Herkku-puhelin
Minä, Lila ja master
Alice

Olin bi, samoin kuin kaverini Lila. Olimme menossa hotellille, jonne olimme tilanneet masterin meitä alistamaan. Istuimme taksin takapenkillä. Lila tarkisti vielä, että kaikki masterin käskemä oli mukana. Master oli kieltänyt häntä kertomasta minulle, mitä olisi mukana. Minusta tulisi kai session kaikkein alistuvin.

Perillä maksoin kuljettajalle ja menimme hotelliin. Hississä Lila yllättäen laittoi silmilleni mustat silmälaput. En nähnyt mitään. Lila sanoi masterin etukäteen käskeneen hänen tehdä noin. En tiennyt, mihin kerrokseen hissi pysähtyi. Lila talutti minut käytävää pitkin, kunnes pysähdyimme. Kuulin, kuinka hän koputti ovelle.

Ovi avautui. "Vai siinä te nyt olette", kuului vieras miehen ääni. "Ainakin sinä olet totellut käskyjäni, hyvä narttu", master sanoi oletettavasti Lilalle. Sitten Lila jo talutti minut sisään. Tuntui suojattomalta, koska en nähnyt mitään. "Riisukaa toisenne, aikaa minuutti", master komensi.

Lila alkoi heti vetää minihamettani alas. Hän sai myös toppini ja stringini pois ennätysajassa, ja myös kenkäni lähtivät jaloista. Oli minun vuoroni. Sain vielä Lilan hameen ja stringit alas, korkokengätkin sain pois. Hapuilin Lilan vartaloa ja sain myös topin pois. Ehdin jo ajatella, että ehdimme, kun master ilmoitti: "Siinä meni viisi sekuntia liian kauan! Anna kaverillesi kaksikymmentä iskua ykköspiiskasta!"

Master puhui selvästi Lilalle. Hän talutti minut sängylle ja työnsi vatsani alle tyynyjä. Minua hermostutti. Mitä ykköspiiska tarkoitti? Koko jutusta oli tehty minulle hämäävä ja epäselvä. Mutta myös kiihottava.

Kului hetki. Sitten tunsin ratsupiiskan iskeytyvän pakaraani. Huudahdin kivusta. Lila osasi lyödä lujaa. Sain vielä yhdeksän iskua samaan pakaraan. Sitten Lila vaihtoi puolta. Huusin ja itkin kivusta. Lila siveli pakaroitani. Sitten hän käänsi minut hellästi mutta päättäväisesti selälleni. Uikutin, mutta en vastustellut. Lila kiinnitti ranteeni ja nilkkani sängynkulmiin, niin että makasin x-asennossa.

Sain hetken aikaa olla rauhassa. Kuulin piiskan läimähtelyä ja Lilan huutoja muutamaan metriä kauempaa. Oli Lilan vuoro saada piiskaa. Sitten Lila tuli taas luokseni. Tunnistin hänen kätensä, jotka silittivät rintojani. Sitten nänneihini iski kova puristus. Älähdin, ja tajusin saaneeni nänninnipistimet.

Lila suuteli minua yllättäen. Suudelma oli pitkä ja nautin siitä. Sitten Lila irtautui, ja asetti pillunsa suulleni. Aloin nuolla ja imeä hänen pilluaan ja klitoristaan. Pyörittelin ja hyväilin sitä kielelläni. Lila laukesi kirkaisten. Puhdistin hänen pillunsa, ja hän nousi ylös.

Odotin oman pilluni saavan huomiota. Lila kumartuikin sen puoleen. Hänen sormensa leikittelivät pillussani, mutta eivät koskeneet klitorista eivätkä menneet syvälle. Sitten tunsin kovaa puristusta isoissa häpyhuulissani. Tajusin saaneeni niihinkin nipistimet. Olin pettynyt, orgasmia ei ollut tiedossa.

Suuhuni työntyi sormi täynnä omaa pillunmahlaani. Nuolin sormen puhtaaksi, ja se vetäytyi pois. Kuulin masterin käskevän Lilaa: "Ota kakkospiiska. Tuo lutka ansaitsee koko vatsansa ja rintansa täyteen jälkiä."

Ei kulunut kauaa, ennen kuin remmi iskeytyi vatsaani. Voihkin ja nyyhkytin, kun Lila tanssitti remmiä vatsallani. Sitten hän siirtyi rinnoille. Kirkaisin kivusta, kun yksi remminisku irrotti toisen nipistimen. Lila jatkoi piiskaamista. Huusin ja itkin, mutta samalla jollain tavalla nautin.

Piiskaus loppui yhtä yllättäen kuin oli alkanut. Toinenkin nipistin rinnastani irrotettiin, ja huusin kivusta. Odotin jo häpyhuulten nipistimienkin lähtevän, mutta ne pysyivät. Master näytti taas ottaneen Lilan käsittelyynsä. Kuulin huutoja ja remmin läiskettä.

Sitä ei tuntunut jatkuvan puoleksikaan niin kauan kuin minun piiskaamistani. Arvelin kuulevani imemisen ja lutkuttamisen ääniä seuraavaksi, Lila arvatenkin otti suihin masterilta. Kuulin karjaisun, master laukesi.

Kului taas hetki. En kuullut masterin seuraavaa komentoa Lilalle. Yhtä kaikki, hän tuli taas luokseni. Häpyhuulten nipistimet irrotettiin. Kärvistelin vielä kivussa, kun pienen raipan isku osui pilluuni. Kirkaisin, mutta iskuja tuli vielä neljä. Nyyhkytin hiljaa.

Lila suuteli minua taas. Sitten hän alkoi nuolla ja suudella kehoani, piiskanjälkiä ja nännejä. Kun Lilan kieli vielä saavutti klitorikseni, laukesin kirkaisten. Ovi avautui ja sulkeutui, ja olimme kaksin Lilan kanssa.

Ranteeni ja nilkkani irrotettiin. Lila puki lempeästi ylleni vaatteet ja pukeutui itsekin. Hän talutti minut ulos huoneesta ja avasi liinan vasta sitten. Räpyttelin silmiäni kirkkaassa valossa.

"Piditkö?" Lila kysyi minulta hymyillen.

"Se oli ihanaa", vastasin huokaisten.

"Hyvä, koska me otetaan masterin kanssa uusi sessio parin viikon päästä", Lila sanoi suudellen minua.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute