Herkku-puhelin
Vuokraisännän käytössä
Assi

Siitä oli kulunut viikko, kun kävin sopimassa vuokraisäntäni, Joukon, kanssa vuokranmaksustani. En todellakaan ollut kuvitellut että päätyisin itseäni reilusti vanhemman miehen naitavaksi, lähinnä mun fantasiat oli aina olleet lesbojuttuja. Ja silti viikko sitten olin kävellyt tutisevin jaloin, reidet spermassa ja alusvaattet Joukon pöydälle jääneinä ja lupautuneena Joukon nartuksi. Tai lutkaksi, en enää itsekään muista. Sini oli seuraavana päivänä kysellyt viestillä että miten mun kävi, onnistuinko sopimaan vuokran, ja kun sanoin et onnistuin, lähdettiin vihdoinkin sinne baariin. Sinillä oli baarissa vientiä, eikä ihme. Kukapa ei hoikkaa ja pientä blondia haluaisi naida? Sini koitti kysellä sopimuksesta, mutta onneksi pöydässämme kävi koko ajan jätkiä, niin ei tarvinnut keksiä mitään valhetta, ja jossain vaiheessa iltaa näinkin Sinin lähtevän parin oppilaitoksesta tutun kaverin matkaan. On pitänyt kysyä Siniltä että naiko se molempien kanssa, mutta ei sellaista nyt vaan kehtaa kysyä.. Mutta siitä kaikesta on jo viikko, eikä Isännästäni ollut kuulunut mitään.

”Näinköhän mun ei tarviikaan enää naida sen kanssa?” aattelin aamulla, ja yllätyin itekin miten pettyneelle oloni tunsin. Ja vähän hävettikin. Lisäksi mietin, että mitä se äijä tekee niillä kuvilla jotka musta otti…

Lähdin kouluun ja kirosin kun en tullut katsoneeksi säätiedotusta, tänään sitten sataa. Polkaisin nopeasti koululle, valkoiset caprit oli märät ja liimaantuneet ihoon kiinni kun vihdoin pääsin koululle. Laittaessani pyörää lukkoon, näin Joukon kadun toisella puolella autossaan. Ja selkeästi Jouko oli nähnyt minutkin, näytti peukkua mulle ja ajoi pois. – Mitäköhän toi mahtoi tarkoittaa? Mut en ehtinyt sen enempää aattelemaan kun piti juosta sisälle. Päivä meni opetellen ruotsia ja muuta yleissivistävää ja just kun olin menossa Sinin luokse sopimaan illasta, sain tekstarin. ”Siisti pillusi paljaaksi narttu, sille on käyttöä. Tulet naitavaksi illalla klo 19. Hame päälle, ei alusvaatteita, hiukset ponnarille!” Nielaisin. Luin viestin uudelleen ja tunsin kun rintoja alkoi kihelmöimään. Käännyin saman tien pyörälleni ja lähdin polkemaan kotiin, satula hieroi vasten pillua ihanasti ja mun oli pakko polkea ylämäkeen ehkä vähän liioitellun raskaan näköisesti. Päästyäni kotiini juoksin suoraan suihkuun. Mulla oli kolmisen tuntia aikaa.

Suihkussa ajelin pillun jälleen huolellisesti paljaaksi, olin ostanut ajelua varten geeliä joka vaahtosi pehmeästi, lady shaverini värisi ja mielikuvitukseni laukkasi; mitäköhän tänään on ohjelmassa? Ja ennen kaikkea, mitä helvettiä mä laitan päälleni… kävin vaatekaappiani läpi suihkun jälkeen epätoivoisesti, mikä miellyttäisi Isäntääni ja peittäisi kuitenkin riittävästi etteivät ohikulkijat tietäisi mitä menen tekemään. Ja mistä tulen. Viimeksi olin saanut iltakävelyllä olevalta pariskunnalta kummallisia katseita. Päädyin kireään valkoiseen olkaimettomaan tuubimekkoon. Siinä ei ollut vetoketjua, vaan kangas oli vähän venyvää joten sen sai päälle, ja ennen kaikkea pois päältä, helposti. Rintaliivit laitoin mutta alushousut jätin pois, niin kuin Isäntäni oli käskenyt, jalkaani laitoin jälleen ne samat korkokengät kuin viikko sitten. Kello oli kymmentä vaille seitsemän kun lähdin pyörällä hänen naitavakseen. Pyörän satula tuntui rivolle paljasta pilluani vasten ja minusta tuntui että kaikki ohikulkijat tiesivät minne olen matkalla.

Olin ajoissa Joukon oven takana, soitin ovikelloa ja Isäntäni avasi oven lähes saman tien. ”Katos katos, lutka oppii nopeasti, tällä kertaa tulit ajoissa” Jouko sanoi ja näytti että voisin tulla sisäpuolelle. Kun pääsin sisäpuolelle, Isäntäni komensi mut pysähtymään. Tottelin kiltisti. Isäntä kävi sulkemassa ulko-oven, jäi seisomaan taakseni ja kuulin, miten hän otti jotain eteisen kaapista. – Polvillesi huora! kuului käsky. Olin automaattisesti sanomassa, että mulle ei noin puhuta, mutta sitten muistin sopimuksen ja menin polvilleni eteisen lattialle.” –Kädet selän taakse ja katse kattoon!” laitoin kuuliaisena huorana kädet selän taakse ja nostin katseeni eteisen kattolamppuun. Olin siinä asennossa pari minuuttia, Isäntäni kiersi mun ympäri ja katsoi arvioiden; ”Narttu on totellut, huomaan. Poninhäntä, siitä repiä kun nai takaa, hame.. mutta noinkohan huora on ymmärtänyt ohjeen olla laittamatta alushousuja”, Isäntä puhui samalla hörppien kaljaansa. Sitten Isäntä kumartui, nosti hameeni vyötärölle ja maiskautti suutaan tyytyväisenä. ”Näyttää olevan tottelevainen lutka” Isäntäni mutisi, ehkä taas enemmän itsekseen ja sormeili pilluani. Tilanne oli älyttömän absurdi jälleen. Kuulin, miten Isäntäni meni taakseni, seisoi siellä vähän aikaa ja yhtäkkiä tarttui takaapäin kaulaani. Hätkähdin, ”ei kai toi hullu kurista mua tähän?!” mutta ei; Isäntä piti kaulastani kiinni hetken ja laittoi sitten käsiensä tilalle kaulapannan. Se tuntui aika leveälle ja tuoksui nahkaiselle, ja kilahteluista päätellen siinä oli metalliakin, varmaan renkaat.

Sitten isäntä otti käsistäni kiinni, ne olivat edelleen selkäni takana. ”Risti sormesi!” kuului käsky. Tottelin jälleen. Isäntä alkoi sitomaan käsiäni yhteen, ensin ranteet ja sitten käsiä ympäri kyynärpäihin asti. Kun Isäntä siirtyi narun kanssa ylemmäs käsiä, venytys tuntui ensin aika hirveälle mutta sitten tajusin että siinä asennossa mun tissit on tarjolla paremmin. Se sai nännit koholle, tarjolle, jos Isäntä huomaisi puristella niitäkin… Pieni kipu häipyi ja tilalle tuli odotus: mitä vielä tapahtuu? Isäntä päätti liittää narun kaulapantaani; aina kun laskin käsiäni alas, kaulapanta kiristyi ja pakotti mut nostamaan leukaani kohti kattoa. ”ai vittu miten hyvän näköinen paketti” Isäntä kehui ja otti pari kuvaa. Kuvaamisen jälkeen isäntä päätti että mun on aika vaihtaa paikkaa. ”Nouse lutka ylös!” –miten muka? Jouduin keskittymään huolellisesti että pääsin ylös, eikä korkokengät helpottaneet nousemista yhtään. Isäntä katsoi vierestä ja joi oluttaan kun koitin avuttomana päästä ylös. Kun vihdoin olin seisomassa, Isäntä käski mun mennä olohuoneeseen.

”Nyt on huora sellainen juttu, että aion naida sua tänään. Ei varmaan tullut yllätyksenä. Juttu onkin siinä, että sinä narttu kiität Isäntääsi kun saat kullia. Onko sua naitu kurkkuun kunnolla?” ”– oon mä suihin ottanut” vastasin ja saman tien lävähti rinnoille nahkavyöstä ”Miten tollanen pikkulutka vastaa Isännälleen?!” –oon mä suihin ottanut, Isäntä, korjasin vastaustani. ”–Juuri noin, tuollaisen panopuun pitää muistaa oma asemansa. Ja suihinotto ei oo mitään verrattuna kunnon kurkkunaintiin”. Isäntä sanoi ja siirtyi viereeni ja laittoi nahkavyön mun jalkojen välistä, ”kurkkunainnissa parasta on nähdä, miten huoran ylimielinen asenne häviää kun tajuaa että Isäntä määrää, kulli on suussa ja pysyy kunnes Isäntä päättää sen ottaa pois” Isäntä kähisi ja veti nahkavyötä edes takaisin mun jalkovälissä. Sitten Isäntä pudotti vyön käsistään lattialle ja veti kaksin käsin mun hameen alas ja meni sohvalle istumaan. ”Katos Rekku millaisen nartun mä oon tänne saanut” Isäntä puheli koiralleen, ”toi se on niin kiimassa että antaa mun tehdä mitä vaan, ja minähän teen.”

Näin, miten Isäntä otti olohuoneen pöydältä metallisen, lyhyen ketjun. ”Miten mä muistelin, että sä olit sellainen lutka, mikä tykkäs kun tissejä läiskitään?” Nyökkäsin hiljaa. Mikä oli virhe, koska Isäntä tuli eteeni ja löi saman tien rinnoille avokämmenellä muutaman kerran ”- Kyllä, Isäntä” korjasin. Tunsin miten nännit olivat koholla lyöntien seurauksena ja pilluni valahti märäksi entisestään. Isäntä murahteli jotain tyytyväisenä ja alkoi lätkimään rintojani lisää. Kun hän lopetti muistin käskyn kiittää ”– kiitos, Isäntä”, sanoin vapisevalla äänellä. Olin odottanut että Isäntäni kehuisi tottelevaisuuttani, mutta ei. Ei sanaakaan, vaan otti nännistäni kiinni ja veti. Kiljahdin ja saman tien tuli lyönti rinnalle. Isäntä veti toisen rinnan nännistä samalla tavalla, koitin olla hiljaa ja Isäntä löi jälleen. Vuoron perään, veto nännistä ja lyönti rinnalle. Ihoa kihelmöi ihanasti. Isäntä otti nännistä jälleen kiinni, veti mutta ei päästänytkään irti vaan laittoi nipistimen kiinni. Se puristi nänniä lujaa ja aina kun vedin henkeä, tunsin jotain metallista iholla, nänninipistimissä oli pitkä, metallinen ketju päiden välissä.

”Kiitos Isäntä” sanoin jälleen. Isäntä otti ketjusta kiinni ja nosti sitä ylöspäin; nänni nousi mukana, se nipisti mutta ei sattunut. ”-Ai vittu miten herkulliset tissit tollasilla nuorilla huorilla on” Isäntä sanoi ja samalla veti ketjun kaulapantani toisen metallisen renkaan läpi, vetäisi nännistäni ja kiinnitti nipistimen paikalleen. ”Mene narttu polvillesi” kuului käsky ja koitin mennä polvilleni mahdollisimman nopeasti, mutta kun käteni siirtyivät selän takana alas, oli pakko nostaa leukaa ja samalla kaulapanta nousi ja veti ketjua, jonka molemmat päät oli kiinni nänneissäni. Jumalauta miten nöyryyttävälle ja kiimaiselle se tuntui, en halunnut muuta kuin että Isäntäni tunkisi kyrpänsä mun pilluuni, ottaisi mut juuri niin kuin haluaa. Olin vihdoin taas polvillani Isäntäni edessä. ”Vittu miten sä oot helppo lutka”, Isäntä sanoi, ”Sä teet kaiken kerrasta, taidat olla vanha tekijä, ennenkin antanut pillua rahasta. Teeskentelet kaupungilla olevasi siveä, todellisuudessa haluat antaa pillua niin paljon kuin vaan joku ottaa, eikö vaan huora?” –Kyllä Isäntä, vastasin koska halusin että Isäntäni survoisi kullinsa minuun. Isäntä laski housunsa alas ja vihdoinkin näin sen kalun, jota Isäntä oli tunkenut pilluuni viikko sitten. Terska oli iso ja kiilteli tummanpunaisena, kalu oli heti terskan jälkeen vähän kapeampi mutta sen jälkeen leveni paksuksi, suonikkaaksi ja isoksi kulliksi. Nuolaisin tahtomattani huuliani, ”tuolla kalulla Isäntäni kohta astuu mut, huoransa, ja mä annan mielelläni noin paksu, vanhan äijän kulli tuntui hyvälle” pyöri mielessä.

”Taitaa lutka haluta maistaa vähän vanhemman sedän kullia?” –Kyllä Isäntä. ”suu auki huora!” Avasin tottelevaisesti suuni, Isäntä otti hiuksistani kiinni ja tunki kullinsa suuhuni. Kalu täytti suuni kokonaan, kullin alapinta liukui kieltäni vasten Isännän naidessa mua suuhun muutamia vetoja. Sitten Isäntä otti kalunsa pois suustani kokonaan, työnsi hitaasti takaisin mutta koko ajan vaan pidemmälle. Toinen käsi veti hiuksista, toinen käsi piti poskesta kiinni ja se jättikulli tunkeutui mun nieluun. Ja vetäytyi ulospäin, ja taas syvälle suuhun, ynisin, ripsiväri valui pitkin poskiani, ja kun aloin kakomaan, Isäntä veti kalun ulos, vain työntääkseen sen päättäväisesti takaisin syvälle. Yritin anella että Isäntä lopettaa, mutta sanoja ei tullut tietenkään, vain kulli liikkui suussani, rimpuillessani nänninipistimet puristivat kipakasti rintoja ja Isäntä vain toisteli ”huora, huora, sä et mene minnekään huora, mä sidoin sut huolella tätä varten”. Sitten Isäntä tunki kalunsa vielä pari kertaa syvälle, piti päätäni paikoillaan niin kauan että luulin tukehtuvani, veti kullinsa ulos ja nosti nänniketjusta; ”Nouse ylös, lutka” Nousin seisomaan, Isäntäni veti koko ajan nänniketjuista ylöspäin. Kun vihdoin pääsin seisomaan, Isäntä meni selän taakse ja avasi käsieni narun, mutta jätti nänniketjun paikoilleen. ”Mene narttu sohvan eteen nelinkontin, perse niin pystyyn kuin saat”

Tottelin kuuliaisesti Isäntääni ”laatulutka, en oo noin kiimaisena pyörivää panopuuta ennen nainutkaan, tulee ihan sääli sut jakaa” Isäntä sanoi. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoittaa jakamisella, mutta just nyt olisin antanut vaikka kymmenelle äijälle pillua, jos vaan joku niistä sen kullinsa minuun haluaisi upottaa. Menin sohvan eteen niin likelle kuin sohvaa pääsin. Jalkani menivät sohvan alle, nostin perseeni ylös, tissini osuivat kylmään lattiaan, venytin käteni pitkälle pääni yläpuolelle jotta Isäntäni näkisi, miten tarjolla olen ja vihdoin astuisi mut irstaalla kullillaan. Mutta ei. Isäntä siirtyi sohvalle taakseni istumaan ja laittoi telkkarin päälle. ”ei vittu, jääkiekkoa…mä oon tässä pillu tarjolla ja Isäntä katsoo jääkiekkoa” Isäntä nosti hetkeksi jalkansa perseeni päälle, kuulin miten Isäntä joi lisää kaljaa, joku teki maalin, Isäntä avaa uuden kaljan.. menetin ajantajun. Ja yhtäkkiä pilluuni työntyy jotain. ”Isäntä varmistaa että tavara on märkää” kuulin ja sitten alkaa tärinä, Isäntä työntelee tekokullia mun pillussani edes takaisin, läimii kämmenellään mun persettäni ja pyöräyttää sormeaan mun peppureiällä. ”Onko lutka antanut jo persettä kenellekään? Ja vastaakin huora rehellisesti” –En ole, Isäntä ”ai jumalauta miten hienoa se tulee olemaan kun korkkaan sun perseen” Isäntä mutisi ”sidon sut niin että kummatkin reiät on käytettävissä, mutta sen vuoro ei oo tänään.”

Dildo kulki pillussani, Isännän peukalo pyörähti klitoriksella aina silloin tällöin ja yhtäkkiä se loppui. Kuului tuttu kilahdus, Isännän nahkavyön solki osui lattiaan. ”Tuollainen kiimapillu ansaitsee opetuksen” ja sitten lävähti; Isäntä läimi persettäni nahkavyöllään. Jumalauta että se sattui, ulvoin kivusta ja kun se viimein loppui, muistin kiittää. ”Kiitos, Isäntä. Voisiko Isäntä jo astua narttunsa?” uskaltauduin kysymään, liikuttelin samalla persettäni enemmän tarjolle ”Kiimainen huora…” Isäntä läähätti ”pakko tuollainen on siementää, opiskelijahuora…tekee mitä vaan rahasta, antaa vanhalle äijälle kiimaista, tiukkaa pillua..” ja Isäntä siirtyi ihan sohvan reunalle, otti kaksin käsin perseestäni kiinni ja levitti pilluani, työnsi sormet sisälle ja levitti kiimalimojani pitkin pillua ja persettä. Isäntä käski mun siirtymään vähän eteenpäin, nosti toisen jalkani olohuoneen pöydälle ja tunki kalunsa pilluuni. Koitin nousta käsieni varaan, Isäntä esti sen painamalla kädellään selästäni ”saatanan pikkulutka, tulit naitavaksi ja nyt sua naidaan, pillu auki että Isännän kulli mahtuu, tuntuu helvetin hyvälle parikymppisen nartun pillu..huora..” Isäntä toisteli, tunsin miten kuola valui selkääni pitkin alas, asento oli hankala, mutta mä olin ihan auki, käytettävissä Isännälleni. Mielikuvat siitä, miltä näytin, välähteli mielessä ja tunsin miten orgasmi oli tulossa, mutta en ehtinyt saamaan sitä ennen Isäntääni. Jykevä kulli sykähteli syvällä mun pillussani ”huora..huora…saat lutkuttaa kullin puhtaaksi” Isäntä läähätti ja käski mut selälleni.

Makasin lattialla selälläni, Isäntä tuli hajareisin pääni päälle ”lutkuta kalu puhtaaksi niin kuin kunnon nartun kuuluukin” ja tunki puolivelton kullinsa taas suuhuni. Käteni olivat jääneet vartaloni viereen ja hieroin pilluani samalla kun nuolin parhaani mukaan Isännän kalua puhtaaksi. Kun Isäntä huomasi, mitä olin tekemässä, hän kääntyi ympäri, laittoi kullinsa takaisin suuhuni, mutta ei käskenyt lopettamaan pilluni hieromista. Vanha mies melkein istui päälläni, ja tuijotti kun runkkasin itselleni orgasmin. Orkun tullessa Isäntä alkoi lätkimään pilluani ja veti nänniketjusta, huusin mutta se ei kuulunut koska kulli oli suussani edelleen.

Kun rauhoituin, Isäntä irrotti vetämällä nänninipistimet. Se sattui mutta kun nipistin oli irti, jäljellä oli kiihottava kihelmöinti. Sitten Isäntä irrotti kaulapantani, se oli leveä, musta ja siinä oli vieri vieressä metallisia lenkkejä. ”Kiitos, Isäntä” sanoin. ”Tossa on lutkan vaate, pue huora päällesi ja häivy. Ilmoitan kun tarvitsen sut seuraavan kerran”.

Puin hameen ylleni tutisevin käsin, käsivarsissa oli vieläkin jälkiä köydestä. Vetäisin poninhännän uudelleen kiinni ja lähdin eteiseen. ”Ensi kerralla mä korkkaan sun perseen” kuului olohuoneesta vielä ennen kuin lähdin ulos. Poljin koko matkan seisaallani, ajatus kylmästä pyörän satulasta vasten helläksi naitua pilluani oli liian julma, kotona mennessäni suihkuun katselin pystyssä nöpöttäviä nännejäni ja punaisena hehkuvaa ihoani ihmetellen. Helvetti kun tuollaista voi haluta vielä lisääkin… millaistakohan se peppuseksi oikein onkaan?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute