Herkku-puhelin
Harmaita sävyjä saunassa
Petteri

Kevyt huokaus pääsi suustani kun pysäköin valkoisen Audin pihaani autotallin eteen. Viikon pituinen rankka ulkomaan työreissu oli onneksi päättynyt päivää aikaisemmin. Nousin autosta ja noukin tavarat pikaisesti takapenkiltä. Kaivoin kotiavaimet esiin laukusta ja suuntasin kohti ulko-ovea. Tuumasin että ainakin pihakivetys näytti siistiltä, olin nimittäin palkannut naapurini vanhimman tytön pitämään pihan ja asunnon kunnossa reissuni aikana. Hänelle tekisi myös hyvää päästä tiukkapipoisten vanhempien luota hetkeksi pois, vaikkakin vain naapuriin. Tosin tyttö on jo väärä sana tämän nuoren naisen kohdalla. Kristasta on varttunut viehättävä parikymppinen punapää. Käänsin avainta ja se rapisi lukkopesässä oven auetessa. Eteisen valot olivat päällä. Krista varmaankin unohtanut. Laskin takin ja laukun eteisen nurkkaan ja suunnistin pikaisesti kohti saunaa. Hetivalmis kiuas päälle ja viikonloppu saa käynnistyä päivää aikaisemmin.

Silmät tippuivat päästä avatessani tilavan pesuhuoneen oven, valot olivat päällä ja saunan lasisen oven takana näkyi kaksi hahmoa. Krista istui ylimmällä lauteella kasvot ovea kohti silmät suljettuina ja jokin mies oli alimmalla lauteella selkä ovelle päin. Ei tarvinnut kauaa arvailla mitä saunan puolella tapahtuu. Vaimea voihke kuului ulkopuolelle Kristan saadessa kielihoitoa. Hänen päänsä oli taaksepäin kenossa, kiinteät rinnat eteenpäin työntyneenä ja kädet haroivat alempana istuvan nuoren miehen hiuksia. Näin sitä näköjään käytetään "työnantajan" tiloja hyväksi. Otin muutaman ripeän askeleen kohti lasista ovea, avasin oven reippaasti. Krista kiljaisi ja nuori poika taisi satuttaa reitensä lyödessään ne lauteisiin. Muutama sekunti kului nuoren parin hämmennyksessä. Tartuin poikaa olkapäästä ja karjaisin HETI ULOS. Oli nuori mies tainnut intin käydä sillä poistuminen tapahtui erittäin nopeasti. Minuuttiakaan ei mennyt kun selkäni takana kuului pesuhuoneen oven sulkeutumisääni. Krista jäi istumaan mykkänä säikähdyksestä lauteille jalat rintoja vasten koukussa. Vilkaisin häntä ja totesin ettei olisi huonompi näköala paremmassa tilanteessa. Kristan jalkoväli kiilteli nesteistä. Oli poika tehnyt ainakin perusteellista työtä.

"Menikö ihan putkeen?" kysyin Kristalta hänen istuessaan lauteilla. Hän nosti hiukan päätään ja sopersi jotain huomisesta paluupäivästäni. Nyökkäsin päälläni ovea kohti ja Krista kapusi alas lauteilta. Seisoin edelleen oviaukossa hänen ohittaessaan minut lähietäisyydeltä. Peppu hipaisi etumustani hänen hivuttautuessaan ohi. Hän seisoi avuttoman näköisenä keskellä pesuhuonetta edelleen järkyttyneenä tilanteesta. Nuoren naisen vartalo näytti herkulliselta hikipisaroiden kiiltäessä iholla. Heitin hänelle kuitenkin valkoisen froteepyyhkeen naulakosta. "Siitä päälle ettei kaikki paikat näy", virnistin ja katsoin kuinka hän kietoi pyyhkeen vartalonsa suojaksi. "Istu alas", komensin ja osoitin pesuhuoneen puista pitkää penkkiä. Katselin hetken penkillä istuvaa nuorta naista ja pohdin mistä aloittaisin. Ei kuitenkaan mikään ihme että kaiken maailman kollit haluavat jalkoväliin vieraissa asunnoissa, sen verran pantavalta Krista näytti.

Keskustelimme hetken luottamuksen pettämisestä ja siitä mitä työssä saa tehdä ja mitä ei. Krista pyysi etten kertoisi hänen vanhemmilleen tapahtuneesta. Kerroin hänelle etten ole niin julma ja täysi-ikäinenhän hän jo on. Näiden sanojen jälkeen Kristan kasvoilta paistoi selvästi helpotus. "Jos mä nyt sitten lähden kotiinpäin tästä", Krista totesi keskustelun loppuessa. Pudistin päätäni ja sanoin tylysti: "Et." Krista katsoi minua suu auki hämillään. Nautin hetken nuoren naisen hämmennyksestä katsellen hänen pyyhkeeseen kiedottua vartaloaan. Pyyhe paljasti suurimman osan reisistä hänen istuessaan ja rintojenkin kohdalta teki tiukkaa. "Käytit asuntoani muuhuin kun sovittuun, miten aiot hyvittää sen?" utelin katsoessani häntä silmiin. "En mitenkään, ei mun tartte", Krista totesi lyhyesti ja uhmakkaasti äänen tosin väristessä. "Kyllä aiot, tunnen vanhempasi sen verran hyvin että tiedän miten ottavat pienen seikkailusi." Krista tiesi mitä tarkoitin ja voimattomuuden nielaisu näkyi selvästi. "Mitä sä sit haluat?" hän kysyi alistuneena katse penkkiä kohti. Katselin häntä jälleen hetken ja tunsin pientä kihelmöintiä housuissani. Tästä tulee vielä hyvä ilta.

"Istu hajareisin penkille", komensin. Krista epäröi. Nyökkäsin päätäni katsoen häntä vaativasti. Se riitti. Krista kääntyi hiukan ja nosti toisen jalkansa penkin yli. Pyyhe vetäytyi riittävästi kohti lantiota ja näin vilaukselta Kristan hävyn, hymyilin itsekseni. Krista ei oikein tiennyt minne kätensä laittaa, joten ne hapuilivat reisien päälle. Sopi minulle. "Nosta pyyhkeen helmaa ylemmäs." Hänen sormet hapuilivat valkoisen pyyhkeen reunaa ja ohuet sormet rullasivat pyyhettä hiukan ylemmäs. "Enemmän", sanoin ja samalla hieroin sormillani sänkeäni. Kristan sormien liike hidastui selvästi hänen epäröidessä mutta hän jatkoi kuitenkin. Sain avoimen näyn nuoren naisen jalkoväliin, murahdin ja nyökkäsin tyytyväisenä näkemästäni. Kristan toinen käsi oli reidellä ja toinen kannatteli pyyhkeen helmaa vatsan päällä. Otin pari askelta lähemmäs ja istuin pitkän penkin toiseen päähän. "Taisit nauttia kun sait kieltä saunan puolella", Krista katseli hämillään alaspäin. "Ehkä", hän vastasi punastuen. Vein käteni hänen leuan alle ja nostin sormillani leukaa ylöspäin, "Levitä jalkojasi enemmän ja vie toisen käden sormi jalkoväliin. Paina sormi hitaasti sisään". Katsoin tuimasti Kristaa silmiin pitäen sormilla hänen leukaansa ylempänä. Tiesin hänen tottelevan. Kristan vapaa käsi hakeutui alemmas ja pienestä inahduksesta päätellen sormi oli painautunut sisään. "Nyt otat sormen pois sisältäsi ja maistat miltä pikkulutkan kiimainen pillu maistuu."

"EN TODELLAKAAN", Kristan kasvojen väri muuttui entistä punaisemmaksi hänen vastustaessa. Otin tukevamman otteen leuasta ja totesin seuraavaksi lähteväni naapuriin maistelemaan lentokentältä ostamiani juomia. Hetken aikaa katsoimme toisiamme arvioiden kunnes hän nosti sormensa suunsa eteen ja raotti hiukan huuliaan. Nesteistä kiiltelevä sormi lipui hitaasti huulien välistä suuhun. "Maista kunnolla." Krista totteli. Hän liikutti hentoa sormeaan hitaasti huulien välissä edestakaisin. Nostin kättäni Kristan leualta hänen kädelleen. Pakotin sormen hitaasti ulos suusta ja ryhdyin kuljettamaan sormen kärkeä alemmas leualle, kaulalle ja siitä alaspäin Kristan kohoilevalle rintakehälle. "Riisu pyyhe pois mutta hitaasti." Painoin Kristan kättä alemmas pyyhkeen yläosan kohdalle kunnes vapautin otteeni ja nojasin hiukan taaksepäin katsellen Kristan paljastuvaa vartaloa. Pyyhe valahti lopulta myttyyn Kristan selän taakse penkille ja hän istui alasti hajareisin edessäni. Ahmin silmilläni hänen vartaloaan, pyöreät rinnat liikkuivat hengityksen tahdissa. Pienet punertavat nännit olivat selkeästi kovettuneet. Olisi tehnyt mieli koskea täyteläisiin rintoihin heti. Silmäni kuitenkin hapuilivat alemmas jalkoväliin, tarkastelin nuoren naisen pillua. Karvoitusta oli siistitty muttei mitään isompaa. Tykkäsin. "Kosketa rintoja molemmin käsin", sanoin ja Krista suoristi hieman istuma-asentoaan. Hänen kätensä nousivat kylkiä pitkin ylemmäs ensin rintojen alle ja pian peittämään nännit. "Purista yhteen." Tunsin jo kuinka housuissani oli ahdasta. Krista totteli hitaasti käskyäni. Hän puristi rintojaan yhteen ja vapautti ne taas puristaakseen yhteen uudestaan. Hieraisin kädellä suutani ja pudistelin päätäni. "Nouse ylös ja mene suihkuun."

Krista nousi penkiltä seisomaan, katselin hänen kävelyn tahdissa keinuvaa takapuoltaan. Parempaa ei ole hetkeen näkynyt. Nuori, kimmoisa mutta silti naisellinen. Tekisi mieli ottaa Krista samantien takaapäin. Hän pysähtyi suihkun alle ja laittoi veden valumaan suihkusta. Istuin penkillä nojaten käsilläni polviini ja katselin kuinka vesipisarat liikkuivat Kristan iholla, punaiset hiukset valuivat märkinä olkapäille asti. Hän oli selin minuun päin ja selvästi vältteli tekemästä mitään innostavaa. "Nosta kädet ylemmäs ja nojaa kulmaa vasten." Kristan kädet nousivat vaaleita kaakeleita pitkin ylemmäs selän hieman notkistuessa. "Jalat enemmän irti toisistaan että näen kiimaisen pillusi. Nosta peppusi tarjolle. Luuletko selviäväsi vähällä sen jälkeen kun olit panemassa saunassani? Vie toinen käsi alakautta jalkoväliin ja runkkaa itseäsi sormella niin kuin saisit kyrpää." Kristan käsi valahti seinältä alaspäin ja hakeutui vatsan yli jalkoväliin. Katselin takaapäin kuinka sormi työntyi hitaasti sisään. Todella kiihottavaa. "Syvemmälle ja nopeammin, ei kukaan sinunlaista pientä lutkaa hitaasti pysty naimaan." Kristan etusormi liukui hiukan nopeammin tyveä myöten sisään. Kuulin huokauksen veden valumisesta huolimatta. "Taitaa pikkulutka tykätä hinkata pillua", totesin mutta en odottanut vastausta. Annoin Kristan jatkaa hetken masturbointia. "Sammuta suihku ja tule tänne." Krista painoi hanan kiinni ja käveli hitaasti vettä valuvana eteeni. Hänen pimppinsä oli kasvojeni korkeudella ja tuijotin häpeilemättä häntä. "Astu lähemmäs." Krista otti varovaisen askeleen ja välillämme oli vain muutamia senttejä. Ahmin Kristaa silmilläni. "Sinähän olet ihan märkä, luuletko saavasi jatkoa saunaleikeille?" Hän vastasi myöntävästi samalla punastuen.

"Polvistu." Krista venkoili hieman mutta polvistui kuitenkin. Hänen kiinteät rintansa hipaisivat polviani, pian nuori kaunis nainen oli edessäni polvillaan ja asenteesta oli lopulta hävinnyt viimeinenkin vastarinta. "Avaa housujen vetoketju ja ota kulli esiin." Kristan sormet etsivät housujeni vetoketjun ja avasivat sen kädet täristen. Hän avasi boxerien napit ja kaivoi kovana sykkivän kullini kasvojensa eteen. "Tykkäätkö siitä kun noin katselet? Eikö pikkunarttu ole saanu tarpeeksi kullia? Kiedo sormet varren ympärille." "En ole saanut", hän mumisi kun pienet sormet tarrautuivat kalun varteen. Värähdin kosketuksesta. Vaadin Kristaa jatkamaan. Hän liikutti rannetta hitaasti edestakaisin. "Katso ylöspäin samalla kun runkkaat." Kristan katse kääntyi ylöspäin silmiini ja hän hyväili kaluni vartta puristaen hiukan kovempaa. Kristan kasvoit hehkuivat punaa. "Ota kärki suuhun ja pyöritä kieltä, lutkuta." Kulli painui pehmeiden huulien väliin Kristan katsoessa edelleen ylöspäin. Hengitin raskaammin. Krista lutkutti kullin kärkeä. On hän sitä tainnut ennenkin tehdä. "Nuole sitä." Kristan katse painautui alemmas hänen nuollessa antaumuksella paksun kyrvän vartta. Tuntui hyvältä. Vein käden hänen hiuksiinsa ja vedin taaksepäin. "Katse pysyy täällä." Krista nyökkäsi ja painoi itseään hiukan eteenpäin rintojen osuessa polviini. Tunsin kovettuneet nännit ihoani vasten. Pohdin voisinko täyttää hänen suunsa spermalla. En kuitenkaan päästä hiuksista irti vaan määrään tahdin. Kristan suusta kuului pienen voihkinnan seasta huokauksia hänen runkatessa ja nuollessa kaluani.

"Lopeta ja nouse ylös", komensin vetämällä Kristaa hiuksista alaspäin. Hän katseensa hakeutui silmiini myöntyen. Krista irrotti otteensa kalustani ja nousi seisomaan eteeni. Katseeni hakeutui jälleen hänen jalkoväliinsä. En miettinyt kauaa mitä haluan seuraavaksi. "Ala painua saunaan, katsotaan tykkääkö pillusi kunnon nussimisesta." Krista värähti silminnähden ja kääntyi kohti saunaa. Hän avasi lasisen saunan oven ja seurasin perästä. Saunassa oli sopivan lämmintä, ei liian kuuma kuten normaalisti. Otin Kristaa kiinni olkapäästä ja pysäytin ennen kuin hän ehti kiivetä lauteille. Painoin Kristan ylävartalon vaativasti alaspäin ensimmäisen lauteen päälle. Hän otti käsillään kiinni ylemmän lauteen puisesta reunasta. Krista oli eteenpäin taivutettuna edessäni. "Jalat levälleen että näen mitä sulla on tarjolla", Krista levitti jalkojaan ja näin täydellisesti hänen jalkoväliinsä. Nuoren naisen märkä avoin pillu sai kyrpäni kovettumaan kivikovaksi. "Peppu ylemmäs", Kristan selkä painautui hieman notkolle hänen tarjotessaan peppuaan minulle. Tartuin sykkivän kyrpäni varresta ja ohjasin sen pimpille. Kiusasin itseäni hieromalla kärkeä märkää vakoa vasten kunnes survaisin paksun kyrpäni voimalla Kristan pilluun. Hän voihkaisi kuuluvasti, kiinteät rinnat heilahtivat työnnön voimasta eteenpäin, Krista puristi rystyset valkoisina lauteen reunaa.

Vetäydyin hieman ja pysähdyin. Ahdas kostea pillu puristi kyrpääni. Tartuin Kristaa lanteilta ja painoin vartaloni uudestaan voimalla eteenpäin. Krista värähteli kyrvän porautuessa uudestaan syvälle. "Pikkunartulla on tiukka pimppi", totesin käheällä äänellä. Krista ynähti. Vein vasemman käteni Kristan pyöreälle rinnalle. Hyväilin kovaa pientä nänniä sormillani ja pyöräytin lantiotani kertaalleen. Kyrpä liikkui hieman ahtaassa tilassa. Krista inisi nautinnosta edessäni. Otin häntä kiinni hiuksista vapaalla kädellä ja vedin kevyesti taaksepäin samalla työntyen voimakkaasti sisään. Pillu venyi paksun varren ympärillä, tunsin voimakasta puristusta. Krista ulisi kiimasta ja selkä painui enemmän notkolle. Kuuma pimppi sykki ja puristi liikaa. Kristan ylävartalo valahti lauteiden päälle orgasmin edelleen vavisuttaessa hänen kehoaan. En antanut hänen levätä vaan kiskaisin hiuksista taaksepäin. "Kuvitteleeko narttu homman olevan tässä? Ei sinun kireästä pillusta näin vähällä saa tarpeeksi." Tosin tiesin tulevani pian. Survaisin kalua uudestaan sisään. "Saatko nyt tarpeeksi kullia?" Krista ei vastannut vaan vaikeroi. Otin punaisista hiuksista tukevamman otteen. "Vastaa narttu." "Saan, tuntui ihanalta", hän sopersi. Tiesin tulevani ja vetäydyin ulos. Otin vahvan otteen kyrvästä ja hieroin sitä Kristan pillua vasten. Kuumaa spermaa ruiskui runsaasti huulille ja pepun päälle. Nuoren naisen peppu näytti irstaalta kuorrutettuna. Hankasin vielä kaluani puhtaaksi Kristan peppua vasten. "Käänny ympäri ja nuole kyrpäni puhtaaksi". Hiljaisuus täytti saunan Kristan totellessa...

---

Värisyttikö? Anna palautetta :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute