Herkku-puhelin
Unelmien toyboy
Naisope

Oskari oli poikkeuksellisen komea nuori mies. Miehekkäällä tavalla kauniiden kasvojen lisäksi myös vartalo vaikutti sopusuhtaiselta ja jäntevältä. Kaikki tuo komeus ei ollut pelkästään geenien ansiota. Rennon huolitellut vaatteet ja viimeisen päälle asetellut hiukset kielivät siitä, että nuorukainen välitti ulkonäöstään. Hyvin istuvien vaatteiden alta saattoi kuvitella upean vartalon, jota oli rakennettu lenkkipoluilla ja kuntosalissakin. Pojalla oli tyylitajua, hän ei piilotellut avujaan.

Minä sanoisin että Oskari oli vähän liiankin tietoinen komeudestaan. Poika astui luentosaliin sen näköisenä, että odotti kaikkien naisten katseiden kääntyvän hänen puoleensa. Se oli ärsyttävää! Mutta se ärsytys onnistui jotenkin vain lisäämään nuoren miehen kiinnostavuutta. Sillä totta oli, että moni katse kääntyi pojan perään, enkä minä ollut yhtään sen immuunimpi pojan viehätysvoimalle kuin nuoret opiskelijatytöt, jotka sipisivat ja supisivat toisilleen ja vilkuilivat sinne, missä Oskari istui tai käveli.

Kesken luennon saatoin saada itseni kiinni ihailemasta Oskarin kauniita kasvoja, itsevarmaa hymyä, tuikkivia silmiä. Mielessä saattoi vilahtaa haavekuva siitä, miten käteni vähän pörröttäisi Oskarin siistissä ojennuksessa olevia hiuksia. Luennon loputtua silmäni saattoivat eksyä salista poistuvan Oskarin hahmoon, hänen miehekkään nuoreen olemukseensa, kapeisiin lanteisiin, seksikkääseen takapuoleen.

Viatonta silmäniloa, yritin vakuuttaa itselleni. Mutta kun illalla kierin sängyssäni, ja tunsin itseni yksinäiseksi – kun läheisyyden kaipuu vähitellen muuttui polttavaksi himoksi – niin eikö mieleeni hiipinyt Oskarin kiihottava kauneus, ja tyydytin itseni kuvitellen nuorta miestä, kuvitellen erilaisia tapoja, jolla Oskari antaisi minulle nautinnon, alistuisi minun tahtooni, minun rakastajakseni, minun lelukseni.

xxx

Kaiken lisäksi Oskari oli sosiaalisesti taitava. Ellei pojassa olisi ollut ärsyttävää taipumusta leuhkuuteen, hän olisi ollut melkein herra Täydellinen. Hän ei ollut tippaakaan ujo, vaan tuntui selviävän tilanteesta kuin tilanteesta luontevasti. Hän ei jäänyt missään seurassa sanattomaksi, ja näytti tulevan toimeen kaikkien kanssa. Joskus hän pyrki ehkä liikaakin esiintymään, varastamaan show’n. Kaikesta näki, että hän nautti toisten huomiosta.

Niinpä, kun Oskari ennen erään luennon alkua pyysi minulta lupaa esittää pienen mainoksen, hän selvisi siitäkin tilanteesta todella tyylikkäästi. Viikonloppuna olisi kaupungissa muotitapahtuma, ja kauppakeskuksen lavalla paikalliset mallit esittelisivät tulevan kesän muotia.

- Kaikki joukolla katsomaan, siellä mallien joukossa esiinnyn minäkin, Oskari sanoi ja kääntyi sitten vielä minuun päin ja tapitti minua kauniilla silmillään. Poika soi minulle hurmaavimman hymynsä, ja minä sain tehdä täyden työn, etten paljastaisi ilmeilläni, miten mukavan lämpimän tunteen se katse ja hymy nostivat sisälleni. – Toivottavasti myös opettaja pääsee tilaisuuteen!

- Minä pidän asian mielessä, vastasin pojalle kuin ohimennen ja ryhdin aloittelemaan luentoa, vaikka minulla olikin vaikeuksia saada ajatuksia kokoon. Oskari oli vain kohtelias kurssin opettajaa kohtaan, sanoin itselleni, kun huomasin jossain tajunnan taustalla pohtivani, miksi Oskari oli osoittanut minulle kutsun vielä erikseen.

xxx

En ole muodista niin kiinnostunut, että olisin aiemmin käynyt ostoskeskuksen muotinäytöksiä katsomassa, enkä olisi mennyt nytkään, jos en olisi tiennyt Oskarin olevan näytöksessä mukana. Niinpä tunsin epämääräistä häpeää, kun seisoskelin muun yleisön joukossa taka-alalla, ja toivoin, ettei kukaan tuttu huomaisi minua. Miten olisin selittänyt yhtäkkisen yllättävän kiinostukseni tulevan kesän muotia kohtaan?

Onneksi ainoat tutut joita paikalla oli, olivat opiskelijatyttöjä luennoltani. He olivat tunkeneet itsensä eturiviin, eivätkä kiinnittäneet minuun tai muihin takana seisoviin mitään huomiota. Tulleet tietenkin Oskarin takia, ajattelin, ja sitten melkein punastuin, kun muistin, että sama syy minutkin oli houkutellut paikalle.

Onneksi muotinäytös viimein alkoi, ja kaikkien katseet kohdistuivat lavalle. Nuoret naismallit esittelivät kesän juhlavaatteita, ja Oskarikin tepasteli tyylikkäässä puvussa kestohymy huulillaan pitkin catwalkia. Poika oli kuin luotu tehtävään, nautti taatusti joka hetkestä, ja suorastaan flirttaili katseellaan yleisön kanssa. Hetken aikaa kuvittelin hänen katsovan suoraan minua silmiin, vaikka tajusinkin, ettei hän taatusti pystynyt erottamaan yksittäisiä henkilöitä yleisömassan hämärästä. Siitä huolimatta tunsin pulssini kiihtyvän.

Näytös jatkui arkisemmilla vaatteilla ja minä aloin vähitellen kyllästyä. Edes Oskarin ilmestyminen lavalle ei saanut minua enää liiemmin innostumaan. Ei ennen kuin siirryttiin kesän uima-asuihin.

Uima-asujen osuus oli rakennettu niin, että pääosissa olivat naisten ranta-asut, mutta lavalla oli koko ajan kaksi miesmallia pelkät pienet ihonmyötäiset uimahousut jalassa. Toinen malleista oli Oskari. Nyt minulla oli tilaisuus tarkastaa, pitivätkö kuvitelmani pojan tyylitaitoisten vaatteiden alla piileksivästä täydellisestä vartalosta paikkansa. Ja kyllä ne pitivät!

En saanut silmiäni irti Oskarista, joka keikisteli puolialastomana lavalla. Katseeni vaelsi reittiä kauniit kasvot, leveät hartiat, luonnollisen lihaksikkaat käsivarret, kaunis sixpack, kapea lantio, ja jäntevän reidet, ja aina välillä ne pysähtyivät nuoren miehen uimahousuille, joiden etumuksessa saatoin havaita mitä herkullisimman kumpareen. Jouduin kummalliseen tilaan, jossa aika tuntui pysähtyvän ja kaikki muu katosi tajunnastani. Olin vain minä ja lavalla sietämättömän seksikkäänä seisova Oskari, ja uima-asujen näytös tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan…

En herännyt tuosta tilasta vielä kotonakaan, vaikka tajuntani olikin rekisteröinyt näytöksen päättymisen: morsiusasut ja loppuparaatin, jossa Oskarikin vilkutteli yleisölle iloisesti nyt jo puku päällään. Vielä nukkumaan mennessänikin näin Oskarin edessäni pelkät uimahousut jalassa, ja ennen nukahtamista kuvittelin, miten vedin uimahousujen nyörit auki ja vedin liukasta kangasta olevia housuja pikkuhiljaa alemmas paljastaen Oskarin vartalon viimeisetkin salat.

xxx

Opiskelijoilla oli tapana järjestää kevätkauden päätösjuhlat, joihin opettajatkin kutsuttiin mukaan. Oskari tuli paikalle muodikkaissa punaisissa housuissa – ja näytti syötävän seksikkäältä.

Illan mittaan moni opiskelija kävi opettajien pöydässä juttelemassa, niin myös Oskari. Omaan itsevarmaan tyyliinsä hän kiitteli meitä hyvästä opetuksesta ja kertoili kesäsuunnitelmistaan. Hän aikoi jäädä kaupunkiin ja suorittaa kesäyliopistossa ison opintokokonaisuuden, joka tuki loistavasti hänen opintojaan. Kaikki tietysti kehuivat Oskarin suunnitelmaa fiksuksi.

- Rahasta vaan tulee tiukkaa, Oskari valitti. – Oon ettinyt iltatöitä, mutta ei jollain parilla hassulla siivoustunnilla oikein elä. En oikein tiedä, pitäisikö tässä laittaa ilmoitus nettiin ja ruveta myymään itseään, Oskari naureskeli ja katseli meitä opettajia selvää flirttiä katseessaan.

Ilta oli jo melko pitkällä ja alkoholia oli nautittu. Se selvästikin oli murentanut Laurin itsekontrollia, sillä kolleega lähti melko rohkeasti mukaan Oskarin leikinlaskuun.

- Jos teet sen päätöksen niin täällä on yksi varma asiakas, Lauri heitti posket hehkuen.

- Hienoa, Oskari sanoi, eikä häkeltynyt Laurin sanoista. Päinvastoin, hän katsoi Lauria silmiin veitikkamaisesti hymyillen. – Otan yhteyttä jos matti uhkaa kukkaroa, Oskari sanoi.

Sananvaihto sai minut jopa hetkeksi pohtimaan, mahtoiko Oskari olla homo. Ajatus vaivasi minua niin, että Oskarin lähdettyä vedin Laurin vähän syrjään ja kysyin miehen mielipidettä asiaan. Lauri naurahti.

- Ei minulla ainakaan ole siitä tietoa, hän vastasi. – Olisin kovin yllättynyt jos olisi, Lauri sanoi ja näytti vähän surulliselta.

xxx

Ajatus Oskarista myymässä itseään jäi kummittelemaan ajatuksiini. Kesken juhlahumun aina välillä mielessä välähti, miten olin kuvitellut Oskaria täyttämässä mielihalujani. Olin pitänyt sellaista vain villinä fantasiana, eihän sellaista voisi tapahtua tosielämässä. Vai voisiko?

Huomasin katseeni etsivän Oskaria ravintolasalista, ja tunsin epämääräistä mustasukkaisuutta kun näin hänet jonkun opiskelijatytön kanssa juttelemassa. En voinut kyllä kuvitellakaan mitään romanttista suhdetta nuoren opiskelijakollin kanssa, eihän sellaisesta mitään tulisi. Pohjimmiltaan meillä oli taatusti hyvin vähän yhteistä. Opiskelijoiden arvomaailma ja kiinnostuksen kohteet tuntuivat minusta hyvin erilaisilta kuin omani. Mistä me edes pitemmän päälle puhuisimme?

Sitä paitsi vanhemman lehtorin ja nuoren opiskelijapojan suhde olisi yleinen naurunaihe ja eettisestikin vähän epäilyttävää. En halunnut sellaisen huomion kohteeksi. Jos välillämme jotakin tapahtuisi, sen pitäisi ehdottomasti pysyä salassa.

Yritin takoa itselleni järkeä, ja tolkutin mielessäni, että ajattelin levottomia. En kuitenkaan voinut mitään sille, että ajatus Oskarista salaisena maksettuna rakastajanani, ilman mitään tunnesiteitä, tuntui minusta kiihottavalta. Ihanan synnilliseltä ja äärimmäisen kiihottavalta.

xxx

Yhtäkkiä komea Oskari oli taas edessäni, ja kumarsi minulle kutsuen tanssimaan. Taustalla oli alkanut soida jokin hidas kaunis balladi. Ei ollut ennenkuulumatonta, että opiskelijoiden juhlissa pojat katsoivat velvollisuudekseen tanssittaa laitoksen opettajanaisia, ja minä olin etukäteen leikitellyt ajatuksella, että Oskari hakisi minua. Siitä huolimatta tunsin melkoisen kouraisun sisuskaluissani ja aivoissa tykytti paniikin poikanen. Nyt piti säilyä rauhallisena.

Onneksi Oskari omaan luontevaan tyyliinsä hoiti puhumisen, ja saavutin nopeasti taas mielen tasapainon. Pystyin jopa tyynen ulkokuoreni alla nauttimaan siitä, että painauduin komean nuoren miehen vartaloa vasten ja tunsin vahvojen käsien puristivan minua varovasti syliinsä. Tätä olisi mukava muistella kotona, ajattelin. Tunsin miten alun jännitys alkoi vähitellen vaihtua oudon kevyeeseen, jopa huolettomaan oloon.

- Et kai ollut tosissasi siinä itsesi myymisessä, huomasin yhtäkkiä kysyväni Oskarilta. Oskari kumartui puhumaan aivan korvaani ja pojan hengitys kutitti mukavasti ihoa.

- On tässä sen verran tiukkaa, että kyllä sekin ajatus on käynyt mielessä, Oskari sanoi. – Mutta sinun ei kyllä tarvitsisi maksaa mitään niistä palveluista, kuulin Oskarin kähisevän korvaani. En oikein ollut varma, etenikö keskustelu kepeän huulenheiton tyylilajissa, vai oltiinko jo osittain tosissaankin. Minä yritin tasapainoitella kevyen huulenheiton ohuella jääpinnalla.

- Entä jos minä haluaisin maksaa? kysyin ja samalla tunsin, miten Oskari puristi minua vähän lujemmin syliinsä.

- Kyllä sekin käy, poika sanoi. – Mä olenkin aivan heikkona kypsempiin naisiin, jotka tietää mitä tahtoo.

xxx

Kaikki tuntui etenevän salamavauhtia. Ensin minä ja Oskari vain heitimme huulta, sitten jo sovimme, miten pujahtaisimme eri aikaa salaa pois juhlista, niin ettei kukaan tajuaisi meidän lähtevän yhdessä. En tiedä miten siinä onnistuimme, mutta kohta odotin Oskaria korttelin päässä ravintolasta sovitussa kohtauspaikassa. Ja samassa Oskari jo lähestyikin punaisissa seksikkäissä muotihousuissaan.

Suunnistimme kohti asuntoani ja oikaisimme puiston poikki. Siellä Oskari pysäytti minut, otti syliinsä ja suuteli. Minä en vielä päässyt oikein tunnelmaan, pelkäsin yhä, että joku tuttu näkisi. Sitä paitsi tajusin, että jos nyt antaisin Oskarin tehdä aloitteet, minun olisi vaikea jatkossa ottaa ohjaksia käsiini. Työnsin poikaa kauemmaksi.

- Muutama sääntö, luennoin Oskarille kuin pahimmanlaatuinen opettaja. – Minä maksan, minä määrään. Sinä olet kiltti poika ja tottelet.

- Vau, Oskari huokasi ihastuneena ja näin miten hänen silmänsä tuikkivat. – Erittäin seksikästä, hän kähisi.

- Ja pidetään tämä ihan vain fyysisenä juttuna. Nautitaan toisistamme ja fyysisestä läheisyydestä, mutta ei haihatella mitään seurustelusuhdetta. Ja pidetään tämä ehdottomasti salassa muilta.

- Kyllä rouva kapteeni, Oskari sanoi ja veti kättä lippaan.

xxx

Kaikesta näennäisestä itsevarmuudestani huolimatta olin melko hämmentynyt, kun viimein olimme kahden asunnollani. Sisälläni myllersi lukemattomia erilaisia mielihaluja, mutta vielä piti ylittää se korkea kynnys, että uskaltaisin tuoda ne julki.

Painauduin nuoren miehen syliin ja tunsin miten hän kietoi kätensä ympärilleni. Hänen huulensa hamuilivat taas omiani, ja jälleen tunsin, että aloite oli siirtymässä Oskarille. Nyt ei kuitenkaan ollut pelkoa että kukaan tuttu näkisi, ja niin pystyin nyt paremmin uppoutumaan Oskarin nuoruuden kiihkon sävyttämiin suudelmiin.

Oli pitkä aika siitä, kun olin viimeksi ollut miehen sylissä. Olin melkein jo unohtanut, miten hyvälle kiihkeät suudelmat tuntuivat. Oskari painoi lanteitaan lanteitani vasten ja tunsin siellä nuoren miehen kovan patukan. Oskarin käsi vaelsi vartalollani ja kähmi rintojani.

- Rauhallisesti, rauhallisesti, sanoin Oskarille ja pakotin itseni irtautumaan hänestä. - Anna minä vain katson sinua, sanoin Oskarille, kun tämä yritti tunkea takaisin iholle.

Siinä komea nuori mies seisoi edessäni raskaasti hengittäen, ahmien minua katseellaan. Punaisten muotihousujen etumuksessa pullotti komea jötikkä.

- Älä liiku, sanoin Oskarille, ja menin hieman arastellen hänen luokseen. Laskin käteni varovasti haarojen pullotukselle. Oskari parahti hiljaa. Herkin sormin tunnustelin kohoumaa housukankaan läpi. Tunsin kiihottuvani, kostuvani. Mutta minulla ei ollut mitään kiirettä. Halusin leikkiä lelullani, kiihottaa odotusta äärimmilleen.

Astuin hieman kauemmas ja katselin Oskaria, joka tuijotti minua himokkaana, anovana.

- Ota paita pois, käskin, ja innokkaana kuin koiranpentu Oskari totteli. Ihailin paidan alta paljastuvaa täydellisen kaunista nuoren miehen vartaloa. Menin taas Oskarin luokse, hivelin paljasta ihoa, olkapäitä, hauiksia, sixpackia ja välillä myös pojan kauniita kasvoja. Oskari ilmiselvästi nautti tilanteesta.

- Minä en kestä kohta enää, Oskari voihki. Minä en piitannut pojan anelusta.

- Anna minä riisun sinulta housut, sanoin, ja aloin puuhata punaisten muotihousujen vyön kimpussa. En pitänyt kiirettä, vaan nautin joka hetkestä, soljen avaamisesta, nappien kanssa nyhräämisestä jokaisesta millimetristä avautuvaa vetoketjua. Aina välillä hipaisin etumuksen muhkuraa tai puristin takamuksen pakaroita. Oskarin ähkyntä muuttui yhä kiihkeämmäksi, ja tajusin, että poika oli lähellä tulla.

Viimein hivutin housuja hitaasti alemmas. Oskarin jämäkkä patukka ponnahti esille housujen kahleista, vielä hädin tuskin alushousujen peittämänä, venyttäen ohutta kangasta äärimmilleen. Ahmin näkyä silmilläni, mutta en uskaltanut koskea siihen, sillä en halunnut Oskarin laukeavan aivan vielä. Sen sijaan vedin housuja hitaasti yhä alemmas ja hyväilin ja suukottelin paljastuvien jäntevien reisien nukkaista ihoa.

Oskari voihki siihen tahtiin, että huippu oli lähellä. Ohjasin häntä kohti laiskanlinnaani ja suorastaan työnsin hänet siihen istumaan. Asetuin hänen reisiensä väliin ja kiskoin pojan alushousut tieltä pois. Oskari puolittain makasi laiskanlinnassa iso suonikas kalu kattoa kohti sojottaen. Tartuin pojan jäykkään kaluun ja ohjasin sen suuhuni. Arvasin, ettei muuta tarvittaisi. Oskari voihki ja parahti, hänen kalunsa alkoi sykkiä kuumasti ja kohta sieltä purkautui ensimmäiset ruiskeet.

xxx

- Sorry, Oskari soperteli. Kerrankin hänen itseluottamuksensa rakoili ja hän näytti hämmentyneeltä.

- Mä oon aina uneksinu sun kaltasista vanhemmista naisista, mutta en mä ole tajunnu että se vois olla näin mahtavaa. Mä vaan en kerta kaikkiaan kestäny sitä kun sä käskit ja mun piti vaan totella. Mä en ole ikinä kokenu mitään näin mahtavaa.

Pojan ihastunut pälpätys oli minusta herttaista. Minua ei haitannut yhtään, että Oskari oli lauennut ennen aikojaan. Minulla ei ollut mihinkään kiirettä.

- Sinun vuoro riisua minut, sanoin Oskarille.

Oli vain hyvä, että pojan kärsimätön kiihko oli hellittänyt. Nyt hän malttoi riisua minua hitaasti, hyväillä minua hellästi ja samalla kiihottaa himoani äärimmilleen. Annoin pojan puuhata kaikessa rauhassa rintojeni kimpussa. Nuoren miehen nopeudella Oskari alkoi kiihottua uudelleen, mutta siitä huolimatta hän malttoi mielensä ja kuunteli ohjeitani.

- Hellemmin, opastin nuorta miestä. – Ei ole kiire minnekään.

Oma hillintäni alkoi kuitenkin jo pettää, kun Oskari siirtyi riisumaan hamettani. Pojan käsi poltti reisiäni, liukui ylemmäs. Halusin sen löytävän perille, ja melkein huusin harmista, kun käsi taas vetäytyi alemmas. Mutta sitten Oskari oli jo pikkuhousujeni kimpussa, suukotteli ihoani niitten ympäriltä. Aloin olla valmis omaan nautintooni.

xxx

Jouduin neuvomaan aika lailla, että Oskarin sormet ja kieli löysivät oikean paikan ja oikean tavan, mutta viimein poika hoksasi tekniikan.

- Siitä, siitä! minä kiljuin kun Oskari löysi oikean sävelen ja vei minua nautintoon.

- Nyt, työnny minuun, pane minua!

Oskari kömpi päälleni ja tunsin hänen nuoren vartalonsa lämmön ja painon. Hänen muhkea jäykkä kalunsa liukui sisälleni ja aloitti liikkeen joka työntö työnnöltä vei minua kohti kiihkon huippua. Tästä olin haaveillut monena iltana tämän saman sängyn yksinäisyydessä ja nyt se oli muuttunut todeksi! Nuori komea uros rynkytti sisälläni, sain omistaa nuoren miehen, josta kaikki kaupungin naiset ja osa miehistäkin haaveili.

Samassa orgasmi alkoi rajuna sykkeenä. Koko maailmassa ei ollut mitään, joka antaisi ihmiselle suuremman ilon. Jossain tajunnan rajamailla tajusin rukoilevani Oskaria, ettei tämä vain lopettaisi kesken. Eikä poika lopettanut. Nautinto jatkui ja jatkui, ikuisuudelta tuntuvan ajan. Viimein tajusin Oskarinkin laukeavan. Rynkytys loppui, nautinnon syke hiipui.

Makasimme hikisinä huohottaen toistemme sylissä. En ollut nauttinut seksistä samalla lailla vuosikausiin.

xxx

- Ei sun tarvi maksaa mitään, Oskari sanoi vielä, kun istuin aamulla tietokoneen ääressä ja naputtelin Oskarin antamaa tilinumeroa nettipankkiin. Kummallakaan ei ollut aavistustakaan, mikä olisi oikea summa, ja olin hieman aristellen ehdottanut 200 euroa. Oskarista se kuulosti paljolta, vaikka hän sanoikin sen tulevan tarpeeseen.

- Minä haluan maksaa, sanoin, ties monennenko kerran. – Se on minusta jotenkin … kiihottavaa.

- No jos totta puhutaan, niin niin se on mustakin, poika tunnusti.

Katselimme molemmat ruutua, kun klikkasin varmistuksen, ja summa siirtyi tililtä toiselle. Yhtäkkiä minulle tuli tunne, että en haluaisin päästää Oskaria vieläkään lähtemään.

- Paljonko minun pitää maksaa lisää, että jäät vielä muutamaksi tunniksi, kysyin puoliksi leikillään.

- Ei sun tarvi mak…

Oskari katkaisi lauseensa, kun huomasi moittivan katseeni.

- Mä en ihan oikeesti tiedä, onko musta just nyt enää kauheesti iloa sulle, Oskari sanoi hämillään. Olin pitänyt poikaa läpi yön aika lujilla. Minä huitaisin kädelläni ilmaan.

- Voidaan olla vaan sylikkäin, minä ehdotin.

- Ei sun tarvi… No. Parikymppiä, Oskari sanoi. Minä etsin käsilaukusta kukkaron ja poimin sieltä viisikymppisen ja heiluttelin sitä pojan nenän edessä.

- Saat viisikymppiä, jos jäät puoleen päivään. Sitten minun on pakko mennä yhteen tilaisuuteen.

Oskari soi minulle hurmaavimman hymynsä ja otti tarjotun viisikymppisen vastaan.

- Olet sä kyllä melkonen nainen, poika hymisti.

- Ja sinä olet liian seksikäs omaksi parhaaksesi, minä kehräsin takaisin.

Vein pojan takaisin makuuhuoneeseen, josta olimme vasta jokunen tovi sitten nousseet aamupuuhiin. Kävimme sängylle sylikkäin vaatteet päällä. Minä painoin Oskarin alleni, menin alaspäin hänen vartaloaan ja painoin poskeni vasten punaisten muotihousujen etumusta.

- Nämä sinun housut on todella seksikkäät, sanoin nuorelle miehelle joka kuului naurahtavan. – Melkein yhtä seksikkäät kuin ne uimahousut siellä muotinäytöksessä, jatkoin.

- Ai sä tulit kattomaan sitä, Oskari sanoi selvästi ilahtuen. – Mä toivoinkin että sä tulisit.

Aloin taas näperrellä housujen yksityiskohtien parissa, ja vaikka Oskari olikin epäillyt asiaa, huomasin, että etumuksessa alkoi taas pullistella.

- Seuraavan kerran kun tulet, niin laita nämä housut taas jalkaan. Ja jos löydät jostain samanlaiset uimahousut kuin siinä näytöksessä, niin osta. Minä maksan.

- Kyllä rouva kapteeni, Oskari sanoi ja tunsin poskeni alla nuoren miehen kalun laajenevan sykähdyksittäin.

- Minä rakastan riisua sinulta näitä housuja, sanoin, ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute