulla ei ollut kauniita alusvaatteita mukana. Oli vain sellaisia mökki-pikkupöksyjä ja - rintaliivejä. Riisuminen olisi ollut paljon houkuttelevampaa, jos olisi ollut parhaat versiot päällä. Jere riisui rintaliivini ja hyväili rintojani, kuin ei olisi niitä pitkään aikaan nähnytkään. Hän riisui pikkuhousuni seisoen takanani.
- Voisin katsoa peppuasi loppuikäni. Se on niin uskomattoman hyvä.
- Tuo oli kyllä kauniisti sanottu. Se olisi ihanaa, jos voisit tehdä niin. Nyt sinulla ei taida olla aikaa paljon katsella.
- Ei meillä mikään kiire ole. Sanoin viipyväni pari tuntia.
Seisoin siinä paikallani, eikä mitään tapahtunut. Käänsin päätäni ja näin Jeren katselevan edelleen peppuani, samalla riisuen itseään.
- Taidat nyt katsella sitä varastoon.
- Niin katselenkin.

Tunsin kädet pakaroillani. Ne hyväilivät minua hellästi. Tunsin suudelman niskassani. Tajusin minkälaisen rakastajan olin hänestä tehnyt, vaikka en itseäni pidä minään seksin asiantuntijana. Ilmassa oli intohimoa molemmin puolin. Viimeinen kerta oli varmasti olennaisin syy niin kiihkeään tunnelmaan. Käännyn katsomaan Jereä. Minäkin halusin painaa mieleeni jotakin. Hänelläkin oli mukavan näköinen peppu, mutta kyllä hänen hymynsä oli se, jonka minä halusin muistaa. Hymyssä se suu oli nytkin. Hän oli onnellisen näköinen ja sellainen tunne minullakin oli. Rutistin hänet itseäni vasten.
- Sinä tunnut niin hyvältä.

Jere suuteli minua syvään. Hän suuteli minun rintojani ja mahaani, pakaroitani ja kaadettuaan minut sängylle, myös häpyhuuliani. Olin aivan tulessa, kun vihdoin tunsin sen kovan, mutta samettisen jäsenen tulevan huulilleni ja hukkuvan hitaasti piiloon sisälleni. Siellä sen paikka oli. Se kuului sinne. Ei sillä voi olla muuta tarkoitusta, koska niin hyvää se minulle teki. Vakka olimme rakastelleet jo päiviä, en missään nimessä ollut saanut siitä tarpeekseni, vaan halusin sitä aivan valtavasti. Jalkani olivat ylhäällä ja hän piti polvitaipeistani kiinni. Hänen ilmeensä oli nautinnollinen. Painoin mieleeni sen hetken, kun hän liukui yhä uudestaan sisääni. En ehkä kokisi aivan vastaavaa enää koskaan. Liike jatkui ihanasti. Hän huomasi minun olevan tulossa, jolloin hän keskeytti liikkeen. Hän käänsi minut ympäri ja nosti peppuni pystyyn.

Hän halusi sen olevan se viimeisen rakastelumme huippu. Jere oli jo jonkun kerran tullut minuun takaapäin ja siinä on tietysti jotakin alkukantaista, mutta minäkin olin nyt mieltynyt siihen. Hän sai lisäksi katsoa peppuani ja hän hyväili lanteitani työnnellessään rauhalliseen tahtiin kaluaan minuun. Hän ei missään vaiheessa ollut liian raju, vaikka kiihdyttikin vauhtiaan. Hän oli oppinut nauttimaan sillä tavalla rakastelusta ja se oli minusta parasta. Olisin halunnut sen jatkuvan vieläkin pidempään ja jatkuihan se, mutta en halunnut toisaalta pidätellä mitään ja annon orgasmin tulla. Jere piti vielä peppuani pystyssä ja muutaman syvän liikkeen jälkeen hän laukesi sisälleni. Kaaduimme kyljellemme sänkyyn ja hänen kalunsa jäi vielä sisälleni.

- Nukahtaisin tähän niin mielelläni, mutta sinun lenkkisi taitaa lähestyä loppuaan.
- Voisin tulla yöksi uudestaan.
- Et kyllä tule. Se olisi liian iso riski. Tuo äskeinen oli niin hyvää, ettei sitä muistoa saa nyt pilata.
- Niin se oli, mutta en oikein ymmärrä miten pystyn olemaan ilman sinua. Viikko aivan unelmallista elämää ja sitten ei mitään.
- Minusta tuntuu ihan samalta, mutta niin sen täytyy olla.
Halailimme vielä hetken. Sitten Jere lähti ja näytti kuitenkin hyvin onnelliselta lähtiessään.

Sunnuntaina aamupäivällä hän ilmesty taas mökkiini.
- Tulitko katsomaan taas peppuani.
- Ei vaan puhumaan. Voitaisiinko me joskus tavata.
- Ei me voida tavata, paitsi täällähän me varmaan törmäämme toisiimme ensi kesänä. Luultavasti otan viikon loman taas tähän loppukesään, mutta voihan olla, että sinulla on ihan muita suunnitelmia ensi kesänä.
Suutelimme ja halasimme, mutta saimme pidettyä vaatteet päällämme. Jeren vanhemmat olivat vain pienellä souturetkellä.
Ero oli haikea, mutta olin päättänyt kestää sen. Kotiin päästyäni minun oli vaikea pitää kaikki ne tapahtumat sisälläni ja pois mielestäni. Kerroin miehelleni, että luin mökillä kirjaa, jossa oli ihanaa seksiä ja josta sain ajatuksia, mikä oli kyllä osittain totta. Olin aloitteellinen, jota olin ollut hyvin harvoin avioliittomme aikana. Kyllähän mieheni oli aluksi ihmeissään lisääntyneistä haluistani, mutta ei missään vaiheessa ollut vastaan. Oman asenteeni muutoksen ansiosta olemme viime aikoina rakastelleet pari kertaa viikossa ja miehestäni on löytynyt mielenkiintoisia piirteitä.
Jos Jere haluaa ensi kesänä katsella peppuani, niin kyllä se sopii. Jos minä saisin päättä, sellainen viikko olisi ihmiselle hyväksi kerran kesässä, mutta olen iloinen siitä, että sain kokea sen edes kerran elämässäni.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute