Herkku-puhelin
Hieromalaitos
Mikko

Olin kuullut huhuttavan, että kaupunkiin oli perustettu uudenlainen hieromalaitos, jossa henkilökuntaa ei olisi muuta kuin kassatyttö. Pitihän minun mennä tarkastamaan asian todenperäisyyttä. Huhu kertoi myös laitoksen sijainnin ja siitä tiesin sen olevan melkein keskikaupungilla.

Tallustelin siis asianomaiseen osoitteeseen. Ovella oli siisti kyltti, en nyt muista sen firman nimeä. Sisään tultuani edessä oli melko tilava aula, jossa oli vastaanottotiski sekä tuoliryhmä asiakkaita varten jotka ehkä joutuivat odottamaan vuoroaan. Pikkupöydällä oli vielä pornolehtiä alkulämmittelyä silmällä pitäen. Tiskillä oli myynnissä virvokkeita. Yllätyksenä oli, että tiskillä oli vuorossa tuntemani tyttö, jota olin aikaisemmin seivästellyt molemmin puoleiseksi tyytyväisyydeksi. Ostettavissa oli vakioajat yksi tai kaksi tuntia.

Maksoin kahdesta tunnista. Tyttö ilmoitti viisitoista minuuttia ennen ajan loppumista tulevan selvän merkin ja ajan loppuessa oven avautuvan lukosta. Lopuksi hän antoi minulle saumatun muovipussin, jonka sisällä oli pari esinettä. Tyttö sanoi, että kaikki tavarat voi jättää sinne huoneeseen, sillä siivooja käy hakemassa ne puhdistukseen ja sterilisointiin. Lopuksi hän sanoi, että takaovestakin voi mennä sitten ulos. Menin sitten sisähuoneisiin johtavasta ovesta. Sen takana oli käytävä, jonka varrella oli molemmin puolin ovia, joista joku oli auki ja useimmat näkyivät olevan varattuina. Menin lähimmästä avoimesta ovesta sisään.

Huone oli kooltaan n. 5 neliömetriä. Pinta-alasta vei suurimman osan paperilakanalla päällystetty lavitsa. Seinässä sen kohdalla oli ilmaletkun liitin ja kuulokkeiden liitin sekä videon valintakytkin. Kun vielä lisätään pesuallas, tuoli ja vaatenaulakko, sekä videon taulu seinällä, niin sisustus alkoikin olla siinä. Sisäpuolelta lukittavassa ovessa oli sisäpuolella vielä äänieristys. Seinällä oli vielä joitakin ohjeita.

Aukaisin saamani muovipussin. Siellä oli eräänlainen imukuppi josta lähti puolitoistametrinen letku, jonka päässä oli seinään sopiva liitin. Laite oli niin puhtaan tuntuinen, että se oli joko uusi tai puhdistettu perin pohjin ja desinfioitu. Hyvin sen uskalsi ottaa käyttöön. Toisena olivat stereokuulokkeet.

Ei siis muuta kuin hommiin. Ovi lukkoon ja vaatteet pois. Kalu meni helposti sinne kuppiin. Kun kiinnitin letkun seinässä olevaan liittimeen, tuntui heti kalussa puristusta ja edestakaista liikettä. Laitteessa oli säätömahdollisuus puristusta ja nopeutta varten. Mukana tulleen voiteen syöttöä varten oli myös aukko, josta voi rasvaa puristaa sisään juuri terskan kohdalle.

Asetuin siis pitkälleni ja valitsin sopivan musiikkikanavan sekä säädin hierontarytmin musiikin mukaiseksi. Olo alkoi tuntua jo mukavalta. Olin ennen lähtöä laukaissut enimmät paineet, joten saatoin odottaa kestäväni jonkun aikaa ennen kuin liemet alkavat virtaamaan. Luulin kuitenkin väärin, sillä ei kestänyt kuin viitisen minuuttia, kun lantiossa alkoi tuntua tuttu tunne kun liemet lähtivät virtaamaan. Laskin kymmenisen purkausta, ennen kuin säädin nopeuden minimiin. Rentouduin siinä jonkun minuutin, laitteen tehdessä edestakaisen liikkeen parin kolmen minuutin välein. Koska laite toimi imulla, näin kuinka sperma imeytyi letkua pitkin seinällä olevaan muovikuppiin,

Aloitin uuden erän. Nostin nopeutta melkein äärirajoille saakka. Huomasin, että suurilla nopeuksilla iskunpituus oli lyhyt ja hitailla taasen melko pitkä. Jätinkin sen hitaan nopeuden käyttöön. Oli miellyttävää maata, kuunnella musiikkia ja antaa mielikuvituksen lentää. Nyt vasta huomasin, että vasta päätä seinällä oli videoruutu ja sen valintakytkin myös käden ulottuvilla. Ensimmäiseltä kanavalta tuli vaihtelevaa pornoa. Toiselta tuli vain itsetyydytystä. Kolmannelta näytettiin pelkkää naintia. Neljänneltä tuli taas vaihtelevaa, mutta kovempaa tavaraa kuin ensimmäiseltä kanavalta.

Makailin siinä rentona, katsellen videolta itsetyydytystä ja kuunnellen samalla samaan tahtiin tulevaa musiikkia. Kalu oli jäykkänä laitteen hieroskellessa pikkuhiljaa. Kun tunsin taas huipun lähestyvän, säädin nopeuden maksimiin, jolloin laite hieroi nykyttäen terskaa. Näin taas kun letkua pitkin kulkeutui spermaani sinne muovikuppiin. Taisi sitä olla jo pari lusikallista. Vilkaisin kelloa, ja huomasin, että olin käyttänyt ajastani vasta puolen tuntia.

Säädin nopeuden hitaimmalle mahdolliselle. Se oli n. yksi edestakainen liike kolmessa sekunnissa. Silloin tuntui kuin rengas olisi kulkenut juuresta terskan kärkeen saakka. Huomasin hieromalaitteessa nupin, jota painoin kokeeksi. Vaikutus oli tuntuva. Tuntui kuin kalu kiskottaisiin juuriltaan, sillä niin voimakas imu oli. Tunsin kuinka terskan kärki painautui aivan laitteen pohjaan saakka, ja siellä oli jonkinlainen siipipyörä, joka hieroi makumutteria. Edestakainen hierontaliike pysähtyi nuppia painettaessa.

Laitoin hieromalaitteen keskinopeudelle. Nautiskelin siitä hieronnasta puolen tuntia, ennen kuin alkoi tuntua huippukohta lähestyvän. Lisäsin vähän nopeutta, ja kun liemet alkoivat virrata, painoin taas sitä imunuppia. Kalu nojasi aivan pohjaan saakka ja tunsin, kuinka sperma virtasi terskan ympärillä, sillä pohjassa ilmeisesti ei ollut mitään poistoreikää. Terskan hieronta tuntui mahtavalle, varsinkin kun siinä oli mukana omat liukasteet ja se oli turvonnut melko suureksi.

Aikaa oli jäljellä vielä melkein tunti. Asetin taas hitaan nopeuden ja rentouduin niin perusteellisesti, että torkahdin. Näin unta, että kassatyttö veteli kaluani edestakaisin. Olihan hän vanha tuttuni. Heräsin sitten siihen kun aloin olla jo valmiina, kun hierontalaite pysähtyi. Huomasin kellosta, että oli vain varttitunti aikaa. Täytyi ottaa vanha nyrkkikyllikki käyttöön, jotta ehtisin vielä purkautua. Siihen menikin vain pari minuuttia. Laskin liemet siihen paperilakanalle. Sitten vain nopea pesu, vaatteet päälle ja ulos. Mennessäni katsoin sitä mittalasia seinällä. Päivän tulos oli 25 millilitraa plus ne mitä oli lakanalla

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute