Pirkka

Pari edellisen juttuni lukijaa on kysynyt, mitä tapahtui Eskon päivänä. Kun siitä on nyt kulunut jonkin aikaa ja ajatukset jäsentyneet, voisin yrittää jonkinlaista vastausta.

Eskon päivä 12. kesäkuuta sattui tänä vuonna tiistaille, joten käytännön syistä siirsimme juhlinnan työviikon päätteeksi perjantaille. Se oli onnekas siirto, sillä kuten ehkä muistatte, sää lämpeni viikonloppua kuin tilauksesta hellerajaa hipovaksi.

Se nosti kummasti mielialaa, sillä se tarkoitti, että mökillä irtauduttaisiin arjen huolista, nautittaisiin kesästä ja oltaisiin alasti.

Minulla oli rentoutumiseen työperäistä tarvetta, ja varmaan oli Eskollakin. Hän oli avannut toisen työtilan eli pikku hallin firmalleen. Avajaiset olivat vapun alla, ja siellä olimme viimeksi nähneet, sopineet näistä mökkikauden avajaisista. Tulisimme perheen kanssa Eskon siirretyille nimipäiville.

Hetkeksi pitää nyt palata elokuun hämyiseen yöhön viime kesänä ennen koulujen alkamista. Koulu vanhemmalle pojallemme alkoikin. Vaimo sai osa-aikatyötä. Minun sisäänajoni uuteen toimeeni jatkui.

Mutta ehdittiin me vaimon kanssa myös pohtia tapahtunutta. Utelin moneen kertaan, miltä vaimosta oli tuntunut. Vaimo vastasi niukkasanaisesti, että olihan se ihan myönteinen kokemus. Mikä tehdään yhdessä, perheen omassa piirissä ja luonnostaan, ei voi olla väärin.

Olin samaa mieltä. Kysyin vaimolta, olisiko hän valmis samaan myös jatkossa. Salaperäisesti hymyillen vaimo vastasi, että jos se vaan Eskoa kiinnostaa.

Tämän viestin välitin Eskolle.

Koitti sitten jatkon aika, siirretyt, mutta sitä odotetummat Eskon päivät.

Pojat löysivät heti keinun. Se hohti juuri veistettyä uutuuttaan vanhalla keinupaikalla, Esko esitteli. Sukulaisten lapsia oli jo mökillä käynyt ja lisää tulisi myöhemmin kesän mittaan. Hyvin keinu kelpasi meidänkin pojille. Keinumisen vuoroista ja säännöistä sopiminen oli iltapäivän ensimmäinen opetus.

Tällä kertaa vaimolla ei ollut mukana bikineitä edes varmuuden vuoksi. Voisimme olla vapaasti, niin kuin Esko oli sanonut, antautua ilmakylvyille, auringon D-vitamiinille ja hormonien hyrinälle.

Se kihelmöivä, lämmin tunne nivusissa, kun miehet ja naiset ovat yhdessä alasti. Miten sen sanoiksi pukisi? Muistin tunteen viime kesältä ja olin sitä talven pitkinä kuukausina kaivannut.

Nyt se oli siinä, ja totta. Pihlajan kukat tuoksuivat eläimellisesti, mehiläiset surisivat. Yksisilmäinen ihmetteli oloaan vapaudessa pitkän talven jälkeen.

Vaimo heitteli hymyään, ja mietin, miten nainen tämän kokee. Joku viisas on sanonut, että nainen on vaatteissaankin alasti. Hän tietää olevansa miehen riisuvan ja tutkivan katseen kohde.

Nyt ei katseen tarvinnut riisua. Paljaat, pehmeästi tutisevat tissit, karvojen varjostama vako vatsan pohjassa, sinnehän meidän miesten silmät hakeutuivat. Eikä vaimo tuntunut hätkähtävän. Hänessä on kuin onkin tämä rohkea, rohkaistunut puolensa. Se on hänen äidissäänkin, jo sieltä periytyvää. Olen nähnyt anoppini ilkosillaan. Samanlainen, vain hieman tukevampi ruumiinrakenne kuin vaimolla. Ja mikä karhunpesä sieltä löytyy. Ihan hirvitti nuorta miestä, eikä ajatusta olisi saanut päästää mieleensä nytkään, muuten alkaisi pian näkyä merkkiä.

Olen kotoisin hieman ahdasmielisistä oloista, ja nuorena poikana koin erektioni synnillisinä. Häpesin ajatuksia, joita siihen liittyi. Vieläkin olen kai sisimmältäni se sama ujo poika.

Nolotti nytkin katsoa sillä silmällä Eskoa. Hän oli kasvattanut kiharan, hyvin hoidetun leukaparran, ajanut tukkansa millin sängelle, ja se teki hänestä entistä jykevämmän, maskuliinisemman oloisen. Poskien juonteet olivat syventyneet viime kesästä. Se johtui työpaineista ja talven hiihtokilometreistä, joiden kunnioitettavan määrän Esko jossain vaiheessa kuin ohimennen mainitsi.

Minä huomasin laiminlyöneeni päätöksen aloittaa kuntosaliharjoittelu. Pian se alkaisi näkyä kropassa.

Jotain muutakin alkaisi pian näkyä, sillä vaimo flirttaili Eskolle kuin tutulle ainakin. Tuttuhan Esko jo olikin. Mutta kuinka tuoreen kaunis vaimo olikaan toisen miehen silmien alla.

Onneksi oli askarreltavaa, pientä puuhastelua. Vesirännit piti puhdistaa sinne lentäneistä koivunlehdistä ja havunneulasista. Ainakin yksi rännin pää oli tukkeutunut, Esko tiesi.

Haettiin tikapuut, ja minä nuorempana kiipesin ränneillä. Esko piteli alhaalla tikkaita. Ne olivat hieman huterat, niin kuin olo muutenkin. Esko kädet olivat tikkaissa lähellä privaatteja alueitani, katse alhaalta päin.

Päällimmäisenä tunteena oli, että Eskoon saattoi luottaa.

Tulee mieleen, luin sen vähän myöhemmin lehdestä, että miehen kivekset tuottavat tuhat siittiötä sekunnissa. On se vipinää, ja sen melkein uskoo, vaikka vaimo tokaisi, että on se ihan liikaa.

”Siellä on lauta irtoamassa”, Esko huomasi ja haki vasaran. Vielä kerran kierrettiin räystäät läpi. Esko tuki tikkaita, minä naputtelin kohonneet naulanpäät takaisin paikoilleen.

Keinulla oli käynyt sillä aikaa pikku tapaturma, itkua päässyt, mutta puhaltamalla ja laastarilla polveen siitä selvittiin. Eskokin meni lohduttamaan, mutta vain päästäkseen läheltä tutkimaan vaimon tissejä. Vaimo palkitsi sen hymyllä.

Oli iltapäiväkahvien aika. Olimme tuoneet kaupungista täytekakun, ja vaimo oli lasten kanssa poiminut ketokukkia pöytään. Vaimo kaatoi kahvia termospullosta, pojille mehut, ja istahti sitten penkille Eskon viereen.

Pöytäjärjestykseen kuuluu: ei aviopareja vierekkäin. Niinpä vaimo työntyi lähes kiinni Eskon kylkeen ja leikkasi meille huolekkaasti kakkua. Eskon käsi oli tukevasti vaimon selän takana, mutta ilmeet eivät paljastaneet, mitä puuhailtiin. Varmaan käsi kävi siellä tutkimassa pakaroiden kaarta.

Pistettiin Eskon kanssa sauna lämpiämään ja jätettiin vaimo sitä vahtimaan. Oli verkkojen veteen laskun aika. Samalla voitaisiin puhua kahden kesken, mikäli puhuttavaa olisi.

Minä soudin. Ei se hääppöinen vene ollut, kömpelö lasikuitulotja, mutta ei matkakaan ollut pitkä luodon syrjään. ”Lounaistuulella sieltä nousee kuhaa”, Esko kertoi, ja sinnehän kesätuulen suunta oli asettunut, lounaalle.

Esko laski keskittyneesti verkot, ja minä soudin ohjeiden mukaan loivaa kaarrosta tehden. Siinä saattoi harjoittaa vaivihkaa samaa, mihin Eskolla oli ollut tilaisuus tikkaiden juurella, tarkkailla toisen mieskomeutta. Kiharasta pehkosta roikkui lepotilassa ruskea, paksu vonkale. Esinahka myötäili sopuisasti terskan muotoa.

Saattoi vain arvailla, millaisia viestejä naiselle lähettää tuollainen siilossaan uinuva peto.

Eskoon saattoi luottaa. Se tuli taas mieleen, lämpimänä aaltona, muistona.

”Tässä kun on tavattu lähinnä työasioissa”, avasin keskustelun. ”Tekee mieli udella näin mies mieheltä, että miltä se silloin tuntui?”

Esko vilkaisi, ymmärsi kysymyksen ja vastasi suutaan muikistaen. ”Hyvältä.”

Tiesimme kyllä, mistä hyvästä puhuttiin. Se oli meidän keskinäinen juttumme. Jaettiin salaisuus, yhteinen eväs.

Esko vilkaisi minuun terävästi uudelleen. ”Miltäs oma kulta maistui toisen jäljiltä?”

”Herkältä”, vastasin rehellisesti. Se tosiaan herkisti meitä vaimon kanssa pitkäksi aikaa.

”Minä huomasin, että tykkäät semmoisesta”, Esko nyökkäili. ”Eikä siinä mitään. Moni mies olisi kateellinen tuollaisesta. Minäkin olen. Että teiltä semmoinen onnistuu.”

Olihan se kivasti sanottu. Esko vilkaisi taas ja virnisti, eikä aiheetta. Minulla oli alkanut auttamatta jäykistyä, ei voinut mitään. Piti vain jatkaa soutamista, kääntää kokka kohti kotirantaa.

Se oli häijy, riemastuttava tunne. Kahden oltiin, munat paljaina, ja minä soudin. Soudin ilkosillani Eskon silmien alla, jalat harallaan, masto heiluen. Ei ollut mitään, millä suojautua.

Vaikka emmehän me kilpailijoita olleet, vaan kumppaneita. Teki ihan mieli hihkaista. Tänä iltana se tapahtuisi. Esko naisi vaimoani emättimeen. Siementä laskettaisiin olan takaa, ja minä pääsen liukkaille. Eskon kuukuset roikkuivat raskaina kuin punnukset. Miten se olikaan, tuhat siittiötä sekunnissa. Huh.

Erektioni vain jyrkkeni. Melkein kipeää teki.

”Saanko sanoa yhden asian”, Esko keskeytti hiljaisuuden ja kumartui lähemmäs. ”Minä olen iloinen siitä, että tämä ei häiritse meidän ystävyyttämme.”

”Ei häiritse”, varmensin ja nielaisin. Vaimo huuhtoi jotain laiturin päässä, kyykisteli, ja leveä takamus loisti valkeana. Sen alta vilkkui tumma tupsu.

”Seireeni ottaa valokuvia”, Esko naurahti, katsoi jäykkään elimeeni ja vihelsi hiljaa. ”Eiköhän jäädä vähäksi aikaa heittelemään virveliä.”

Niin jäimme, eihän rantaan voinut vielä mennä. Esko heitteli viehettä, ja minä rauhoittelin mieltäni. Elävä haukikin saatiin, puolitoistakiloinen, ja se oli taas ihme pojille. Minähän en kalasta. Esko fileoi kalan ja pisti suolaan seuraavaa päivää varten. Verkoista saataisiin lisää.

Sauna oli valmis, ja sitä seurasivat muut iltatoimet. Vaimo oli vienyt kukkia aitan ikkunalaudalle. Hän oli ajatellut Eskoa, ja se sykähdytti. Kun hetkeksi jäätiin kahden vaimon kanssa, kiedoin käteni hänen hartioilleen.

”Onko Esko ihana sängyssä”, kuiskasin vaimon korvaan. ”On”, vaimo vastasi ja katsoi minuun kirkkaine, viattomine silmineen.

”Ole sinäkin hyvä Eskolle. Esko tykkää olla intohimoisesti.”

Siitä vaimokin sanoi tykkäävänsä, hymyili ujosti.

Pojat olivat kaatuneet kuin tukki yöpuulle, ja vaimo valmistautui siirtymään Eskon kanssa aittaan. Hän kietoi kätensä Eskon kaulaan ja halusi antaa Eskolle nimipäiväpusun. Se johti suuteluun suulle, ja vaimo silitti Eskon niskaa. Vaimon lantio värähti, kun Esko tunnusteli samalla vaon.

”Meillähän on tämä järjestys”, sanoin. ”Ei aviopareja toistensa viereen.”

Esko nyökkäsi. Aisa oli vääntynyt jyhmeälle kaarelle ja terska kurkki ahnaana piilostaan. Siemenraosta tirskahti kirkas tippa.

Niin he läksivät, vaimo edellä valkoisine takapuolineen, Esko perässä rauhallisin askelin. Aitan ovella vaimo pysähtyi, katsoi minuun ja vilkutti.

”Minä tulen heti, kun Esko on rakastellut.”