Herkku-puhelin
Elämän suola osa 2
Muodotar

Sinkkunaisen fantasiointi jatkuu ja mielihalut sekoittavat pään. Lukemisen iloa kaikille tämän itsenäisen jatko-osan myötä toivottaa Muodotar.

Nainen tuli suihkusta raikkaalta tuoksuvana ja posket hehkuen. Hän oli juuri tyydyttänyt oman himonsa ja tunsi olonsa rentoutuneeksi ja naiselliseksi. Hän oli ajellut häpynsä paljaaksi pientä kolmiota lukuun ottamatta ja sileä iho tuntui hieman aralta vielä. Nainen levitti rasvaa paljaalle hävylleen ja tunnusteli samalla kuumana hehkuvaa klitoristaan.. "Nyt pitäisi pitää hetkinen taukoa," nainen mutisi ääneen. Nainen virnisti mielessään tietäen, että tauko olisi muutamia tunteja. Hänen mielensä oli liian levoton, että hän voisi olla kauan koskematta itseään.

Nyt oli kuitenkin aika lähteä kaupungille. Nainen laittoi päälleen uudet vaaleanvioletit alusvaatteet, jotka tukivat hänen pyöreitä D-kupin rintojaan ja värit istuivat hänen vaaleaan ihoonsa. Nainen kääntyi ympäri ja katseli pakaroitaan peilistä, joita stringit eivät juuri peittäneet. Hänen vartalonsa oli liian runsas sopiakseen mallinmittoihin mutta säännöllisen urheilun tuoma mielihyvä sai hänet hyväksymään paremmin itsensä. Alusvaatteiden päälle nainen puki kesäisen hameen ja tiukan paidan. Hän sipaisi kevyesti meikkiä kasvoilleen ja kampasi punaiset hiuksensa. Kun hän vilkaisi lopuksi peiliin, näkyi sieltä hymyilevä nainen, jonka silmät tuikkivat ilkikurisesti. Nyt hän olisi valmis valloittamaan maailman, tai ainakin kahvilan.


Yhtäkkiä nainen sai ajatuksen, joka sai hänet värähtämään himosta. ”Mitä jos..,” nainen mietti ja kiiruhti kaapilleen. Hän kaivoi kaapista kaksi pientä pyöreää kuulaa ja katsoi niitä hetken. Sitten hän nosti hamettaan ja raotti stringejä, jotta voisi sujauttaa geishakuulat sisäänsä. Nainen huokaisi mielissään, kun tunti lihastensa supistuvan pienten kuulien ympärille pitäen niitä paikoillaan.


Kahvilan terassi oli täynnä iloisia ihmisiä ja nainen sopi joukkoon hyvin. Hän tilasi itselleen jääteen ja rentoutui katsellen ympärilleen. Hänen katseensa alkoi harhailla miehestä toiseen ja erän pitkä vaalea mies kiinnitti naisen huomioon. Miehellä oli leveät hartiat ja kiharaiset vaaleat hiukset. Hän näytti lukevan lehteä kaikessa rauhassa samalla kun nautti oluestaan. Naisen posket alkoivat hehkua, sillä mielikuvitus sai hänestä vallan jälleen kerran..

Hän kuvitteli itsensä ja miehen rauhalliseen puistoon, missä ei ohikulkijoita juuri olisi. Nainen istuisi miehen sylissä hajareisin samalla kun miehen kädet hyväilisivät keveän hameen verhoamia pakaroita. Mies suutelisi naisen huulia kevyesti mutta pian naisen omat huulet matkaisivat miehen kaulalle samalla kun hänen häpynsä painuisi tiukasti miehen housuja vasten, jotta nainen tuntisi selvän kohouman. Nuo viekoittelevat ja punatut huulet näykkisivät kaulan ihoa, mikä saisi miehen ähkäisemään himosta ja hänen otteensa tiukkenisi naisen pakaroilla.

Nainen vaikertaisi ja mies tuntisi selvästi, kuinka naisen nännit jäykistyisivät halusta ja painaisivat miehen rintaa vasten. Nainen olisi himokas ja haluaisi tuota miestä. Naisen sormet avaisivat miehen housut ja vetäisivät tuon osittain jäykkänä olevan kalun esiin. Sormet puristaisivat kalua miellyttävästi samalla kun nainen hieroisi kiimatippoja hänen stringejään vasten, jotka olisivat kosteina jo hänen omista mehuistaan. Kiimainen parahdus pääsisi naisen huulilta, kun mies kiskoisi naisen paidan pois ja nostaisi rinnat ulos rintaliiveistään. Miehen huulet koskettaisivat herkkiä nännejä ja hän näykkäisisi niitä hieman saaden naisen kiemurtelemaan himosta.

Sormet runkkaisivat miehen jäykkää kalua vielä hetken kunnes nainen ei kestäisi enää. Hän raottaisi stringejään ja liu’uttaisi tuon turpean kalun pään kosteiden pillun huuliensa väliin. Samaan aikaan miehen huulet imaisisivat nöpöttävää nänniä ja nainen työntäisi itseään alaspäin antaen kalun avata hänen pillunsa. Nainen värähtelisi tuntiessaan kuinka tuo ihana kalu levittäisi pillun seinämiä työntyessään sisään ja täyttäessään hänet niin hurmaavasti. Sentti sentiltä nainen laskeutuisi alaspäin kunnes kalu olisi täysin hänen sisässään. Miehen kädet tarttuisivat naisen pakaroihin tiukemmin ja vaatisivat häntä nouseman hetkeksi, jotta hän voisi uudelleen laskeutua ottaen kalun kokonaan sisäänsä. Nainen huokailisi ja alkaisi rytmikkäästi liikkua miehen kyrvällä, jonka tuntisi sykkivän hänen sisällään. Naisen vartalo vastaisi sykäyksiin tiukalla puristuksella, kun hänen oma himonsa olisi tehnyt hänen liukkaammaksi kuin koskaan aiemmin.

Miehen huulet imisivät nänniä halukkaasti ja nainen ratsastaisi vauhdikkaasti miehen sylissä. Hän ei enää välittäisi jos joku kuulisi, ainoastaan mies ja hänen vartalonsa olisivat vieneet naisen huomion tyystin. Mies murahtelisi kiihkeästi ja nainen tuntisi kuinka tuo sykkivä kyrpä valmistautuisi purkautumaan hänen sisäänsä. Ajatus siitä kiihottaisi naista niin kovasti että hänen oman klitoriksensa olisi tulossa ja vaatisi kosketusta. Mies tiedostaisi tämän ja sipaisisi klitorista peukalollaan. Tämä saisi naisen voihkimaan nautinnosta, kun hän saavuttaisia orgasmin. Hänen villisti puristava pillunsa olisi liikaa miehellä ja himosta ärähtäen tämä alkaisi purkautumaan naisen pilluun. Sykäys sykäykseltä mies täyttäisi naisen pillun samalla kun kädet puristaisivat pyöreää takamusta kovakouraisesti pitäen naisen paikallaan.

Yhtäkkiä nainen säpsähtää hereille ajatuksistaan, sillä hän tuntee yhden kuulistaan melkein tipahtavan sisältään. Naisen posket hehkuvat punaisina ja hän on tahattomasti hieronut häpyää tuoliaan vasten. Hän katselee nolona ympärilleen toivoen, ettei kukaan ole nähnyt hänen tilaansa. Lyhyesti hänen katseensa tavoittaa tuon vaalean miehen tummat silmät, kun mies katsoo häntä. Miehen silmistä kuvastuu himo ikään kuin hän tietäisi, mitä nainen oli juuri ajatellut. Nainen häkeltyy ja estääkseen kuulien tipahtamisen ulos pillustaan, hän kiiruhtaa pois paikalta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute