Herkku-puhelin
Uusi vuokraisäntä
Assi

Miten hitossa mä tästä selviän? - se oli ainoa lause, joka pyöri mielessä, kun katsoin tiliotettani. Opintotukea ei oltu myönnetty vielä, asumistukihakemusta ei oltu otettu edes käsittelyyn, kesätyön loppupalkka maksetaan vasta kahden viikon päästä eikä siltikään rahat riittäisi vuokraan. Veli lupasi onneksi lainata pari sataa että saisin ruokaa, mutta jostain pitäis kehittää rahat siihen hemmetin vuokraan. Vanhemmistani ei ollut nyt apua, olivat lomamatkalla idässä ja ystävätkin oli jääneet kotipaikkakunnalleni, parin sadan kilometrin päähän. Mun oli pakko pyytää maksuaikaa. Mikä sekin oli jo noloa, olin asunut siinä asunnossa vasta puolitoista kuukautta, mutta nolompaa olis ollut jättää kokonaan maksamatta ja joutua sen takia vaikeuksiin.

Mutta ei siinä muu auttanut, kaivoin vuokrasopimuksen esille ja soitin vuokranantajalleni. Hän oli ihan ymmärtäväinen mutta vaati, että menisin käymään hänen luonaan allekirjoittamassa maksuaikataulusopimuksen ylihuomenna perjantaina. Oli kuulemma ennenkin ollut vähän joustavampi opiskelijoiden vuokrien kanssa, mutta oppineensa että maksuaikatauluista piti aina sopia kasvokkain ja mieluiten kirjallisesti. Mua nolotti ihan hirvittävästi, mutta olo oli samalla hurjan helpottunut; saan tän asian järjestykseen. Joten kirjoitin osoitteen ylös ja tapaamisajan, perjantaina kello 19. Osoite vaikutti etäisesti tutulta, ja tarkistettuani kartalta huomasin sen olevan kivasti yhden opiskelijakaverini, Sinin, asunnon lähettyvillä. Sovinkin seuraavana päivänä Sinin kanssa, että käytyäni vuokranantajani luona, kävelen hänen luokseen. Oli kuulemma tuonut Tallinnasta pari laatikkoa kaljaa, voitaisiin pitää pienet kotibileet, ja jos sille tuntuu, voitaisiin mennä Sinin lähibaariin vielä parille; siellä oli halpaa kaljaa.

Perjantaina ajelin pyörälläni koulun jälkeen asunnolleni ja menin suihkuun, tuntui kivalta ajatus että voisin vihdoinkin käydä ulkona, vaikkakin vaan lähipubissa. Siitä innostuneena ajattelin pitkästä aikaa ajaa karvat pois alapäästänikin, jos vaikka löytäisin jonkun toisen köyhän opiskelijan illalla sänkyäni lämmittämään. Levitin vaahdon huolellisesti häpykummulle ja aloin poistamaan pillunkarvoja sillä värisevällä lady shaverillani. Oi luoja, että se tuntui hyvälle, pillu kostui ja oli hankalaa olla hieromatta itselle orkkua. Mutta ajattelin, että tuoksuisin kiimaisemmalle ja saisin varmemmin jos en sitä tee, joten sinnikkäästi jatkoin alapääni ajamista paljaaksi. Päätin kuitenkin jättää pienen karvakolmion häpykummun päälle, ihan vaan omaksi ilokseni.

Kun sain työni valmiiksi, oli todella tyytyväinen itseeni ja mun oli ihan pakko hieroa klitoristani muutaman kerran samalla kun työnsin pari sormea sisälleni. ”Jos en tänään saa kullia, niin en sitten ikinä”, aattelin, kun laitoin vaatteita ylleni. Pitkän harkinnan jälkeen olin päätynyt olkaimettomaan toppiin ja vähän sihteerimäiseen kynämekkoon sekä ulkonäöstään huolimatta, oikeasti mukaviin korkokenkiin, tosin oli pakko ottaa villatakki mukaan kun illat on jo viileitä. Mutta olin valmis; ensin vuokranantaja ja sitten Sinille. ”Tästä tulee hyvä ilta”, sanoin mielessäni ja lähdin kotoa.

Kävelin noin kilometrin matkan vuokranantajalleni, se asui ihan kivan näköisellä omakotitaloalueella, ja oven takana vetäisin keuhkot täyteen ilmaa rohkaistakseni itseäni soittamaan ovikelloaan. ”Voi paska, kello oli viisi yli seitsemän…” tää ei anna hyvää kuvaa musta nyt yhtään. En pysty maksamaan vuokraa ja sit tulen paikalle vielä myöhässä. Kuulin oven takaa askelia ja sitten vuokranantajani jo avasikin oven. ”Kas, tultiinhan sitä viimein, sä olet varmaan Assi, tuus peremmälle. Kengät voit jättää jalkaan.” Seurasin miestä peremmälle, olinkin ihan unohtanut että Jouko, siis vuokranantajani, oli vähän päälle viisikymppinen mies jolla on pälvikalju. Menin Joukon perässä keittiöön ja siinä matkalla tietty vilkaisin paikkoja, vasemmalla oli näköjään makkari, olkkarissa suurimman tilan vei iso telkkari ja biljardipöytä. Sekä dobermannin oma peti, doberman makoili siinä tyytyväisen näköisenä. Keittiössä oli jykevän näköinen pöytä jonka ympärillä oli neljä korkeaa, ihan yhtä jykevän näköistä tuolia. ”Istus likka tuohon”, Jouko sanoi ja osoitti tuolia, ”- mä vähän siivoon tota mun pöytää täs samalla. Otatko kahvia vai kaljaa? Oot vissiin baanalle menossa kun oot noin tällännyt ittiäs. Tuskin sä aina tommosiin tyrkkyvaatteisiin ittiäs puet?” Olin jo suuttua, mut sit muistin että nyt on syytä olla mielin kielin, ja sanoin että joo, tuohon likelle opiskelijakaverin kämpille olis tarkoitus mennä sit kun tästä pääsen, et voisin mä sen oluen ottaa. ”Mitäs alaa ton näkönen likka opiskelee, sairaanhoitajaks vai?” Jouko kyseli, samalla kun availi kaljoja, yhden itelleen ja toisen mulle. ”No siksipä siksi, vastasin, eipä siinä kaupungissa juuri muuta oppilaitosta ollutkaan.” Jouko naurahti, tottahan se oli.

Mut sit siirryttiin asiaan: ”Millaisella systeemillä sä nyt sit ajattelit maksaa mulle sitä sun vuokraas?” Häkeillyin, miten niin ”millaisella systeemillä”, rahalla tietenkin. Selitin Joukolle tilanteeni, varmuudella saisin rahaa parin viikon päästä, mut koko vuokraa en silloinkaan pystyis maksamaan, et jos joku maksuaikataulu tai jotain... Jouko joi oluensa loppuun, käveli kaapille ja otti toisen. ”Onhan ton näkösellä likalla varmaan ollut jo vientiä?” se sanoi jääkaapilta tullessaan ja katsoi suoraan mun rintojen väliin. Punastuin, mitä se tolle edes kuuluu? Mut muistutin itseäni, että pitää olla kiltisti, joten ei auttanut kuin vastata. ”Joo, onhan mulla muutama ollut, mut ne on tuolla kotipuolessa.” ”Niin mä vähän aattelinkin, sulla on sen näköiset vaatteet yllä että oot kyllä jo pillua ehtinyt antamaan. Oon katsellut ikkunasta pari vuotta kun sun ikäiset, mitä sä nyt oot, 19? 20?” mä nyökkäsin, ”kävelee tossa kadulla koululle, kyllä ne aina tunnistaa vaatetuksesta jotka tykkää pillua jakaa. Ni kyllä mä näin jo ovella, että nyt tuli sellainen likka, joka tykkää sopia vuokranmaksustaan pillullaan. Eikös vaan?”

”Jumalauta mitä toi äijä oikein luulee!” Löin kaljani pöytään ja sanoin, että mä lähden nyt. ”Hoidan sen rahan sun tilille, tavalla tai toisella, mutta joku raja pitää olla!” ”Äläs nyt Assi suutu, mähän vaan ehdotan sulle parasta; ei se pillu käytöstä kulu. Kuunteles nyt ensin mitä mä edes ehdotan, parhaassa tapauksessa sun ei tarvii maksaa vuokraa ollenkaan…” Jouko sanoi, otti kaljastaan uuden hörpyn, käveli kaapille ja otti kaksi kaljaa lisää. ”Otas tosta uus kalja ja rauhoitu, sä oot nyt vähän altavastaajan asemassa ni kannattais kuunnella jos meinaat kämppäs pitää. Ja laita sille kaverillesi viesti, että sulla menee tässä pidempään.”

Kieltämättä ajatus ”ilmaisesta” asumisesta olisi houkuttava, mutta mitä toi haluaa? Otin kaljan ja istuin alas, naputtelin tekstarin Sinille ja Jouko alkoi kertomaan, mitä ehdottaa. ”Sun vuokra on 650 euroa kuussa. Nythän me voidaan tehdä niin, että jos haluat maksaa vaan puolet joka kuukausi, niin tuut täällä käymään pari kertaa kuukaudessa, mä nain sua, ja muuten sit paljaalla, et paas likka pitäen ehkäisystä huoli, ja sä maksat lopun vuokrasta tilille. Mut jos et halua maksaa mitään, oot käytännössä katsoen mun käytettävissä. Ja se tarkoittaa sit kans sitä, kun soitan, sä tulet tänne, mä olen sun Isäntäsi, sinä oot mun uusi lutkani. En tarvii pyykinpesijää. Millekäs kuulostaa?”

Otin pitkän kulauksen kaljastani. Otin vielä toisen. Katsoin Joukoa joka tuijotti mua kylmän viileästi, ja päätin miettiä asiaa uuden kerran. Mulla olis vuokrasopimus 650 eurosta, sillä rahalla opiskelija eläis jo aika kivasti. Otin toisen hörpyn, mutta nyt kaljaa valui suupielestä rinnuksille – voi helvetti! Paita kastui ja tää toppi näyttää kastuessaan kaiken läpi. Joukon ilmeestä päätellen hänkin huomasi. Kylmä kalja valui rintojen väliin ja samalla mun nännit nousivat koholle. Jouko tuijotti rintoja ja kysyi että uudelleen mille ehdotus kuulosti. ”Hyvälle se kuulosti, mut en mä oo ikinä antanut pillua noin vanhalle äijälle.” Mutta 650 euroa ja uteliaisuuteni voitti, ja päätin avata pelin. ”Sopii. 650 euron vuokranalennus mun palveluksia vastaan.” ”Hyvä likka.” Jouko sanoi, otti kaljastaan hörpyn ja jatkoi, ”Se alkaa tästä hetkestä. Nosta se peppus ylös tuolista ja kävele mun eteen. Mä kerron mitä sun pitää tehdä.”

Otin rohkaisuryypyn, ja tein työtä käskettyä. Seisoin Joukon edessä märässä paidassani ja kynämekossa korkokengät jalassa. ”Nyt sä olet mun narttuni, ja teet niin kuin mä käsken. Laske toppi alas että mä näen sun tissit.” Otin topin yläreunasta kiinni molemmin käsin ja samaan aikaan Jouko nosti mun hametta ylös. ”Kas kas.. sulla on stringit.. ja ihan märät. Mees tuohon pöydälle selälles, niin isäntä tarkistaa.”

Kiipesin pyödälle, Jouko käski mun nostaa jalat koukkuun ja tuoda perseen ihan pöydän reunalle. Hameeni oli rullaantunut vyötärölle topin seuraksi, ja Jouko laittoi kaljatölkkinsä mun pillua vasten. Kiljaisin, lähinnä yllätyksestä. ”Oos hiljaa ja pidäkin silmäsi kiinni, muuten Rekkukin tulee katsomaan mitä tapahtuu.” Jouko sanoi ja painoi tölkkiä tiukemmin pillulleni. Teki mieli lähteä, mutta tätähän mä olin tältä illalta halunnut, saada kullia ja nyt sitä oli luvassa. Ehkä vähän erikoisemmin kuin mitä mulla oli alun perin mielessä, mutta tää käy oikein hyvin, todella hyvin…

”Jokos likka alkaa olemaan valmis, eikö tunnukin kylmä hyvälle?” Jouko kyseli samalla kun etsi laatikoista jotain. Sakset! Mitä hittoa?! ”Et sä näitä enää tänään tarvii”, se sanoi ja leikkasi multa stringit jalasta. ”Lisäksi nyt mulla on pääsy sun sisälle.” Tunsin, miten kylmä kaljatölkki hävisi ja tilalle tuli käsi. Lämpöero tuntui huikealle, lisäksi koko tilanne oli mulle ihan outo. Käytännössä katsoen täysin vieraan vanhemman miehen kotona alle puoli tuntia ja jo nyt kiimaisena makaamassa sen pöydällä, odottaen että survoo kullinsa minuun. ”Sä ootkin märkä tapaus, ja sileä. Oot tänään ajanut pillusi paljaaksi, eikö vaan?” En vastannut mitään, ja sitten tunsinkin miten Jouko löi mua kämmenellään pillulle. ”Kun mä kysyn, sä narttu vastaat! Ootko ajanut pillusi tänään paljaaksi?” ”-O- olen”, takeltelin. Tää tilanne oli oikeasti tosi hämmentävä. ”Hyvä lutka. Juuri tällaisena isäntä sen haluaa sitten nähdäkin, ja tästä eteenpäin mä olen sulle Isäntä.”

Isäntä kehui ja työnsi sormensa sisälle, peukalo pyörähteli klitoriksella ja mun oli pakko alkaa liikuttamaan lantiota, se tuntui niin hyvälle.
Yhtäkkiä rinnoilla tuntui läpsäisy, sitten toinen, vuoronperään kummallekin rinnalle tuli lyönti. Isännän sormet oli edelleen mun pillussa, liikkuivat edes takaisin, ja toisella kädellään Isäntäni löi mun rintoja. Luoja että se tuntui hyvälle. Haluaisin niin kovasti rintaliivini pois ja ilmeisesti Isäntä oli samaa mieltä koska otti sormensa pois pillustani ja etsi jälleen sakset. ”Maista!” Isäntä sanoi ja tunki sormensa suuhuni samalla kun leikkasi saksilla rintaliivini pois. ”Sä olet kahdenkymmenen, ihanassa iässä, sun ikäistä lutkaa on kiva kouluttaa, 650 euroa on halpa hinta siitä, että näen miten sä konttaat mun edessäni tai oot sidottuna sängynpäätyyn, täysin mun käytettävissäni!” Isäntä lähinnä jo murahteli noi sanat, ehkä enemmän itsekseen, ja otti peukalon ja etusormen väliin mun nännini, puristi ja venytti. Se sattui, mutta samalla kun olin ulvahtaa kivusta, tunsin taas sormen klitoriksellani.

”Näyttää hyvälle, mahtaako tuntua myös?” Isäntä sanoi, irrotti rinnastani ja siirtyi pöydän päätyyn. Kuulin, miten housujen vyö kilahti osuessaan lattiaan. ”Ihana pillu, aivan ihana, märkä ja kiimainen”, Isäntä mutisi ja lipaisi kielellään pari kertaa, mutta lopetti. ”Vitut, mä korkkaan sut nyt!” Ja tunki kyrpänsä sisälleni. En ollut nähnyt millainen kalu Isännälläni on, mutta tämä kyllä tuntui, Isäntä otti molemmin käsin lantiostani kiinni ja työnteli pohjaan asti, mä olin niin täynnä kalua etten ollut ikinä ollut! Tuntui että pillu repeäisi kun Isäntä jyysti kulliaan sisään ja ulos, tasaisella tahdilla. Sitten ote vaihtui, molemmat kädet tarrasi kiinni mun rinnoista ja puristi lujaa.

”Ihanan kireä pillu mun uudella lutkallani, ihanan kireä, ja mitkä tissit! Ihanat opiskelijalutkan tissit, opit olemaan kunnon narttu mulle vielä”, Isäntä toisteli ja mun oli pakko kiljua, se sattui ja tuntui niin helvetin hyvälle, hytkyin pöydällä Isännän tahdissa, Isännän, joka melkein raivoisasti veteli mun nännejä ylös, puristi rintoja ja sen taivaallinen kalu souti mun piukassa pillussani. Tunsin miten Isännällä tahti vain kiihtyi ja vastoin kaikkia oletuksiani mulla alkoi pillu sykkimään,” helvetti! Elämäni ensimmäinen orkku naidessa ja sekin tollasen vanhan miehen kanssa!” välähti aivoissani, ja aloin uikuttamaan. Pilluni kouristeli Isäntäni kullin ympärillä ”Lutka paikoillaan! Lutka pysy paikoillas!” Isäntä toisteli ja kun en pystynyt tottelemaan, Isäntä läimi jälleen rintojani. Sitten Isäntä aloitti hurjan takomisen, piti kiinni mun rinnoista ja lykki kaluaan sisälleni raivoisalla vauhdilla, nyyhkytin ääneen, mun pillu oli ihan turtana orkun jäljiltä, kerjäsin Isäntää lopettamaan ja kun olin vingahtanut ensimmäisen aneluni, Isäntä laukesi karjuen. Työnsi pari kertaa syvälle sisään ja veti kullinsa ihan pillun huulille, kalusta sykähteli spermaa pitkin mun siististi ajeltua karvakolmiotani.

”Juuri näin sen pitääkin mennä”, Isäntä sanoi, ja liikahti pääni viereen. ”Suu auki, ja puhdistakin mun kulli hyvin!” Avasin suuni ja lutkutin jo veltostuvaa, mutta helvetin paksua vanhan äijän kullia puhtaaksi omista pilluni limoista ja spermasta. Kun Isäntä veti kalunsa pois suustani, olin itsekin nousemassa. ”Sä et liiku vielä mihinkään. Ja poistui jonnekin.”

Siinä mä makasin, vuokraisäntäni pöydällä, pillu paljaana, spermaisena ja puhki naituna, tissit punottaen ja huohottaen. Kelasin mielessäni että mitä helvettiä tulin tehneeksi… ja samalla kuulin koiran tassujen rapsahtelun keittiön lattialla. ”Jumalauta. ..ei jumalauta, koira on kyllä liikaa..” ajattelin, en uskaltanut liikahtaa koska uusi Isäntäni oli kieltänyt, mutta koira vain äänistä päätellen kävi juomassa. ”No niin, löytyihän se..” Isäntä saapui takaisin keittiöön tyytyväisenä ja havahduin salamavalojen räiskeeseen. ”MITÄ HELVE…! ” ”Sä olet nyt mun narttuni”, Isäntä selitti. ”Valitettavasti aiemmat opiskelijalutkat on kuvitelleet, että kerta riitti, ja siitä oppineena mä otan nyt susta kuvan siinä makaamassa spermaisena ja tyydytettynä. Jos tuut toisiin aatoksiin vuokranmaksun uudesta sopimuksesta, tiedät, että tää kuva lähtee eteenpäin.” ”Noin. Nyt on hyviä kuvia susta ja sun pillustasi. Nouse lutka ylös, pue päällesi ja häivy. Mä soitan sitten kun tuut seuraavan kerran käymään, katsokin että vastaat. Tää oli ekaksi kerraksi ihan kelvollista, sulla on kireä ja märkä pillu.”

Nousin pöydältä, vedin hametta alas ja toppia ylöspäin ja olin todella tyytyväinen siitä, että mulla oli ihan kivan terhakkaat C-kupin rinnat, koska rintaliivini oli näköjään palasina uuden Isäntäni pöydällä. Sperma valui pitkin reisiäni, jalkani eivät meinanneet kantaa, mutta astelin ulos Isännän kodista hämilläni, pää pystyssä, naituna… Ja kauhukseni huomasin, että olin mielissäni kehuista ja odotin jo Isännän soittoa. Tätä miestä haluan oppia palvelemaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute