Herkku-puhelin
Piparia kahvin päälle
santeri

Päätin lähteä hieman kaupungille viikonloppuna katselemaan vaatteita ja sen sellaista. Päädyin yhteen ostoskeskuksista, jossa kauppoja tuli kierreltyä jos jonkinmoista.

Kaupat kierreltyäni päädyin ostoskeskuksen yhteen kahvioista. Lauantai-iltapäivänä kahvio näyttikin olevan täpöten täynnä, mutta onnistuin löytämään aivan kahvion sivusta kahden istuttavan vapaan pöydän, jonne menin kahviani ja munkkiani nauttimaan.

Hetken ajan kuluttuani, kun olin jo päässyt lopettelemaan, takaani kuului ääni. "Anteeksi, olisiko tässä vapaata?" Kysyjä oli noin viisikymppinen, hyvin säilynyt vanhempi nainen. Kun kerran tuoli oli vapaana, niin totta kai vastasin myöntävästi.

Nainen oli ostanut kahvin. Hän istuutui pöydän toiselle puolelle ja aloitimme pienen small talkin. Keskustelu sujui yllättävän mukavasti, ja nainen todellakin osasi keskustella eikä vain jäädä tuppisuuksi. Hänen nimekseen selvisi Pauliina.

Keskustelun lomassa en voinut olla kiinnittämättä yhä enemmän huomiota hänen avonaiseen kaula-aukkoon ja sieltä kutsuvasti lähestyviin C-kupin rintoihin. Painetta alkoi jo kasaantua housuihin. Yhtäkkiä huomasin kertoessani juttua jostain ostoksestani, että lahjettani pitkin nousi hiljalleen jalka kohti munaani. Siinä vasta kyrpä nousikin pystyyn, kun tuo ihana seksikäs nainen oli tehnyt aloitteen.

- Sinä näköjään sait jo hillosi, mutta minulta jäi saamatta, Pauliina viittasi omaan munkkiini.
- Kyllä minulle vielä pipari kelpaisi, vastasin hänelle.
- Mennäänkö vessaan hoitamaan sinulle piparit ja minulle hillo? hän kysyi.

Vastasin totta kai myöntävästi ja lähdimme kahvilasta. Riisuin alasti jo tuota kuumaa pakkausta, kun kävelimme ostoskeskusten vessoja päin. Pauliina käveli edessäni korostetusti heiluttaen pyllyään. Näky oli mitä kiihottavin.

Onneksi ostoskeskuksessa oli yksittäisen maksulliset ja tilavat vessat. Yhteen niistä pujahdimme ja nostin Pauliinan pöydälle. Aloitimme suutelemaan toisiamme ja minä aloin riisumaan häntä hitaasti. Paidan alta paljastui isojen rintojen kanssa leopardi rintaliivit. Aloin hyväilemään hänen rintojaan.

Jatkoin tovin sitä, kunnes riisuin hänen hameensa ja aloin nuolla pillua. Märkä kuin mikä. Pääsisinpä pian työntämään tuonne, ajattelin.

Hiljalleen Pauliina otti tilanteen haltuunsa ja munani suuhunsa. Hän osasi asiansa ja tiesi mistä imeä. Lopulta oli piparin aika saada kyytiä, sanoin hänelle.

Pauliina nousi pöydälle ja asettelin munani hänen tiukkoon pilluunsa. Aloin panemaan hitaasti työntäen niin syvälle kuin vain sain. Pauliina ääntelehti jo tuossa vaiheessa kohtuullisen kovaan. Kiristin tahtia hiljalleen ja pillu alkoi lotista kunnolla.

Vaihdoimme asentoa ja aloin panemaan häntä takaapäin. Siinä hieman vessan ovi tärisi, kun Pauliina siitä vasten oli. Varmasti pihalle kuului, mitä oikein vessassa tapahtui.

Lopulta nostin tämän naisen käsivarsilleni ja annoin mennä viimeisen kerran kunnolla. Pauliina huusi sen minkä kerkesi ja minulla alkoi paine lisääntyä. ¨

- Haluan kaiken suuhuni, hän sanoi.

Laskin Pauliinan alas, hän otti viimeiset puhdit kyrvästäni irti ja päästin lastit hänen suuhunsa. Huh mikä pakkaus!

Puimme päällemme. Siinä hetken rupateltuamme päätimme lähteä vessasta. Pauliina lähti kotiinsa, kuten myös minäkin. Muistoksi hänestä hän jätti minulle stringinsä. Puhelinnumerokin jäi kännykkäni muistiin. Seuraavalla kerralla pannaan sängyssä, hän totesi ja suuteli minua ja lähti. Perse heilui jälleen siihen malliin, että huh huh. Hameen allakaan ei ollut mitään enää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute