Herkku-puhelin
Asiantuntevaa opastusta
Tuhma tohtori

Mirja oli äskettäin 18 vuotta täyttänyt ansaittuja kesälomapäiviä viettävä Helsingin keskustan tuntumassa asuva lukiolaistyttö. Kesätyöt jäätelökioskilla olivat juuri päättyneet, ja nyt oli vielä aikaa parin viikon oikeaan lomaan ennen abivuoden alkua. Mirjan ensimmäisten lomapäivien viettoa tosin sotki se, että hänen vanhempansa olivat poissaolonsa takia velvoittaneet tytön edustamaan perhettä ja osallistumaan serkkupojan konfirmaatiojuhlaan ja sen jälkeiseen kahvitilaisuuteen. Tytön ihka ensimmäinen poikaystäväkin, jonka kanssa Mirja oli seurustellut muutaman kuukauden, oli omien vanhempiensa mukana mökillä jossakin Keski-Suomessa, joten Mirja joutuisi menemään juhliin yksin ja juttelemaan sukulaistätiensä ja -setiensä kanssa monta tuntia. Tylsää oli siis tiedossa.

Mirja oli hoikkavartinen ja oikeastaan aika viehättävänkin näköinen nuori nainen. Hän oli kuitenkin voimakkaasti likinäköinen, ja hiukan epäonnistuneesti valitut silmälasinpokat sekä lievä akne antoivat tytöstä aavistuksen verran nörtähtävän vaikutelman. Ehkä tästä syystä Mirja ei ollut koskaan kuulunut koulun suosituimpiin tyttöihin, ja poikaystävän löytyminen oli antanut odottaa itseään. Nyt Mirja siis kuitenkin seurusteli onnellisesti samanikäisen luokkatoverinsa, naapurin pojan Nikon kanssa, joka oli ulkomuodoltaan eräänlainen Mirjan miespuolinen vastine. Vakka oli kantensa valinnut.

Serkun kotona oli paljon väkeä, joista suurin osa oli tietysti Mirjalle tuttuja. Serkun toisen puolen sukua Mirja ei kuitenkaan tuntenut kovin hyvin. Jonottaessaan kahvia ja voileipäkakkua noutopöydästä, Mirjan eteen sattui hänelle ennestään tuiki tuntematon, viisissäkymmenissä oleva mies. Mies esitteli itsensä Kaleviksi. Kalevi kertoi olevansa serkkupojan toisen puoleen sukuun kuuluvan tädin ex-mies. Välit sukuun olivat erosta huolimatta pysyneet siinä määrin hyvinä, että Kalevi oli saanut kutsun näihinkin juhliin, mikä selvästi aiheutti närkästystä joissakin paikallaolijoissa. Mirja puolestaan huomasi yllätyksekseen kuuntelevansa mielellään Kalevin juttuja. Kyseinen herra olikin melkoinen supliikkimies ja aika kului kuin siivillä Mirjan kikatellessa Kalevin lennokkaille tarinoille.

Kalevi ei kuitenkaan ollut pelkästään suunsoittaja, vaan myös menestynyt yksityislääkäri. Kun Mirja tuli maininneeksi, että hänkin oli harkinnut lääkikseen pyrkimistä seuraavana keväänä, tarjoutui Kalevi toimittamaan Mirjalle materiaalia vetämältään valmennuskurssilta. Mirja ilahtui tästä, koska tiesi miten kalliita valmennuskurssit ovat.

Pian Kalevi tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin.
- Mitä jos tuletkin hakemaan paperit minun kotoani saman tien? Heitän sinut sen jälkeen kotiisi.

Mirja tarttui heti Kalevin tarjoukseen, eihän hänellä ollut muutakaan ohjelmaa tiedossa. Ennen lähtöään he juttelivat vielä kohteliaisuussyistä jonkin aikaa muiden vieraiden kanssa ja kiittivät serkkupojan äitiä hyvistä tarjoiluista.

Kalevin auto oli iso musta Mercedes. Mirja ei pahemmin perustanut autoista, mutta ymmärsi kyllä, että kyseessä oli sellainen menopeli, johon hänen vanhemmillaan ei koskaan tulisi olemaan varaa. Mirja sai lopullisen vahvistuksen käsitykselleen Kalevin varallisuudesta tämän pysäköityä autonsa eiralaisen jugendtalon edustalle.

- Perillä ollaan, tervetuloa matalaan majaani, Kalevi sanoi.

Tässä tapauksessa matala maja ei kyllä olisi voinut olla huonommin valittu ilmaisu. Kalevin asunnon huonekorkeus nimittäin ylitti selvästi elementtitalojen standardin, johon Mirja oli saanut tottua koko pienen ikänsä. Parketilla tepastelleessaan Mirja ihasteli Kalevin laatua huokuvaa sisustusta.
- Sulla on kyllä tosi hieno kämppä, Mirja huokaisi.
- No, tämä nyt on vain tällainen poikamiesboksi, Kalevi vastasi näennäisen vaatimattomana. -Istu alas, ole hyvä. Haen sinulle vähän juotavaa ja etsin materiaalin.

Mirja ei ehtinyt kauaa odotella olohuoneen muhkealla sohvalla Kalevin tarjoilemaa kevytkokista siemaillen, kun mies jo saapui mukanaan asiakirjasalkku.
- Täällä sen pitäisi olla, Kalevi mutisi asettaessaan salkun sohvapöydälle ja napsautti sen auki.
- Kyllä vain, täällä näyttääkin olevan koko paketti, Kalevi totesi salkun sisällön paljastuttua.

Mirja kiitti vuolaasti saamastaan arvokkaasta materiaalista. Kaiken kukkuraksi Kalevi tarjoutui vielä tarvittaessa selittämään vaikeimpia kohtia, kunhan Mirja olisi ehtinyt tutustua papereihin. Tämähän oli kuin lottovoitto, Mirja ajatteli.

Salkku oli edelleen auki pöydällä. Mirjan katse eksyi salkkuun ja hän huomasi, että siellä oli muutakin kuin papereita, nimittäin lajitelma kondomeita. Jostain syystä Mirja punastui hieman. Kalevi huomasi tämän ja tajusi saman tien myös punastumisen syyn.
-Tokihan viriilillä poikamiehellä pitää varmuusvälineitä olla, Kalevi naurahti.
-Kai sinäkin poikaystäväsi kanssa huolehdit näistä asioista, Kalevi vielä kysyi.

- Joo, tai siis ei oikeastaan... Mirja soperteli hämillään ja entistä punaisempana.

- Mitä oikein tarkoitat, Kalevi tiedusteli asiallisesti.

Mirja selitti noloissaan, että hänen poikaystävänsä Nikon peniksen esinahka oli niin tiukka ja liikkumaton, ettei kondomin oikeaoppinen paikalleen laittaminen ollut mahdollista. Niinpä nuoret eivät vielä olleet päässeet varsinaiseen yhdyntään saakka, vaan he olivat joutuneet tyytymään lähinnä pussailuun ja varovaiseen käsipeliin.
- Vai niin. Kyllähän sinä oikeassa olet siinä, että kondomia käytettäessä esinahka pitää tosiaan olla taakse vedettynä, Kalevi totesi virkamiesmäisesti.

Tämän jälkeen Kalevi vielä rauhoitteli Mirjaa sanomalla, että kyseessä on todennäköisesti tilapäinen ja itsestään korjautuva ongelma. Mirjan poikaystävähän oli vielä nuori mies. Samalla Kalevin mieleen tuli likainen ajatus.
- Ei neitiä kiinnostaisi harjoitella kondomin asentamista aikuisen miehen penikseen? Siinä ei tietääkseni ole mitään toiminnallisia puutteita, Kalevi lisäsi ilkikurisesti virnistäen.

Kalevin suorasukainen ehdotus löi Mirjan täysin ällikällä. Samalla tilanne kuitenkin kiihotti häntä. Olivathan seksiasiat olleet mielessä jo jonkin aikaa, eikä tyttö ollut päässyt tositoimiin Nikon kanssa. Toisaalta Kalevi vanhempana miehenä tuntui turvalliselta ja luotettavalta.

- Emmä oikein tiedä, Mirja epäröi.

- Kuulepas nyt nuori neiti, minähän olen lääkäri. Voit ajatella tämän opetustilanteena, Kalevi sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman vakuuttavalta.

- Niin, no jos mä sitten... Mirja alkoi lämmetä Kalevin pervolle ehdotukselle. Sydän tykytti jännityksestä.

Kalevi riisui rauhallisesti pukunsa odottelematta Mirjan lopullista vahvistusta. Mirja totesi mielessään, että miehellä ei ollut sanottavaa kaljamahaa, vaan pikemminkin treenattu kroppa. Samassa avulias lääkäri seisoi Mirjan edessä päällään ainoastaan auki napitettu kauluspaita sekä ysärihenkiset Sloggin tangat, joiden etumus pullotti jo selvästi. Niko käytti lähinnä piirroshahmoilla kuvitettuja boksereita.

-Nyt voit tutustua ihan omaan tahtiin siihen, mitä Kalevi-sedän housuista löytyy, tohtori sanoi hymyillen Mirjalle.

Mirjan riisuessa Kalevin tangat hän säikähti lekurin puoliksi jäykistyneen elimen kokoa. Vaikka kyseessä oli aivan tavallinen, keskimääräisen kokoinen työväline, näytti se Mirjan silmissä valtavalta Nikon ohueen ja muutenkin vaatimattomaan pippeliin verrattuna.
- Se on paljon isompi kuin mun poikaystävällä, Mirja sanoi Kaleville ihastusta äänessään.
- Jaaha. Neidin pieni käsi ainakin näyttää seksikkäältä vanhemman miehen kullin ympärillä, Kalevi totesi seuratessaan Mirjan arkaa työskentelyä peniksensä kimpussa. Kokeilepa, saatko mahtumaan sen suuhusi, Kalevi kehotti.

-Ei se kyllä voi mahtua, Mirja huudahti kauhistuneena.

-Sinähän voisit lämmittelyksi ensin vaikka antaa pusun sedän terskalle. Esinahka ei ainakaan ole tiellä, Kalevi naurahti todistaen samalla väitteensä peniksensä toimivuudesta oikeaksi.

Mirja teki työtä käskettyä ja uskaltautui lopulta ottamaan Kalevin elimen suuhunsa liikuttaen samalla kättään peniksen varressa. Mirja otti suihin ensimmäistä kertaa elämässään ja hän tunsi kuinka pikkupöksyt olivat kostuneet.

- Mitä jos teet saman ilman käsiä, Kalevi sanoi ottaen samalla Mirjan kädet omiin käsiinsä. Mirjan poski pullistui Kalevin lantion liikkeiden tahdissa tämän naidessa nuorta neitiä hellästi suuhun.

- Neiti on taitava nahkahuilun soittaja, mutta eiköhän tämä riitä tällä kertaa, Kalevi totesi havaittuaan Mirjan luontaiseksi lahjakkuudeksi tässä lajissa. Ennen kuin teen vastapalveluksen, haluan, että teet yhden pikku jutun, Kalevi sanoi sitten.

Mirjalla oli aavistus siitä, että vastapalvelus todennäköisesti tarkoittaisi sitä, että Kalevi nuolee hänen pilluaan. Sen sijaan siitä, mikä tuo "pikku juttu" olisi, Mirjalla ei ollut hajuakaan. Tämä kuitenkin selvisi varsin pian, kun Kalevi otti sivupöydän laatikosta pakkauksen, joka osoittautui stay up -sukiksi. Mirja ei ollut sellaisia koskaan käyttänyt.

- Laitapas nämä jalkaasi, Kalevi sanoi määrätietoisesti ojentaessaan sukat Mirjalle.

Stay upit olivat Kalevin heikko kohta. Hänellä oli aina pari sukkia jemmassa mahdollisia baarista iskettyjä seuralaisiaan varten siltä varalta, että nämä eivät olleet ymmärtäneet sellaisiin pukeutua. Tämä oli tosin ensimmäinen kerta kun hän "pakotti" ujon teinitytön niihin pukeutumaan, vieläpä keskellä kirkasta päivää!

Mirja puki sukat jalkaansa kuin lamaantuneena. Saatuaan tämän tehtyä Kalevin paksut sormet työntyivät kostuneeseen pilluun. Pian tämän jälkeen Mirja tunsi kuinka parransänki kutitteli pillun ympäristöä Kalevin nuollessa tytön neitseellistä teinipimppaa. Tarkkaan ottaen Mirja oli kyllä vuotta aikaisemmin menettänyt neitsyytensä satunnaisen festarituttavuuden kanssa, mutta siinä kokemuksessa ei ollut paljon muistelemista.

Tehtyään aikansa nautinnollista työtään Mirjan jalkovälissä, herra tohtori sieppasi salkusta kondomin.
- No niin, nyt vasta pääsemme itse harjoituksen aiheeseen, Kalevi sanoi yllättävän asiallisesti ja ojensi varmuusvälineen nuorelle vieraalleen.

Mirja rullasi vaaleanpunaisen kumisukan Kalevin jäykän peniksen päälle aivan kuten terveystiedon tunnilla oli opetettu. Kalevi hyväksyi suorituksen.

Mirja ei oikeastaan tiennyt juuri muita seksiasentoja kuin perinteisen lähetyssaarnaajan, jota sitäkään hän ei yhtä kertaa lukuun ottamatta ollut päässyt kokeilemaan. Kalevi sen sijaan oli melko mielikuvituksellinen asentojen suhteen. Nyt hän halusi naida Mirjaa seisaaltaan. Kalevi ohjasi Mirjan ottamaan käsillään tukea olohuoneessa olevan siron antiikkituolin käsi- ja selkänojasta, ja nosti tytön toisen jalan tuolin istuinosalle. Näin Kaleville avautui esteetön reitti Mirjan kiimasta kiiltelevään persikkaan.

Kalevi piti toista kättään Mirjan koukussa olevan jalan nylonin verhoileman reiden alapinnalla ja toista kättään Mirjan olkapäällä. Mirjan pienehköt tissit heilahtelivat rytmikkäästi.
- Sinä olet kyllä tiukkapilluinen nuori neiti, Kalevi kehui Mirjaa.

Kalevi näki Mirjan edelleen punastuneet, hölmön näköisten rillien kehystämät kasvot huoneessa olevasta suuresta peilistä. Hänestä oli uskomattoman kiihottavaa pökkiä takaa päin tätä stay up -sukkiin sonnustautunutta hädin tuskin täysi-ikäistä finninaamaista teinineitiä ylellisessä asunnossaan. Kalevi ei toki kertonut Mirjalle näkemyksiään tämän ulkonäöstä. Lisämausteen asiaan toi kieltämättä myös Mirjalta saatu tieto kotopuolessa odottavasta pienimunaisesta poikaystävästä.

Kalevi tunnusteli varovaisesti peukalollaan Mirjan peräaukkoa.
- Kunhan opitaan tuntemaan paremmin, saatan vielä joku päivä työnnellä sinua anaaliin, Kalevi lupaili.

Mirja ei ollut aivan varma mistä oli kysymys, mutta oli joka tapauksessa onnellinen, ettei se tapahtuisi ainakaan nyt. Kalevin peukalo tuntui kyllä mukavalta anuksessa.

Kalevi halusi vielä Mirjan ratsastavan kullillaan mukavalla sohvallaan. Tohtorin kädet puristelivat Mirjan käteen sopivia rintoja tämän hytkyessä Kalevin päällä. Pian Kalevi tunsi kuinka laukeaminen lähestyi. Hän halusi roiskauttaa lastin Mirjan kasvoille, kuinkas muuten.

-Käy tuohon polvillesi, Kalevi opasti Mirjaa. Sinullahan onkin suojalasit päällä, mutta laita varmuuden vuoksi silmät kiinni, ettei satu vahinkoja, Kalevi vielä vitsaili. Ennen kuin Mirja ehti kunnolla tajuta mitä tapahtuu, irstas tohtori spreijasi Mirjan kasvot valkoisella kastikkeella. Mälli valui rivon näköisesti Mirjan kasvoilla Kalevin kiitellessä tyttöä mukavasta iltapäivästä.

-Sukat saat pitää, Kalevi lupasi jalomielisesti.

Mirja kävi vielä siistiytymässä kylpyhuoneessa, jonka jälkeen Kalevi vei hänet kotiin, kuten oli sovittu. Mirja oli koko loppupäivän pyörällä päästään ja vähän häpeissäänkin, mutta odotti silti jo Kalevi-sedän seuraavaa "preppauskurssia".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute