Herkku-puhelin
Serkkupojalla ensimmäistä kertaa kylässä
Onnellinen sukulaismies

Sukujuhlissa saamieni kutsujen perusteella matkustin nuorehkon serkkupoikani luo viikonlopuksi kyläilemään. Vaimollani oli omien sukulaistensa kanssa menoa, eikä hän muutenkaan ollut kiinnostunut meitä noin 20 vuotta nuoremmasta serkustani ja hänen perheestään. Serkkupoika Mika on 33-vuotias ja käsitykseni mukaan hänen Mari vaimonsa on samaa ikää. Itselläni on Mikasta muistikuvia vain pikkupoikana sekä seuraavaksi hänen ja Marin vihkiäisistä noin kymmenen vuoden takaa. Häistä puolestaan jäi mieleeni morsiamen kauneus. Hän oli tällaisen vanhemman irstaan miehen silmissä kuin näyttelijä elokuvasta "Nainen kuin unelma 10", sellainen ikuinen neitsyt.

Ajelin aurinkoisena lauantaiaamuna itäiseen Suomeen leppoisaa musiikkia kuunnellen. Matkalla poikkesin ostamaan Mikalle pullon hyvää punaviiniä ja hänen vaimolleen kauniin kukkakimpun sekä juuri koulunsa aloittaneelle silmäterälle pienen lauantaipussin. Varmistin vielä tyttären nimen, jolloin tunsin olevani valmis kohtaamaan tutun, mutta etäisen serkkuni perheineen.

Saavuin sopivasti iltapäivällä, jolloin nautimme myöhäisen lounaan aurinkoisella terassilla ja pääsimme iloiseen tunnelmaan kertomalla kuulumisemme. Tuomani täyteläinen Malbec sopi mainiosti Mikan grilliherkkujen kanssa. Viiniä kului jopa liian liukkaasti ja kohta jo korkkasimme perheen omia pulloja kaksin kappalein. Mikalle tuntui hapan maittavan, vaikken itsekään ole lasiin sylkijä. Tunnelman kohotessa Mari lähti saattamaan pikkuneidin yökylään läheiseen naapuriin ja Mikan kanssa jutut siirtyivät työasioihin. Tiesin, että hän haluaa keskustella aiheesta kanssani, koska olen pärjännyt omalla sarallani ja suvun keskuudessa olen jonkinlainen esimerkki hyvin menestyneestä miehestä. Myös Mikan urakehitys vaikutti lupaavalta ja lupasin tukea häntä parhaani mukaan, mikäli tarvetta ilmenee. Tätä sanoessani kuului takaa kommentti, että nyt lienee sopiva hetki tarjota bisnesmiehille vahvat kahvit. Vastasin Marille, että itse olen pelkkä mies ja Mika puolestaan varsinainen talousmies - aivan kuten on makkara ja talousmakkara. Rouvaa nauratti rehvakas kommenttini, mutta kauppatieteen maisterin piti välittömästi puolustella omaa ammattikuntaansa. Mari oli vaihtanut ylleen farkut ja ihoa myötäilevän puseron, josta mieleeni tuli tuo aiemmin mainitsemani elokuva ja näyttelijä Bo Derek. Marissa oli edelleen jotain samaa sekä vartaloltaan että olemukseltaan, jota tuo "ikuinen neitsyt" kuvaa hyvin. Rinnat olivat runsaat, lantiossa sopivasti pyöreyttä, hoikat sääret ja kunnolliset hartiat, jotka kaikki johtuivat hänen nuoruusvuosien aktiivisesta liikunnasta.

Illan viiletessä kahvit katettiin tyylikkääseen ruokailuhuoneeseen ja tarjolla oli cafe normale. Mikalla oli siis jälleen pullo kädessään, tällä kertaa VSOP -tasoista jaloa juomaa. Mari puolestaan nautti kahvinsa Baileys -merkkisen liköörin kera, joka kokemukseni mukaan on naisten mieleen. Keskustelu kääntyi jälleen perhe-elämään ja kuulin Marin suorittaneen opettajakoulutuksen ja saaneen vakituisen työpaikan. Opettajan työ sopi mainiosti perheen aikatauluihin, koska Mikan piti matkustaa paljon ja käytännössä rouvalle jäi taloudenpito. Kaksikerroksisessa talossa oli paljon hoitamista sekä sisällä että ulkona ja Mari totesikin vapaa-aikansa kuluvan siivotessa, lumitöissä, puutarhanhoidossa, ruuanlaitossa tai pyykinpesussa. Omille harrastuksille ei tässä vaiheessa ollut käytännön mahdollisuuksia. Itseäni tilanne vaivasi, koska olen aina pyrkinyt tasapuolisuuteen parisuhteessani ja yrittänyt mahdollisuuksieni mukaan olla perheen käytettävissä aina kun mahdollista. Mikaa ei asia tuntunut häiritsevän, koska "hän tuo rahat kotiin ja on isäntä talossa". Pitkien työmatkojen lisäksi hän ennätti myös omille harrastuksilleen, kuten poikien peli-iltaan ja urheilukilpailuihin. Hänen ylimielinen kommentointi kuulosti vastenmieliseltä.

Kahvin ja konjakin jälkeen oli vuorossa suomalaiskansallinen ohjelmanumero, saunominen. "Mari saa jäädä järjestelemään paikkoja, kun me pojat menemme saunomaan" oli Mikan kommentti. Sauna oli kalliin puoleisesti viimeistelty ja sitä kehuttuani Mika pääsi repostelemaan, että menestyksen myötä pystyi panostamaan omaan hyvinvointiin. Sitten niitä maallisia ihanuuksia alkoi häneltä tulla, kuten sauna, maasturi, matkustelu jne. Kuumien löylyjen ja kylmien oluiden myötä tarinat muuttuivat yhä rehvakkaammiksi ja ihaillen kuuntelin nuoren ekonomin maagisia kykyjä tehdä kannattavaa bisnestä eri puolilla maailmaa. Milloin maapalloa kierrettiin myötäpäivään, milloin vastapäivään, mutta aina oli mitä parhaimpia kauppoja plakkarissa ja reissuilla oli hauskaa. Sopimusten juhlistamiseen kulutettiin useita päiviä ja niistä ei puuttunut viini, laulu ja naiset. Erityisesti viimeisempää aihetta Mika korosti, koska kotona on vaan "tuollainen perusmuija". Työreissuilla sitä vastoin saa mitä parhaimpia kokemuksia monenlaisten ihanuuksien kanssa. Työmatkojen etuihin kuuluivat niin korkeakorkoiset venakot, aasialaiset pikkumuijat, saksasalaiset huorat, mustat leveäperät, suloiset mulatit kuin latinot ja mestitsitkin. Kaikkia oli matkoilla kokeiltu ja aina oli panot ollut parempia kuin kotona ikinään. Usein oli petikaverina ollut kaksikin naista koko yön, koska yksi ei olisi riittänyt tai kestänyt Mikan vahvassa käsittelyssä. Itseäni rupesi kuvottamaan nuoren miehen itsekehu ja ihmettelin mielessäni, kuinka huonon aviokumppanin serkkupoika onkaan saanut. En kyennyt yhdistämään naisellista huonoutta seinän takana siivoavaan rouvaan, jonka kauneutta omalla tavallani ihailin. Päätin olla ajattelematta asiaa ja jatkoin Mikan kanssa löylyjä ja kaljoja.

Saunominen kesti pari tuntia ja pahoittelin nuorelle rouvalle, että hänen vuoronsa oli saanut odottaa näin kauan. Iloisesti Mari kuitenkin suhtautui asiaan toteamalla, että olen kauan odotettu vieras ja Mikalle tekee hyvä olla kanssani. Odotellessaan hän oli keittänyt saunakahvit ja kehotti nauttimaan niistä sillä aikaa, kun hän pikaisesti käy saunassa. Kahvi tuntuikin piristävältä kaljan lipittämisen jälkeen ja toivoin sen myös hieman selvittävän humaltunutta oloani. Tämä oli väärä olettamus, koska saunan "jälkiaperitiiviksi" Mika kaatoi uudet konjakit. Totesin sen olevan liikaa, mutta serkku intti vastaan ja kohta jälleen kilistimme. Olen aikanaan oppinut, ettei kaikkea viinaa (ilmaistakaan) tarvitse juoda, joten pystyin lähes kokonaan välttämään oman osuuteni, mutta Mika alkoi olla melkoisessa huppelissa. Puhe sammalsi ja konjakkia kaatui entistä ahkerammin. Omapa on krapulasi, ajattelin. Hetken kuluttua olin vain omassa seurassani, koska serkkupoika kellahti sohvalle ja alkoi kyljellään röhnöttämään.

Saunan ovi kolahti ja näin heti Marin katseesta, että näin tässä taas kävi. Pahoittelin tilannetta ja vaikutustani hänen miehensä tilaan, jolloin rouva tokaisi, ettei tässä ole mitään uutta. Marin ehdotuksesta siirryimme kahvittelemaan keittiöön, jossa juttu jatkui Mikan alkoholinkäytöstä tai rajojen puuttumisesta. Sitten keskustelu jatkui elämän eri alueilla ja jutustelu oli jotenkin helppoa ja sujuvaa. Nautin suunnattomasti Marin nuorekkaista näkemyksistä (olihan hän 20 vuotta itseäni nuorempi), mutta myös kypsistä käsityksistä aivan kuin hän olisi ollut ikäiseni. Rouvan posket punoittivat saunan jälkeen ja rohkenin todeta asian lisäämällä, että hän on hyvin säilyttänyt upean vartalonsa ja naisellisen kauneutensa. Yllättäen hän ei vähätellyt asiaa, vaan kertoi tietoisesti jumpanneensa, koska haluaa pysyä hyvässä kunnossa aina eläkeikään asti.

Olohuoneen voimakas kuorsaus keskeytti keskustelun ja Mari alkoi nauraa tilanteelle. Ukko nukkuu sohvalla, rouva seisoo aamutakissaan keittiössä vieraan miehen kanssa, jolla on vain iso rantapyyhe ympärillään. Olin pohtinut samaa ja kerroin Marille avoimesti kuinka olin juuri ihaillut hänen naisellisuuttaan ja kadehtinut Mikaa, joka saa nauttia hänenlaisestaan vaimosta. Mari kiitti kohteliaisuudesta ja yllättäen kysyi, olenko koskaan ollut vaimolleni uskoton. Vastasin kieltävästi, koska en milloinkaan myöntäisi uskottomuutta kenellekään ulkopuoliselle. Luonnolliseen vastakysymykseeni nuori rouva vannoi samalla tavalla uskollisuuttaan, mutta hänen katseensa porautui syvälle silmiini samalla kun hänen kaula-aukkonsa alkoi punottaa. Päässään hänellä oli ilmeinen ajatusten sekamelska, koska tunnelma oli hetkessä saanut eroottisen latauksen. Seisoimme tiskipöytään nojaten vajaan metrin etäisyydellä ja katselimme pitkään toisiamme samalla, kun tasainen kuorsaus antoi lisämausteensa tilanteelle.

Nyt tai ei koskaan, ajattelin ja rohkenin ottaa Marin tukevaan halaukseen. Rouvan kädet kietoutuivat niskani ympäri samalla, kun omat käteni ympäröivät hänen vyötärönsä. Halaus jatkui minuutteja ja nostin otteeni Marin niskaan ja hyväilin korvan takaa hänen puolikuivia hiuksiaan. Mari nojasi olkapäähäni ja tunsin syvän, rauhallisen hengityksen kaulallani. Katseemme kohtasivat uudelleen ja huulet hapuilivat, kunnes ne koskettivat kevyesti toisiaan uudelleen ja uudelleen. Kohta suukottelu johti tuliseen suudelmaan, jossa kielet kietoutuivat toisiinsa kuin hengen hädässä yrittäen päästä yhä pidemmälle vastakkaiseen kitalakeen. Oma oloni oli kuin nuoruusvuosina ensirakkauden kanssa ja epäilen, että vastaavat tuntemukset olivat myös nuorella rouvalla.

Eroottinen lataus oli mitä voimakkain ja suudelmasession tauottua iso rantapyyhe oli saanut kohouma etupuolelleni. Mari hymähti reaktiolleni, jolloin hymähdin takaisin, osoittaen hänen rintaansa. Kylpypyyhe oli hieman auennut paljastaen toisen rinnan ja pulleana törröttävän punaisen nännin. Ei ollut siis epäilystäkään kummankin seksuaalisesta kiihkosta, vaikka tilanteen teki mitä jännittävimmäksi seinän takana kuorsaava serkkupoikani, rouvan aviomies. Mikan läsnäolon vuoksi keskustelumme oli loppunut kuin seinään siinä vaiheessa, kun himomme pääsi irti ja syöksyimme toistemme kaulaan. Nyt oli ratkaistava seuraava vaihe ja ehdotin Marille, että lähtisimme omille tahoillemme nukkumaan. Hän katsoi minua pitkään kosteilla silmillään, otti kädestäni kiinni ja veti kohti rappusia. Olohuoneesta kuului tutuksi tullut kuorsaus tai paremminkin humalaisen röhnötys. Laskeuduimme alakertaan, jossa minulle oli pedattu vuode perheen askarteluhuoneeseen. Mari työnsi minut huoneeseen ja sulki oven perässään. Ensin hän suuteli minua kiihkeästi ja voimakkaan imuttelun jälkeen rouva totesi lyhyesti "ota minut".

Päässäni hyrisi kuin hyrrä ja ajatukset vilistivät aiheesta toiseen. Päällimmäisenä pyöri Mikan saunassa kertomat rehvastelut naiskokemuksistaan ja oman vaimonsa vähättely. Varmaan tämän seurauksena halusin todellakin ottaa hänen vaimonsa, nauttia nuoresta rouvasta, mutta ennen kaikkea antaa rouvan nauttia. Avasin Marin kylpytakin ja pudotin sen lattialle, jolloin hänen kauneutensa oli kokonaan edessäni. Vastaavasti rouva kietaisi kylpypyyhkeen lantioltani ja kaluni pääsi vapaasti sojottamaan kohti rouvan alavatsaa. Täyteläiset C-kokoiset rinnat sojottivat ponnekkaasti minua kohti, enkä malttanut upottaa kasvojani niiden väliin samalla, kun painelin niitä sivulta yhteen. Mari nautti, kun suutelin turvonneita nännejä ja nuolin rintojen välistä aina kaula-aukolle nousten. Suukottelin myös rouvan kaulaa ja häneltä pääsi syviä huokaisuja, josta tiesin tehneeni jotain hyvää ja kaunista. Tästä tiputtauduin vaiheittain rinnoille ja edelleen navan seudulle ja siitä kohti tummaa karvoitusta. Käänsin Marin vuoteelleni selälleen ja avasin reidet, jolloin minua katseli tummien karvojen keskeltä kiiltävän kosteat punaiset häpyhuulet. Suukottelin reisin reunoja ja vahingossa hipaisin kielelläni turvonneita häpyhuulia. Lopulta painoin suuni vasten ah niin märkää pillua ja työnsin kieleni emättimen pehmeisiin poimuihin. Vedin kielellä muutamia pitkiä vetoja aina välilihasta klitorikselle, jolloin rouva huohotti syvään tukehduttaen voimakkaimmat äänet. Värähtelyiden perusteella oletin löytäneeni hänen G-pisteensä ja pyöritin kieltäni muutaman kerran sen ympärillä. Hetken kuluttua Mari jähmettyi paikalleen ja tajusin rouvan saavan ensimmäisen orgasminsa. Reidet puristuivat pääni ympärille ja Marin suusta pääsi korahduksia pillun sykkiessä suutani vasten.

Odotin tovin ja nostin katseeni Marin reisien välistä, jolloin näin silmistä valuvat kyyneleet. Kasvot kuitenkin hymyilivät iloisesti ja rouva sanoi lyhyesti "kiitos". Tiesin onnistuneeni, vaikka tilanne oli täysin epätodellinen. Yläkerrassa nukkui (toivottavasti) täydellinen mäntti aviomies, itselläni kulli sojotti valtavissa paineissa ja edessäni oli kiimoissaan kiiltävä kaunis nuori rouva reidet leveillään. Tiesimme, ettei aikaa ole koko yön rakasteluun, joten pitää toimia nopeasti. Nousin ylös, arkaillen levitin reidet äärimmilleen ja työnsin kullini märkään onkaloon, joka puristi mukavasti heti ensisenteistä lähtien. Pillun kireys oli huippuluokkaa, jota oman vaimoni kanssa en vuosiin ole kokenut. Aiempaan mielikuvaani liittyen Mari tuntui kuin olisi ensimmäistä kertaa asialla. Jo parin työnnön jälkeen olin valmis ruiskuttamaan mällini nuoren rouvan tiukkaan emättimeen, mutta päätin nautiskella erinomaisesta tavarasta enemmän kuin 10 sekuntia. Hidastin tahtia ja suutelin pilluneritteisillä huulillani Maria, joka vastasi jokaiseen kielariin omallaan. Työntelin rauhallisesti eestaas ja Mari kietoi reitensä pakaroideni päälle tahdittaen rakastelua omien mielihalujensa mukaan. Rouvan silmät olivat kiinni ja käsillään hän veti kasvoni huulilleen ja aloitti kiihkeän suutelemisen. Sen myötä tajusin pillun sykkivän uudelleen samalla, kun Marin alapää alkoi kieppua yhä voimakkaammin. Nyt rouvan orgasmia hillitsi suuni, joka oli koko ajan tiukasti kiinni Marin huulissa. Hänen poskensa olivat tulipunaiset ja vastaavasti koko kaula hehkui tummana.

Itse olin myös hilkulla päästä perille, mutta alitajunnassa olin halunnut saada oman päätökseni takaapäin. Käänsin Marin polvilleen vuoteen reunalle, jolloin pyöreä takamus oli edessäni ja kullini painui jälleen valuvien häpyhuulten puristukseen. Itselleni on ilo katsella, kun kullini uppoaa takaapäin naisen pilluun ja niin tälläkin kertaa. Marin kohdalla tuo näkymä oli kuitenkin mitä poikkeavin, koska nuori opettajarouva on pitänyt erinomaista huolta kropastaan. Levittelin pakaroita ja katselin kullini liukuja. Kuuntelin miellyttäviä maiskahduksia aina kun vedin terskan pois pillun puristuksesta. Samalla mietin serkkupoikani älykkyyttä, joka turhaan on hypännyt vieraissa. Hän on epätaloudellinen ekonomi, jonka rahat ovat kuluneet hukkaan, koska kotona odottaa täydellinen vaimo antamassa juuri sitä, mitä mies voi vain toivoa. Koko tilanne oli äärimmäisen jännittävä ja tässä vaiheessa kiimani sitä luokkaa, etten enää kyennyt pidättelemään laukeamistani. Kotvan kuluttua sisäinen paine kasvoi huippuunsa ja latasin sydämeni kyllyydestä yli viikon pusseissani kehittyneet siemenet rouvan pyhimpään. Orgasmi oli ainutlaatuisen voimakas ja hyvän olon tunne kipusi aina niskaani asti. Kyllini sykki yhä uudelleen ja lopulta lyyhistyin Marin selän päälle kaikkeni antaneena.

Hetken hengähdimme ja suukottelimme toisiamme. Sitten Mari nousi ja kietoi saunatakin ylleen. Lähtiessään hän hymyille totesi, että jutellaan huomenna lisää. Jäin onnellisena ja hikisenä makaamaan vierasvuoteelle kuunnellen yläkerrasta WC:n ääniä. Siellä nuori kaunis rouva valmistautui kohtaamaan aviomiehensä sitten, kun ukko kykenee nousemaan. Epätietoisena myös pohdin tulevaa aamua ja serkkupojan kohtaamista.

Jotkut pitävät serkkutytöistä, mutta minä serkkupojasta - varsinkin, kun hänellä on tuollainen käytös ja "ikuinen neitsyt" vaimonaan.

Jos kertomukseni viehätti tai ärsytti, niin nöyränä otan palautteesi vastaan.

Onnellinen sukulaismies 50+

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute